14.9.15

Sanan- ja mielipiteen vapaus sukupuolineutraalin avioliittolain aikana

Tahdon2013 kansalaisaloitteen finaali saavutetaan vuonna 2017, kun eduskunnan hyväksymä avioliittolaki vihdoinkin astuu voimaan. Se on monella kauhun, vainon ja kurimuksen veroinen vuosi. Jotkut kun tulevat kokemaan tuon aikakauden aikana vainoa, joka kohdistuu heidän mielipiteisiinsä. Aito avioliitto väki on koonnut varoittavia esimerkkejä.

 Sukupuolineutraali avioliittolaki tulee toteutuessaan väistämättä kaventamaan sanan- ja mielipiteen ilmaisun vapautta sekä uskonnonvapautta. Näin on käynyt siellä missä vastaavanlainen laki on saatettu voimaan.  Viitteitä tästä on jo nähtävissä myös meillä Suomessa. Sukupuolineutraalin avioliittolain puolustajat luonnollisesti vähättelevät näitä vaikutuksia, koska eivät halua myöntää, että heidän ajamansa lakihanke – jonka mainoslauseiden mukaan piti edistää syrjimättömyyttä ja lisätä vapauksia – tosiasiallisesti johtaakin perinteisen avioliittonäkemyksen kannattajien syrjintään ja heidän perusvapauksiensa rajoittamiseen. Eräät avioliittorevisionistit ovat jo tiedostaneet tämän kehityksen ja pitävät sitä itse asiassa oikeutettuna ja tervetulleena. Todellisuus mainoslauseitten takaa alkaa viimein tulla esiin.

Todellakin. Maailmalla on tapahtunut kaikenlaista, kun avioliittolakeja on tällä vuosituhannella päivitetty tämän vuosituhannen ajatuksia vastaavaksi. Sen seurauksena lainvoimaista avioliittoa periaatetasolla vastustavat ihmiset ovat joutuneet vaikeuksiin. Perinteisiin käsityksiin takertuvat ihmiset voivat kieltäytyä tekemästä työtään tai ilmaiset mielipiteitä, joissa samaa sukupuolta olevat avioparit ovat syntisiä aviopareja.

Suomessa meillä on tuore esimerkki tämänkaltaisesta. Kuluvana vuonna 2015 eräältä yhdistyksemme aktiivijäseneltä evättiin mahdollisuus osallistua Maailman sarjakuvat ry:n järjestämälle sarjakuvakurssille. Jäsenemme oli merkinnyt kurssihakemukseen taustajärjestökseen Aito avioliitto ry:n. Tästä johtuen kurssin järjestäjät ilmoittivat, ettei häntä oteta mukaan, vaikka olivat aluksi toivottaneet hänet tervetulleeksi kurssille. Tapauksesta on jätetty yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnalle (aik. syrjintälautakunta) valitus syrjinnän kieltämiseksi henkilön mielipiteen vuoksi. Asian käsittely on vielä kesken.

Vaikuttaisi olevan selkeä esimerkki järjestäjien virheestä. Yksityiskohtia tapauksen käänteistä ei esitetä, joten joudumme vain spekuloimaan mitä on oikeasti tapahtunut. Maailmalla on kuitenkin esimerkkejä siitä, että tuollaisia päätöksiä tehneet ry:t ovat joutuneet oikeudessa pulaan. Aito avioliitto mainitsee esimerkkien listallaan myöhemmin myös tällaisen tapauksen, jossa syrjitty sai oikeuden päätöksellä tukea mielipiteelleen.

Lontoolainen lastentarhanhoitaja Sarah Mbuyi sai potkut työstään, kun hän oli vastannut kollegansa kysymykseen, uskoiko hän samaa sukupuolta olevien avioliittoon.


Mbuyi haastoi työnantajansa oikeuteen, ja mielestäni aivan oikein, voitti oikeudessa ja sai korvauksia.
Näin lastentarhanhoitajan mielipiteen- ja uskonnonvapaus turvattiin oikeuden päätöksellä. Uskonnonvapaus takaa oikeuden kutsua toisia ihmisiä syntisiksi. Ja se on eräs parhaimmista tavoista edistää kansakuntien sekularisaatiota, mutta ei siitä sen enempää. Olen itse saanut lukea ja kuulla siitä miten elämäntapani ja -katsomukseni sotivat Jumalan tahtoa vastaan ja olen muutenkin syntinen (ihanan ihanan syntinen) ihminen. Eikä kukaan näistä sormellaan suuntaani heristelijöistä ole joutunut oikeuteen. Vaikka ovat kirjoittaneet ateismia tuomitsevia kirjoja. So fucking what.

Muut esimerkit ovat myös mielenkiintoisia.

kolmekymmentä vuotta virassa toiminut ranskalainen pormestari Jean-Michel Colo haastettiin oikeuteen, koska hän kieltäytyi vihkimästä samaa sukupuolta olevaa paria.

Ranskan korkein oikeus selvitti tapausta ja tuli selkeään johtopäätökseen. Virkavallan edustajana Colo ei saisi työssään syrjiä asukkaita heidän seksuaalisen suuntautumisensa perusteella. Tällaisessa tapauksessa tilanne on yksinkertainen. Colon sijainen astui hoitamaan niitä hommia joita pormesteri itse ei suostunut tekemään. Pormestari edustaa tasavaltaa, joten yksittäisen pormestarin vakaumus ei painanut oikeuden mielestä vaakakupissa yhtä paljon kuin kansalaisten tasa-arvoinen kohtelu.

Tästä päästää tuoreimpaan tapaukseen Yhdysvalloissa.

Yhdysvaltoja kuohuttaa parhaillaan tapaus Kentuckyn osavaltiossa, jossa siviilivihkimisistä vastaava viranomainen, Kim Davis, passitettiin vankilaan vain siksi, että hän kristillisen avioliittokäsityksensä vuoksi kieltäytyi omantunnon syistä laittamasta nimeään samaa sukupuolta olevien parien vihkitodistuksiin. Davis joutui eristysselliin, josta hän vapautui vasta kuuden päivän piinan jälkeen. 

Melkein oikein. Tuosta jäi pois sellainen pieni yksityiskohta, että viraston päällikkönä Davis kielsi muita viranomaisia Rowanin piirikunnan virastossa suorittamaan siviilivihkimisiä samaa sukupuolta oleville pareille. Davis ei siis tehnyt itsestään marttyyria henkilökohtaisen vakaumuksensa tähden, vaan alisti muut työntekijät oman käsityksensä alaiseksi. Jos hän olisi oikeudessa todennut, että muut virkailijat saavat suorittaa näitä siviilivihkimisiä, niin hän ei olisi joutunut selliin. Juuri sellaista käännetä odotettiin tapahtuvan, mutta Davis päätti pakottaa alaisensa noudattamaan hänen henkilökohtaista vakaumustaan. Vaikka henkilökunnan joukosta ilmoitettiin, että he olivat valmiita suorittamaan siviilivihkimisiä.

Although Davis was expected to be brought back into the court, where the contempt charge could have been dropped if Davis agreed not to use her authority to prevent the deputies under her control from issuing marriage licenses, she did not return to the courtroom. Five of the six deputies under Davis told Bunning they would comply with the judge’s order – the lone holdout being Davis’s son, Nathaniel – likely allowing same-sex couples to receive marriage licenses as early as Friday.

Davis halusi tekemällä tehdä itsestään marttyyrin. Kun hänen alaisensa kirjoittivat ihan kirjallisena aikomuksensa suorittaa siviilivihkimisiä, eikä Davis saisi estää heidän työtään, pääsi Davis myös vapaaksi. Asiaa tullaan jatkossa vielä puimaan monessa piirikunnassa, kun jotkut virjailijat eivät halua suorittaa työtehtäviään.

Suomen kohdalla voimme toistaiseksi vain arvailla miten maistraateissa työskentelevät ihmiset suunnittelevat kiertävänsä uutta avioliittolakia. Pääsevätkö istumaan muualle sillävälin kun toinen virkailija suorittaa velvollisuutensa? Tämä taitaakin olla ainoa selkeä ongelmakohta. Kirkko saa tehdä ihan minkälaisen päätöksen se haluaa vihkimiskäytännöistään. Tavallinen kansalainen saa kirjoittaa ja puhua ei-heteroista entiseen tapaan. Hän vain vaikuttaa entistä oudommalta tapaukselta. Tutut kakkugatet voivat toistua jossain muodossa, jos esim. kotimainen häämekkoja vuokraava firma ei halua palvella samaa sukupuolta olevaa paria. Yksi asia on ainakin varma. Ketään ei pakoteta vastoin tahtoaan homonaimisiin.

Miten sitten Suomessa tullaan aikuisten oikeasti rajoittamaan Aito avioliittolaisten oikeuksia? Aika näyttää. Kommentteihin saa ilmestyä profetoimaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

12.9.15

RayGuardin resonoinnilla elektromagneettista savusumua vastaan

Kännyköiden säteily huolestuttaa erilaisia ihmisiä. Kännyköiden säteilyä vastaan yritetään suojautua erilaisilla tavoilla. Käytännöllisin tapa on vähentää kännykän käyttöä pään vieressä, jos käyttäminen oikeasti pelottaa ihmisistä. Markkinoille on tuotu myös useita perinteisiä huuhaa-maakareidein viritelmiä. Selkein esimerkki sellaisesta on vaikkapa Lootuskaupassa myytävä SAR Shield. Kiinnitä epämääräinen tarra matkapuhelimeesi, niin haitallinen säteily loppuu.

Entäpä jos kaipaat hieman paremmin perusteltua ja markkinoitua säteilysuojaa? RayGuard on puskemassa Suomeen asti. Todennäköisesti verkostomarkkinoinnin muodossa. Käyttäjiä löytyy ja kehuja riittää. Tässä lainaus anonyymiltä käyttäjältä.

"mikroaallot resonoi. tämä rayguard muuttaa tämän resonanssin harmoniseksi sinun kehosi kanssa. täten resonanssista tulee luonnollisempi. ilman rayguardia saat kännykän resonanssia ja solusi eivät tykkää. rayguard korjaa tämän luonnollisesti."

RayGuard ei ole pelkkä tarra. Se on kokoelma laitteita, jotka tarjoavat monipuolisemman suojan. Pelkän kännykän sijaan ne suojaavat aivan kaikelta haitalliselta sähkömagneettiselta säteilyltä. Epäileviä asiakkaita voidaan kosiskella tutkitulla tiedolla! Videoissa havainnollistetaan miten laitteen vaikutuksia on testattu ennen ja jälkeen käyttöä. Kiinalaisen lääketieteen suosima käsitys meridiaaneista saa kunnian toimia terveydentilan mittaamisessa. Videolla pyörii monenlaista elektronista aparaattia, joilla mittaillaan havaittavaa säteilyä.



Jostain syystä mittauksissa ei mitata miten RayGuard-laitteet vähentäisivät säteilyn määrää. Eli heidän mainitsemaansa elektronista savusumua. Mittareita ei käytetä näyttämään säteilymäärän muutoksia. Niillä vain demonstroidaan, että säteilyä on huoneessa. Jos RayGuard voisi mitenkään vaikuttaa säteilyn määrään, niin se olisi liian helposti ja ihan oikeasti testattavissa.

Sen sijaan he mittailevat ihmisten meridiaanien muutoksia. Ehkä vertailut tehdään tuolla tavalla, koska RayGuard ei näytä mitenkään muuttavan säteilyn määrää. Siksi mainospuheissa puhutaan miten laitteet muuttavat säteilyn laatua turvallisemmaksi. Laitteet imevät tuon säteilyn itseensä, joten ihmisiin kohdistuu vähemmän säteilyä.



Toki RayGuardin valmistajilla on valikoimissaan myös RayChip, eli se pelkkä tarra kännykkään. Vain 30 euroa. RayChip sisältää mineraaleja, jotka reagoivat positiivisella tavalla skalaari- ja tesla-aaltoihin. Siruun on myös istutettu "shamaanisella menetelmällä" informaatiota, joka ohjaa sirua suojamaan käyttäjää elektroniselta savusumulta. Näin ainakin valmistajat väittävät.

Joten älä viivyttele vaan suojaa itsesi, perheesi ja kummitussirkkasi tietokoneen, kännykän, langattoman modeemin ja vedenkeittimen lähettämältä sähkösaasteelta. RayGuardin tuotevalikoimasta löytyy jotakin jokaisen budjetille. Halvimmat riipuksena kannettavat suojapalikat kustantavat vain 129 euroa kpl. Kalleimmat luxus suojat tyylikkäällä puukuorella edullisesti 898 euroa.

Nyt vain tarkkailemaan pureeko RayGuardin verkostomarkkinointi laajemmin kotimaiseen asiakaskuntaan.

9.9.15

Pekka Reinikainen ja Perusryhmäbiologia

Koko kansan kreationisti Pekka Reinikainen jatkaa seikkailujaan Seurakuntalaisen nettisivulla. Uusi tuotos on kooste suosituimmista luomisopin teeseistä:

Mistä luomakunnan lajirikkaus on peräisin?

Sen lukeminen toi kauniita muistoja mieleeni. Siitä on aikaa kun viimeksi näin kotimaisen kreationistin kehuvan heidän käyttämäänsä perusryhmäbiologiaa. Kertaus on opintojen sisarpuoli, joten kerron miksi perusryhmäbiologia on potaskaa. Mutta edetään Pekan tahdissa. Yhdistettynä siihen kuinka paljon jaksan kommentoida hänen kirjoitustaan.

Jeesus ohjelmoi lajit luomiensa ”perusryhmien” perimään (vastaa suurin piirtein nykyluokituksen heimotasoa; luokituksesta ei vallitse yksimielisyyttä).

Tuo selittäisikin miksi perimässä on niitä bugeja, eli vaikkapa pseudogeenejä. Uskon kuitenkin Jeesuksen hallinneen niin JavaScriptin, HTML:n, kuin klassisen C++ naputtelun.

  Eläinkunnassa selkärankaisia maaeläinheimoja on tuhatkunta. Lajien hengissä selviäminen Nooan arkissa oli näin ennakoitu. Riitti, että kustakin heimosta uros ja naaras menivät arkkiin. Parituhatta ilmaa  hengittävää eläintä eli luodut perusryhmät mahtuivat sinne hyvin kun vedenpaisumus tuli. Eläimistä ”Kaikki, joiden sieraimissa oli elämän hengen henkäys, kaikki, jotka elivät kuivalla maalla, kuolivat” (1.Moos.7:22). Selkärankaisten heimojen keskikoko on ketun luokkaa, täysikasvuisia dinosauruksia ei arkkiin tarvinnut ottaa (1.Moos.7:9). Vesieläimiä ei tarvinnut ottaa ja hyönteisiä mahtuu paljon pieneen tilaan.

Maailmanlaajuista vedenpaisumusta ei kuitenkaan koskaan tapahtunut, joten tässä kohtaa Reinikainen haastaa meidän kaikkien aikaa. Kohta kuitenkin havainnollistaa miksi kreationistit tarvitseva perusryhmäbiologiaa. Ilman sitä heillä nousee hiki liperiin, jos joku erehtyy miettimään edes alkeellisella tavalla miten luonnon monimuotoisuus muka mahtuisi Nooan arkkiin.

Lajit ohjelmoitiin luomisessa perusryhmiin, joista ne lajiutuvat myöhemmin luonnossa. Jalostaja poimii perusryhmistä haluamansa ominaisuudet. Perusryhmistä on lisätietoa kirjassa ’Evoluutio – kriittinen analyysi’.

Perusryhmän alkulähteenä olevien eliöiden perimässä piilee siis uskomattoman monipuolinen geenikirjasto. Reinikainen mainostaa varmaankin parasta luomisoppia selittävää kirjaa Evoluutio – kriittinen analyysi. Suosittelen myös sinua lukemaan sen läpi, sillä käytännössä kaikki muut kreationistien tuotokset ovat olleet siihen verrattuna naurettavan tasoista kamaa.

Jeesus ohjelmoi jääkarhunkin valmiiksi perusryhmän perimään, sillä Hän tiesi ilmaston muuttuvan vedenpaisumuksen jälkeen.

Tämä on linjassa Reinikaisen aikaisempien puheiden kanssa. Elämän muutoksia ennakoitiin ohjelmoimalla perimään kamaa valmiiksi tulevien sukupolvien haasteita varten. Kaikki on mahdollista kaikkivaltiaalle.

Sitten Reinikainen maalailee vajaan kuvan geologien historiasta.

Darvinismi muutettiin uusdarvinismiksi
Tämä silmänkääntötemppu meni läpi kuin väärä raha, koska paineet Luojan lopulliseksi syrjäyttämiseksi olivat niin suuret. Uusdarvinismi perustui poliittiseen tarkoituksenmukaisuuteen, ei tieteelliseen näyttöön! Beagle aluksella purjehtineelle Darwinille ”pitkät geologiset ajanjaksot” tuoreessa kirjassaan tarjonnut lakimies Charles Lyell halusi ”vapauttaa tieteen Mooseksesta”. Kirjan luettuaan Darwin tarkasteli maailmaa ”Lyellin silmien läpi”. Ennen Lyelliä geologiset kerroskivilajit oli tulkittu joko yhden jättitulvan tai toisiaan seuranneiden katastrofien aikaansaannoksiksi. Lyell muutti ne satojen miljoonien vuosien aikana vähitellen kertyneiksi.

Modernien kreationistien harmiksi geologit olivat hylänneet maailmanlaajuisen vedenpaisumuksen ennen Charles Darwinin kuuluisaa matkaa ja hänen matkalukemisiaan. 1700-luvulla geologit pääsivät näkemään ja kokoamaan tarpeeksi aineistoa ympäri maailmaa tätä johtopäätöstä varten. Sellainen tulkinta ei vaan enää sopinut havaittuun aineistoon, vaikka kuinka käänneltäisiin ja väännettäisiin Raamatun sivuja. Uskovaiset tiedemiehet jättivät Reinikaisen kannattaman vedenpaisumus-tulkinnan taakseen satoja vuosia sitten.

Yhteen rakoon Reinikainen sujauttaa tuttua kreationistien kamaa roska-DNA:sta.

Evolutionistit ristivät teoriansa ennustaman roska – DNA:n pikavauhtia tilke – DNA:ksi
80% siitäkin näyttäisi olevan solujen toiminnan kannalta välttämätöntä. Evolutionistit väittivät vielä joitakin vuosia sitten, että vain 1-3% DNA:sta toimisi ja 97-99% olisi roskaa, eräänlaista fossiilijätettä vuosimiljardien evoluutiosta! Luomisnäkökulman mukainen ennustus osoittautui kuitenkin oikeaksi eli väitetty valtava fossiili – DNA:n määrä osoittautui uusdarvinistiseksi myytiksi! Tämä myytti roska-DNA:sta on haitannut tutkimusta lähes 40 vuoden ajan.

Reinikaisen väitteiden kestämisen kannalta olisi erittäin tärkeää, että termit määriteltäisiin tarkasti. Se mikä kohta DNA:sta toimii ei ole mitenkään yksiselitteistä. Viimeksi kreationistit yrittivät nostattaa kohua roska-DNA:n kuolemasta, kun ENCODE-projekti julkaisi tuloksiaan. Silloin geenien biokemiallinen aktiivisuus sekoitettiin puheissa geenien funktioihin. Reinikaisen mainitsema 80 % viittaisi siihen, että hän hakee tukea vieläkin ENCODE:sta. Myös koko roska-DNA:n käsite on monimutkaisempi kuin Reinikainen antaa ymmärtää. Tosiasia on, että perimästämme voidaan poistaa kohtia ilman mitään haittavaikutuksia. Eikä roska-DNA tarkoita, etteikö sillä roska (tulee sanasta junk) voisi olla jotain funktiota. Jotkin pätkät eivät osoita mitään koodausta geeneillä, mutta kuitenkin havaittiin luonnonvalinnan suosivat niitä pätkiä.

Kerrataan vielä. 70-luvulla tiedettiin, että joillain ei-koodaavilla geenisekvensseillä (joita on erityyppisiä) ei ollut selvästi havaittavaa toimintoa. Samalla tiedettiin, että samoissa sekvensseissä on osioita, jotka ovat konservatiivisia, eli valintapaine suosii niiden säilymistä. Tästä pääteltiin evoluutioteorian pohjalta, että niillä on todennäköisesti jokin toiminto. Sitten niitä alettiin etsimään. Nyt ei-koodaavissa sekvensseissä on sellaisia pätkiä joille on löydetty toimintoja. Ja sellaisia pätkiä joilla ei voi olla toimintoja (ne jotka voidaan poistaa).

Tutkijat ovat etsineet niitä toimintoja roska-DNA:lle 70-luvulta lähtien, joten Pekan olisi kannattanut edes alkeellisella tavalla perustella miten roska-DNA on muka haitannut tutkimusta. Hän ei perustele sitä, koska taitaa itsekin tietää kuinka hataralla jäällä horjuu.

Lopulta alan pohtimaan mitä se perusryhmäbiologia oikein on. Kyseessä on savuverho, jolla kreationisti yrittää saada kuulijansa/lukijansa ihailemaan luomisopin käytännöllistä tieteellisyyttä. Tarkat määritelmät löytyvät Evoluutio - Kriittinen analyysi kirjasta. Jos sinulla ei ole sitä kirjaa, niin voi turvautua olennaisiin lainauksiin seuraavasta linkistä. Perusryhmäbiologian turhuus selitettiin blogissani vuonna 2007.

Lyhyesti kirjoitettuna perusryhmäbiologia on kehäpäätelmä, jolla kreationistit yrittävät näyttää siltä kuin he tekisivät tutkimusta. Perusryhmä havaitaan lajien lisääntymiskyvyn kautta. Käytännössä tekemällä risteytyskokeita eläimillä. Jos tuloksena on jonkinlaista jälkipolvea, niin kokeeseen osallistuneet eläimet kuuluvat samaan perusryhmään. Jos siitä ei synny mitään, niin eläimet kuuluvat eri perusryhmiin.

Esimerkkejä: Jos kalkkunan ja sorsan väliset risteymät ovat steriilejä, niin ne kuuluvat omiin eri perusryhmiinsä. Jos kalkkunan ja fasaanin välinen risteymä tuottaa tulosta, niin ne kuuluvat yhteiseen perusryhmään. Hevonen ja aasi kuuluvat samaan perusryhmään, koska niiden risteytyksen tuloksena syntyy muuli.

 Risteymien avulla havaitut rajat osoittavat, että perusryhmiä on olemassa. Koska toisiaan lähellä olevien perusryhmien välillä ei ole havaittu risteymää, on eliöryhmien välillä selkeät rajat. Mutta jos perusryhmien väliltä olisi havaittu toimiva risteymä, niin ne määriteltäisiin samaksi perusryhmäksi.

Ongelmia ilmenee siitä, ettei uuden perusryhmän ilmestyminen edellytä mitään makroevoluutio (edes kreationistien määrittelemällä tavalla). Uuden perusryhmän ilmestyminen tapahtuisi, jos vaikkapa joku hiirilaji ei enää tuottaisikaan tarvittavaa risteymää toisen hiirilajin kanssa. Mitään uutta biologista ominaisuutta ei ilmestyisi, mutta kreationistien määritelmällä siinä olisi syntynyt uusi perusryhmä.

En tiedä kuinka moni suomalainen ottaa Reinikaisen tuotokset vakavana asiana. Toivottavasti heitä on enää kourallinen.

5.9.15

Professori Puolimatka ja Olematon oikeus

Professori Tapio Puolimatkan uusimpia kirjoja viime vuodelta on Lapsen ihmisoikeus: oikeus isään ja äitiin. Käväisin ostamasta sen kristillisestä kirjakaupasta Tampereella. Kokonaisuutena kirja on selkeä ja huomattavasti helpompi lukea läpi verrattuna vaikka samaisen professorin kirjoihin evoluutiosta ja ateismista. Tällä kertaa professori on puristanut argumenttinsa kompaktiin 250 sivun opukseen. Useampi kohta oli minulle tuttua jo aikaisemmilta Puolimatkan kirjoitteluilta. Kirjan pääasanoma on onneksi selkeästi esillä ja yhtä helposti osoitettavissa ongelmaiseksi.

Sanoma on esillä jo kirjan nimessä. Lapsilla on oikeus äitiin JA isään. Varsinkin biologisiin vanhempiinsa. Kaikki muut vanhemmuuden muodot ovat huonompia verrattuna aidon isän ja äidin tarjoamaan kasvatukseen. Sukupuolineutraali avioliittolaki tuhoaa, kumoaa ja pyyhkiii pois tämän yhteiskuntamme kannalta tärkeän oikeuden. Riistäessään tämän lapsen perusoikeuden isään ja äitiin yhteiskunnan moraalinen perusta murenee. Kyseessä on erittäin vakava asia.

Ja siksi onkin pienoinen ihme, ettei kirjassa käsitellä tämän kyseisen perusoikeuden toteutumista sukupuolineutraalia avioliittolakia edeltävällä aikakaudella. Kiista on noussut avioliittolain muuttamisen seurauksista. Eli kyseisen avioliittolain sisältö on jollakin tapaa sidoksissa tähän lapsen oikeuteen isään ja äitiin. Puolimatka kirjoittaa parillakin variaatiolla saman väittämän kirjassaan: sukupuolineutraali avioliittolaki poistaa laista lapsen oikeuden isään ja äitiin ja että tällä tavalla isättömyyteen ja äidittömyyteen tuomittujen lasten ihmisoikeuksia loukataan perustavalla tavalla. (s. 13).

Miten kyseinen oikeus sitten toteutuu? Tai siis toteutui ennen avioliittolain muuttamista. Nähtävästi se ei toteudu lainsäädännön ja yhteiskunnan toimissa mitenkään. Edes ennen sukupuolineutraalin avioliittolain virallistamista. Ihmetykseni on keskitasoa, kun tarkastelen maailman menoa Puolimatkan väitteiden lävitse.

Suomen laki ei vaadi samaa sukupuolta olevien parien lasten pakkohuostaanottoa, jotta heille annettaisiin äiti ja isä. Yksinhuoltajille ei määrätä valtion toimesta toista heteronormatiivista huoltajaa. Lakikoukeroista huolimatta Suomessa on asunut ja asuu useita lapsiperheitä, joissa vanhemmat ovat samaa sukupuolta. Eikä virkavalta puutu asiaan lakipykäliä paukuttaen vaikka lapsilla muka on oikeus isään ja äitiin.

Aivan kuin Suomen laissa ei olisikaan mitään lapsen oikeutta isään ja äitiin. 

Tai jos on, niin Puolimatka ja kumppanit eivät kykene siteeramaan tarkkaa pykälää.

Puolimatka on huolestunut sukupuolineutraalin avioliittolain poistavan laista jotain, jota siellä ei edes alunperun ollut. Oikeastaan laista löytyy pykäliä, joiden perusteella lapset voidaan viedä heidän biologisilta vanhemmiltaan.

Se on kai kirjan selkein kompastuminen omiin jalkoihinsa. Ja tavallaan tekee koko Aito avioliitto -porukan ja Puolimatkan toimet turhiksi.

Oikeita ongelmakohtia maailmalta muistetaan myös kaivella. Sijaissynnytyksen kauhut ja lapsien muuttaminen pelkiksi hyödykkeiksi kohdunvuokrausbisneksellä ovat oikeutetusti kritisoitavana. Pikaisesti muistetaan mainita, että tämän lapsikaupan suurkuluttajat ovat heteropareja. Puolimatkan ideana on varoittaa lapsikaupan lisääntyvän, kun sukupuolineutraali avioliittolaki astuu voimaan.

Loppupuoliskolla Puolimatka perustelee heterovanhempien paremmuutta muihin verrattuna. Tukena tutut tutkimukset Mark Regnerukselta ja Douglas Allenilta, sekä parisen muuta akateemista tuotosta. Tässä kohtaa kiinnitin huomiota siihen miten professorimme käsittelee viime vuosina vastaanottamaansa kritiikkiä. Siinä missä lähteitä ja viitteitä käytetään henkiöiden nimiä esitellen, kun kyseessä on Puolimatkan kannan muuraaminen, niin kriittiset äänet pääsivät kirjaan vain anonyymeinä.

Korjaan, yksi kriitikko saa nimensä kirjan sivuille. Lilja Tammisen nimi komeilee pariin kertaan kirjassa ja on päässyt kirjallisuusluetteloon. Muuten hän on teksteissä vain nimimerkki LT. Muut kriitikot saavat kunnian olla nimettomiä skeptikkoblogaajia. Ehkä he (ja minä) eivät ansaitse nimeään julkisuuteen, koska ovat vain netissä kirjoittavaa saastaista talonpoikaisväkeä. Tämä tekee kuitenkin erittäin haastavaksi selvittää minkälaista kritiikkiä he ovat oikeasti esittäneet Puolimatkan väitteitä kohtaan, jotta selviäisi onko Puolimatkan vastaus kriitikoille edes kohdistunut oikeaan osoitteeseen. En nyt väitä, että professori Puolimatka on akateemisen maailman kiertävä imurikauppias, vaan muistelen sitä millaisilla eri tavoilla hän on osoittanut olevansa vähemmän luotettava lähdekritiikkinsä suhteen. Yksi esimerkki tästä olkoon professori Eric Piankan kansanmurha-tapaus Puolimatkan tuotoksessa.

Juuri tämän kriitikoiden päästäminen kirjaansa vain anonyyneimä ja alkuperäisen kritiikin jäljittämisen vaikeus saikin minut laskemaan kirjan käsistäni hieman pettyneenä. Mark Regneruksen ja Douglas Allenin tutkimusten käsittelyyn en jaksa enää kantaa korsia kekoon. Totean vain, että Allenin kohdalla High school graduation rates among children of same-sex households tutkimus ei osoittanut kausaliteettia vanhempien seksuaalisen suuntautumisen ja lasten koulusuoritusten välille. Tästä huolimatta Allenin tutkimusta on käytetty poliittisessa keskustelussa aivan kuin asia olisi toisin. Samalla tavalla sitä Regneruksen tutkimusta on heiluteltu Yhdysvalloissa ja täällä kotimaassa Aito avioliitto -kampanjan materiaaleissa.

4.9.15

MV-lehti ja haudatun riman alittaminen

MitäVittua?!-nettisivun ja journalismin yhdistäminen samassa lauseessa onnistuu vain vitsinä, kuten edellisissä osissa saimme nähdä. Hieman vastahakoisesti klikkasin linkkiä sivuston tuoreeseen tekstiin, jossa varoitettiin altistumasta propagandalle. Katsotaan minkälaista kamaa sivulta löytyi torstaina 3.9.2015.

Lapsiuhrien propagandakuvia tehtaillaan monessa paikkaa

Kyseessä on hukkuneen lapsen kuva, joka oli nähtävissä kaikkien oikeiden sanomalehtien sivuilla tällä viikolla. Se toimii kerätessään sympatiaa ja tukea pakolaisongelman humanitäärisen ratkaisun ajamisessa niin käytännön kuin poliittisen piirin parissa. Ja sekös MV-väkeä kismittää. Miten he voivat vetää maton alta tältä pakolaisten auttamishalulta? Kyseenalaistamalla kuvan aitoiden.

Kun suomalaisia on alettu syyllistämään lapsiuhrien kuvilla, on syytä alkaa keskittymään niiden aitouteen.

Väite on raju, joten varmasit MV levittää pöydälleen selkeät viitteet siitä miten, missä ja keiden toimesta kuvia on väärennetty? No eipä tietenkään, sillä olemme tekemisissä MV-lehden kanssa.

Khaled Barakehin Facebook-profiilissa julkituotuja kuvia rantaan huuhtouneista kuolleista lapsista pyritään kyseenalaistamaan:

Internetissä on ainakin tätä profiilia kohtaan syytetty useista väärien ja lavastettujen kuvien levityksestä.

On kyllä syytetty, mutta kuvien kommenteissa ei mitenkään onnistuttu osoittamaan kuvia lavastetuiksi. Jos sellaista olisi onnistuttu tekemään, niin MV varmasti lainaisi ja toistaisi tietoa sivullaan. MV:tä ei kuitenkaan kiinnosta se. Kunhan saavat lukijoitaan epäilemään asiaa, niin tehtävä on suoritettu.

MV yrittää rakentaa edes näennäistä tukea vihjailuilleen:

Ulkomaisissa tiedotusvälineissä kehotetaan nämä kuvat jättämään kokonaan huomioimatta.

Monikkona (huom!) mainitut ulkomaiset tiedotusvälineet tarkoittivatkin oikeasti Christopher Dickeyn yhtä artikkelia TheDailyBeast-sivustolla: You Might As Well Ignore #KiyiyaVuranInsanlik and the Photos of Dead Refugee Kids

Väittääkö Dickey kuvia lavastetuiksi? Ei tietenkään. MV haluaa vain vihjailla, että tilanne olisi sellainen ihan ulkomaisia tiedotusvälineitä myöten. Dickey suosittelee välttämään pikaista ja tunnepohjaista reaktiota kuviin, jotta kestävä ratkaisu saataisiin aikaan.

Lopussa MV sentään ottaa hieman realistisempaa asennetta kuvien aitouteen:

Sitä paitsi vaikka kuvat olisivatkin totta, niin ei se ole suomalaisten tehtävä olla niistä vastuussa. Kuka niitä tänne oikein haluaa, niin he ovat niistä vastuussa.

Ehkä kuvat ovat aitoja, ehkä eivät, mutta MV haluaa kuitenkin syyttää vihervasurihyysääjämädättäjiä lasten kuolemasta.

3.9.15

Atlas V raketti laukaistiin Floridassa, alkuasukkaat levottomia

Atlas V kantoraketti päräytti komeasti kiertoradalle pari päivää sitten Floridassa. Aikaisin aamulla vain 45 min ennen auringonnousua tapahtunut lähtö valaisi vielä pimeää taivasta, kunnes raketti kohosi tarpeeksi korkealle tullakseen Auringon hyväilemäksi. Ilmakehä on ohuempi noin korkealla, joten raketin vana myös leviää eri tavalla verrattuna lentokoneiden lentokorkeuksiin. Korkealla tapahtunut aamuisen Auringon suorittama valaistus rakettivanalle varmasti ihmetytti monia ihmisiä.  Me tiedämme erittäin varmasti, että tämä kaikki tapahtui Cape Canaverissa Ilmavoimien tukikohdassa Floridassa 2.9.2015 paikallista aikaa klo 6:18 aamulla. Ja se oli kaunis tapahtuma. Lisää kuvia.

Noustuaan tarpeeksi korkealle Atlas V:n lentorata vakaantui. Se lensi korkealla kaupunkialueiden ylitse ennen viimeistä irtiottoa ilmakehästä. Useat ihmiset kuvasivat tätä kaunista näkyä, jota on nähty useasti Floridan historian aikana. Onhan se osavaltio jossa NASA laukoo kamojaan toistuvasti avaruuteen.

Videot ilmestyivät sosiaaliseen mediaan, jossa ihmiset tietenkin tekivät heppoisia, nopeita ja vääriä johtopäätöksiä. Raketti ei voinut olla raketti, koska se ei näyttänyt päivällä laukaistun raketin näköiseltä. Chemtrail-ryhmissä epäiltiin Atlas V -raketin olevan kemikaalivanaraketti.




Otetaan esimerkki kotimaisen Havaintoja uudesta maailmanjärjestykstä -blogin tarjonnasta:

Yhdysvaltojen, Floridassa tehtiin pari päivää sitten merkittävä ufo havainto Miamin lentokentän lähellä, kun taivaalla lensi omituisen muotoinen hohtava kohde. Silminnäkijät eivät osanneet kuvailla, että mikä oli kyseessä.

Onneksi havainnon alkuperä on helposti ja nopeasti selvitettävissä, joten silminnäkijät saavat todennäköisesti oikean vastauksen kysymyksiinsä. Kaikki eivät kuitenkaan etsineet vastauksia.

Oliko siis toispaikkakuntalaiset ilmestyneet Floridaan, vai oliko sittenkin kyse USA:n armeijan salaisesta sotateknologiasta, koska sanotaan, että jopa Project Bluebeam on erikoistunut heijastamaan hologrammeja taivaalle. 

En pysty enää kirjoittamaan mitään fiksua tuohon, joten lopetan bloggailun tältä päivältä tähän.

2.9.15

Dosentti Ahvio ja Saatanistien liput

Aikaisemmin dosentti Juha Ahvio on yrittänyt varoittaa meitä kulttuurimarxismin saapumisesta. Se kun on salakavala pyrkimys tuhota perhe, sukupuolet, uskonto ja yhteiskunta. Ahvio seurasi miten maamme "meillä on unelma" porukka osoitti mieltään Helsingissä. Ja hän näki siellä ihmisten joukossa jotain aivan hirveää:

28.7.2015 toteutettiin Helsingin Kansalaistorilla laaja ”Meillä on unelma” -mielenosoitus monikulttuurisen Suomen puolesta ja rasismia ja vihaa vastaan. Rauhan ja ihmisrakkauden nimeen vannoneiden mielenosoittajien julkisesti esillä olleet tunnukset herättävät kuitenkin perin ristiriitaisia ajatuksia. 
Ja minkälaista ristiriitaisuutta Ahvio havaitsi?

Silmiinpistävän huomiota kiinnittävästi Kansalaistorilla liehuivat yhtä hyvin mustat anarkistiliput kuin kommunistien punaliput ja murretuilla antikristillisillä risteillä eli saatanistiristeillä varustetut niin kutsutut rauhanliput, sateenkaarilippujenkin liehuessa siellä täällä.

Hyvänen aika sentään! Aloitin heti selaamaan mielenosoituksen kuvia netissä. Valitettavasti en millään onnistunut löytämään näitä antikristillisiä ristejä. Mitä Ahvio mahtoi tarkoittaa tuollaisilla rauhalipuilla, joilla julistetaan kristinuskoa vastaan. Selkeimmät rauhanliput olivat niitä perinteisiä rauhan symbolilla varustettuja.


En löydä kuvatodisteita muunlaisista rauhanlipuista, joita edes voisi tulkita ristisymboleiksi. Ehkä Ahvio näki sellaisen jossain, mutta näillä näkymin hän ei vain ole tietoinen tämän kyseisen symbolin alkuperästä. Tapaus näyttäisi oleva esimerkki siitä miten fundamentalisti näkee ja tulkitsee tapahtumia oman uskontonsa vinkkelistä. Aivan kaikesta on jollakin tapaa väännettävä hänen uskontoonsa liittyvää. Hyvässä tai pahassa. Jopa saatanistien nimellä kulkevana pahuutena. Luultavasti he ovat läheistä sukua satanisteille ja saatananpalvojille.

Mitä tuo tunnetuin rauhan symboli sitten tarkoittaa ja mistä se on tullut? Lipussa komeilevat kirjaimet ND, mutta semaforilipuilla. Kirjaimet tulevat sanoista Nuclear Disarmament, eli ydinaseiden riisunta. Ehkä Ahvio näkee siinä ristin, joka on väännetty ylösalaisin ja sivupalkit taivutettu vinoon.

Pekka Reinikainen ja Ateismin arvoitus

Vaihteeksi tarkastelen mitä vanha tuttuvamme lääkäri Pekka Reinikainen puuhailee. Hän on nuoren maailman kreationisti, joka uskoo maailmanlaajuiseen vedenpaisumukseen. Ja ottaa muutenkin Raamattunsa kirjaimellisesti kaikissa sopivissa tilanteissa.

Reinikainen kirjoittelee ahkerasti Seurakuntalainen -lehden sivuilla. Netissä on luettavissa useampi tuotos joissa valistetaan kansaa luomisopin hienouksista. Tänään vilkaisin miten hän selittää ateistien uskonnottomuutta:

Miksi Jumalaan ei uskota?

Se alkaa juuri sillä lainauksella Uudesta testamentista jolla harras uskovainen voi kääntää epäloogisuuden, tiedon puuttumisen ja vastakkaisen todistusaineiston aina itselleen uskoa vahvistavaksi asiaksi. Kyseessä on tietenkin Paavalin kirje korinttolaisille:

”Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat” (1Kor.1:21).

Juuri tuolla ja viereisillä jakeilla mm. ateisti Peter Mosley perusteli valintaansa Raamatun huonoimmasta kohdasta. Entä miten Reinikainen sitten kuvailee Jumalaan uskomisen puutetta? Miten kreationisti selittää muilla uskovaisille uskonnottomien maailmankuvaa? En yllättynyt lukiessani, että ateismini on vain Jumalan luomistyöltä silmien sulkemista.

Valitettavasti moni tämän päivän kristitty liittyy ateistien kuoroon ja toistaa kertosäettä: ”ei Jumalan olemassaoloa voi todistaa”. Tämä on täysin Raamatun vastainen väite (Room.1:19s.). Luomakunnan suunnittelu on ilmeistä. Alkusolusta – Aadamiksi evoluutiota sen sijaan ei voi todistaa. Luonnossa havaittava muuntelu eli evolutionistien ”mikroevoluutio” ei sitä todista, vaan aivan päinvastoin, se on väkevä todiste ennakoivasta suunnittelusta.

Sitten ripaus Jeesusta.

Kuka Jeesus on?
Jumala itse meni Jeesuksessa ristille kuolemaan pelastaakseen sinut. Mikään muu uskonto ei sisällä näin mykistävää rakkauden sanomaa. Luoja nöyrtyi ristille, kärsi suunnattomat tuskat ja on edelleen maailman pilkatuin Ihmisen Poika.

Tässä selityksessä minua on aina häirinnyt se, ettei uhrausta oikeastaan edes tapahtunut. Jos Jumala oli ikuinen ennen Jeesusta ja on sitä vielä Jeesuksen kuoleman jälkeen, ja Jeesus vieläpä heräsi takaisin kuolleista elämään ikuista elämää Taivaassa, niin mikä se uhraus sitten oli? Jumala eli hetken kuten muut ihmiset ja teloitettiin kuten niin moni muu tällä planeetalla. Uhrausta olisi ollut Jeesuksen jättäminen kuoliaaksi, eikä vetää takaisin Taivaaseen. Ehkä ajattelen asiaa liian materialistisesti. Ja miten helv- hitsissä tuosta saadaan rakkauden sanomaa? Hedonistisena ateistina tulkitsisin rakkaudeksi Jeesuksen pelastamisen kidutukselta ja kuolemalta, mutta sitä ei ainakaan Raamatun mukaan tapahtunut.

Luonnossa kaikille ilmeinen lakien pysyvyys, fysiikan matemaattisuus, taivaankappaleiden järjestys, ihmisen omatunto ja tietoisuus sekä Jeesuksen luomistyössä ilmenevä nerokas suunnittelu, ovat erittäin tärkeitä uskon vahvistajia
Ne eivät kuitenkaan vakuuta henkilöä, jonka maailmankuva on sementoitu evoluutioon. Hänelle evoluutio on tosiasia, jonka valossa kaikki on tulkittava. Vaikka kaikissa Jumalan luomistöissä lukisi ”Made in Heaven” – ”Valmistettu Taivaassa”, sillä ei olisi merkitystä. Evolutionistit tulkitsisivat tekstin sattumanvaraiseksi aineen ominaisuudeksi.

Mielikuva on väkevä, mutta jatkan sen kommentoimista heti sen jälkeen kun sieltä luonnosta oikeasti löydetään "Made in Heaven - Valmistettu Taivaassa, takuu 2 vuotta" merkintöjä.
He ovat sokeita sille tosiasialle, että luonnossa havaittava tieto on merkkijärjestelmällä välitetty viesti, joka aikaansaa tarvittavan toiminnan. Tämä merkkijärjestelmä sisältää muokkaus-, korjaus- ja kääntämistoiminnot ja sen alkuperä on tieteelle tuntematon. DNA:ta ei synny itsestään eivätkä tarvittavat solun koneistot synny ilman sen viestiä.

Tuota vastaan en väitä mitään. Totean vain, ettei se itsessään vielä kerro merkkijärjestelmän tulleen Jumalalta.

Seuraavaksi Reinikainen kaivaa tuekseen ihan tieteellistä kamaa. Tutkijat ovat löytäneet satoja miljoonia vuosia vanhoja polymeeriketjuja, tarkemmin sanottuna kitiiniä. Se on vahvaa materiaalia, jota löytyy niveljalkaisten ja hyönteisten kuorista.

505 miljoonaa vuotta vanha ”Hesburger”?  Vaikka evolutionistille näyttää tieteellisen artikkelin 505 miljoonaa evoluutiovuotta vanhasta kitiinistä, sillä ei välttämättä ole mitään vaikutusta. Hän keksii kyllä jonkin selityksen miksi se on jäänyt bakteereilta syömättä tai muuten hajoamatta. Luomiseen uskova kyllä ymmärtää, että kitiinin kaltainen bakteerin ”Hesburger” ei jää niiltä syömättä

Artikkelilla on kyllä vaikutus evolutionistille. Reinikainen tarjoaa tuekseen Naturen artikkelia kitiinin löytämisestä (joka on lopulta paljon mielenkiintoisempi ja opettavaisempi kuin hänen kirjoituksensa). Kuinkas sattuikaan, tutkijat eivät löytäneet mitään jälkiä bakteerien mässäilystä kyseisen fossiilin kohdalla. Se oli erittäin hyvin säilynyt kappale. Nature kertoo yksityiskohtaisesti miten tutkijat eristivät, värjäsivät ja käsittelivät muinaisen merisienen fossiilia. He löysivät jälkiä kitiinistä, mutta evoluutiopropagandan mukaisesti DNA oli haihtunut ajat sitten pois fossiilista.

Reinikaisen kannalta on mielenkiintoista, että kitiiniä ei löydy kaikista vastaavista fossiileista. Aivan kuin sen säilyminen edellyttäisi erinomaisia ja harvinaisia olosuhteita.

Loput Reinikaisen kirjoituksesta ovat niitä tuttuja kreationistien pointteja, mutta pari on kommentoimisen arvoisia. Ei niinkään fiksun kommentoimisen.

Evoluutio on uskonto myös siitä näkökulmasta, että se perustuu luonnonlakien vastaisiin ihmeisiin
Alkuräjähdys on lämpöopin 1. pääsäännön vastainen ihme. Sen jälkeen pitäisi seuraavaksi ylittää hetkeksi valon nopeus. Kun on saatu tyhjästä kaasua aikaan, sen pitäisi tiivistyä taivaankappaleiksi ja sadoiksi miljardeiksi galakseiksi. Kaasulla ei ole tapana tiivistyä ja galakseja koossa pitää tuntematon ”pimeä aine”. Maailmankaikkeudesta 96% on edelleen tuntematonta ’pimeää ainetta ja energiaa’.

On aina yhtä hauskaa katsella miten kreationisti valittaa, jos joku muu turvautuu ihmeisiin.

Maailmankaikkeus on lämpöopin 2. pääsäännön vastainen, sillä se on täynnä järjestystä ja käyttökelpoista energiaa. Big bang olisi tietysti saanut aikaan suurimman kuviteltavissa olevan epäjärjestyksen. Mistä järjestys on peräisin? – – Painovoima vastaisi maailmankaikkeuden järjestyksen luomisesta Stephen Hawkingin mukaan.

Ja juuri painovoima näyttäisi luovan ilman älyä tähtiä, planeettoja, tähtijärjestelmiä, jne. Ne ovat järjestäytyneitä ja muodostuvat ihan itsestään ajan myötä. Tähtien sisällä on järjestystä, toimintoja ja monia hienouksia. Kuitenkin voimme havaita tähtien niiden eri kehitysvaiheissa. Tuskin Reinikainen on väittämässä, että näemme Jumalan itse säätämässä ja ohjaamassa tähtien muodostumista ympäri universumia. Jos tähden kaltaiset systeemit muodostuvat ilman suoraa älykästä ohjausta, niin miksei sitten muuallakin.

Seuraava ihme olisi solun syntyminen, joka on vastoin kaikkea mitä kemiasta ja fysiikasta tiedetään. Mistä solujen sisältämä tieto ja sen tallennusjärjestelmä ja elämän merkkijärjestelmä (DNA) tulivat tai miten suvullinen lisääntyminen kehittyi, sitä ei tiedä kukaan. Nämä eivät ole mitään ”pikkujuttuja, jotka tieteellinen tutkimus ratkaisee huomenna”. Listaa voisi jatkaa.


Elämän synty on mysteeri. Sitä ei voi kieltää. Mysteerin realistisin vastaus on toistaiseksi "emme tiedä". Reinikainen ja kumppanit eivät tyydy tähän. Heille vastaus God did it.

Ja tähän intoni lukea Reinikaista loppui. Ehkä jaksan lisää muutaman kuukauden kuluttua.

30.8.15

Homeopatia pulassa Skotlannissa, osa 3

Tuttuja uutisia saarivaltion homeopaattien kohtaloista. Uskomushoito on kärsinyt imagotappioita kerta toisensa jälkeen. Vuonna 2010 kohistiin Skotlannin terveydenhuoltoon pesiytyneistä homeopaattisista reseptien antajista.

 Tuorein kolaus homeopatian maineelle tapahtui, kun 73-vuotias Honor Watt ei enää saanut homeopaattisia pillereitään korvauksen alaiseksi. Watt oli aikaisemmin reumatismiinsa terveyskeskuksesta homeopaattisia valmisteita. Terveyskeskus päätti, ettei heidän enää tarvitse tukea valmistetta, jonka toimivuudelle ei ole kertynyt kestävää tieteellistä näyttöä. Rahoja pitäisi käyttää lääketieteellisiin hoitoihin.

Wattin lakimiehet päättivät haastaa terveyskeskuksen päätöksen. Heidän mielestään lääkäreiden olisi pitänyt lain mukaan kysyä potilailta jatketaanko reseptien kirjoittamista homeopaattisille valmisteille. Skippaan suoraan siihen olennaiseen asiaan: Terveyskeskus voitti kädenväännön oikeudessa.


Juhlistan tätä nauttimalla teetä.

27.8.15

Ashley Madisonin hieno huijaus

Ashley Madison lupasi irtosuhteita, vipinää, maustetta elämään. Kauniin pikkujouluperinteen tuhoaja saapui Suomeen vuonna 2012. Mainoslauseissa kehuttiin: "Kokeile ilmaiseksi!" Jne. Rekisteröityminen on toki ilmaista ja tuleva tai nykyinen pettäjä pääsee selaamaan ehdokkaita. Kontaktin luominen kiinnostavaan Ashley Madison käyttäjään edellyttää aina rahaa. Viestien lähettäminen palvelun sivulla vaatii pisteiden käyttöä. Pisteitä täytyy ostaa euroilla.

Paitsi että rahojaan käyttänyt potentiaalinen pettäjä on erittäin suurella todennäköisyydellä lähettänyt viestejä tekaistuille profiileille. Tuore tietomurto Ashley Madisonin käyttäjätiedoista on ollut iso juttu. Miljoonien käyttäjien nimet ovat selattavissa tietomurron ansiosta/takia. Ja ne näyttäisivät vahvistavan vuosia toistellut jutut tekaistusta profiileista, joilla vain luotiin täytettä ja selattavaa puutteessa eläville miehille.

Gizmodo.comin Annalee Newitz selasi läpi näitä vuodettuja nimitiedostoja. Vertailtavaa ja pääteltävää on runsaasti, mutta olennaisin asia taitaa olla aktiivisten käyttäjien määrä. Eli he jotka ovat edes vaivautuneet lukemaan toisilta Ashley Madisonin käyttäjiltä saamiaan viestejä.

The first field, called mail_last_time, contained a timestamp indicating the last time a member checked the messages in their Ashley Madison inbox. If a person never checked their inbox, the field was blank. But even if they’d checked their messages only once, the field contained a date and time. About two-thirds of the men, or 20.2 million of them, had checked the messages in their accounts at least once. But only 1,492 women had ever checked their messages. It was a serious anomaly.

20 miljoonaa miestä kohti oli vain 1492 aktiivista naista. Epäsuhta on räikeä myös palvelun sisäisen chat-toiminnon käytössä. 11 miljoonaa miestä yritti keskustella 2409 naisen kanssa. Noin 5,5 miljoonasta Ashley Madisonin naisten profiilista pyöristäen palttiarallaa about nolla prosenttia osoittivat minkäänlaista aktiviteettia tilin luomisen jälkeen. Heitä kohden on ollut 20 miljoonaa aktiivista miestä etsimässä jonkinlaista suhdetta.

Ei ole siis mikään ihme, että Ashley Madisonin kohdalla on ollut toistuvasti esillä epäilyjä ja juoruja firman työntekijöistä luomassa näitä tekaistuja feminiinisiä profiileja. Mitä runsaammalta apajat näyttävät profiileja selaileville miehillä sitä helpommin he ovat valmiita maksamaan.

Edes Ashley Madisonin omissa kehukirjoituksissa ei vahingossakaan mainita mitään lukumääriä naisille. Käyttäjägallupista kerrotaan vain prosentteja. Muutenkin uutiset sivustolla loppuvat vuoteen 2012.

Myös Ashley Madisonin käyttöehdot varmistavat, ettei palvelu takaa maksullisten käyttäjien saavan sitä mitä etsivät:

Muita Ashley Madison Palvelun piirteitä - sinulle tarjottu viihde
Sivustomme ja palvelumme antaa käyttäjille mahdollisuuden kokeilla ja parantaa kykyään seurustella muiden kanssa sivustolla. Ei kuitenkaan ole mitään takeita siitä, että löydät treffi- tai keskusteluseuraa käyttämällä sivustoamme tai palveluamme. Sivustomme ja palvelumme on tarkoitettu tuomaan sinulle viihdettä ja huvia. Ymmärrät, että jotkut sivustomme toiminnot ovat tarkoitettu viihdyttämään käyttäjiä.

Kuinka monta euroa ja dollaria Ashley Madison sitten on onnistunut vedättämään näiltä miehiltä? Se olisi mielenkiintoinen tietovuoto. Ai niin, palvelu veloittaa myös maksun sinne luodun tilin deletoimisesta. Huijauksen hienous piileekin siinä, että petetyksi tullut pettäjä ei kehtaa valittaa menetetyistä rahoistaan. Tai jos kehtaa, niin olemme tekemisissä Vuoden kusipää -kandidaatin kanssa.

Voin lopuksi tunnustaa, että en ole kyseisen (tai muunkaan vastaavan) palvelun käyttäjä. Tarkistakaa vaikka niistä tietovuodoista. Olen kuitenkin virnistellyt Ashley Madisonin mainoksille.


26.8.15

Lukuvinkki: Mikä rokotteissa epäilyttää?

Melkein pääsi unohtumaan, että olin mukana niiden yksityishenkilöiden joukossa jotka rahoittivat tätä Rapportin artikkelia: Mikä rokotteissa epäilyttää?

Vapaa toimittaja Olli Sulopuisto perehtyi rokotuskriittisiin ihmisiin ja siihen mikä on saanut heidät ajattelemaan sillä tavalla rokotteista. Lukemisen arvoinen juttu, jos etsit jotain sivistävää tekemistä tälle päivälle.

Kannattaa myös tarkistaa säännöllisesti minkälaista juttua Rapportilta on mahdollisesti tulossa.

Herra Helppi ja Aito Avunhuuto

Herra Helppi ei olekaan ilmestynyt tutkalleni pitkään aikaan. Viimeksi vuonna 2013 hän varoitteli maailmanlopun olevan aivan Suomen ovella. Ellei sitten Vanhan testamentin aikainen meininki kirvestä heiluttavan Mooseksen muodossa tulisi takaisin ja karkottaisi homosaation kirousta kansakuntamme yltä. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan tasa-arvo on vain lisääntynyt Helpin edellisestä hihhuloinnista.

Helppi on osallistunut tuoreempana tempauksena erään käännöstyön täydentämiseen. Se on kirjallisessa muodossa MassResistance-sivustolla. Brian Camenker on kuvaillut kohtaamiaan kauheuksia. Eli nyt saatavilla suomeksi tietoa sukupuolineutraalin avioliittolain karmeista seurauksista:

AVUNHUUTO SORRETTUJEN SORRETTUJEN PUOLESTA PUOLESTA Mitä homoavioliitot tekivät Massachusettsille?

Teksti on kertausta siitä videosta, jota levitetään ahkerasti Aito avioliitto -porukan keskuudessa.
Helppi on kirjoitellut sen esipuheeseen ja loppuun kaikenlaista jännää. Häntä kuvaillaan seuraavilla saatesanoilla:

Äärimmäisen yksilövapauden edustaja ja käytännönjärkisten ihmisoikeuksien puolustaja kristillisperinteisillä periaatteilla

Mitä Helpillä sitten on asiaa? Hän huomauttaa, ettei kirjoitus ole tarkoitettu kaikkien luettavaksi.

 Tämä julkaisu ei ole tarkoitettu homoille ja lesboille luettavaksi, sillä   me   emme   taistele   heitä   vastaan !   Meillä   ei   ole   mitään mielenkiintoa   sekaantua   heidän   yksityiselämäänsä.   He   ovat ihmisiä   siinä   missä   me   kaikki   muutkin   ja   Jumalan   rakkauden kohteita Jeesuksessa Kristuksessa!
Älä siis anna tätä julkaisua homoille ja lesboille luettavaksi! Se ei ole tarkoitettu heitä varten - anna heidän olla rauhassa!

 Helppi ja kumppanit ovat huolestuneita ihmisten pakko-ohjelmoinnista. Sellaisesta ohjelmoinnista jossa maamme hyvinvointi tuhotaan haitallisilla ajatuksilla. Esim. homoseksuaalit ja muut vähemmistöt nähdään oikeina ihmisinä ihan lainsäädännön silmissä. Nämä ja pari muuta asiaa voivat tuhota maamme, Helppi varoittaa.

Ihmiskunnan historiasta ja nykyisyydestä haetaan varoittavia esimerkkejä. 

Kommunismi edusti poliittista pakkovaltaa ! Toisinajatteleville kävi silloin huonosti!

Natsismi Saksassa edusti kansalliskiihkoista pakkovaltaa ! Toisinajattelevat saivat kokea nahoissaan sen!

Islam edustaa uskonnollista pakkovaltaa ! Toisinajattelevat joutuvat kärsimään sen seurauksena!

 Keski-aikainen kristillisyys edusti paljolti uskonnollista pakkovaltaa ! Toisuskoiset kärsivät sen seurauksena inkvisitiossa! 

Länsimainen media suorittaa seksuaalista pakko-ohjelmointia ! Toisinajattelevat ovat siinä pakkosyötön kohteina! 

Länsimainen kehitys edustaa homoseksuaalista pakkovaltaa ! Toisinajattelevat   joutuvat   'alistu   tai...'   uhkauksien kohteeksi!

Mutta millaiseen pakkovaltaan homoseksuaalit sitten alistavat meidät?

Siitä alkaa Brian Camenkerin tuotos, eli esimerkkejä siitä miten Massachusettsille kävi avioliittolain päivittämisen jälkeen. Suosittelen selaaamaan niitä läpi tuolla MassResistancen sivulla. Kauttaaltaan muutokset ovat mielestäni hyviä asioita. Kouluissa opetetaan seksivalistusta tämän vuosituhannen tietojen mukaan, eikä menneisyyden puritaanisella punastelulla. Nuoret eivät joudu enää turvautumaan epämääräiseen supinaan pyörävaraston takana tai vielä epämääräisemmillä verkkosivuilla. Lapsille ei oikeasti tarvitse teeskennellä, ettei homoja ja lesboja ole olemassa.

Mukaan mahtuu hieman liioittelua Camenkerin suunnalta. Esim. David Parkerista leivotaan vieläkin marttyyriä.

Seuraavana   vuonna   tämä   asia   oli   peruskoulun   opetus- suunnitelmassa  – välittämättä vanhemmista, jotka olivat eri mieltä. Päiväkoteihin Massachusettsin Lexingtonissa jaettiin kuvakirjaa "Kuka kukin on perheessä".  Kirjassa kerrottiin, että samaa sukupuolta olevat parit ovat vain eri perhemuoto, aivan kuten heidän omat vanhempansa. Erään päiväkotilapsen vanhempi, David Parker, kieltäytyi rauhalliseen sävyyn lähtemästä koulun kokouksesta, elleivät virkamiehet suostuisi ilmoittamaan   hänelle   etukäteen,   mikäli   homoseksuaalisuudesta   ja transseksuaalisuudesta   keskusteltaisiin   hänen   poikansa   kanssa. Seurauksena oli, että koulu pidätti hänet ja laittoi hänet putkaan yöksi.

Tapaus on kuitenkin monimutkaisempi kuin MassResistance antaa ymmärtää. TL;DR, Parker halusi tulla pidätetyksi. Koulu tarjosi mahdollisuutta jatkokeskusteluun. Parker soitti kännykällään valmiiksi väkeä koulun pihalle kuvamaan, kun hänet tuodaan ulos pidätettynä, koska hän ei suostunut toistuvista pyynnöistä huolimatta poistumaan koulun tiloista. Näitä kuvia käytetään MassResistancen sivuilla varoituksina siitä miten ihmisille käy, jos he vastustavat homosaatiota.

Mainitsematta jäävät ne asiat joita Parker vaati koululta. Jos homoseksuaalisuus tulee missään muodossa puheenaiheeksi luokassa, niin hänen lapsensa täytyisi viedä keskustelun ajaksi käytävään. Varmaankin tajuat miksei koulu voinut suostua tällaiseen. He eivät voi ennustaa milloin joku koululaisista puhuisi aiheesta. Koulussa vain opetetaan tosiasia siitä, että samaa sukupuolta olevia pareja on olemassa.

Toinen karmeus uudesta avioliittolaista oli tämä:
Ajattele   tätä:   Koska   homoavioliitot   ovat   laillisia,   liittovaltion tuomaristo on päättänyt, että kouluilla on nyt velvollisuus esittää homoseksuaaliset suhteet normaalina lapsille välittämättä siitä, mitä vanhemmat ajattelevat tai uskovat!







Kauttaaltaan Massachusettsissa ei enää saisi syrjiä seksuaalivähemmistöjä samaan tapaan kuin ennen sukupuolineutraalin avioliittolain hyväksymistä. Ja sekös kismittää Helppiä ja kumppaneita.


Aivan lopussa taitaa olla herra Helpin voivottelua maailman menosta.

Seksuaalinen sortovalta on lähtenyt liikkeelle. Kun se saa täyden vallan valheellisen lainsäädännön myötä, niin sen jälkeen yksikään 'pehmo' ei uskalla enää sanoa mielipidettään. Silloin vain Danielin ja hänen ystäviensä kaltaiset -  Bonhoefferin kaltaiset - uskaltavat vastustaa mielipiteitten pakkomuokkausta

Jos et muista kuka Bonhoeffer oli, niin pikainen googlaus kertoo hänen olleen pappi ja teologi joka vastusti natseja. Hänet teloitettiin keskitysleirillä. Ihan oikeasti toivon, ettei Helppia kohtaa samanlainen kohtalo täällä Suomessa.

Kokonaisuus viimeistellään tällaisella niitillä:

Jos tämän luettuasi kutsut vielä avioliittolain muutosta  tasa-arvolaiksi, niin olet melko pimeä tapaus! Sanon siinä tapauksessa - järki hoi, äly älä jätä!

Ja tällaisella varoituskuvalla:


Siinä on paljon vastustajia Helpille. Ehkä saamme kuulla jatkossa häneltä miten niitä jokaista vastaan kuuluu taistella.

23.8.15

Reissu Helsinkiin tarkistamaan AitoRakkaus menoa

Kävin lauantaina päivällä Helsingissä. Ohjelmassa oli pieni ja pikainen Paholaisen asianajaja -miitti Colorado Bar & Grillissä. Sitä ennen ja jälkeen pyörin Aito avioliitto -teltan lähettyvillä Simonpuistossa Lasipalatsin kulmalla.

Nappasin itselleni kaksi #AitoRakkaus -pinssiä ystävällisiltä ihmisiltä. Asialla ovat joukko yksityishenkilöitä, jotka päättivät kantaa kortensa kekoon. Lehdistötiedote selvittänee parhaiten mistä on kyse.

#AitoRakkaus-kampanja on Internetissä spontaanisti syntynyt kansanliike. Sen perusajatuksena on osoittaa tukea seksuaalivähemmistöille sekä henkilöille, joita Aito avioliitto -yhdistyksen kansalaisaloitekampanjan päällekäyvä, aggressiiviseksikin koettu lähestymistapa loukkaa. #AitoRakkaus-kampanja keskittyy erityisesti sosiaalisen median eri kanaviin - Facebookiin, Twitteriin ja Instagramiin, mutta jalkautuu myös Helsingin keskustan Simonpuistikkoon osoittamaan tukeaan sateenkaariperheille ja vähemmistön edustajille.
#AitoRakkaus-kampanjan edustajat ovat paikalla Simonpuistikon alueella lauantaina 22.8. klo 10-18 ja jakavat sateenkaaririntamerkkejä ihmisille muistuttaakseen ihmisoikeuksien merkityksestä. #AitoRakkaus-kampanja korostaa olevansa olemassa tukeakseen seksuaalivähemmistöjä, ei vastustaakseen Aito avioliitto -yhdistyksen kansalaisaloitetta. Kampanjan lähtökohta on rauhanomaisuus, ja sen toiminta on alusta asti pyrkinyt olemaan myös vastalause Aito avioliitto -yhdistystä vastaan kohdistetulle ilkivallalle.
#AitoRakkaus-kampanjalla ei ole organisaatiota. Kampanja on rahoitettu yksityishenkilöiden tekemien vastikkeellisten lahjoitusten turvin, eikä se ole kytköksissä mihinkään poliittiseen tai uskonnolliseen ryhmittymään tai järjestöön, vaan koostuu kaikenlaisia suuntauksia edustavista yksityishenkilöistä.
Hienoa menoa. Suuri kiitos kaikille tuohon aktiivisesti osallistuneille ja sitä tukeneille ihmisille.

 Päätin kuitenkin piilottaa sateenkaaripinssini toistaiseksi taskuun, kun lähestyin maalaispoikamaisesti erästä Aito avioliitto -feissaria teltan edessä. Halusin kuulla miten heidän kansalaisaloitetta markkinoidaan tavalliselle kansalaiselle. Sain käteeni pienen esitteen. Kuulin vanhemman herrasmiehen ystävällisestä suusta, että kansalaisaloitteet pyritään kumoamaan sukupuolineutraali avioliittolaki. Ihan ok aloitus.

Sitten puhe vaihtuikin melko pian lasten oikeuksien puolustamiseen. Herrasmies oli kovin huolissaan lastenlastensa tulevaisuudesta, jos sukupuolineutraali avioliittolaki on voimassa. Sananvapaus olisi uhattuna ja lapset voisivat varttua ilman äitiä ja isää. Ei siis toistaiseksi mitään mitä en olisi kuullut tai lukenut aikaisemmin Aito avioliitto -väen tuotoksista.

Herrasmies totesi, että nykyisessä eduskunnassa lakivaliokunnan kokoonpano olisi heille suotuisampi kuin viimeksi. Ei taida olla, mutta en tohtinut korjata miestä. Sitten aiheeksi vaihtui huolestuminen koko kansakuntamme kohtalosta. Eduskunta kun säätää Jumalan tahdon vastaisia lakeja. Kerta toisensa jälkeen! Se aiheuttaisi meille kaikille jonkinlaisen Jumalan lähettämän tuhon. Noniin! Nyt päästiin asiaan. Valitettavasti tässä kohtaa paikalle saapui ystäväni Tuomo Hämäläinen, joten viattomat uteluni keskeytyivät.

Jatkoimme matkaa kohti PA-miittiä. Itse miitissä meitä oli paikalla seitsemän pahislaista. Ruoka oli hyvää ja seura vielä parempaa. Puheenaiheet jääköön salaisiksi. Sitten takaisin sateenkaari-varjoilla varustautuneiden ihmisten joukkoon.

Kaiken kaikkiaan hyvä lauantai. Matkalukemisena minulla oli Tapio Puolimatkan Lapsen ihmisoikeus: oikeus isään ja äitiin kirja. Ei maailman rentouttavin opus, mutta kyllä siitä irtoaa blogattavaa pariinkin otteeseen tulevan viikon aikana.

19.8.15

Fasilitointi taas otsikoissa

Tuettu kommunikaatio eli fasilitointi on sitkeästi suosittua menoa jopa Suomessa. Ideana se on kaunis ja hyvä. Vaikeasti autistinen, CP-vammainen tai koomassa oleva ihminen pääsee vihdoinkin kommunikoimaan perheensä kanssa, kun kirjoitus mahdollistetaan avustajan käden kautta. Tuotoksena voi olla Tuomas Alatalon kirjoittama Olen ja saan sanoa kirja. Tai kirjoittamaksi väitetty kirja. Aihe on sellainen joka saa skeptikot näyttämään entistä enemmän ilonpilaajilta. Skeptikko -lehti kävi läpi pelkästään Tuomas Alatalon tapaukseen liittyviä ongelmia vuonna 2003.

Testien periaate on yksinkertainen. Jos fasilitointi toimii kuten väitetään, niin tekstin lähteenä oleva ihminen pystyisi tuottamaan tekstiä asioista, joita kommunikaatiota tukeva henkilö ei tietäisi. Avustaja ei näe vaikkapa listaa esineistä, joita näytetään kirjoittajalle jonka kirjoitusta avustetaan. Joissain testeissä avustaja ja kirjoittaja näkevät aivan erilaiset esineet. Sitten fasilitoidaan lista näytetyistä esineistä. Tällaisissa testeissä ei saada yhteyttä kirjoittajan näkemien asioiden ja tuotetun tekstin kanssa. Avustaja voi jopa ohjata kirjoitukseen ne esineet joita itse näki, vaikka kirjoittaja näki aivan muita esineitä. Tämä on ristiriidassa kirjoittajan tuotosten kanssa testiympäristön ulkopuolella. Kirjoitukset voivat olla vaativia, monipuolisia ja sisältää yksityiskohtaista tietoa. Testien aikana tuotettu materiaali kuitenkin rajoittuu avustajan tietämiin asioihin. Avustaja kirjoittaa tekstin, eikä avustettu henkilö.

Yleensä kirjoitustilanteissa avustaja katsoo tarkkaan näppäimistöä, mutta kirjoittajan katse on muualla. Fasilitoinnin toimivuudesta ei tahdo löytyä testattuja esimerkkejä. Ja tänään Ylen uutisissa komeili juttu aiheeseen liittyvästä kotimaisesta tutkimuksesta viime vuodelta.

Marjatta Leppänen ja Ulla Ojalammi tutkivat yksitoista avustetun kommunikaation eli fasilitaation tapausta. Tutkimuksessa osoitettiin, että yhdessäkään tapauksista viestien lähettäjä ei ollut avustettu vammainen, vaan viestit tulivat avustajalta.

Uutinen muistuttaa, että fasilitoinnin käyttäminen rajoittaa henkilön mahdollisuuksia kehittyä oikeassa kommunikaatiossa. Valitettavasti Authorship in Facilitated Communication: An Analysis of 11 Cases paperi on maksumuurin takana, mutta kokeilen jossain vaiheessa elämääni päästä lukemaan sen kokonaisuudessaan. Leppäsen ja Ojalammen tutkimus voitti Augmentative and Alternative Communication -lehden kilpailussa parhaan opiskelijoiden tekemän tutkimusartikkelin kategoriassa.

18.8.15

Kiinan räjähdyksen aiheuttaja paljastui: USA

Tianjinin valtava räjähdys oli kuin suoraan Godzilla-elokuvasta. Massiivinen tulipalo satama-alueella aiheutti lopulta koko yötaivaan valaisevan ja karmaisevan spektaakkelin. Jopa kiinalainen sääsatelliitti onnistui taltioimaan räjähdyksen.



Tuhoa ja kuolinuhreja päästiin arvioimaan heti päivän valjettua. Yli sata ihmistä kuoli. Satoja ihmisiä joutui sairaalaan. Tuhansia joutui evakoimaan uusiin asuintiloihin. Räjähdys tapahtui varastohallissa, jossa säilytettiin syttyviä ja räjähdysherkkiä kemikaaleja.

Kiinalaismedia on hallinnon rautaotteen rajoittama, kun tilannetta pyritään pitämään hallituksen suunnalta jotenkin kasassa. Sosiaalisessa mediassa käyttäjien profiileja on poistettu, jos he ovat kritisoineet väärällä tavalla tapahtumia, spekuloineet tuhon aiheuttajia, tai vihjailleet korrutiosta. Ei niinkään mitään uutta. Media ei ole lähelläkään sitä tiedonkulun vapautta mitä vaikkapa länsimaissa.

 Mutta miten tuttumme siellä vaihtoehtomedian ja kansalaisnettirjournalismin parissa tulkitsevat tapahtumia? Salailu ja sensuuri nostattivat heti huomiota. Ja löytyipä räjähdyksen aiheuttaja yllättävän nopeasti. Totuus löytyi Kiinasta tietovuotoa lähettävien aktivistien kautta. Annetaan NaturalNewsin kertoa lisää siitä minkälaisia vinkkejä he saivat kiinalaisilta:

 China and America already at war: Tianjin explosion carried out by Pentagon space weapon in retaliation for Yuan currency devaluation

Eli räjähdys johtui USA:n ja Kiinan välisestä puolisalaisesta sodasta, jossa laukaus tuli avaruudesta. Taivaalta pudotetaan valtava "tikka" jonka potentiaalienergia riittää tuhoamaan mitä tahansa. Spekulaationa Pentagonilla on salainen kineettinen ase "Rod of God" kiertoradalla. NaturalNews esittää sen faktana.

Mutta miksi USA pommittaa Kiinaa kiertoradalta? Se oli vain varoituslaukaus tulevasta, jos Kiina julistaa oman kultakantaan perustuvan valuuttansa ja myy USA:n velkakirjojaan eteenpäin.

Chinese dissidents have told Natural News they have reason to believe the attack on Tianjin is a warning shot from the United States, which is terrified that China is on the verge of announcing its own gold-backed currency while declaring a fire sale on U.S. debt holdings.

The actions would collapse the U.S. dollar and destroy the U.S. economy, sending the United States into economic freefall. The "Rod of God" weapon deployment by the U.S. Pentagon, we're told, was America's "shot across the bow" to send a powerful warning message to China while disguising the attack as a domestic chemical explosion.


Juuri räjähdystä edeltävänä päivänä Kiina devalvoi valuuttansa. SATTUMAAKO? Herää, lammas!

Lähteenä kaikelle tälle tiedolle ovat anonyymit nettikirjoittajat Kiinasta, joten suosittelen olemaan ripauksen verran skeptinen NaturalNewsin väitteitä kohtaan. Ajan kuluessa paikalla tehdään sitä kuuluisaa virallista tutkimusta räjähdyksen aiheuttajasta. Ehkä jostain ilmestyy todistusaineistoa tappajasatelliitista. Ehkä ei. Se kyllä olisi hienoa todellisuuteen saapunutta scifiä, joten olisin suurella innolla tämän salaliittoteorian kannalla.

14.8.15

Cumulus ja kadonneen Pride -tarjouksen arvoitus

Cumulus hotelliketju tarjosi tulevan Turku Pride-tapahtuman kunniaksi tarjousta majoittumisesta. Sitä esiteltiin Facebookissa heinäkuun 11. päivä tällaisella tekstillä:






Varsin positiivinen sanoma kahden ihmisen rakkauden hyväksymisestä. Jopa painoarvoa annettu tasa-arvon sanoman edistämisestä. Eli firma hyödyntää sateenkaarisanomaa synergisesti mainonnassaan. Ei mitään valittamisen aihetta ainakaan minun suunnaltani. Monet isot firmat tekevät nykyään noin, sillä kukapa ei haluaisi hyödyntää positiivista tuulenvirettä ja vaikuttaa modernilta brändiltä.


Cumuluksen Turku Pride viesti sai kommentteja:

"Hohhoijaa... Taas kuulee tämän, että "se ei ole keneltäkään pois". Kyllä se on esim. lapsilta pois, kun eivät saa kasvaa omien biologisten vanhempiensa keskellä ja sitä kautta lapsilla jää täyttymättä tietyt tärkeät psykologiset tarpeet - tämä on puhdas fakta! (sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, kuinka hyviä vanhempia LGBT-parit voivat olla - kyse on lapsen luonnollisista ja korvaamattomista perustarpeista). Lisäksi esim. ulkomailta adoptoiminen vaikeutuu, kun Suomi joutuu mustalle listalle, esim. Venäjä ei enää anna lapsia adoptoitavaksi Suomeen - tämä koskee niin hetero- kuin lgbt-pareja. Joka paikassa aletaan tuputtamaan LGBT-asiaa, ja jos sinun vakaumus ei anna tässä asiassa periksi (tämä ei ole rasismia), niin saat tuntuvat sakot tai potkut tai linnaa. Myöskään vanhemmilla ei ole enää mitään mahdollisuutta vaikuttaa, mitä lapsille opetetaan koulussa. Katsokaa, mitä ulkomailla on tapahtunut, kun sukupuolineutraalit avioliitot on laillistettu ja sanokaa sitten, onko tällä asialla vaikutusta ihan joka ikiseen ihmiseen... Tulette huomaamaan, että tuolla LGBT-mantralla ei ole mitään todellisuuspohjaa."

 Ja:

"Mielestäni tälläiset poliittiset kannanotot eivät kuulu yritysmaailmaan. Minun on vaikeata uskoa, että jokainen Cumuluksessa työskentelevä henkilö on tämän asian takana ja mielestäni tällainen mainos loukkaa heidän oikeuksiaan.
Mainonnassa olisi hyvä huomioida tasa-arvosta puhuttaessa, että perustuslain tasa-arvoa koskeva kohta viittaa lakiin miesten ja naisten välisestä tasa-arvosta (1986/609)."


Sekä tietenkin linkkejä Aidon avioliiton kansalaisaloitteeseen. Mutta mitä minun kastanjanruskeat, vivahteikkaalla tavalla taivaan sinertävät ja syvää vanhan ajan viisautta heijastavat sekä runollista kaipuuta kajastavat silmäni eivät enää näekään?

Tarjous on kadonnut Cumuluksen facebooksivulta.


Tuotteet eivät ole ainakaan tätä kirjoittaessa loppu. Samainen tarjouskoodi nettivarauksissa kun esittelee vapaita huoneita Priden ajaksi. Joten LGBT-tarjous on näillä näkymin poistettu Facebookista sen saamien kommenttien takia. Ellen sitten osaa tulkita tilannetta oikein?

 Ainakin Vastustamme sukupuolineutraalia avioliittolakia -ryhmässä närkästyttiin tuolle samalla Cumuluksen tarjoukselle. Ja kehoitettiin boikotoimaan (eräs poikotoi) hotelliketjua tästä lähtien.

Aito pusu -flashmob

Edellinen tuotokseni näyttäisi poikivan suunnitelmia ja tapahtumia ihan oikeassa maailmassa. Blogini faniryhmässä käärittiin hihat ylös ja pikapalaverin kautta meillä onkin ilmoitusluontoinen asia:

Aito pusu -flashmob kokoontuu tulevana lauantaina klo 14:00 - 15:00 Helsingissä Lasipalatsin kulmalla Aito avioliitto -teltan vieressä.

Tervetuloa mukaan!

13.8.15

Aidon avioliiton sormettaminen

Liikkeenä Aito avioliitto on jäänyt keräysten kannalta auttamattomasti jälkeen sen vastustaman lain saamien kansalaisaloiteäänien suhteen. Kuten muistamme nykyisen eduskunnan sisällön tarkastelun suhteen, eivät vaakakupit ole suotuisia aidolle avioliitolle. Poliittisesti Aito avioliitto on ollut alamäessä tasa-arvoisen avioliittolain hyväksymisen jälkeen.

Tapahtuipa viime kuussa sellainen tapaus, jossa Aito avioliitto -kampanjan kansalaisaloitteen allekirjoitukset saavuttivat piikin 18.7. Aloite pääsi kerrankin uutisiin asti. Äänien nettikeräys palasi melko nopeasti tutulle tasolleen alle sataan allekirjoitukseen per päivä.



Allekirjoitusten kerääminen on vilkkaampaa livenä, kun Aito avioliitto -väki päivystää  teltoillaan eri kaupunkien toreilla ja tapahtumissa. Tämä tarkoittaa monelle kansalaiselle ihan ensimmäistä livekontaktia tasa-arvoisen avioliittolain vastustajien kanssa. Reaktioita on yhtä monta kuin on ihmisiä. Eräällä paikkakunnalla on Vastustamme sukupuolineutraalia avioliittolakia -ryhmän tietojen mukaan peräti kähvelletty yksi AA-väen mainosbanneri viime kuun aikana. Se ei olisi uskomaton tapaus. Kusipäisyys ei katso ikää, sukupuolta, ihonväriä, uskonnollisuutta tai uskonnottomuutta. Yksi tuoreista reaktioista oli keskisormen osoittaminen teltan väkeä kohtaan. Ja tämän käsieleen laittaminen facebookkiin.

Tällainen epäkunnioittava käytös, häirintä ja vandalismi on kaikin puolin tuomittavaa. Olkoon vaikka vain huonoa käytöstä tai peräti toisten omaisuuden varastamista.

Vahvasta marttyyrikompleksista kärsivän väen parissa tällainen käytös on omiaan uhriutumispuheiden kannalta. Pitkään ja hartaasti on varoitettu uskonvainoista ja Aitojen kristittyjen syrjimisestä. Vai oliko se syrjinnästä? Kuitenkin se on sitä mitä he haluavat, eli sympatiapisteiden kolinaa heidän laariinsa.

Anyways, hen.koht. suosisin teltan edessä tapahtuvaa homopususelfietä. Vaikka kolmen kesken varoittavana esimerkkinä tulevasta polysaatiosta. Tai selfie koiran kanssa Aito avioliitto -teltan edessä kaikkien oinosten kauhuksi.

12.8.15

Professori Folta ja Monsanton saastaiset taalat

Professori Kevin Folta Floridan yliopistosta on puhunut useasti, pitkään ja monessa paikassa geenimanipuloidun ravinnon puolesta. Hän on myös tuottanut sisältöä GMO Answers -sivustolle. Samoin professori on ollut avoimesti mediassa hehkuttamassa gm-ravinnon puolesta. Se jos mikä nostaa henkilön geenimanipulaatiota vastustavien tahojen tähtäimeen.

Näin tapahtui helmikuussa, kun neljänkymmenen pro-GM akateemikon sähköpostit haluttiin julkiseksi U.S. Right to Know järjestön kampanjoinnilla. U.S. Right to Know laati virallisen pyynnön sähköpostien julkaisemista. Julkisen rahoituksen piirissä työskennelleiden akateemikoiden sähköpostit ovat toki saatavilla laillisin keinoin luettavaksi. Se on hyödyllinen ja tarpeellinen tapa varmistaa onko virkailijoilla, professoreilla tai ministeillä eturistiriitoja. Läpinäkyvyys vähentää korruptiota. Prosessi edellyttää runsaasti aikaa ja rahaa, kun hakemusten mukaiset materiaalit haetaan kunkin akateemikon sähköposteista. Tätä työtä varten yliopistoilla on sivussa valmiina rahaa. Veronmaksajien rahaa.

Kevin Foltan sähköposteista lähetettiin 4600 sivua niitä halunneille gm-vastustajille. Ja löytyihän sieltä pahin mahdollinen ja anteeksiantamaton synti. Folta oli vastaanottanut 25 000 dollaria Monsantolta! Eli Folta oli puhunut geenimanipulaation puolesta vain dollarit mielessään. Kaikki positiivinen asia gm-ravinnosta joka on tullut Foltan suusta on nyt epäilyttävää. Näin tiedeuskovaiset jäivät jälleen kiinni korruption hiljaisesta hyväksymisestä.

Tai ei ehkä aivan niinkään. Folta ei ole vastaanottanut Monsantolta rahaa mihinkään tutkimustyöhönsä. Foltan tutkimustöiden budjetti viimeisten 12 vuoden ajalta on ollut n. kuusi miljoonaa dollaria, joita ei ole tupsahtanut Monsantolta. Saman 12 vuoden aikana Monsantolta on siis tullut sponsorointia 25 000 dollaria.

 Monsanton rahat olivat osa Floridan yliopiston Talking Biotech koulutusohjelmaan, jolla pyritään kommunikoimaan bioteknologian tuoreimpia käänteitä opettajille. Sitten opettajat osaavat puhua fiksummin bioteknologiasta. Folta ei ota puhujapalkkioita työstään ohjelmassa. Hän ohjaa palkkiorahat näet suoraan koulutusohjelman kustannusten maksamiseen, joten hän ei suoraan hyödy Monsanton rahoista. Talking Biotech ei ole saanut (toistaiseksi) apurahojaan verovaroista, joten se pyörii tietenkin yksityisten rahoittajien voimin. Rahat menevät matkustamiseen, majoitukseen, tilojen vuokraamiseen, ruokailun tarjoamiseen, jne. Tilitiedot ja kulujen kuitit ovat saatavilla kaikille halukkaille. Ohjelman sisältö perustuu avoimesti saatavilla olevaan tutkimustietoon, jota ei ole maksettu ohjelman rahoilla. Joten korruption löytäminen Monsantolta saaduista dollareista ei tapahdu niin helpolla kuin gm-kriitikot haluaisivat väittää.

Jäämme odottamaan miten U.S. Right to Know ja muut gm-ravintoa vastustavat tahot tulevat tulkitsemaan vastaanottamiaan sähköpostiviestejä. Professori Folta on vain yksi niistä 40 akateemikosta jonka viestejä he käyvät läpi. Löytävätkö he epäilyttäviksi väitettyjen rahojen sijasta ihan oikeaa tieteellisen tiedon vääristelyä? Löytävätkö he tutkijoiden esityksistä tieteellisesti virheellisiä väittämiä? Todennäköisesti lopputulos on sama kuin Climategaten sähköpostiskandalointi. Silloin ilmastotieteilijöiden sähköpostit peräti krakkeroitiin ja vuodettiin julkisuuteen. Tieteellisten väärinkäytösten lopputulokseksi paljastui: ei mitään. Peruttuja tutkimuspapereita: nolla.

9.8.15

James Hirvisaari ja Genetiikan arvoitus

Entinen kansanedustaja ja nykyinen twitter-käyttäjä James Hirvisaari nostattaa melko useasti tärkeitä asioita esiin internetin palstoilla. Tänään hän muistutti fanejaan siitä, etteivät ihmiset ja apinat ole samasta sukupuusta evoluution kautta veistämiä. Väittämä on selkeä:

Genetiikka: kaikki ihmiset ovat alkuisin yhdestä pariskunnasta. Emme ole apinoille sukua

Liitteenä on pieni teksti Ristin Voitto -lehdestä. Siinä mainitaan molekyylibiologian tohtori Georgia Purdon. Joka on sattumoisin töissä Ken Hamin Answers in Genesis -firmassa. Se sama firma jossa tutkimuksen tekeminen edellyttää nuoren maailman kreationistisen katsomuksen ylläpitämistä. Jos et usko näihin raamatullisiin totuuksiin (kuten Ham ja kumppanit uskovat) et ole Aito kristitty. Etkä saa tehdä AiG:lle töitä. Tutkimustulokset eivät saa olla ristiriidassa näiden uskonkappaleiden kanssa.

Noh, minkälaista tutkimusta molekyylibiologian tohtori Purdon sitten sai aikaan? The Genetics of Adam and Eve on saatavilla tutkimuspaperina.... hetkinen, dvd-levynä AiG:n nettikaupassa. Dokumentti on kirjaimellisesti dokumenttielokuva. Ei tutkimuspaperi. Ei julkaistu missään vertaisarvioinnin kautta.

Sinun täytyy kakattaa minua, eli you got to be shitting me! Ehkä palaan Purdoniin jos tuo materiaali on joskus ilmaiseksi selattavissa.

Onneksi Ristin Voitto mainitsee toisen tieteilijän, joka on päässyt tutkimaan aihetta. Tohtori Nathaniel Jeanson ei ole Answers in Genesis -firman kreationisti. Kappas. Hän on Institute for Creation Researchin kreationisti. Jeanson on selvittänyt miten ihmisten mitokondriot ovat periytyneet.

Hän osoittaa selkeästi, että kaikkien ihmisten yhteinen esiäiti - Raamatun Eeva - eli Raamatun aikajana mukaisesti muutamia tuhansia vuosia sitten.

Se pienen pieni ongelma näissä kreationistien mitokondrio-Eeva jutuissa on se, ettei tällaisen yhteisen yhden esiäidin löytäminen tarkoita hänen oli ainoa nainen sillä hetkellä. Kyseinen nainen oli ainoastaan tämän tietyn yhteisen mitokondrio-DNA -linjan pysäkki. Muut samaan aikaan eläneen naiset tietenkin tuottivat sukupuita, mutta ne eivät kasvaneet tähän päivään asti matriarkaalisena linjana. Suomeksi, jossain välissä jälkeläisiksi tuli vain poikia. Lisää suomeksi, mitokondrio-Eevan löytäminen ei mitenkään tarkoita, että tuo Eeva olisi ihmiskunnan alkupiste. Tämä on välttämätön todellisuus sen perusteella miten periytyminen toimii. Tämän takia mitokondria-Eeva ei sovi yhteen raamatullisen Eevan kanssa, sillä sen Eevan pitäisi olla ensimmäinen ja ainoa sukupolvensa nainen. Kuvioita sotkee vielä Y-kromosomi-Aatami, jota jäljitetään tietenkin Y-kromosomin kautta. Vertailtavana on kromosomi eikä mitokondrio. Siksi sukupuun juureksi asettuu mies, joka eli eri aikakautena kuin mitokondrio-Eeva. Epämääräisissä saarnoissa näitä voidaan viskoa keskenään ja vihjailla tieteen todistavan Raamatun Eevan ja Aataminen olleen totta.

 Jos jaksat selata lisää aiheesta, niin Jeansonilla on laskelmia. Aikajanaa laskeskellaan erilaisilla molekyylikelloilla. Jeansonin skenaarioissa otetaan huomioon globaali vedenpaisumus ja Nooan arkin kautta tulleet pullonkaulat.

Joten mitä Ristin Voitto -lehden jutusta jää jäljelle? Purdom väittää:

Genetiikka osoittaa selkeästi, että ihmisillä ja simpansseilla ei ole yhteistä esi-isää. DNA:ssa oleva lukuisat eroavaisuudet osoittavat sen täydellisen mahdottomaksi.

Sanoisin, että genetiikka osoittaa kaikkea muuta. Pseudogeenit, endogeeniset retrovirukset, kromosomifuusio, ja niin edelleen väittävät vastaan Georgia Purdomin väitteelle. Genetiikka kertoo ihmisten ja simpanssien yhteisestä polveutumisesta niin paljon, että jopa ID-liikkeen tähti Michael "palautumaton monimutkaisuus" Behe ajattelee yhteisen polveutumisen olevan totta.

Valitettavasti Ristin Voitto ei tarjoile sen itse argumentteja siitä miten genetiikka kertoo yhteistä polveutumista vastaan. Lehden juttu jää pelkästään epämääräisen julistuksen tasolle. Ehkä se vetosi sen takia niin hyvin James Hirvisaareen.

7.8.15

Sekulaari-bloggarit pulassa Bangladeshissa

Vuonna 2013 saimme kuulla tapetusta blogaajasta Bangladeshin kaupungissa. Surman syyksi näytti osoittautuvan Ahmed Rajib Haiderin ateismista suotuista ja uskonnosta kielteisesti kirjoittelut. Viisi opiskelijaa tunnustivat murhan julkisesti. He olivat islamilaisia militantteja.

Tänä vuonna Bangladeshissa on toistaiseksi tapettu neljä vastaavaa kirjoittelijaa. Yhteisenä tekijänä sekularismin edistäminen maassa ja fundamentalismin kritisoiminen. Kaikki eivät olleet ateisteja. Tuorein uhri on Niloy Neel. Hänet hakattiin palasiksi kotonaan.

Aika usein ymmärrän, että on ilo ja etuoikeus asua Suomessa.

5.8.15

Mitavittua.fi ja Clickbait-journalismin alkeet, osa 5

Mitävittua!?-lehti, eli lyhennettynä MV-lehti, on vieläkin monen kotimaisen nettikäyttäjän suosittelema sivusto. Ja miksipä ei olisi, sillä sivusto onnistuu tavoitteidensa mukaisesti herättämään suuria tunteita. Olkoon tunteita herättävä asia totta vai ei.

Viimeksi jäimme ihmettelemään minne oikein katosivat Saksan monta päivää kestäneet mellakat ja miten MV oikein tulkitsee nettikyselyitään. MV:n tutkivan journalismin taso näyttäisi olevan jopa Kevätpörriäistä huonompi. Eikä se ole mitenkään ihmeellistä, sillä onhan MV:n väki avoimesti kertonut, ettei heillä ole toimitusta. Ei toimitusta = ei journalismia. Juttuja selaamalla näetkin niiden olevan lähes poikkeuksetta jostain muualta linkattuja.



Mitä enemmän klikkauksia uutissyötteessä näkyvä otsikko kerää MV:n sivulle, sitä kovempaa Ilja Janitskin nauraa ulkomailla matkallaan nettipankkiin.

Tuorein esimerkki MV:n välinpitämättömästä julkaisukynnyksestä tapahtui, kun se kopioi Kansan Uutiset -verkkolehden blogista Kaasuputken tuotoksen. Tietenkin kysymättä lupaa. Veikkaan, ettei mainostuloista lähde senttiäkään Kaasuputken suuntaan. Suosittelen lukaisemaan satiirin läpi ajatuksen kera alkuperäisellä Kaasuputken sivulla:

  Äärivasemmistolainen katukahakka Jyväskylässä – miksi Paavo Arhinmäki ei pyydä anteeksi?

Tuo siirrettiin sellaisenaan MV:n sivulle. Mikä oli pieni yllätys, sillä Kaasuputken teksti on näkövinkkelistään (kunhan ymmärrät mistä on kyse) niin paljon kaikkea muuta kuin mitä MV:n sivuilla on yleensä levitetty.

Toinen yllätys tapahtui, kun itse MV:n pomo Ilja Janitskin ilmestyi Kaasuputken facebook-sivulle kommentoimaan tekstin kopioimista MV:n sivulle:

Tiedoksi että astuitte omaan miinaanne. Juuri niinkuin oli suunniteltukin. Vasemmisto teki meille taas ilmaisen markkinoinnin. Tämä jos joku maistuu makealle  

 Mikä oli miina? MV:n mainitseminen jälleen kerran huonona lehtenä oli ilmaista markkinointia? Hehkutuksessa ei näyttäisi olevan mitään mieltä. Vastauksia ei Iljalta irronnut. Eikä tarvinnutkaan. Huono markkinointi kelpaa MV:lle, jos se on ilmaista. Kohu kuin kohu saa vyöryä Iljan suuntaan, kunhan se vetää klikkauksia MV:n sivulle. Se selittää MV:n olemassaolon.

Seuraavaksi Ilja laittoi linkin Deontological Code for the Journalistic Profession -tekstiin, eli  journalistien eettisiin ohjeisiin. Ehkä siinä toivossa, että joku lukisi sen hänelle suomeksi?

3.8.15

Viesti kuolleelta leijonalta

Leijonat, nuo ylväältä näyttävät ja Disney kauniisti inhimillistämät uhanalaiset petoeläimet. Suojelualueella tapahtunut Cecil-leijonan surmaaminen Zimbabwessa herätti suuria tunteita. Yhdysvaltalainen hammaslääkäri Walter Palmer maksoi laittoman metsästyksen riemusta. Ja jäi siitä kiinni. Tosin vasta lähdettyään maasta. Vielä on epäselvää joutuuko hän koskaan oikeuteen rikoksestaan.

Se ainakin on varmaa, että kuolleella Cecil-leijonalla on runsaasti sanottavaa. Ainakin jos uskomme henkiolentokommunikoija Karen Andersonia. Tämä melko edullisesti kuolleisiin eläimiin yhteyttä ottava turrimeedio välitti Facebookissa viestin tältä kuuluisalta leijonalta:


I just connected with Cecil the lion who was recently killed. I wanted to let him know how loved and honored he is. I was moved to tears to hear his words. His message is profound.

He said:

"Let not the actions of these few men defeat us or allow darkness to enter our hearts. If we do then we become one of them. Raise your vibration and allow this energy to move us forward. What happened does not need to be discussed as it is what it is. Take heart my child, I am finer than ever, grander than before as no one can take our purity, our truth or our soul. Ever. I am here. Be strong and speak for all the others who suffer needlessly to satisfy human greed. Bring Light and Love and we will rise above this."

Itse olin aikas yllättynyt siitä miten hienoa kieltä savannien asukas pystyi tuottamaan. Peräti pientä perehtymistä runouteen. Jakaessaan tämän ajankohtaisen viestin savannilta lähteneen sielun kanssa Karen sai runsaasti ilmaista mainosta. Varmasti useampi ihminen on kiinnostunut kuulemaan mitä ex-Mustille kuuluu. Karenin nimeä googlaamalla selviää, että hänellä on ihan kivat taksat näistä kommunikoinitpalveluistaan.


15 Minute Animal Phone Session -   $75 USD - up to 2 animals living or deceased

30 Minute Animal Phone Session - $125 USD - up to 3 animals living or deceased
45 Minute Animal Phone Session - $175 USD - up to 5 animals living or deceased

 Taidan kuitenkin jättää käyttämättä tätä palvelua. Luotan siihen, ettei entisillä gerbiileilläni ole kuuntelemisen arvoista sanottavaa.

1.8.15

Euroopan melkein unohdetut murheet

Somesota on kiehunut aktiivisesti monikulttuurisuuden, maahanmuuton, maahanmuuttokritiikin, rasismin, suurmoskeijan, persujen, sananvapauden, taistelu -sanan määritelmän ja milloin minkin jännän aiheen ympärillä viime aikoina. Eivät sinällään juuri sellaisia aiheita joihin osaisin mielestäni sanoa mitään järkevää tai tarpeellista, jota ei olisi muualla kirjoitettu moneen kertaan. Sen sijaan olen selaillut keskustelupalstoja ja uutisen kommenttiketjuja. Ja joka ilta katunut, että tuhlasin sellaiseen niin paljon aikaan. Eräs pieni pointin kaltainen asia kuitenkin nousi esiin aivokopastani kaikkien muiden aiheiden lomasta.

Nähdessäni kerta toisensa jälkeen sellaisia termejä kuin ählämsähläm, hiekkaneekeri, rättipää ja pari muuta verbaalisen runouden puutteessa olevaa kuvausta, huomasin liikenteessä olevan hieman ylimielisyyttä. Varsinkin valkoisen herrarodun paremmuudesta. Varsinkin siinä mielessä, ettei barbaarista terroristien suorittamaa pommittamista tapahdu eurooppalaisten valkoihoisten välillä. Jopa siinä mielessä, että me harvapigmenttiset Homo sapienssit olisimme ajat sitten jättäneet tuollaisen taaksemme. Valkoinen väki on fiksumpaa. Toisin kuin siellä Lähi-idässä jossa nämä siviilisaation näkövinkkelistä jälkeenjääneet heimolaiset tekevät pommi-iskuja keskenään. Ei kuitenkaan kannattaisi olla niin polleana nettiväkenä tässä asiassa. Ei ole kuin historian silmässä tapahtunut räpäytys, kun vastaavaa terrorismia, pommeja ja viattomien surmia tapahtui ns. Euroopan sivistyneemmän väen parissa.

Aivan kuin modernin sivilisaation kehdossa teetä juoneet, englantia puhuneet, kristinuskon parissa varttuneet aikuiset ihmiset eivät olisi pommittaneet toisiaan vankkumattomalla kiihkolla. Tarkoitan tietenkin Pohjois-Irlannin, Irlannin tasavallan ja Yhdistyneen kuningaskunnan välisiä väkivaltaisuuksia. Ilmiö on monimutkainen, ja sillä on pitkä historia, joten teen tarkoituksella räikeän yksinkertaistuksen. Se ei onneksi vaikuta itse siihen asiaan jota yritän tuoda esille.

Ryhmittymiä oli/on monenlaisia rajojen molemmin puolin. Väkivaltaisuuksiin syyllistyneissä on kuitenkin tuttu ainesosien sekoitus. Sekoitus nationalismia, raudankovaa uskonnollisuutta ja heimolaisuutta antoi meille protestanttien ja katolilaisten väliset veriteot Irlannissa ja Britannian saarella. Jopa useamman sukupolven aikana. Ja nykyisen miesmuistin kestäessä.  Minun lapsuuteni aikana. Murhaajien vieläkin viruessa vankiloissa.

Omaghin pommitus IRA:n hardcore porukan toimesta vuonna 1998, Ulsterin protestanttien pommit 1969, brittiarmeijan lakiarikkovat väkivaltaisuudet ja veriteot, poliisit hakkasivat mellakoitsijoita kuolleiksi, asekauppiaita, järjestäynyttä rikollisuutta, ja paljon paljon muita surmia tehtiin puolin jos toisin. Pommiuhkia ja oikeita räjähdyksiä Lontoon kaduilla. Nämä väkivaltaisuudet eivät olleet puhdasta uskonsotaa. Osallistujat olivat kyllä terroristeja. Uskonto oli vain yksi palanen karmeassa palapelissä.

Muistutan tästä vain siksi, ettemme unohtaisi miten helposti kaikin puolin sivistyneinäkin kansakuntina itseään pitävät paikat sortuvat hirmutekoihin. Ääriaatteen ja uskon palossa poltetaan vapaaehtoisesti monia asioita tuhkaksi. Noin. Nyt palaan rentouttavimpien aiheiden pariin.