Infosota: False flagit Hotelli Centralissa
Venäjän hyökkäys Ukrainaan jatkuu. Iskut siviilikohteisiin jatkuvat. Uhrien määrä kasvaa. Infosota ei myöskään taukoa hetkeksikään. Tänä iltana nettiin ilmestyi aivan uusi Venäjän sotaa puolustava valhe.
Kryvyi Rihin kaupungissa Ukrainassa sijaitsee Hotelli Central. Centralin palveluvalikoimassa on mm. suomalainen sauna. Kyseessä on ihan tavallinen hotelli.
Lokakuussa 2024 kaupunkiin tehtiin useita ohjusiskuja. Silloin hotellin julkisivu otti räjähdysten paineaallosta osumaa. Kaikki ikkunat menivät sirpaleiksi. Julkisivun puolella olleet kahvila ja ravintola ottivat runsaasti vahinkoa. Kaupungissa oli rakennuksia jotka ottivat enemmän vahinkoa. Hotelli laittoi ovensa kiinni siivouksen ja remontin ajaksi.
Uudistettu Coffee Love kahvila ja Mont Blanc ravintola avasivat ovensa pari kuukautta myöhemmin joulukuussa. Hotelli järjesti jo tapahtumia vuodenvaihteessa.
22. tammikuuta Hotel Central ilmoitti, että viimeisetkin remontit on tehty. Uudet avajaiset järjestettiin ja helmikuun aikana mainostettiin kevättapahtumia. Mutta sitten koitti 6. maaliskuuta 2025. Tällä kertaa Venäjän ohjusisku osui lähemmäksi. Hotellin katto romahti. Neljä kuollut ja 32 loukkaantunut. Mukana ainakin yksi lapsi.
Tuhoja vähättelemään ilmestyivät netin vakiokasvot, eli pietaribotit. Ei voinut olla sattumaa, että näin näkyvä ohjusisku, jossa loukkaantui lapsi, tapahtui juuri tärkeiden kriisikokouksien aikana. Eihän Venäjä oikeasti voi olla niin julma maa! Kameroille esitelty tuhottu hotelli oli varmasti pelkkää teatteria.
Mutta jokainen voi tarkistaa hotellin omista somejulkaisuista Facebookissa, ja lokakuun 2024 aikaisten tuhojen kuvista, että hotelli ei tuhoutunut lokakuussa 2024. Sen ikkunat menivät kyllä paskaksi. Tästä valheesta yritetään leipoa false flag tapahtumaa. Eli Ukraina olisi itse lavastanut tuhot hotelliin, joka oli jo valmiiksi tuhoutunut. Kukaan ei oikeasti kuollut eikä ketään oikeasti loukkaantunut. Eli sama vanha infosodan vähättelytaktiikka, jota käytettiin kolme vuotta sitten. Esim. Aki "lakiapu" Nummelin on profiloitunut venäjäkuiskaajana, joka ei voi hyväksyä Venäjän armeijan iskevän aseillaan Ukrainaan.
No comments:
Post a Comment