21.7.17

Homeopatia entistä suuremmassa pulassa Englannissa

 Homeopaatit ovat toistuvasti yrittäneet ylistää uskomushoitoaan vetoamalla sen arvovaltaan Britanniassa. Siitäkin huolimatta, että homeopatia on saanut kerta toisensa jälkeen näkyviä rökityksiä lehdistössä. Homeopaattisia sairaaloita on suljettu. Rahoitusta on lopetettu tai harkitaan lopetettavan. Ja parlamentin virallisessa tutkinnassa todettiin vuonna 2010, ettei homeopatian hoitoteholle löydy tieteellistä näyttöä.

Aaaah, miten ihana uutinen kantautui sumuisen saarivaltion suunnalta. Tätä on odotettu monta vuotta. Byrokraatit pyörittelivät päätöksiä ja raportteja kaikessa rauhassa. Vihdoinkin annettiin virallinen suositus siitä mitä moderni terveydenhuolto tekee homeopatialla. Julkinen terveydenhoito ei enää jakele reseptejä homeopaattisille valmisteille. Eli suomeksi sanottuna KELA ei enää korvaa. Nykyisin Englannin terveydenhoito on käyttänyt 92 412 puntaa vuodessa homeopatiaan. Ei enää mikään valtava summa, mutta periaate onkin tärkeämpi. Periaatetta perustellaan tieteellisen näytön puuttumisella.

Luultavasti jatkossa homeopaatit vain keksivät jonkun toisen valtion, jonka nimellä he yrittävät pönkittää homeopatian mainetta.

1 comment:

Jakke said...

Saksan järjestelmällähän homeopaatit ovat tainneet vahvimmin ratsastaa.