"Voiko olla kummi jos ei kuulu kirkkoon?"

Lukaisin läpi paikallisen lehden seurakuntaliitettä. Aivan, oli tylsempi työpäivä. Otsikkona tietenkin:

"Voiko olla kummi, jos ei kuulu kirkkoon?"

Tämä ongelma tulee esiin yhä useamman seurakunnan työntekijöille. Perinteet muuttuvat, kun kansa ottaa käyttöön uskonnottomia vaihtoehtoja, mutta samalla noiden vaihtoehtojen saaminen ei onnistu. Kappalainen Riina Saastamoinen kommentoi ilmiötä, jossa perheenäidit puhuvat ristiäisistä ja kummeista, vaikka tilaisuudessa ei kastettu lasta eikä ollut läsnä kahta kirkkoon kuuluvaa kummia. Kirkkolain mukaan lapsella pitäisi olla kaksi ev.lut. kirkkoon konfirmoitua kummia, mutta käytännössä huutava pula kirkkoon kuuluvista kummeista on laittanut jotkut kirkkoherrat joustamaan säännöstä.

Kummi-nimi kuuluu pelkästään henkilöille, jotka kastettu ja konfirmoitu kirkon jäsen. Maallistuneille versioille pitäisi keksiä muu nimi. Tapakristityt eivät välttämättä itse tajua kastetilaisuuksien olevan uskonnollisia. Tai sitten uskonnollinen puhe tilaisuudessa ei herätä sen suurempia tunteita, kunhan sukulaisilla ja perheellä on mukava rituaali. Syitä on varmasti monenlaisia.

Saastamoinen lopettaa kirjoituksensa:

Niinpä, tuntuu erikoiselta, että henkilö, joka ei halua olla kirkon jäsen, haluaisi silti olla perheen apuna lapsen kristillisessä kasvatuksessa. Jokin ristiriita siinä on.

Niin on. Kokemuksieni mukaan seuraavalle sukupolvelle on vielä tärkeää järjestää tuollainen riitti, osana suvun elämää. Mutta siihen ei haluta uskonnollisia puheita. Kysyntää löytyy jopa maaseudulla, mutta tarjontaa ei sitten löydykään helpolla. Ja siksi kirkon versio säilyy vaihtoehtona. Tuo sekulaari versio rituaalille on nimiäiset. "Siviilikummit" on ehkä nimeä outo, ainakin minun mielestäni. Aivan kuin kummit olisivat naamioituneet tavallisiksi kansalaisiksi. Toisaalta eihän hautajaisia yleensäkään mielletä pelkästään kristilliseksi tilaisuudeksi, kun ateisteja kuopataan maahaan.

Mikä olisi hyvä nimi nimiäistilaisuuden "kummeille"?