Blenheimit lentävät suoraan

 Ilmavoimien lipusta poistuva hakaristi on ajankohtaisena uutisena. Hyvä vain että symbolit päivitetään. Olisi pitänyt päivittää jo silloin kun ilmavoimilla vaihtuivat propellit suihkumoottoreihin. Uutinen innoitti minut bloggaamaan äskettäin lukemastani sotaromaanista. Sekoitan tässä kirjoituksessa mukaan kaikkea oppimaani täysin turhaa nippelitietoa.

Teknistä tietokirjaa ja sotahistoriaa lukeneena oli virkistävä poikkeus löytää harvinaisempi viihteeksi tarkoitettu kirja aiheesta. Kokoelmassani on mm. Fokker C.XXI Aces of the World War 2, Suomen ilmavoimien hävittäjähankinnat 1918-1945, Bristol Blenheim - Taitoa ja tekniikkaa kirjat. Joista jälkimmäisen luettuani bongasin Lauri Lamminpään kirjoittaman Blenheimit lentävät suoraan romaanin vuodelta 1968. Tuulahdus aikakaudelta jolloin uskallettiin ensimmäisiä kertoja kuvailla sotavuosien elämää ei-niin romanttisesti. Jopa inhorealistisesti. Sodissa taistelleet miehet ja naiset muistavat, että taistelun temmellyksessä oikeilla ihmisillä oli mielessään hieman enemmänkin kuin ne tärkeimmät kolme asiaa: koti, uskonto ja isänmaa. Nuorilla kasarmeihinsa suljetuilla miehillä kun pääkopan täyttivät myös pullo, pillu ja nortti. Matalalentoa järvien päällä harjoiteltiin, jotta näkisi paremmin millaiset naiset ottavat aurinkoa laitureilla.

Ilmavoimien kohdalla tukikohdat olivat kaukana juoksuhaudoista. Lentäjät, tähystäjät, pommittajat, ja taka-ampujat joutuivat harjoittelun ja valmistautumisen lomassa myös kuluttamaan vapaa-aikaansa. Näistä tapahtumista Lamminpäällä oli omakohtaista kokemusta. Hän oli Bristol Blenheim pommittajan miehistöä. Kirjan hahmot on selkeästi rakennettu kirjailijalle tutuista kavereista, mutta nimet on muutettu. Yksikään dramaattista käänteistä ei tunnu mahdottomalta. Maavoimien isommat pamput olivat talvisodan aikana vaatineet lentokenttiä lähemmäksi rintamaa, jotta koneet olisivat nopeammin käytettävissä. Maavoimat ei silloin vielä ymmärtänyt ilmasodan realiteetteja. Hävittäjiltä kestää nousta tarpeeksi korkealle, jotta ne olisivat muutakin kuin ns. rapuja merrassa vihollisen tähtäimessä. Pitämällä koneet kauempana ne pääsivät taistelukorkeuteen samassa ajassa kuin lähellä rintamaa, mutta selkeästi pienemmällä riskillä. Onneksi maavoimien väki ymmärsi tämän kun tarpeeksi rautalangasta väännettiin.

Lentäjien kalenterissa oli usein väkevien siemailua ja hameen takaa-ajoa kaukana rintamalta. Se sai monet syyttämään lentäjiä oikean vastuun pakoilusta. Syyttäjät eivät ymmärtäneet kuinka ohut raja elämän ja kuoleman välillä oikeasti oli pommikoneen sisällä. Blenheimillä ei taistelu neuvostokoneita vastaan. Niillä lennettiin karkuun heti kun vihollisen kone huomattiin. Eli mentiin "pintaan" turvaan. Puiden latvat raapivat Pelti-Heikin vatsaa, koska korkeammalla lentäessä uudet taisteluareenalle saapuneet Tupolevit ja Migit silppuisivat suomalaiset pommittajat. Neuvostohävittäjien isot ja tehokkaat moottorit estivät lentäjän näkemisen eteen, joten nokan alapuolelle jäävä keskiraskas pommikone pääsi luikertelamaan usein karkuun. Kunhan ennätti pintaan tarpeeksi ajoissa.

Blenheim oli aikakautensa tuotteeksi erittäin hyvä. Jatkosodan alkaessa se oli jäänyt kehityksestä jälkeen. Suomen käyttämät koneet olivat siinä vaiheessa enää vain siedettävän hyviä. Kaksimoottorisena koneena se ylsi nopeuksiin jotka jättivät monet hävittäjät jälkeensä syöksyssä. Suomalaiset teknikot asensivatkin Blenheim-koneisiin uudet nopeusmittarit, joissa asteikko ylsi hieman pidemmälle kuin englantilaisten alkuperäiset mittarit. Engelsmannit turvamääräykset jäivät haittatekijöiksi, kun suomalaiset ohjaajat veivät lentokoneet äärirajoille selviytyäkseen kotikentälle asti. Valtion Lentokonetehdas rakensi Blenheimejä lisenssillä. Sota-ajan pula materiaaleista aiheutti aina haasteita puolustusvoimille ja lentokoneiden huoltamiselle. Blenheimin kohdalla moottorien uudet sytytystulppien johdot olisivat vaatineet valkokultaa. Vaadittavaa jalometallia ei tahtonut löytyä armeijan varastosta. Onneksi Tampereen tehtaalla eräs teknikko keräsi myös kolikkoja. Hän osasi vinkata, että eräs vanha viiden ruplan kolikko oli tehty sopivalla valkokullalla. Ilmavoimat lähetti kiireelliset kyselyt numismaatikoille. Löytyi tarpeellinen määrä harvinaisia viiden ruplan kolikoita. Ne postitettiin pikapakettina Saksaan, jossa osattiin tehdä speksien mukaiset sytytystulpat. Näin Britanniassa suunniteltuihin moottoreihin saatiin kansainväliset komponentit.

Lamminpää kuvailee miten miehet reagoivat Noutajan saapumiseen. Kuolemasta ei puhuta, koska tehtäviltä palaamatta jääneet voivat vielä jollain ihmeella ilmestyä takaisin. Ehkä he tekivät pakkolaskun. Ehkä hyppäsivät varjoilla. Noutaja vain vie miehet. Ehkä lopullisesti. Ehkä ei.

Henkiä menetetään niin teknisten vikojen, ohjausvirheiden, yllättävä lumipyryn ja vihollisen takia. Tiedustelu, sääennusteet, väsymätön suunnittelu ja kokemuksen siirtäminen uusille tulokkaille varmistavat sotatoimien jatkumisen. Jatkosodan aikana miehet tietävät olevansa alakynnessä. Luftwaffen uudemmat koneet pudottavat isompia pommeja. Puna-armeijan IT-tykit vain vahvistuvat sodan edetessä. Suomella on aina liian vähän pommikoneita. Eikä tarpeeksi pommeja joilla tehdä oikeasti merkittävää tuhoa. Blenheimin käyttö tiedustelukoneena antaa enemmän hyötyä armeijalle kuin jonnekin Laatokan lautan tai varaston päälle ripotellut paukkumiset. Jatkuva alakynnessä kamppailu sai kuitenkin aikaan nerokkaita ratkaisuja. Kuten myös tylsistymistä, kun esikunta pitää koneet maassa. Vähälukuisia laivueita ei haluttu kuluttaa hyödyttömissä hyökkäyksissä. Koulutuksen ansiosta lentokentillä oli moninkertaisesti henkilöstä verrattuna käytettävissä oleviin lentokoneisiin.

Kaikkein hienoin ilmavoimien saavutus esitellään kirjan kohokohtana. Kyseessä on sotahistoriasta nauttiville tuttu yöllinen trollausretki Leningradin lentokentille maaliskuun 9. 1944. Kyseiset kentät olivat pysyneet hyvin suojattuna jopa Luftwaffen iskuilta. Ilmapuolustus oli aivan liian vaarallista, jotta sitä yrittänyt laivue kykenisi toipumaan nopeasti uutta yritystä varten. Saksalaiset pommikoneet oppivat nopeasti jättämään kentät rauhaan. Suomalaiset tiesivät saksalaisten kokemuksista, ettei kannata kokeilla onneaan pienemmällä ilmavoimalla. Mutta kuitenkin käsky kävi tehdä jotakin kentille, sillä neuvostokoneet alkoivat pommittamaan Helsinkiä valtavina satojen pommikoneiden muodostelmina. Jos ei voimalla niin viekkaudella. 

Kolmen pommitusretken jälkeen suomalaiset osasivat tunnistaa vastustajan käyttämät radiosignaalit. Kotireitillä käytettävät lentokoneiden pudottamien tunnistamissoihtujen värit merkattiin myös vakoilijoiden ja partioiden voimin. Mitäpä jos omat pommikoneet laitettaisiin lentämään juuri oikealla hetkellä hyökkäysreissultaan palaavien neuvostoliittolaisten pommikoneiden joukkoon Suomenlahden päällä yön pimeydessä? Sellainen temppu oli onnistunut neljällä Dornier Do 17 pommikoneella helmikuun aikana. Samaa kokeiltiin uudelleen laittamalla 19 pommittajaa panokseksi riskialttiiseen peliin. Yhdistelmä Blenheimejä, Dornier Do 17, ja Junkers Ju 88 lentokoneita liittyi valot pimeänä Tallinnaa pommittaneiden punakoneiden jonoon. Jopa niin lähelle, että näkivät koneiden siivistä punaiset tähdet.

Uhkapelin tuloksena oli vastustajan täydellinen yllättäminen housut kintuissa. Hermoja raastavat hetket lähestyessä Kronstadtin linnaketta melkein kiinni Neuvostoliiton ilma-armeijassa vaativat valtavaa rohkeutta. Riskeeraus kannatti. Linnake vastasi kolmella merkkivalolla suomalaisten pudottamiin soihtuihin. IT-tykit olivat hiljaa. Sotilaskentät sytyttävät laskeutumisvalot. Vihollisen koneiden annettiin laskeutua kentille ja sitten aloitettiin lahjonen pudottaminen. Pommikoneiden tähtääjillä oli täydellinen tilaisuus nähdä vastustajan koneet siistissä ja tiivissä rivissä allaan. Tuho oli niin suuri nöyryytys, että Leningradin kentiltä vedettiin pommikoneet kauemmaksi turvaan. Eikä Helsinkiä kohti enää tullut neljättä valtavaa tuhopilveä.

Valitettavasti Lamminpään tuotos jää kokonaisuutena keskinkertaiseksi. Sen hahmokatras ei jää mieleen samalla tavalla kuin Tuntemattoman sotilaan ikoniset jermut. Päähahmot Korpilahti, Horttanainen Essman, Viherneva ja kumppanit katoavat mielestä siinä samassa kun kirjan kannet on suljettu. Vaikka joukossa oli niin hyviä miehiä kuin vastenmielisiä lurjuksia. Vähemmän julkinen keskusteltu kotimainen aihe oli sotilaiden naisseikkailut, joihin pääsi mukaan myös alaikäiset tytöt. Eikä raiskauskaan ole sensuroitu aihe Lamminpään tarinassa. Kotirintaman siveystalkoot ja moraalin ylläpito rakoilivat varmasti oikeassa elämässä moneen otteeseen. Hygieniakumit ja seksin metsästys ovat itsestäänselvää pähkäilyä kirjan sotilaille. Väen näkökannat sodan etenemiseen, suhtautuminen Aatun Saksaan ja lopulta selkeästi tuleva Suomen tappio ovat tutun oloista kansakunnan päiväkirjoista ja aikalaiskirjoituksista.

Onkin harmillista, että Suomen ilmavoimien uljas ja rohkea vaihe ei ole saanut samanlaista näkyvyyttä viihdeteollisuudessa kuin moneen kertaan uusittu Väinö Linnan tarina. Blenheimit lentävät suoraan tapahtumista saisi aikaan kunnon minisarjan myös kotimaisella budjetilla.

Uskaltaisin väittää, että Jatkosodan aikajanalla ilmavoimien Blenheim keskiraskaiden pommikoneiden taipaleesta kirja esittää varsin pätevän kuvauksen.