26.9.25

RFK Jr ja Rokotepelottelijoiden valtava syyskuinen pettymys

Maailmassa on enemmän ja enemmän autistisia ihmisiä. Ilmiölle halutaan löytää selitys. 

Autismin diagnoosikriteerien päivittämisen jälkeen tehtiin enemmän autismidiagnooseja.  

Siinä vastaus mysteeriin. Tuon takia maailmassa on enemmän autisteja per capita kuin vuotta 1980 edeltävinä vuosina. Vastaus ei kuitenkaan kelpaa rokotepelottelijoille. He ovat parin vuosikymmenen verran yrittäneet syyttää rokotteita autismitapausten lisääntymisestä. Mutta todisteet jäivät aina uupumaan.

Universumin loppumaton huumorintaju mahdollisti todellisuuden, jossa Robert F. Kennedy Jr pääsi Yhdysvaltojen terveysministeriksi. Päästyään pestiin hän julisti suuren tutkimustyön alkavan. Juniorin johdolla selvitettäisiin vihdoista viimein ja täysin lopullisesti sekä ilman pahan & korruptoituneen rokoteteollisuuden tyrannimaista sensuuria mikä oikeasti aiheuttaa autismia. Huhtikuussa pidetty projektin julkaisutilaisuus sai rokotepelottelijat hekuman huipulle. Tai ainakin muutaman hipelöinnin päähän siitä. Juniori nimittäin nimitti projektin johtonimiksi David Geierin, joka on kunnostautunut tunnettuna rokotepelottelijana ja autismihoitojen helppoheikkinä.

Huhtikuu ja muut perinteiset kalenterikuukauden vierivät. Kunnes koitti syyskuu. Valtavalla jännityksellä odotettu selvitysprojekti sai vihdoista viimein lehdistötilaisuuden, jossa presidentti Trump alkoi puhumaan autismista ja sen aiheuttajasta. Olin aivan varma, että luvassa on täysi tykitys klassisia rokotepelottelijoiden valheita rokotteista. Joutuisimme taas käymään läpi vuosikausia sitten debunkatut huuhaa jutut.

Olin väärässä!

 

Tai ainakin enimmäkseen väärässä.

Kaikkien yllätykseksi kohdevalo olikin käännetty rokotteiden sijasta kuumetta alentavan särkylääkeen suuntaan. Raskaana olevat naiset eivät saisi käyttää särkylääkettä (paitsi äärimmäisissä tapauksissa), koska sen käyttö on jossain tutkimuksissa yhdistetty lisääntyneisiin autismitapauksiin. Trump puhui Tylenol-brändin versiosta lääkkeestä, koska ei osannut ääntää vaikuttavaa asetaminofeeni ainetta. 

Lehdistö osasi välittömästi ruotia läpi kaikki Trumpin luettelemat virheet. Tylenol-lääkkeen syyttäminen ei ollut uusi argumentti. Sen lisäksi toisin kuin presidentti väitti, amisseilla on autismia ja amissit myös käyttävät rokotteita. Uutena versiona hän myös virheellisesti väitti, ettei Kuubassakaan ole autismia, koska maalla ei muka ole varaa Tylenol-pillereihin. Uutinen oli varmasti yllätys kuubalaisen Borrás-Marfán lastensairalaan autismilapsia hoitavalle osastolle. Samoin Trump ilmoitti, ettei halua elohopeaa rokotteisiin. Rokotteissa ei ole elohopeaa, joten ilmoitus oli ihan hauska osoitus siitä miten pihalla puhe oli. Elohopeayhdiste tiomersaali poistettiin rokotteista, mutta autismidiagnooseja tehtiin enemmän. Ei vähemmän. Vaikka rokotepelottelijat väittivät tiomersaalin aiheuttavan autismia lapsissa. Trump toisteli tunnettuja rokotepelottelijoiden vanhoja meemejä. Mitään uutta ei kuultu.

Trump onneksi puhuikin rehellisesti, että hänellä on vain "feeling" siitä mitä puhuu autismista ja rokotteista. Jos joku erehtyy ottamaan terveysneuvonsa Trumpin kaltaiselta mieheltä, niin olkoon hänellä siihen oikeus. Kenenkään ei pitäisi enää tässä vaiheessa yllättyä, ettei Trump oikein ymmärrä mistä puhuu, kun aiheena on lääketiede tai lääketieteellinen tutkimus. Hänellä ei ole aiheeseen vaadittavaa koulutusta.


 

Toivuttuani Tylenol-yllätyksestä aloin miettimään. Miten ihmeessä rokotepelottelijat reagoivat samaan tilaisuuteen? Selailin niitä piirejä, joissa olen kärpäsenä katossa tai piilossa seinissä. Useampi twitter-tili on estänyt minut (tajusin liian myöhään ettei heiltä kannata pyytää todisteita väitteilleen), joten selaaminen on nykyään hieman vaikeampaa. Yhteenvetona totean vain, että Trumpin puhe tuotti heille pettymyksen. Aloittamalla puheensa särkylääkkeestä Trump ei julistanutkaan rokotteita autismin aiheuttajana. Kuten kaikki rokotepelottelijat olivat innokkaasti odottaneet huhtikuusta lähtien.

Tarjoan yhtenä esimerkkinä rokotteista vuosikausia varoitelleen Petri Raution tuoreen kirjoituksen: Trump ja RFK jr kertoivat autismin syyt? No eivät kertoneet

Entä sitten se Trumpin ennalta mainostama suuri paljastus autismista?

Donald Trumpin hallinto – erityisesti terveysministeri Robert F. Kennedy Jr. (RFK Jr.) – teki keväällä 2025 lupauksen autismin syiden paljastamisesta syyskuuhun mennessä. Tarkemmin sanottuna RFK Jr ilmoitti huhtikuun 2025 cabinet-kokouksessa käynnistävänsä massiivisen tutkimus- ja testausohjelman, jonka tavoitteena oli selvittää autismin ”epidemian” syyt viidessä kuukaudessa, eli syyskuuhun mennessä. BBC, CNN”Syyskuuhun mennessä tiedämme, mikä on aiheuttanut autismiepidemian, ja voimme poistaa ne altistukset.” – Kennedy väitti tuolloin

Pitivätkö lupaukset? Saatiinko vastauksia?

Trump ja RFK Jr ilmoittivat eilen autismiin liittyvistä toimista, joissa korostettiin parasetamolin (tunnetaan myös nimellä Tylenol) mahdollista yhteyttä autismiriskiin raskauden aikana. He viittasivat havainnollisiin tutkimuksiin, joiden mukaan parasetamolin käyttö lähellä synnytystä saattaa korreloida lasten myöhempiin autismidiagnooseihin, mutta tämä yhteys on kiistanalainen ja vaatii lisätutkimusta – monet asiantuntijat pitävät sitä todisteettomana tai alustavana. Eli mitään vedenpitävää uutta tietoa ei esitetty. 

 

Aijai. Pettymyksen karvaat kyyneleet valuvat useammalla rokotepelottelijan poskella. Odotettu jymypaljastus rokotteiden vaaroista jäi ilmestymättä. Pätevän lääketieteellisen tutkimuksen ystävät ovat kuitenkin varpaillaan. Trump ja kumppanit julistivat samassa tilaisuudessa aloittaneensa uuden Autism Data Science Initiative hihojenkäärimisen. Jos rokotepelottelijat eivät vielä syyskuussa saaneet kasaan rokotteiden haitoista todistavaa raporttia, niin Juniorin alaisuudessa aloitettu ADSI voi siihen joskus kyetä.

 Loppuun laitan positiiviset vibat ja motivoinnit tuosta samasta lehdistötilaisuudesta. 

 

"Nothing bad can happen. It can only good happen."

- Donald Trump, 2025

22.9.25

Varokaa Loftus Hall kartanon kummituksia!

 Syyskuun synkät ja kummittelevat yöt painostavat painajaisia jokaiselta suunnalta skeptikoiden ahdistuneisiin mieliin. Kokeilumielessä altistin itseäni paranormaaleja ilmiötä metsästävän ruotsalaisen Kummitusjahti-ohjelman (Spökjakt) jaksoille HBO Maxilla. Ensimmäisen kauden ensimmäisessä jaksossa ryhmä vierailee Irlannin kummittelevimmassa rakennuksessa. 

Loftus Hallin historiassa on itse paholaisen visiitti 1700-luvulla. Läheiseen satamaan myrskyn pakottamana saapunut muukalainen tuodaan suojaan sateelta kartanoon. Kartanon isännän tytär Anne Tottenham ihastuu komeaan ja täydelliset käytöstavat omaavaan mieheen. He pelaavat korttia korttihuoneessa. Tytär pudottaa yhden kortin lattialle. Kumartuessaan nostamaan sitä hän yllättäen huomaa, että korttipelurina pöydän toisella puolella onkin kaviojalkainen mies. Itse vanha vihtahousu! Paholainen suuttuu paljastumisestaan ja lentää tulipallona läpi katosta. Koko kartanon läpi. Tuo reikä on vieläkin korjaamattomana katossa. 

 Nykyään Loftus Hall rahoittaa toimintaansa vuokraamalla sitä aavemetsästäjille, Halloween-juhlille ja kummituskiertueille. Tai rahoitti joitain vuosia sitten. Ruotsalaisen Spökjaktin vierailu taisi olla viimeisiä kuvausreissuja talon sisällä. Loftus Hall järjesti kiertueita koronapandemian aikana. Kartano laittoi ovensa pysyvästi lukkoon 2021. Ovet laitettiin säppiin, jotta viattomat ihmiset eivät altistuisi kartanon vaaroille. Eikä se vaara ole niin yliluonnollinen kuin heti voisi luulla.

Selitys on nähtävissä Spökjaktin jaksossa. Kuvausryhmä kokee karmeita reaktioita paranormaalin tunnelman parissa. Kummitusmetsästäjät kuvailevat kokevansa ahdistusta. Ja painostavaa oloa. Yksi mies saa yllättäen korvansa kipeäksi ja punaiseksi. Kerrassaan karmivaa. Mutta kaikkein kauheimpana on kameramiehen nopeasti alkava pahoinvointikohtaus. Hän joutuu juoksemaan toiseen huoneeseen pesualtaan äärelle oksentamaan. Kaikki nämä merkit ovat selkeitä merkkejä tuonpuoleisen pahansuopaisuudesta eläviä kohtaan. Aivan kuten Loftus Hallista on varoitettu kaikille vierailijoille!

Mutta todennäköisin selitys on nähtävillä kameroiden taltioimissa näkymissä talon katosta ja seinistä. Useammassa huoneessa on selkeitä ja valtavia mustan homeen läikkiä. Kuvatessaan korttipelihuoneen reikää on nähtävissä miten koko talon läpi aukeneva aukko on mahdollistanut kosteuden leviämisen jokaiseen kolmeen kerrokseen kartanossa. Toisissa huoneissa on nähtävissä miten rapistuvan ja valuvan tapetin alta kuplii esiin lisää tummaa hometta.

Vertailin vanhimpia kummitusmetsästäjien kuvausreissuja Loftus Hallin sisällä ennen ruotsalaisten vierailua. Niissä ei ole vielä nähtävissä yhtä laajalle levinnyttä mustaa tahraa pitkin kattoja ja seiniä. Kymmenen vuotta sitten kuvattu Explore TV Ireland kuvasi kattoa, joka näyttää siistimmältä ja ei-niin-homeiselta kuin Spökjaktin kuvaama katto. 


Katon reikä vuonna 2015.


 Ruotsalaiset puhuivatkin ihan suoraan homevaurioista, mutta se jätettiin pois ihmisten kokemien outojen tuntemusten potentiaalisena aiheuttajana. Selvittämättä jäi myös miten kummitukset reagoivat homeeseen.

 

 Katon reikä vuonna 2019

Joten varokaa Loftus Hallin vaarallisia vaaroja! Käykää mieluummin Ellilän Kievarissa Toijalassa.

 Loftus Hall myytiin uusille omistajille 2021. Tekeillä on isompi remontti, jotta sisuskalut eivät enää näyttäisi läpeensä ränsistyneeltä. Luvassa on tyylikkäämpi hotellimajoitus, jolla ehkä tienaa enemmän kuin kummitusmetsästäjien reissuilla.

14.9.25

Eksokomeetat Nibirun korvaajana

Haikailen nostalgisesti Nibiru-planeetan saapumisesta panikoivien perään. Muutaman tuhannen vuoden välein tähtijärjestelmäämme koukkaava ylimääräinen planeetta oli hauska aihe. Aivan NASA:n instrumenttien havaintorajoille piileskelevä ns. Planeetta X aiheuttaisi saapuessaan tuhoa, mullistusta tai vaihtoehtoisesti vaihtoehtopiirien henkisen nousun ihmiskunnan kärkikastiin. Uskomuksia oli melkein yhtä paljon kuin Nibiruun uskovia. Kaikkien harmiksi ylimääräisestä planeetasta ei vaan millään onnistuttu tekemään havaintoja. Nettifoorumeilla osattiin ottaa valokuvia Auringosta, säätää kameran valoitusasetuksia, tehdä digitaalisia negatiiveja, ja sitten etsiä kuvista planeetta joka kuulemma piileskeli Auringon säihkeen takana. Nibirusta väitteleminen päättyi kuitenkin kahdeksan vuotta sitten, kun maailmanlopun ennustajat elivät läpi julistamansa parasta ennen määräpäivän. Planeettaa ei havaittu missään.

Nibirun katoaminen on jättänyt selkeän planeetan kokoisen aukon salaperäisyyksien tähtitaivaalle. Nykypäivän astronomiset mysteerit joudutaan hakemaan muualta.

Tylsyyden poistajaksi saapuivat eksokomeetat. Avaruuden syvyyksistä aurinkokuntaamme vierailulle saapuvat tähtienväliset kappaleet ovat moderni vaihtoehto näkymättömille planeetoille. Teknologia niiden havaitsemiseksi kehittyy huimaa tahtia. Tuollaista työtä tekee NASA:n Asteroid Terrestrial-impact Last Alert System (ATLAS). Neljän teleskoopin yhteistyöllä tehty tähtitaivaan tarkastelu kerää katseita myös avaruusolentoja etsivien näytöillä.

ʻOumuamua oli ensimmäinen havaittu eksokomeetta. Se saapui tähtitieteen kartalle 2017. Reitti kulki tähtijärjestelmämme halki kohti Pegasuksen tähdistöä. Naapurustostamme ʻOumuamua poistui 2019. Sen pitkulamainen muoto tuotti erikoisia lukuja, kun komeettaa tarkasteltiin. Aivan kuin komeetta vilkkuisi. Komeetan kirkkaus vaihteli. Eikä se näyttänyt tuottavan Auringon aiheuttamaa pyrstöä.

Tuolloin alkoivat keskustelut eksokomeetan oikeasta luonteesta. Ehkä se olikin toisen sivilisaation rakentama aurinkopurjeilla varustettu luotain? Tätä selitystä tarjosi tähtitieteilijä ja teoreettinen fyysikko Avi Loeb Harvardin yliopistosta. Purjeen edellyttämä 1 millimetrin paksuus tietyissä kohtaa eksokomeettaa oli hankalampi havaita alkuvaiheessa. Selitys menetti kiehtovuutensa, kun ʻOumuamuan matkaa seurattiin pitempään. Kirkkauden vaihteluista pystyttiin päättelemään ja tarkemmin laskemaan eksokomeetan sikarimainen muoto. ʻOumuamuan reitti ei reagoinut Auringon säteilyyn, joten siinä ei voinut olla aurinkopurjetta. Mitkään laskelmat eivät sopineet Loebin ehdottamiin rakenteisiin.

ʻOumuamuan poistuttua lavalta kesti pitempään, jotta vastaavat puheet muukalaisten aluksista palaisivat populaarikulttuuriin. NASA:n ATLAS-järjestelmä havaitsi kolmannen eksokomeetan heinäkuun 1. päivä tänä vuonna. Nopeutta tähtienvälisellä kappaleella on n. 210 000 km/h. Elokuun aikana lehdistöön ilmestyi uutta spekulaatiota 3I/ATLAS nimen saaneesta eksokomeetasta. Avi Loen palasi julkisuuteen New York Post, Economic Times ja parin muun lehden haastatteluissa. Hän varoitti kansakuntien puutteellisesta valmistautumisesta 3I/ATLAS:n suhteen. Loeb kuvaili eksokomeetan mahdollisesti olevan luotan, joka on matkalla Maata kohti. Se ei käyttäydy kuin tavallinen komeetta. 3I/ATLAS on isompi kohde kuin kaksi edeltävää eksokomeettaa. Sen nopeus on myös huimasti suurempi verrattuna niihin. Eikä sitä seuraa komeetoille tyypillinen pyrstö, vaan valoa heijastuu sen edestä. Loebin mukaan reitti mahdollistaa Jupiterin, Marsin ja Venuksen luotaukset, jos eksokomeetta olisi luotain. Reitti tuo sen lähimmäksi planeettaamme syksyn aikana. Lisäksi 3I/ATLAS olisi juuri silloin Maasta katsottuna Auringon takana, kun se olisi lähimpänä meitä. Aivan kuin se yrittäisi leikkiä kuurupiiloa ihmiskunnan kanssa. Sen suuri nopeus estää myös ihmiskuntaa lähettämästä omia luotaimia tutkimaan eksokomeettaa.

Loebin haastattelut poikivat uusia haastetteluja, kun lehdistö kyseli muilta tähtitieteilijöiltä mitä he ajattelivat 3I/ATLAS:in ominaisuuksista. Heidän puheissaan eksokomeetta oli teleskooppien tarjoamien tietojen perusteella komeetta. Villit spekulaatiot pysyivät vain spekulaatioita, sillä toistaiseksi havainnot eivät tarjoa mitään poikkeuksellista. Loeb onkin omassablogikirjoituksessaan todennut, että todennäköisesti 3I/ATLAS on täysin luonnollinen tähtienvälinen kappale. Hänen hypoteesinsa on kuitenkin sellainen, ettei sitä saisi suoralta kädeltä tyrmätä.

Lähestyessään Aurinkoa 3I/ATLAS voi alkaa näyttämään enemmän komeetalta, jos sen kaasupurkaukset alkavat. Tähtieteilijät huomattivatkin, että sitä on kuvattu ja seurattu teleskoopeilla, jolloin on havaittu sen kaasukehiö, eli ydintä ympäröivä koma. Aivan kuten komeetoilla on.

Loebin puheet ovat herättäneet Nibirusta varoittaneet piirit. Nyt tehdään ahkerasti videoita ja levitetään puheita, joissa 3I/ATLAS on muka tutkijapiirin sisällä todettu avaruussivilisaation tekeleeksi. Kovin harva osaa kommenteissa kyseenalaistaa videoiden väitteitä. Syksyn lähestyessä varmasti myös kohu mysteeriseksi väitetystä komeetasta nousee enemmän pinnalle.

 

Julkaistu Skeptikko-lehdessä 3/2025 

12.9.25

9/11 ja ikuisesti pinnalle ponnahtava katkaistu teräspalkki

 Syyskuun 11. tuli ja meni. Päiväykselle omistettavat loppumattomat salaliittoteoriat jäivät tänä vuonna vähemmälle. Ameriikan suunnalla kun tapahtui edeltävänä päivänä MAGA-vaikuttaja Charlie Kirkin salamurha. Seurasin kuitenkin perinteitä kunnioittaen jos tutkalleni tupsahtaisi jotain uutta 9/11 salaliittoteroiaa. 

 Ei ilmaantunut.

Sen sijaan huomasin useita vuosikausia sitten toistettuja väitteitä toistettavan vieläkin. Yksi niistä on tämä kuuluisa palkki.

 


Tuon palkin leikkauksen väitetään johtuvat katalista tuhotöistä. Tässä vain yksi monista esimerkeistä tuon kuvan käytössä:

WTC:ssä tämä suoritettiin käyttämällä hiljaisia leikkaavia termiittipanoksia jotka kuin polttoleikkauksessa ikään leikkasivat runkopalkit poikki muutaman kerroksen välein, jolloin ne putoisivat toisensa sivuun. Kuten kuvasta 3 näkyy, tulipalo ei leikkaa teräspalkkeja poikki kuvassa näkyvällä tavalla.
 
Salaliittoteoriassa WTC-tornit sortuivat salaisena purkutyönä, mutta ilman purkuräjähteitä. Todisteena laittomasti asennetuista termiittipanoksista käytetään valtavan teräspalkin selkeää leikkauskohtaa. Eihän tulipalot oikeasti kykene aiheuttamaan tuollaista jälkeä. Joten loogisesti jäljelle jää vain terästä sulattava termiittipanos!
 
Paitsi että jos ehkäpä kuitenkin mahdollisesti tarjolla olisi vielä yksi vaihtoehto. Vaihtoehto jota salaliittoteorioita levittävä väki ei jostain syystä koskaan näytä harkitsevan takaraivoissaan tehdyssä pohdinnassa. Kuvassa näkyvä palkki on oikeasti leikattu, mutta vasta tornin romahtamisen jälkeisessä siivoustyössä. Sellaista työskentelystä on runsaasti todisteita. Siivoustöitä kuvattiin päivittäin useasta kulmasta. Dokumentaatiota tuottivat monet valokuvaajat. Heistä tunnetuimpia ovat FEMA:n Andrea Booher, kansalliskaartin Patrick Jennings, palomies Gary Suson, valokuvaaja Sacha Waldman, sekä teräspalkin jäljittämisen kannalta tärkein valokuvaaja Joel Meyerowtitz.
 
Mysteerin ratkaisu lyhyesti: salaliittomeemeissä levitettävä leikattu palkki on kuvattu myös sitä edeltävänä päivänä kesken siivoustöitä. Jolloin kyseinen palkki oli pidempi, koska sitä ei oltu vielä leikattu. Eli palkkia ei ole voitu leikata ennen WTC-tornin romahtamista.
 
 WTC-tornin rakennustekniset piirustukset tarjoavat kartan sille missä kohtaa kasaa tornin keskusrakenteen palkit olisivat. Romuja siivottaessa ja kasan madaltuessa esiin tuleekin vielä pystyssä olevia teräspalkkeja. Rauniosta on mahdollista tehdä geopaikannukset työn edetessä, jotta kasoista paljastuvat palkit voidaan tunnistaa teknisistä piirustuksista. Kun etsittävän palkin tunnistus on tehty voidaan vuorostaan verrata miltä kyseinen kohta näyttää siivoustyön aikajanalla. 
 
 Rauniot ja pohjapiirustus päällekkäin.
 
  Jolloin ongelmaksi muodostui enää löytää ne valokuvat, joissa leikattu palkki on ennen leikkausta. Palkki onnistuttiin tunnistamaan. Kyseessä on rakennuspiirustuksen mukaan pylväs 504.
 
 
 
Siivoustyön etenemisestä on valtava määrä valokuvia. Iso ongelma salaliittoteorioita oikoessa onkin valokuvien saatavuus. Kaikki arkistot eivät ole ilmaiseksi ja kokonaisuutena koko kansan selattavissa. Valokuvaajien tuotoksia on julkaistu muutamassa merkittävässä kirjassa, joista ei ole laitettu helposti löydettäviä digitaalisia versioita.
 
MetaBunk-foorumin väsymättömät ja tiedonjanoiset skeptikot tekivät talkootöitä näiden kriittisten valokuvien löytämisessä vuonna 2018. He metsästivät aikakausilehtiä ja taidekirjoja, joista napsittiin palkin kannalta olennaiset kuvat perinpohjausta debunkkausta varten. Joel Meyerowitzin tekemä Aftermath kirja sisälsi tärkeitä otoksia. Kaiken kaikkiaan mies napsi yli 5000 valokuvaa työn aikana. Meyerowitz onnistui kuvaamaan työmaata ennen ja jälkeen kyseisen palkin leikkaamista. Associated Press uutispalvelun kuvapankeista löytyy myös Meyerowitzin työtä tukevat vastaavat valokuvat samasta palkista. Toisistaan riippumattomat kamerat varmensivat tapahtumien kulun.
 
MetaBunkissa tehtiin kaiken tuhansien kuvien selaamisen jälkeen kätevät vertailukuvat ennen ja jälkeen leikkausta. 
 

 Pylväs 504 ennen leikkaamista 24. lokakuuta 2001.
 

 Pylväs 504 leikkaamisen jälkeen 29. lokakuuta 2001.
 
Aftermath kirjassa on myös kuva, jossa pylväs 504 näkyy pidempänä palkkina ennen leikkaamista 24. lokakuuta 2001.
 

 
 
Tämä tieto on ollut saatavilla useita vuosia. Se ei ollenkaan estä salaliittoteorioita levittäviä toistamasta virheellisiä väitteitä siitä, että kuvassa oleva leikattu palkki olisi muka kuvattu juuri WTC-tornin romahtamisen jälkeen.

10.9.25

Luomisopin vastaiskun vaihtoaskel

 Luomisopin kankeamista koulujen seinien sisään sekä oppikirjojen sivuille ajava kansalaisaloite on edennyt aikajanallaan yli puolen välin. On siis mitä mainioin hetki laittaa reppu lepäämään kannon juureen, levittää eväät sammaleelle ja istahtaa seuraamaan mitä kreationismia kannattavat suomalaiset ovat kirjoitelleet ja/tai puhuneet aiheesta.

Kansalaisaloitteen kannattajia on ilmaantunut 1000 kappaletta. Kun edellisen kerran hakkasin gibbonin raivolla näppäimistöäni aiheesta 15.8.2025 allekirjoituksia oli kertynyt 644 kpl.

Suuren evoluutio vs luominen sodan taistelukentälle astelee Martin Stenbergin ja Marja Kohtala-Hännisen dynaaminen duo. Heitä haastateltiin Ajassa-ohjelman tuoleilla 27.8.2025. Luvassa on runsaasti vuosikymmeniä sitten loppuun asti kaluttuja väitteitä. Anglismin pilke silmäkulmassani voinkin todeta, että nyt ei hakata kuollutta hevosta, vaan lapioidaan Megahippus mckennaita. Tietäjät tietää.

Stenberg ja Kohtala-Hänninen väittävät evoluution olevan kuollut ja kuopattu sekä tuoksuvan raadolta. Vai tuleeko tuoksu kuitenkin jostain toisesta suunnasta? Kaadoin tuoreen cola+energiajuoma cocktailin lasiini (limetti twistauksella), harjasin hiukseni ja perehdyin videoon tiskihanskat kädessäni.

Esimerkit evoluution suurista ongelmista on helppo käydä läpi, koska parivaljakko ei anna mitään oikeaa argumenttia.

Fossiilien "yhtäkkinen ilmestyminen" maakerroksiin on muka ongelma, mutta ei täsmennetä millaisessa yhteydessä. Samaan aikaan kerroksissa on muka eri aikakausiin ajoitettuja fossiileja, mutta esimerkkejä ei anneta. Toistaiseksi kun ei ole onnistuttu löytämään samasta kerroksesta fossiileja, jotka olisivat ns. käänteisessä aikajärjestyksessä. 

Tiede on mennyt niin paljon eteenpäin viime vuosina, että vasta nyt alkaa tulemaan evoluutioteorian vastaista näyttöä. Tätä näyttöä vaaditaan tuossa kansalaisaloitteessa mukaan kouluihin. Mutta mitä se näyttö sitten oikein on? Tarvitsin pikaisen rohkaisuryypyn cockailistani, jotta uskaltaisin katsoa videota pidemmälle. Toivottavasti myös sinä, parasosiaalinen lukijani, olet vahvistanut jumalatonta evoluutiouskoasi siihen mitä on tulossa.

Mistä ne eläimet ovat tulleet sinne maakerroksiin, tiedustelee haastattelija.

Kohtala-Hännisen vastauksessa kerrotaan vedenpaisumuksen valtavasta katastrofista fossiilien selittäjänä. Mikä ei tietenkään mitenkään toimi selityksenä. Aika jännä että he vetosivat tuoreeseen ja ajankohtaiseen tieteelliseen näyttöön, mutta samantien kaatuvat siihen selitykseen jonka kristityt geologit ihan itse hylkäsivät jo ennen, HUOM! ENNEN!, Darwinin merimatkoja ja kuuluisan kirjan kirjoittamista. Koska pelkästään sedimenttikerrokset (jos jätämme kokonaan tarkastelematta fossiileja) olivat aivan liian iso ja ristiriitainen ongelma ratkaistavaksi yhdellä megakatastrofilla. Miten kerrostumien sisällä voi olla päällekkäisiä jälkiä eroosioista, metsistä tai soista? Kerrostumien selitykseksi rakennettiin asteittain yhä useampien ja useampien megatulvien ja mullistusten sarjoja. Jopa tuolloin peruukkimiesten kristillisissä tutkijapiireissä osattiin laskea kuinka paljon vaadittaisiin vettä, jotta Raamatun ilmoittama vedenpaisumus edes teoriassa voisi olla giganttimaisten maamassojen levittäjä ja sekoittaja. Tuo oli se aikakausi jolloin geologiassa ensimmäisen kerran yritettiin pelastaa raamatullisen ilmoituksen luotettavuus luonnontieteellisten havaintojen selittäjänä. Siksi kaivettiin esiin juttuja "syvyyksien lähteistä" tai komeetoista ylimääräisen veden tuojina. Kaikki selityksen epäonnistuivat tai jättivät jäljelle sen kaikkein huonoimman vaihtoehdon: se oli ihmeteko.

Vedenpaisumus hylättiin 1700-luvulla ennen evoluutioteorian ilmestymistä. Sen hylkääjät olivat kristittyjä. Näin syntyi kreationistien käyttämät Day Age-teoria ja Aukko-teoria, joilla paikattiin vedenpaisumusmyytti edes jotenkin pystyssä pysyvään muotoon. Nykypäivän kreationistit eivät halua kenenkään muistavan näitä historiallisia faktoja. 

Seuraavaksi suunsa avaava Stenberg ottaa kosmisemman otteen. Hän huomauttaa filosofisen rennosti, ettei evoluutioteorialla pystytä selittämään maailmankaikkeuden ja informaation syntyä. Ne vain tulivat tyhjästä. Vielä isompi ongelma on miten elämä on syntynyt. Näihin kaikkiin voin vastata rohkeasti, etten tiedä. Eikä sillä ole väliä. Niihin saa toki aivan vapaasti tarjoa ihan minkälaista teologista vastausta, mutta ne eivät ole selitysvoimaltaan sen vahvempia kuin minun "en tiedä" vastaukseni.

"Informaatio ei löydy mistään luonnollisesti syntyneenä"

 No eipä tietenkään, koska kreationstit määrittelevät informaation aina sillä tavalla, ettei se voi tulla kuin älyn tuotoksena. Heillä on useita määritelmiä informaatiolle. Määritelmiä vaihdetaan tilanteeseen sopivaan versioon. Aina sellaisella tavalla, etteivät esim. geeniä monistaneen duplikaatiot ja duplikaatioita seuranneet pistemutaatiot mitenkään lisää informaatiota. Kreationistien informaatiomääritelmien turhuuden takia tuo argumentti onkin niin tyhjänpäiväinen. Muistutan väkeä siitä, että esim. William Dembskin kriteerit bakteeriflagellan kehittymisen hyväksymiselle ovat niin tiukat, ettei sillä hyväksyttäisi edes laboratorio-olosuhteissa valvottua bakteeriresistenssiä

Informaatiomääritelmien turhuuden lisäksi kreationisteilla on ongelmia määritellä mitä he tarkoittavat älyllä. William Dembskin temput ongelman parissa ovat muistelemisen arvoisia. 

Lisäksi Stenberg yrittää rakentaa retorista katiskaa evoluutiolle. Naturalistinen tiede kun tekee tiedettä ainetta ja energiaa tarkastelemalla, mutta samalla käyttää itse älyä tuon prosessin tarkastelussa. Heko heko.

 Yllätyksenä tarjoillaan väitettä siitä, että koko mutaatio ajatus on konkurssissa. Mutaatioiden sijasta soluilla on jonkinlainen sisäinen sopeutumiskyky, joten ympäristöstä virtaa informaatiota soluihin. Eikä solujen sisällä tapahdu informaation lisääntymistä. Luonnollisesti tällainen ei-mutaation kautta tapahtuva prosessi on aina ja vain mikroevoluution rajoissa. 

Sitten hypätään tieteen filosofiaan. Eli vanha tuttu väite naturalismista tieteen rajoittajana. Tutkijat heittävät Jumalan helvettiin tutkimuskentältä. Näin he jäävät vaille Jumalan mahdollistamaa selitysvoimaa. Eli täysin ennakoimatonta, havaitsematonta ja satunnaista selitystä, joka ei ole mitenkään luonnonlakien rajoittama. Kreationistit eivät millään suostu ymmärtämään miksi myös teistiset tutkijat jättävät ihan samalla tavalla jumaolennot pois hypoteeseistään kuin ateistiset tutkijat. Ei siksi että Jumalasta halutaan eroon. Ei. Syy on paljon nolompi teismin kannalta. Syy on Jumalan hyödyttömyys, koska se on automaattinen "God did it" selitys. Mutta tuolla tavalla kreationistit voivat vedota syrjintään akateemisessa maailmassa.  Ja väittävät, että on täysin epistä ettei kouluissa saa opettaa luomisoppia. 

Kuka hyötyy tällaisesta syrjivästä käytännöstä, kysyy juontaja. Siihen Kohtala-Hänninen vastaa muistuttamalla, että tutkijoiden palkka on riippuvaista evoluutioteorian ylläpidosta. Darwinistiset tutkijat eivät pysty puhumaan totuutta evoluutioteoriasta, koska joutuisivat silloin myöntämään olleensa koko ajan väärässä. Vain tällainen sortokoneista pitää evoluution kulissit pystyssä. Kuulemma. Kriitikot vainotaan pihalle yliopistoista.

Juontaja tiedustelee kansalaisaloitteen sisällöstä. Stenberg huomauttaa, etteivät he halua kieltää evoluution opettamista kouluissa. Ainoastaan tuoda sen rinnalle ajankohtaista evoluutiokritiikkiä.

"Vaikka mitään todisteita löytyisi älykkään suunnittelun puolesta, niin sitä ei voida hyväksyä."

Johon minä aina vastaan tiedustelemalla, että mitkä muka ovat ne älykkään suunnitelman todisteet joita kreationistit haluavat tuoda kouluihin. Kerta toisensa jälkeen ne todisteet ovatkin olleet pelkkää verbaalista sumutusta. William "Informaatiotieteen Paris Hilton" Dembskin ehdottamat selityssuodattimet, täsmennetyt monimutkaiset informaatiot ja muut laskelmat eivät todistaneet biologisten piirteiden olleen älykkäästi suunniteltuja. Michael Behen ehdottama palautumaton monimutkaisuus ei tarkoittanut mitään muuta kuin sitä, ettei rakenne ole kehittynyt suoralla asteittaisella kehityspolulla. Jättäen muut teoreettiset polut avoimeksi.

Kansalaisaloitteen tavoite on vain tuoda esiin vaihtoehtoja, jotta opetuksessa olisi neutraali ote. Oppikirjojen tuotannossa pitäisi huomioida niiden sisältämät lukuisat virheet. Juontaja pyytää esimerkkejä niistä. Stenberg vastaa.

"Siellä on sellaisia yleisiä heittoja, että perhonen kasvatti itselleen siivet." 

No huh huh. Jos kirjassa on vain tuollainen lausahdus ilman sen enempää selvitystä, niin onhan se ajantuhlausta.

Ja fossiilit ovat ongelma joista ei puhut kreationisteja tyydyttävällä tavalla. Fossiilit todistavat luomisen puolesta, koska ne syntyvät yhtäaikaisesti ja muuttumattomuus on selkeästi esillä. Stenberg mainitsee Mikko Tuulirannan tuotokset biologian oppikirjojen kritisoimisessa. Kyseessä on se harvinainen alue, jossa kreationistit pystyvät tekemään jotain merkityksellistä. Oppikirjoista kun pitääkin poistaa virheet ja vanhentuneet jutut, jotta ajankohtainen ja pätevämpi tieto on tarjolla. Kunhan sellaista on oikeasti löydettävissä oppikirjoista.

Juontaja tiedustelee millaisia vaikutuksia evoluutio-opetuksella on viattomiin lapsukaisiin. Saamme kuulla tarkoituksettomuuden ja merkityksettomyyden kauheuksista. Ihmisyyden kauneus ja rakkaus jäävät kokonaan pois nuoren elämästä, jos hän ei ajattele olevansa Jumalan luoma olento. Kohtala-Hänninen sanoo ihan suoraan, ettei kykene ymmärtämään miten ihmiset pystyvät elämään harmonista elämää ilman hänen käyttämäänsä uskoa.

Mikä on kansalaisaloitteen tärkein asia?

"Evoluutiota ei ole todistettu. Eikä voikaan todistaa, koska sillä on tällainen uskonnollinen perusta" sanoo Stenberg. "Älykkään suunnitelman tutkimusohjelma" mainitaan. Johon voin tuhahtaen todeta, ettei sellaista ole olemassa.

Miten luominen voidaan todistaa?

Tähän toistetaan selkeä vastaus. Jumala on määritelty luonnontieteiden ulkopuolelle, joten sitä ei voi todistaa.  Ja koska evoluutiolla ei muka ole mitään vedenpitäviä todisteita, niin molemmat ovat samalla viivalla ja tasa-arvoisia. Joten ne pitäisi olla samalla tunnilla oppilaiden edessä.

Lopussa keskustellaan kansalaisaloitteen mahdollisuuksista edetä eduskuntaan asti. Ja niin edelleen. Ohjelmassa ei ole mitään uutta. Olisi mielenkiintoista nähdä osaisiko Stenberg pätevästi kuvailla sitä mitä evoluutioteoria oikeasti sisältää. Mukini on nyt tyhjä, joten jätän aiheesta kirjoittamisen toistaiseksi tähän.