21.12.21

Joulukuun kiireet ja viimeinen kirja

Tänään joulukuun 20. päivä on tärkeä merkintä kaikille evoluutio VS kreationismi kinastelujen veteraaneille. Vuonna 2005 päätökseen tulleen Kitzmiller v. Dover oikeudenkäynnin 16-vuotisjuhlan kunniaksi kirjoittelen hieman

 Älykäs suunnittelu ja kreationismi näyttävät haihtuneen pois kansakuntamme keskustelupöydiltä. Ei sillä että ne koskaan edes olivat siellä näkyvillä paikoilla. Alan isoimmat nimet ovat käytännössä siirtyneet eläkkeelle. Lääkäri Pekka Reinikainen puhuu enemmän koronapandemiasta kuin kreationismista. Emeritusprofessori Matti Leisolasta ei ole kuulunut hänen Evoluutiouskon ihmemaassa kirjansa julkaisun jälkeen. Professori Tapio Puolimatka vaihtoi kirjoittelu aiheitaan evoluutiokritiikistä seksuaalivähemmistöjen oikeuksien vastustamiseen. Nykyisin Tapsa saarnaa koronarajoitteiden demonisuudesta, koska huomasi saavansa rokotevastustajien parista suuremman yleisön kuin kreationistien piireistä.

Kauan kauan sitten, kun nämä aiheet olivat enemmän tapetilla blogini seinillä, ilmestyi Helsingin yliopistossa Intelligent Design: A Theological and Philosophical Analysis väitöskirja. Tutkijatohtori E.V. Rope Kojonen oli perehtynyt ihailtavalla tarmolla älykkään suunnitelman sisältöön ja yhteyksiin teologian sekä luonnontieteiden suuntaan. 

Tänä vuonna julkaistiin  Luominen ja evoluutio -  Miten usko ja tiede kohtaavat kirja. Suureksi ilokseni Kojonen tarjosi siitä minulle arvostelukappaletta. Vastaukseni oli vesiselvä. Aloitin luku-urakan juuri vuoden suurimpien työkiireiden vain tiivistyessä. Näillä näkymin saan luettua teoksen loppuun juuri ennen vuoden loppumista. En malta odottaa ihan sinne asti, sillä voin kehua kirjaa heti ensimmäisen sadan sivun selaamisen jälkeen. Kokonaisuuden arvostelen heti kun kirja on luettu kokonaan läpi.

Älykäs suunnittelu (ID) ja kreationismi esitellään juuri sellaisella neutraalilla tavalla, joka valistaa lukijaa. Väittäisin olevani melko hyvin perillä IDeismin ja kreationismin vaiheista, joten on virkistävää lukea pätevää kotimaista tietokirjaa näistä asioista. Uskon myös, että nettikeskusteluissa aktiiviset kreationistit nyökkäilevät hyväksyvästi kirjalle.

Kojonen kehystää tieteen ja uskonnon välisen kitkan selkeällä tavalla. Näiden kahden ei nimittäin tarvitse automaattisesti olla aina ristiriidassa. Vaikka vaahtosuiset ateistit niin väittäisivätkin. Fiksu teologi muistaa millaiset ajatusmaailmat olivat hänen edeltäjillään. 

ID:n ja kreationismin esittelyn jälkeen Kojonen nostaa pöydälle litteän Maan ja heliosentrismin. Ne muistuttavat meitä uskonnon joustokyvystä. Ei ole pakko olla täysillä vastarannan kiiskenä, jos luonnontieteet näyttävät osoittavan asioita, jotka ovat ristiriidassa uskonnollisen tekstin kirjaimellisen tulkinnan kanssa. Näistä väännettiin kättä kristittyjen kesken, kun piti selvittää onko Raamattu väärässä siitä kiertääkö Aurinko planeettamme vai kiertääkö planeettamme Aurinkoa. Tuo keskustelu on vivahteikas. Kojonen käy läpi teologiset ja filosofiset perustelut sille miten ja miksi kristinusko pystyi sopeutumaan aurinkokeskeiseen maailmankuvaan. 

Se toimii kynnysmattona sille miten nykymaailman kristityt ovat sopeutuneet (enimmäkseen) biologian maailmasta löytyviin asioihin. Merkit siitä miten kreationistit ovat tulevaisuuden litteän Maan kannattajia ovat ilmassa. Mutta toisaalta meillä tälläkin hetkellä litteän Maan kannattajia asumassa tällä planeetalla, joten...

Kirja on onneksi maallikoille helppolukuinen. Siinä käytetään myös Tähtien sodasta tuttuja vertauskuvia valaisemaan asioita. 

Eli arvostelu tulossa juuri ennen kuluvan vuoden loppumista.

8 comments:

TJT2 said...

Ateistinen evotoverittaresi otti koronarokotteen, ja näinhän siinä sitten kävi http://wiiktiina.blogspot.com/2021/12/tyhmyydesta-sakotetaan-miksi-otin.html

Mainitsemaasi kirjan neutraalisuutta uskallan epäillä, kun puhut uskonnon ja tieteen risritiidasta, eihän tässä oikeasti ole kyse siitä vaan kreationistisen tieteen ja evolutionistisen tieteen ristiriidasta. Siis tiede vastaan tiede. Tai jos välttämättä halutaan uskonto mukaan, niin sitten se on niinpäin että kreationistinen tiede vastaan evoluutiouskonto. Teillähän ei ole mitään todisteita kehitysopin edellyttävistä mutaatioista, eikä mitään selitystä miten kokonaiseen eliöön kohdistuva luonnonvalinta voisi poimia ne jatkoon ottamatta kuitenkaan samalla mukaan niitä satoja rappeuttavia mutaatioita. Ja kun kumpikin noista yksinään riittää falsifioimaan kehitysopin, se ei todellakaan ole tiedettä vaan sokeaa uskoa, siis fanaattinen uskonto.

Anonymous said...

Missä yliopistoissa kreationistista tiedettä opetetaan? Entä onko yhdessäkään akreditoidussa yliopistossa kreationistisn tieteen professuuria? Mistä vertaisarvioiduista tieteellisistä julkaisuista voi lukea kreationistitieteen tohtoreiden tutkimusartikkeleja?

Ei ole olemassa mitään kreationistista tiedettä ja sinä tiedät sen hyvin itsekin.

Luonnonvalinta selittää aivan hyvin kelpoisuutta lisäävien mutaatioiden yleistymisen populaatiossa ja samoin haitallisten mutaatioiden poistumisen. Niistä on tilastomatemaattisia mallinnuksia, jotka pätevät aivan riittävän tarkasti suurissa joukoissa.

Esimerkiski viljelymaississa on viisi mutaatiota, jota villimaississa ei tavata. Vanhat kasvijalostusmenetelmät ovat perustuneet siihen, että kasveja säteilytetään tai altistetaan genomiin vaikuttaville myrkyille, jolloin geenit mutatoituvat. Sen jälkeen haluttuja ominaisuuksia tuottaneet kasvit kloonataan ja käsitellään uudelleen. Näin saadaan luonnollista evoluutiota kiihdytetyksi ja mutaatiolla synnytetyksi kasveille haluttuja ominaisuuksia. Kaikissa viljelykasveissamme on geneettisiä muutoksia, joita villilajikkeissa ei ole. Luonnossa tapahtuu sama prosessi, mutta hitaammin.
Ja sitten sinä väität, ettei ole todisteita kehitysopin edellyttämistä mutaatioista. Jos sinulla on vaalea iho, sekin on mutaatio. Jos kykenet juomaan maitoa ilman, että pakki menee sekaisin, se on mutaation tulosta.

Ps. vuoden 2018 kemian Nobelin myönnettiin ohjatun evoluution innovaatioista. Leisolakin on tieteellisessä julkaisussaan myöntänyt darwinistisen evoluution toimivan biokemiassa suunnittelua tehokkaammin.

Paholaisen Asianajaja said...

Timo Tarvonen: Ateistinen evotoverittaresi otti koronarokotteen, ja näinhän siinä sitten kävi http://wiiktiina.blogspot.com/2021/12/tyhmyydesta-sakotetaan-miksi-otin.html

Jos anekdooteilla mennään, niin sittenhän voimme päätellä rokotteiden olevan turvallisia, koska minulle ei tullut haittavaikutuksia.

MrrKAT said...

Ja tässä toinen anekdootti todistaa: Ei merkittäviä haittavaikutuksia tään vuoden sisään otetusta 4:stä rokotteestakaan.

Näin kirjastossa joku vk sitten Kojosen kirjan uutuus-hyllyssä ja tuo nimi vaikutti tutulta.
Mutta en tarttunut siihen koska lukemattomien kirjain pino kasvaa ja ID on menneen talvelumia ja vastapuoli on painunut jonnekin suljetummmille FB:iden tai vastaavien syöveriin.

Reinikainen on tunnustanut että influenssavirus kehittyy mutaatioin. Ja lääkärit tietää että sisäinen immuunijärjestelmämme (se soluvälitteinen) toimii supermutaatioin tai paremminkin hypermutaatioin. (Super on liian vaatimaton sanaliite tässä hirmuisuudessa).

https://en.wikipedia.org/wiki/Somatic_hypermutation

Anonymous said...

ID ja kreationismi ovat niin marginaalisia ilmiöitä, että tuskinpa niitä mainitaan 50 vuoden kuluttua historiankirjoissa. Ehkä alaviitteessä, jos sielläkään. Kun joku tutkii vuosituhannen vaihteen lieveilmiöitä.

Anonymous said...

Jos peilaa viimeisimmän tiedebarometrin luvuilla, niin evoluutioteoriaa koskevasta väittämästä lähes- tai täysin eri mieltä oli 10 %. Vuonna 2010 osuus oli vielä 13 %.
Tätä porukkaa voi varmaan ainakin valtaosin pitää kreationisteina.

Prosenttuaalisesti heitä ei ole paljon ja trendi on laskeva. Mutta kun heitä vertaa Suomen asukaslukuun, niin heitä on suunnilleen saman verran kuin Espoossa ja Tampereella on väestöä yhteensä. Tosin suuri osa heistä lienee jo poistuvaa huonommin koulutettua ikäluokkaa, mihin viittaa laskeva trendikin. Siitä huolimatta määrä on edelleen suuri.

Otto said...

Vieläkö tämä arvostelu oli toteutumassa? Olisi kiinnostusta lukea jos saat julkaistua.

Paholaisen Asianajaja said...

Otto, On tulossa! Seuraavaan Skeptikko-lehteen kirjoitan tästä tasokkaampaa tekstiä kuin blogiini. Myöhästynyt tammikuun kiireiden takia.