23.1.18

OneCoin ja Miten kaikki on vielä aivan hyvin

Jos et muista OneCoin nimistä huijausta, niin et ole yksin. Kaikki OneCoin-konseptia markkinoineet tahot haluaisivat ettei heitä enää muisteta. Kyseessä on pyramidihuijaus vuodelta 2014, joka on peitelty kovalla työllä näyttämään joltain muulta kuin pyramidihuijaukselta. Perinteiseen tyyliin voittojen haaliminen perustui jonkinlaisen kurssimaksun perimiseen (110 € - 55 555 €), jossa uusien jäsenten värväämisellä saadaan provikat näiden uusien jäsenten maksamista kurssimaksuista. Kurssien materiaalia on kopioitu muista lähteistä.

Mainoksissa väitettiin OneCoinin olevan kuin BitCoin, mutta parempi. Kunhan se vain julkaistaan. Julkaisu tapahtuisi aivan pian. Sitä ennen kannattaa ostaa seuraava korkeamman tason kurssi. Suomessa OneCoinin näkyvimpiä puolestapuhujia oli Kari Wahlroos, jonka puheissa luvassa oli satoja tuhansia ja lopulta miljoonia euroja käyttäjien tileille. Siis kuukaudessa. Näillä lupauksilla saatiin pidettyä sitkeimmät ja epätoivoisimmat mukana maksamassa lisää. Tietenkin he ottivat sitä varten lisää velkaa. Eivät he muuten pysyisi maailmanluokan ja ainutlaatuisen tilaisuuden mukana.

Suomen keskusrikospoliisi päätti vuonna 2015, ettei OneCoin ole pyramidihuijaus. Sellaisenaan. Eli ehkä melkein olisi ollut.

*syvä huokaus*

Kuinkas sitten kävikään?

Maanantaina Yle kertoi tällaista:

Virtuaalivaluutta Onecoinin toimistoon Bulgarian pääkaupungissa Sofiassa on tehty ratsia, kertoo Svenska Yle.

Kyseessä on laaja kansainvälinen operaatio, jossa olivat mukana paikallisten viranomaisten lisäksi myös Europol ja saksalaisia viranomaisia.
Viime viikolla tehdyssä etsinnässä Onecoinin tiloista takavarikoitiin paljon todistusaineistoa, kuten palvelimia. Lisäksi ainakin viittäkymmentä todistajaa on kuultu. Tällä hetkellä ei ole tiedossa, että pidätyksiä olisi tehty.
Svenska Ylen mukaan Onecoinin epäillään olevan kytköksissä järjestäytyneeseen rikollisuuteen kuten rahanpesuun ja terrorismiin. Onecoinin on jo aiemmin epäilty olevan pyramidihuijaus.
Tällä hetkellä Onecoin-tutkimuksia on meneillään useissa maissa aina Virosta Kanadaan.

Bulgariassa alkaneen epäselvän rahastuksen piiriin olisi muka päätynyt kansainvälistä rahanpesua. Interpol on saanut käsiinsä toimiston materiaalit. Toivotaan, että niiden perusteella syyttäjä tekee fiksun päätöksen.

Tämän varman menestyksen puolestapuhujien verkkosivuja on pois pelistä. Esim. OneCoinSuomi sivusto haihtui. OneCoinia kehuviaYouTube-videoita on poistettu katseltavista. Hienosti takaporttina markkinoinnissa vedottiin OneCoinin olevan "enemmän kuin kryptovaluutta", joten ihmisten ei pitäisi odottaa toimivaa kryptovaluuttaa vaan jotain muuta.

Suurimman tuskan (OneCoinin ulkopuolelta) kaiken tämän seuraamisesta koki Petteri Järvinen, joka varoitti mahdollisimman monta mahdollisimman sitkeällä työllä. Havaintoja digimaailmasta -blogissa on useampi analyysi siitä miksi OneCoin on kaikkea muuta kuin mitä sen opetuskursseja myyvät väittävät.

Sotkun selvittelyissä monet suomalaiset menettävät rahansa, osa maineensa ja terveytensä. Juuri nyt en osaa tuntea edes myötätuntoa heitä kohtaan -- varoittavia merkkejä on ollut ilmassa vaikka kuinka paljon ja oikeaa tietoa saatavilla netistä.
Jos media ja viranomaiset olisivat hoitaneet tehtävänsä, ainakin osa uhreista olisi välttynyt huijaukselta. Viime kädessä ahneella on kuitenkin onecoinilainen loppu, eikä siitä voi syyttää muita kuin itseä.

Järvinen myös vastailee saamiinsa kommentteihin, kun viimeiset OneCoin-fanit saaput selittämään miksi OneCoinin taru ei ole loppu.

Kaikki lopulliset tuotot on hyvin varmasti jo siirretty roistovaltioissa (entiseltä nimeltään veroparatiisit) sijaitseville tileille. Viimeisillä metreillään OneCoin teki värväystä Intiassa ja Kaukoidässä. Mistä nousi omia ongelmiaan. Esim. Vietnamissa OneCoinsista yritettiin tehdä valtion virallista tulevaa digivaluuttaa, mutta kuvioissa taisi olla hieman korrputiota. Värväystilaisuuksissa esitettiin dokumenttia, jonka mukaan Vietnamin hallituksen virkailija oli myöntänyt lisenssin firmalle. Johon Vietnamin hallitus totesi dokumentin olevan väärennös. Intiassa poliisi kutsuu OneCoinia petokseksi. 15 tapahtumien organisoijaa pidätettiin.

The police, however, have been unable to speak to any of the investors in the course of its probe. “In this sort of scheme, investors become the perpetrators as well as victims. It is clear that this is a Ponzi scheme,” said Tushar Doshi, Deputy Commissioner of Police (Crime).

Ehkä Intiassa käytettiin aivan erilaisia OneCoin-materiaaleja ja -toimintatapoja kuin Suomessa?



Vai mitä, keskusrikospoliisi?

19.1.18

Paavi höpisi Chilessä ja Skandaalia pukkaa

Paavi Franciscus käväisi Chilessä ylistämässä uskovaisia, pussaamassa soveliaalla tavalla uskovaisia, sekä kehumassa kirkkoaan. Sekä siinä sivussa muistuttamassa, ettei kirkon sisällä tapahtuneita lasten raiskaamisia kannata muistella liikaa. Paavi tapasi näitä uhreja. Hän sanoi ongelmien olevan ohitse. Joten nykyisiä jäljelle jääneitä piispoja ei kannata enää syytellä. Franciscus ilmoitti suoraan, että nykyinen piispa on puhdas pulmunen.

"Sinä päivänä kun he tuovat minulle todisteita piispa Barrosia vastaan, silloin kommentoin asiaa. Barrosia vastaan ei ole lainkaan todisteita. Kaikki se on herjausta, onko selvä?"

Johon vastaisin räikeän kovaäänisellä naurulla päin paavin naamaa.




Katolinen kirkko menetti viimeisetkin rippeet moraalisesta pääomastaan pari vuosikymmentä sitten. Se on se hinta joka kirkon on maksettava lapsia raiskanneiden pappien suojelemisesta. Sanoisin myös monia muita sanoja paaville, mutta internet on jo tarpeeksi ruma paikka.

Chilessä on toistunut se sama kuvio kuin muissakin maissa. Katolinen kirkko on aluksi salannut pappiensa tekosia. Kunnes julkinen painostus pakottaa paikallisen hiippakunnan tekemään jotain konkreettista rikollisten poistamiseksi palveluksesta. Näin tapahtui 2010, kun uhrit nostivat 1980-luvulla alkaneet hyväksikäytöt julkisuuteen. Sitä ennen he olivat luottaneet kirkon tekevän jotain kaikille niille valituskirjeille, joita uhrit olivat lähettäneet hiippakuntansa konttoriin. Mutta katolinen kirkko ei reagoinut mitenkään kirjeisiin.

Uhrit kertoivat pappi Fernando Karadima suorittaneen alaikäisiin kohdistuvaa laitonta aktiviteettia. Karadima saarnasi Chilen eliitille ja osasi pyöriä rikkaiden parissa Santiagon varakkaiden lähiössä. Chilen syyttäjänvirasto ja Vatikaanin tutkijat haastattelivat uhreja.

Katolinen kirkko aloitti selvityksen tekemisen vasta kun uhrit tulivat julkisuuteen.

 Tammikuussa 2015 paavi Franciscus lähetti Chileen kirjeen katolisen kirkon paikalliselle johtoportaalle. Sen perusteella Vatikaani oli tietoinen aiheen kiistanalaisuudesta. Paavin lähettiläs Monsignor Ivo Scapolo oli yrittänyt pitää kirkolle tapahtuvat vahingot minimissä, ennen kuin tieto hyväksikäytöistä pääsisi tiedotusvälineiden riepoteltavaksi. Scapolo oli vuonna 2014 pyytänyt Barrosia eroamaan toimestaan puolustusvoimien piispana ja ottamaan vuoden verran sapattia.

Nykyinen piispa Barros nostattaa vieläkin protesteja. Nimityksen aikana jopa hiippakunnan papistosta löytyi pappeja, jotka julkisesti osoittivat mieltään Barrosia vastaan. Uhrien antamissa lausunnoissa Barros (silloin Karadiman alaisuudessa) oli nähnyt ja muutenkin tietoinen siitä mitä pappi Karadima teki lapsille. Samoin pari muuta silloista pappia nimettiin. He olivat päätyneet jopa silminnäkijöiksi hyväksikäytölle. Samoin uhrit syyttivät heitä rikosten salaamisesta.

Jumala armahti katolista kirkkoa, sillä Chilen syyttäjänvirasto totesi lainsäädännön perusteella rikosten vanhentuneen. Vaikka syyttäjät olivat saaneet kerättyä todistusaineistoa alaikäisiin kohdistuvasta hyväksikäytöstä, ei materiaalilla voinut haastaa pappi Karadimaa oikeuteen. Samalla periaatteella jäi syyttämättä pappeja Karadiman rikosten salaamisesta. Vatikaani määräsi Karadiman katumaan tekojaan.

So that's something.

Katolinen kirkko on vieläkin enemmän huolissaan maineestaan kuin uhreista. Noh. Maineestaan ja rahastaan. Siihen on syynsä miksi kirkon sisällä annetaan uusille piispoille ohjeita rikosten ilmoittamatta jättämisestä. Ilmi tulleet syytökset lapsia raiskaavista ja ahdistelevista papeista täytyy käsitellä kirkon sisällä. Toki paikallisia lakeja on noudettava, mutta piispoille ei ole välttämätöntä tehdä ilmoitusta viranomaisille. Katolisen kirkon sisällä on jääräpäitä, jotka suuttuvat jos joku piispa tai paavi menee tapamaan ja puhumaan näille uhreille. Mitä vahvempi ote ja vanhempi perinne kirkolla on missäkin valtiossa, sitä helpommin sen näyttää onnistuvan pappien suojelemisessa.

BishopAccountability tietokannan perusteella Chilessä on toistaiseksi paljastettu n. 80 pappia näistä rötöksistä.

Ranska ja taistelu rokotteiden puolesta

Ranskassa säädettiin viime vuonna uusi rokotuslaki. Se nostaa pakollisten lapsuusajan rokotteiden määrän kolmesta rokotteesta 11 kappaleeseen. Tai tarkemmin sanottuna, tekee pakolliseksi rokotuttaa 11 tautia vastaan. Laki astui voimaan 1. tammikuuta.

Ranskassa tuolle laille on tarvetta, sillä rokotuskattavuus on ollut 20 vuotta alamäessä Wakefieldin aloittaman/tekaiseman skandaalin jälkeen. Vuonna 2016 ranskalaisista peräti 41% vastasi, etteivät rokotteet ole turvallisia. Se on järkyttävän suuri määrä eurooppalaisessa sivistysvaltiossa.

Sentään joidenkin rokotteiden kohdalla on tapahtunut edistystä. Uusimpien rokotteiden kohdalla kattavuus on vielä liian alhaista, mutta kuitenkin nousussa. Suurin haaste on saada nämä harhailijoiden joukot immunisaation äärelle. Nature huomauttaa aivan oikein, että tässä haasteessa ei kannata maalata yksinkertaisena taisteluna tietämättömien rokotevastaisten ja tieteellisen järjen välillä. Ranskan hallitus on käynyt juuri sellaista PR-kampanjaa. Ihmisillä on useampia syitä epäillä rokotteita, joten yksinkertaistettu kampanja jää tehottomaksi monitahoisen ongelman ratkaisussa. Pointin vasarointi voi vain vahvistaa rokotekieltäytyjien asenteinta rokotteita vastaan. Rokotuskattavuus voi myös jäädä alhaiseksi, jos ihmiset eivät enää ota ensimmäisen rokotteen jälkeen tehosterokotteita, mikä on ongelma Ranskassa.

Pelkkä rokotuslain tekeminen ei itsessään nosta rokotuskattavuutta. Pitäisi saada muutettua ihmisten ajatusmaailmaa rokotteista. Hallitus on tehnyt erittäin vähän töitä rokotuslain eteen julkisuudessa. Sosiaalisessa mediassa tuo rokotevastaisuus on kaikkein sitkeintä. Ranskan terveysviranomaiset ovat vasta suunnittelemassa millaisella digilääkkeellä siellä kannattaa taistella. Joulukuussa järjestettiin asialle omistautuneen paneelin kokous. He joutuvat miettimään miten reagoida, kun kansalaiset jakavat sosiaalisessa mediassa vinkkejä mm. siitä miten väärentää rokotustodistuksia lapsilleen. Ilman asiaan kuuluvia rokotuksia lapset eivät enää pääse valtion kouluihin ja päiväkoteihin.

Vuoden päästä ehkä näemme minkälaisia ratkaisuja Ranskassa kehitettiin.

13.1.18

Kun poliitikot eivät välitä tieteestä: Huumepolitiikka

Olen pariinkin kertaan kritisoinut toimimatonta huumepolitiikkaa. Poliitikot ovat valmiita puolustamaan lainsäädäntöä, joka ei näytä toimivan millään mittarilla. Jos mittareina ovat kansalaisten turvallisuuden ja elintason parantaminen. Ongelmakäyttäjien hoito ja kuntoutus jäävät veronmaksajien vastuulle. Maksajiksi jäävät kaikki muut paitsi huumekartelli, joka kerää kaiken rahallisen voiton. Tietenkin myös yksityistetty vankeinhoito hyötyy valtavasti huumelaista.

Mutta pääasiassa poliitikkojen kohdalla isoin ongelma näyttää olevan tiedon puute. Tutkittu tieto ei näytä pääsevän heidän lukulistalleen, mutta he äänestävät parlamentissa huumelaista. Ongelmia on myös sanomalehdissä printatuissa teksteissä, joissa ei näytetä olevan tietoisia siitä mitkä ovat huumekäytön oikeat haitat. Virheellisen tiedon pysyessä keskustelun kiertokulussa on erittäin haastavaa saada keskustelua kohti järkeviä ratkaisuja.

Helsingin sanomat kertoo tärkeästä asiasta. Nimittäin siitä miksi nykyinen huumepolitiikka pitäisi poistaa ja vaihtaa toimivaan huumepolitiikkaan. Politiikkaan joka ei enää ole huumeita suurempi uhka kansalaisille.

Tiistaina julkistettu raportti on osa kansainvälistä mielipideilmaston muutosta, joka tunnustaa ”sodan huumeita vastaan” olevan turhaa ja ohi.

Teksti on asiallinen ja hyvin perusteltu. Global Commission on Drug Policy -asiantuntijaryhmän on pitkään kampanjoinut toimivan huumepolitiikan puolesta.

Komitean tavoitteena on muuttaa kansainvälistä huumepolitiikkaa niin, että täyskiellon sijasta edistetään terveyttä ja turvallisuutta sekä faktapohjaista lähestymistapaa. GCDP on julkaissut useita raportteja, joissa annetaan suosituksia huumepolitiikan uudistamiseksi.

 Sen riveihin lukeutuu entisiä presidenttejä, pääministereitä, ministereitä ja nykyisiä tutkimuskentän asiantuntijoita. Mistään pilipaliseurakunnasta ei siis ole kyse, mutta käytännössä isojen nimien tarkoitus on muistuttaa muille poliitikoille ettei fiksumman huumepolitiikan kannattaminen ole enää poliittinen itsemurha.

Ryhmän tuore raportti huumeidenkäytöstä (vain 44 sivua) on pakollista luettavaa kaikille niille, jotka eduskunnassa äänestävät ja vaikuttavat huumepolitiikkaan. Raportti sisältää ajankohtaista ja tutkittua tietoa siitä mikä on riippuvuuden pätevä käsite huumeisiin liittyen, minkälaiset ihmiset käyttävät huumeita, minkälaisia seuraamuksia käytöstä oikeasti aiheutuu, ja minkälaista vahinkoa huumelait aiheuttavat käyttäjille.

Raportin tarkoitus ja tarve tuodaan hyvin selkeästi julki.


For too long,  drugs have been considered as substances that must be avoided at all cost; people  who use drugs have been rejected by society and perceived as asocial, depraved  or deviant. Prejudices and fears surrounding drugs are expressed in stigmatizing  language,  stigmatization  leads  to  social  discrimination  and  repressive  laws,  and   prohibition  validates  fears  and  prejudices.  This  vicious  cycle  must  be  broken. 

Keskustelussa on toistettu puutumiseen asti väärää tietoa huumeista. Vaikka arvostetut lääketieteelliset julkaisut kuten Lancet ja British Medical Journal, sekä julkaisut kuten Nature ja populaaritiedettä edistävät New Scientist, sekä The Economist ja moni muu lehti, ovat pitkään kirjoittaneet huumepolitiikan muuttamisen tarpeista. Sota huumeita vastaan hävittiin kauan sitten, mutta epäonnistunutta politiikka halutaan välttämättä jatkaa.

Tarjolla ollutta tutkittua tietoa käyttäjistä ei ole suostuttu kuulemaan. Tai tieteellistä tutkimusta on aktiivisesti rajoitettu, sillä onhan tutkittava aine laiton huume. Poliitikkojen vastuulla olisi turvautua parhaaseen mahdolliseen tietoon. Näin ei ole käynyt. Ja juuri siksi on aika läimäyttää niitä kansanedustajia ja ministereitä skarppaamaan tekojaan.

Minulle on käsittämätön mysteeri miksi poliitikot eivät välitä näistä asioista. Miksi alan asiantuntijoiden lausunnot eivät kelpaa? Nähdäänkö Suomessa tämän asian esilletuominen pelkästään viherpipertäjien ja nistien ulinana?

 Maailmalla on jo herätty horroksesta ja poistettu haitallisia lakeja. Viimeksi Kalifornian osavaltiossa tehtiin miedon huumeen viihdekäyttö lailliseksi. Onhan kyseisellä aineella vähemmän terveyshaittoja kuin laillisesti myytävällä alkoholilla. Muutos on selkeästi tapahtumassa kun yhä useampi osavaltio ja kokonainen valtio uskaltaa lopettaa huumerkartellien tukemisen. Onhan jopa kotimainen entinen presidentti Martti Ahtisaari uskaltanut avata suunsa mietojen huumeiden laillistamisen ei-niin-huonoudesta ideana.

Vuonna 2016 oli myös selkeää muutosta parempaan keskusteluilmapiirissä. Viime vuodelta en vaan muista nähneeni yhtäkään relevanttia aloitusta suomalaiselta aktiivipoliitikolta.

Olennaiseksi kysymykseksi jää miksi suomalaiset poliitikot puolustavat nykyistä huumelakia. Millä perusteella sitä ei saa muuttaa faktoihin ja tutkittuun tietoon perustuvaksi huumepolitiikaksi? Jos he sanovat huumeiden aiheuttavan ongelmia, niin he ovat aivan oikeassa. Mutta kun ne ongelmat ovat pahempia nykyisen huumepolitiikan vallitessa.

Huumeiden käyttö ei ole haitatonta, mutta nykyisessä järjestelemässä annetaan haittojen ja ongelmien muuttua vaiheittain vain pahempaan tilaan. Kun jopa huumeiden viihdekäyttäjiä kohdellaan rikollisina, niin ongelmia kokevilla käyttäjillä on perusteltu syy pysyä kaukana niistä keinoista, joissa ongelmia voitaisiin ratkaista. Tämä voi johtaa täysin turhiin kuolemiin.

Onneksi Suomessa tilanne ei huumehoidon suhteen ole niin pahassa jamassa kuin joissain muissa maissa. Hoitoon pääsee kunhan uskaltaa sinne mennä (esim. A-klinikan kautta). Huumehoito on rajoitettu julkista rahoitusta saaviin sosiaali- ja terveydenhuollon hoitopalveluihin. Rangaistukset eivät myöskään ole sieltä rankimmasta päästä. Omaan käyttöön tehty viihdekäyttö voi tuoda sakkorangaistuksen.

8.1.18

Kun Juhani Knuuti aiheutti laineita

Lääketieteen tohtori ja professori Juhani Knuutista oli hieno juttu HS:n lehdillä. Muistutan uudelleen, että Knuutin kirjoitukset ovat lukemisen arvoisia. Hesarin tekstissä esitetään kritiikkiä uskomushoitojen suosiota ja hyväksymistä vastaan. Yleisesti näissä kinasteluissa näistä hoitomuodoista puhutaan termillä Complementary and Alternative Medicine, eli täydentävä ja vaihtoehtoinen lääketiede, eli CAM. Se herätti reaktion LiinanBlogissa, joka on tällaisten CAM-hoitomuotojen puolustaja.

Kommentoin vain kirjoituksen loppua. Kannattaa toki lukea koko juttu, mutta sovellan nyt tätä taktiikkaa. Liina kirjoittaa alan tutkimuksesta näin:

Toivotan menestystä Juhani Knuutin ponnistuksille huuhaan hävittämiseksi. Tiedeyhteisölle toivon ennakkoluulottomuutta ja avointa akateemista keskustelua myös hoitamisen tavoista, jotka eivät kuuluu viralliseen terveydenhuoltoon. Rahoittajille esitän toiveen, että epävirallista hoitamista ryhdyttäisiin vakavasti tutkimaan, sillä ilmiö koskettaa yli kolmannesta suomalaisväestöstä. Toimittajille toivon riippumatonta tiedonhankintaa, kriittisyyttä ja tarkkaa silmää, joka näkee pintaa syvemmälle.

Aivan kuin näitä uskomushoitoja ei olisi tutkittu modernein keinoin viime vuosikymmenien aikana. Aivan kuin näitä ei olisi tutkittu verorahoilla yhteensä miljardien dollareiden edestä. Aivan kuin ei olisi olemassa tutkimuslaitoksia, joissa keskitytään tällaisten CAM-hoitomuotojen hoitotehon tutkimiseen.

Kaikkea LiinanBlogin toivomaa on tehty jo pitkään. Näitä on oikeasti tutkittu useissa valtioissa satojen tutkijaryhmien kollektiivisin hartiavoimin, valtavalla rahoituksella. Mutta ne tulokset eivät ole mairittelevia kyseisten CAM-hoitojen kannattajille. Reippaasti yksinkertaistettuna uskallan väittää, että mitä laadukkaampi ja laajempi tutkimis sitä todennäköisemmin hoitotehot asettuvat lumevaikutuksen tasolle. 

Viime vuoden syyskuussa LiinanBlogissa käytettiin korttia, johon yleensä turvautuvat ne CAM-fanit, jotka ovat kerinneet tutustumaan näihin tutkimustuloksiin. He ymmärtävät ettei niillä pääse pätemään isossa pöydässä. Siksi tarvitaan selitys sille miksi tutkimukset tuottavat lumevaikutukselta näyttäviä hoitotehoja. Kortti pelataan kun halutaan vedota CAM-hoitomuodon tutkimuksen vaikeuteen ja luotettavien tutkimustulosten saamiseen haastavuuteen.

Ja se kortti usein tällainen:

Lääketutkimuksen kultaisen standardin, satunnaistetun kaksoissokkokokeen käyttöä on vaadittu myös täydentävien hoitojen hyötyjen osoittamiseksi. Tämä onkin erinomainen menetelmä luonnonlääkkeiden tutkimukseen, mutta sopii huonosti sellaisten kehomielihoitojen, esimerkiksi kosketushoitojen, tutkimukseen, jossa itse hoiva- ja tilannetekijöillä on olennainen merkitys potilaan kokemalle olonsa kohenemiselle. On arvioitu, että kyse voisi olla plasebovaikutuksen voimistumisesta.

Väärin. Homeopaatti Liisa Sulkakoski turvautui samanlaiseen savuverhoon. CAM-hoitojen moninaisuus tai niiden mekanismin tuntemattomuus ei ole este satunnaistetun kaksoissokkokokeen suorittamiselle. Meidän ei tarvitse tietää miten jonkin hoitomuoto toimii mitataksemme kuinka suuri hoitoteho sillä on. Vaatii vain suunnittelua ja ajattelua keksiä sellainen tutkimusmenetelmä, jolla esim. kosketushoidon näyttely tehdään vakuuttavasti potilaalle. Sitten päästään vertaamaan tekaistua ja aitoa kosketushoitoa keskenään.

6.1.18

ClinicalTrials ja luotettavampi lääketutkimus, osa 3

ClinicalTrials on yksi tärkeimpiä lääketutkimukseen liittyviä tietokantoja. Sinne arkistoidaan aloitettavaksi suunnitellut lääketutkimukset. Kun tutkimukset on suoritettu loppuun, niin arkistosta voidaan tarkistaa täyttikö tutkimus sille asetetut tavoitteet. Eikä tutkimuksen sisältöä ja alkuasetelmia ole jälkeenpäin muuteltu erilaisen lopputuloksen takia.

ClinicalTrials.gov sivusto tarjoaa mahdollisuuden rekisteröidä tutkimus ja siinä käytettävät tutkimusmenetelmät ennen tutkimuksen aloittamista. Miksi niin kannattaa tehdä? No siksi, ettei tuhma ja paha sekä korruptoinut tutkijaryhmä pääse tutkimuksen jälkeen valikoimaan mittaustuloksista jotain sopivampaa tulosta. Näin tehtäisiin, jos alkuperäinen mittauskohde ei tuotakaan sitä psykologisesti merkittäväksi miellettyä positiivista tulosta.

Ikuiseksi ongelmaksi tuntuu jäävän lopputulosten ilmoittamatta jättäminen ClinicalTrials.goviin. Jos lopputuloksia ei julkaista, niin siitä seuraa ongelmia kyseisen lääkkeen kokonaiskuvaa rakentaessa. Meta-analyyseistä tulee puutteellisia, kun vain noin kolmannes tehtyistä tutkimuksista julkaistaan. Tulokset vääristyvät automaattisesti liian positiiviseen johtopäätökseen, jos analyyseissä ei lasketa mukaan negatiivisia tutkimustuloksia. Tämä johtaa liian vahvoihin näyttöihin hoidon/lääkkeen hoitotehosta. Joka johtaa hoitoihin jotka eivät ole niin hyviä kuin lääkäreille luvataan. Joka johtaa mahdollisesti parempien hoitokeinojen käyttämättä jättämiseen.

Tämän takia on helvetin perkeleen tärkeää, että ClinicalTrialsin arkistossa pysyy kokonaiskuva niistä tutkimuksista, joita sinne on alunperin ilmoitettu. Samoin olisi sitä parempi mitä useampi tutkimuslaitos ja yliopisto omistautuu kyseisen arkiston käyttäjäksi.

Yksi ratkaisu on tehdä tutkimusten seurannasta automaattista. Nature kertoi tällaisesta seurannasta. Taustatekijöinä ovat tuttu tohtori Ben Goldacre ja ohjelmoija Anna Powell-Smith. Heidän johdollaan luotiin TrialsTracker sivusto, joka julkaisee huonoimpien ja parhaimpien tutkimuspaikkojen ja tutkimusten rahoittajien nimet. Ohjelma käy läpi tutkimusarkistoon ilmoitettuja tutkimuksia. Eli onko niitä julkaistu PubMed tietokannassa tutkimusten ilmoitetun valmistuspäiväyksen jälkeen. Kun ohjelma oli selannut läpi n. 29 000 loppuun saatettua tutkimusta, niin hieman yli 45 % tutkimuksista oli vielä julkaisematta.

Näin on löydetty paikkoja, joissa julkaisematta jätetään lähes kaikki siellä suoritetut tutkimukset. Näiden huonojen lääkefirmojen, sairaaloiden ja oppilaitosten maineeen häpäisy edes tällä tavalla voi toimia paremmin kuin lainsäädäntö. Vielä kun tieto näistä paikoista leviäisi enemmän tiedotusvälineissä, niin isojen firmojen pörssikursseille voisi tapahtua jotain. Tällä hetkellä TrialsTrackerin tietojen perusteella huonoin lääkevalmistaja on Sanofi ja GlaxoSmithKline on neljänneksi huonoin.

Mainetta saisi hilattua ylös jäteojasta hyvin helpolla tavalla: julkaisemalla valmiiden tutkimusten tulokset.

5.1.18

Trump ei halunnut voittaa, osa 2

Trumpin voittaessa presidentinvaalit moni politiikan menoa seurannut ihmetteli sitä menoa. Useampi heistä vihjaili tai antoi jollakin tapaa ymmärtää, ettei Trumpin kampanja oikeasti tähdännyt vaalien voittoon. Hän halusi vaalikampanjalla näkyvyyttä, mainetta ja lisää poliittista vaikutusvaltaa. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun vaalitaistelua käytettäisiin jonkin muun motiviin tähden.

Trump ei halunnut voittaa bloggauksessa vuodelta 2016 keräsin aineistoa kasaan tästä perustelusta. Silloin esittelin sen varovaiseen sävyyn:

Vaihteeksi esittelen salaliittoteorian ja nettihuhun vailla kritiikin häivää. Se tuli vastaan viime vuonna, kun Donald Trump lähti mukaan presidentinvaaleihin. Väite oli hyvin selkeä. Trumpin vaalivoiton jälkeen tapahtuneet ja paljastuneet asiat näyttäisivät tukevan salaliittoteoriaa. Kirjoitan siitä huumorimielellä. Mahdollisesti voin sitten joskus tulevaisuudessa kirjoittaa; I told you so!

Toimittaja Michael Wolffin uusin kirja Fire and Fury sisältää materiaalia, jonka perusteella voin pian näpytellä ihan vakavasti I told you so. Tilasin kirjan ja odottelen posteljooni polkevan sen luokseni. Wolffin kirjasta tullaan varmasti vääntämään kättä julkisuudessa.

Sitä ennen kannattaa lukaista New York Magazinesta läpi Wolffin netissä julkaisema kolumni, joka vilauttaa millaista materiaalia on luvassa.

Useampi vaalikampanjan sisäpiiriläinen on kommentoinut, että tavoitteena oli jotain muuta kuin vaalivoitto. Vaali-iltana julistettu Trumpin voitto oli yllätys omalle kampanjaväelle, jossa useampi oli valmistautunut uusiin töihin aivan muualla kuin Valkoisessa talossa. He pitivät Clintonin voittoa aivan selvänä tosiasiana. Vaalien alussa Trump oli hehkuttanut tulevaa Trump Network televisiokanavaansa. Osallistumalla vaalitaistoon hän saisi siihen tarvittavaa näkyvyyttä, jota miljardööri Roger Ailes (entinen Fox News kanavan johtaja) oli kertonut Trumpin tarvitsevan sellaista kanavaa varten.

Kaikki tämä selittää miksi Trumpin alkutaival presidenttinä on ollut niin onnetonta. Trumpin väki ei oikeasti ollut valmistautunut politiikan tekemiseen ja vaalilupausten toteuttamiseen. Siksi heillä ei ollut pätevää väkeä nimittämässä uusia nimiä eri valtion laitoksiin. Siksi heillä ei ollut syvällisiä suunnitelmia ulko- ja sisäpolitiikan tekemiseen. Siksi Trumpin eturistiriidat omistuksiensa ja tulevan virkansa suhteen olivat yhdentekeviä vaalien aikana. Siksi Trump ei julkaissut verotietojaan kuten muut ehdokkaat. Siksi Trump ei ollut perillä mitä kaikkea presidentti voi tehdä ja minkälaisia velvollisuuksia hänellä on.

Miksi tehdä mitään noista asioista, jos suunnitelmissa ei ollut vaalien voittaminen?

1.1.18

Uusi vuosi ja Medium-paahdetut kujeet

Joulukuu vierähti työkiireiden parissa. Bloggaaminen jäi vähemmälle, kun päivän voimat loppuivat kotisohvalle kaatumisen jälkeen. Sentään jaksoin laittaa kirjapalkintoja PA-ryhmässä järjestetyissä arvonnoissa. Olen myös sijoittanut kallisarvoista vapaa-aikaani useiden kirjojen lukemiseen, joten elämäni ei ole aivan turhaa.

Onneksi 2018 on hyvillä ennusmerkeillä varustettu. Vuoden aloittaminen on helppoa tehdä hymyillen, kun kuulin miten huonossa jamassa Mitä Vittua -sivuston ylläpito on. Itse Ilja Janitskin ilmoitti sivuston rahoituksen olevan mennyttä. Ilja pesi kätensä aloittamastaan projektista. Siksi sitä jatketaan vapaaehtoistoimin. Myös he kutsuvat itseään toimituskunnaksi ja leikkivät sivuston olevan lehti. Mistä palvelimen kuukausimaksut sitten maksetaan? Se jääköön Mitä Vittua -sivuston parissa askartelevien ongelmaksi. Mitä enemmän heillä on ongelmia sitä paremmin minä saan öisin unta ja päiväunia.

Toinen hyvä käänne on ihmishenkiä ja elämiä tuhoavan huumepolitiikan muutostuulahdus Kalifornian suunnalta. Osavaltiossa avataan laillisia marihuonamyymälöitä. Nyt kuudessa osavaltiossa on ymmärretty luopua toimimattomasta järjestelmästä. Ehkä joku vuosi tämä rantautuu myös Suomeen, jotta poliitikkomme uskaltavat lopettaa järjestäytyneen rikollisuuden suojelun. Siis pelkästään suosittujen huumeiden kohdalla. Verorikollisten suojelu jatkuu perinteiseen tyyliin.

Minun täytyy myös henkisesti valmistautua helmikuussa järjestettävään Minä Olen -messuun. Aion harhailla siellä ja nuuhkia tunnelmia.

18.12.17

Tämän kirjoituksen aihe ei ole avaruusoliot

Yhdysvaltojen puolustusministeriölle lähetetään vuosittain useita havaintoja tunnistamattomista lentävistä kohteista. Niitä tekevät ilmailualan ammattilaiset, sotakoneiden lentäjät ja siviilit. Viranomaiset pyrkivät selvittämään olisuko alueella ollut luvatonta toimintaa. Salakuljettajat, vihollisvaltioiden lentokoneet tai muut epämääräiset tahot voivat käyttää ilmatilaa monenlaisilla lentovehkeillä. Selvitystyössä on kyseessä ihmisten turvallisuuden takaaminen.

Kuvittelin tämän olevan jatkuvasti toimiva USA:n projekti. Tietenkin Pentagon käyttää rahaa selvittääkseen tunnistamattomia kontakteja USA:n ilmavoimien valvomissa ilmatiloissa. Mutta yllätykseni oli medium-tasolla, kun viikonopun aikana luin mitä New York Times kertoi Pentagonin vuosittaisesta budjetista löytyneestä ohjelmasta. Tällaista tunnistamattomien kohteiden tunnistamista ei enää tehdäkään suurella aktiviteetilla ja rahalla. Ohjelma alkoi vuonna 2007 ja lopetettiin 2012. NY Timesin tietojen mukaan sitä kuitenkin jatketaan kulisseissa, mutta pienemmällä tuella. Ohjelman sisältö on vieläkin osittain salattua. Viranomaiset kertoivat, että tärkeämmät projektit vaativat henkilökunnan aikaa ja energiaa.

Sotavoimien budjetti on n. 600 miljardia dollaria. Siitä käytettiin vuosittain taskurahana tuntuva 22 miljoonaa dollaria ufo-havaintojen selvittämiseen. Tarkennetaan vielä kaikille hitaimmille, että ufo ei tarkoita avaruusolioiden reissuratikkaa, vaan kirjaimellisesti ihan vaan tunnistamatonta lentävää kohdetta. Lentokoneet, dronet, soihdut, raketit ja useat muut ihmisten rakentamat härvelit voivat olla tunnistamattomia lentäviä kohteita.

Videotaltioinneissa voi olla hämmästyttävästi liikkuvia kohteita. Tunnistaminen ei ole helppoa tai aina edes mahdollista, jos olosuhteet ovat tarpeeksi haastavia. Joko havaintoa kestää vain muutaman sekunnin. Kohde voi heijastaa valoa, jolloin videolla näkyvä raju liike ei ole kohteen liikettä vaan siitä heijastuvan valon liikettä. On useita syitä miksi jopa veteraanilentäjien näkemät asiat voivat olla pelkästään perspektiivistä kiinni.

Tästä Pentagonin ufo-rahasta osa meni miljardööri Robert Bigelowin firmaan. Bigelow on harras avaruusolioiden vierailuihin uskova mies. Hän on käyttänyt useita miljoonia dollareita avaruusalusten metsästämiseen. Yhteistyötä tehdään NASA:n kanssa, kun Bigelow Aerospace firma suunnittelee kertakäyttöistä alusta kiertoradalle pääsemiseen.

Bigelow valittelee aiheeseen liittyvää stigmaa. Ihmiset eivät uskalla kertoa eteenpäin havaintojaan, sillä he pelkääväät saavansa hihhuli-leiman otsaansa. Bigelow kertoo muiden valtioiden pystyvän suorittamaan aktiivista ufojen tutkimustyötä. Yhtenä esimerkkinä hän tarjoaa Chilen vastaavaa projektia, joka on kuulemma parempi kuin Pentagonin työryhmän työ.

“Internationally, we are the most backward country in the world on this issue,” Mr. Bigelow said in an interview. “Our scientists are scared of being ostracized, and our media is scared of the stigma. China and Russia are much more open and work on this with huge organizations within their countries. Smaller countries like Belgium, France, England and South American countries like Chile are more open, too. They are proactive and willing to discuss this topic, rather than being held back by a juvenile taboo.”


Johon Metabunkin ikivalpas Mike West huomauttaa, että Chilen ufo-verkoston paras videoesimerkki selvittämättömästä kappaleesta taivaala selvitettiin netissä muutamassa päivässä.

Toivottavasti tällaisia päteviä selvitystöitä jaksetaan tehdä vuodesta toiseen. Materiaalia tulvii markkinoille, kun nettiin ladataan tietokoneohjelmilla laadittuja videoita lentävistä mysteereistä. Siksi edes jollakin tapaa järjestäytynyt verkosto suoraan lentoliikenteeseen ja -valvontaan osallistuvien ihmisten havainnoista on tärkeä. Se on luotettavampi tapa saada havaintoja kuin KirjaimiaNumeroja nimimerkin lataama YouTube-video.

17.12.17

Kun lööpistö sekoaa eläimen raadosta

Otsikko ei ole vertauskuva presidentti Trumpin urasta, vaan tällä kertaa käännän huomioni siihen miten keltainen lehdistö reagoi Intiasta kantautuvaan uutiseen. Tutkijat ovat kuulemma jälleen täysin hämmästyneitä ja äimän käkinä siitä minkälainen jäännös löytyi pienen Jasparin kaupungin ympäristöstä. Sen löysi 35 vuotta sitten suljettua sähköasemaa tarkastava teknikko. Eläimen päästä oli jo kadonneet pehmeät kudokset (kuono, korvat), joten pelkkä pääkallo yhdistettynä kuivuneeseen kroppaan saa raadon muistuttamaan muinaista dinoa. Oikea arvoitus on se mikä rotan kaltainen otus on kyseessä. Hampaat viittaisivat kuitenkin johonkin muuhun kuin jyrsijään. DNA-testillä saadaan varmuus, jos sellaista viitsitään tehdä. Raadolle ollaan tekemässä radiohiiliajoitus.

Ei ole ensimmäinen kerta, kun kuollut ja puoliksi olemattomiin kuihtunut raato näyttää joltain muulta kuin elävä eläin. Kreationistien tarinoissa kiersi erittäin sitkeästi esim. hainraadosta otettu kuva, joka tulkittiin muinaiseksi hirmuliskoksi.

Lehdistössä tähän uutiseen liitetään kuvauksia löydetyistä dinosaurusten fossiileista ja muutenkin kerrotaan minkälaisia liskoja eli kymmeniä miljoonia vuosia sitten. Sunday Express, Daily Mail, The Sun, International Business Times, jne, käsittelevät tätä löytöä aivan kuin Intiassa olisi löydetty jotain mullistavaa. Laittamalla otsikkoon sanan dinosaurus he saavat sopivasti huomiota. Ja teknisesti he ovat oikeassa. Raato pelkästään muistuttaa dinosaurusta. Vaikka kaikkein todennäköisin ja johdonmukaisin selitys on jonkinlaisen nisäkkään jäännös.

Henkilökohtaisesti haluaisin, että hirmuliskoja olisi vielä hengissä. Minidino olisi täydellinen lemmikki.

16.12.17

Tohtori Niels Harrit on kaheli

Tohtori Niels Harritin seikkailuista en ole blogannut pitkään aikaan. Tämä Kööpenhaminan yliopistossa majaileva mies on WTC-salaliittoteorioihin uskovien kärkinimiä, kun he kehuvat toisilleen miten WTC-salaliittoteoriat ovat todistettu juttu. Ihan oikeudessa asti todistettu juttu!

Harrit kirjoitti Active Thermitic Material Discovered in Dust from the 9/11 World Trade Center Catastrophe paperin. Sen julkaisi Bentham. Siinä argumentoidaan nanotermiitin käytön puolesta. Eli rakennukset sortuivat, koska niihin oli salaa asennettu räjähteitä ja äärimmäisen lämpötilan tuottavaa termiittiä. Asiasta on väännetty digitaalisesti kättä kyllästymiseen asti skeptikoiden foorumeilla. Josta lyhyesti totean vain, ettei Harritilla ole todisteita räjähteiden käytöstä.

 Yleensä salaliittoteorioiden kannattajien suusta todetaan, että Harrit on esittänyt oikeudessa todisteita siitä, että WTC-tornit räjäytettiin. Siinä viitataan vuosina 2013 - 2015 käytyihin tanskalaisiin oikeudenkäynteihin. Aivan kuin se olisi jotenkin vahvistanut salaliittoteorioita todellisemmaksi. Aivan kuin Harrit olisi ollut joku Totuuden esitaistelija ja onnistunut tuomaan julki asioita joista on aikaisemmin vaiettu.

Pitää paikkansa, että Harrit on esitelmöinyt oikeudessa tuomareille. Lähes poikkeuksetta jätetään mainitsematta miksi Harrit oli oikeudessa puhumassa torneista, räjähteistä ja nanotermiitistä. Syy jätetään kertomatta, koska se on niin noloa Harritin kannalta.

 Tanskalaisessa Weekendavisen sanomalehdessä julkaistiin Hulluutta kuninkaallisessa kirjastossa artikkeli. Sen kirjoittanut Søren K. Villemoes ihmetteli miksi arvostettuun kirjastoon päästettiin näytille mitä tahansa huuhaa-juttua. Kirjastoon oli nimittäin otettu näytille Turkin painamia julisteita, joissa argumentoitiin ettei armenialaisten kansanmurhaa tapahtunut. Sen lisäksi Villemoes mainitsi erikseen Harritin ja sekä muut vastaavat salaliittoteorioita levittävät tyypit. Heitä hän kuvaili sanalla kaheli. Villemoes yhdisti 9/11-denialistit kreationisteihin ja holokaustidenialisteihin. Ottaisiko tällaisia tyyppejä kuninkaallinen kirjasto seuraavaksi näytille, Villemoes kysyi.

Siitäkös Harrit purskautti teensä pitkin sanomalehteä. Hän syytti Villemoesia kunnianloukkauksesta. Asia vietiin oikeuteen asti, jossa Harrit tiesi olevansa niin pätevä ja viisas mies ettei tarvinnut lakimiestä edustamaan itseään. Toisaalta voisi vihjailevista suupielistä supisten väittää, että koko oikeudenkäynnin tarkoitus oli vain päästä puhumaan virallisesti edes jossain oikeudessa jotakin salaliittoteoriaa. Tällä voisi kerätä mainetta totuuslaisten liikkeen sisällä usean vuoden ajan. Kuin sattumalta Harrit kustansi oikeudenkäyntinsä Architects and Engineers for 9/11 Truth ryhmän keräämillä lahjoituksilla.

Tämän kunnianloukkaukseen keskittyvän oikeudenkäynnin aikana Harrit piti niitä esitelmiään ja näytti videoita WTC 7 rakennuksen romahtamisesta. Tätä puolta toistellaan orgasmia muistuttavalla hurmoksella salaliittoteorioita levittävillä sivuilla.

Kuten arvata saattaa eivät tuomarit tehneet Harritia miellyttävää päätöstä. Valituskierteen jälkeenkin he totesivat, ettei Villemoes loukannut tohtorin kunniaa kutsumalla tätä kaheliksi. Ehkä Harritin olisi kannattanut palkata se lakimies itselleen. Oikeuden päätöksessä todettiin, että sanomalehti julkaisi kriittiseen debattiin keskittyvän artikkelin. Se nostatti kysymyksiä tavallisista yhteiskunnallisista aiheista. Tanskan ja Euroopan lakeja ei rikottu.

Se oli tavallaan merkittävä ennakkotapaus. Miten tanskalaisten pitäisi jatkossa reagoida kirjoitteluun, jossa esimerkiksi heitetään läppää kreationisteistä? Saako todellisuusrajoitteisia äänitorvia käsitellä rajummilla sanoilla? Ainakin Tanskassa saa.

Kaikkein tärkein opetus tuosta kaikesta: Niels Harritia saa kutsua kaheliksi.

12.12.17

Kalifornian palaminen ja salaliittoteorioitsijat

Kalifornian vuotuiset metsäpalot ovat olleet entistä näyttävämpiä tänä vuonna. Yksittäisiä metsäpaloja on kertynyt useita tuhansia.  Palavista metsistä nousee liekkien mukana pitkäikäistä kipinää. Kuumat ja kuivat tuulet kuljettavat niitä pitkiäkin matkoja. Jotkut niistä iskevät myös asutuille alueille. Siellä syttyy uusia tulipaloja. Ja niin edelleen. Ei mitenkään erikoinen ilmiö. Sen aiheuttamat vauriot ja henkien menetykset ovat tietenkin aina tragedia. Tuhot pysyvät pahoina vuosittain, sillä ihmiset levittäytyvät asuinalueillaan yhä enemmän sinne missä ennen oli metsää. Siksi saamme yhä useammin komeita videota palaneista asuinalueista.

Jotkut Homo sapiens lajien edustajat eivät kuitenkaan näe asioita näin selkeästi. He katsovat samoja videoita palojen tuhoista ja he näkevät salaliiton. Kuten tavallista metodologia perustuu näettyjen asioiden ihmettelyyn ja selkeiden selitysten tarkoituksenmukaiseen ohittamiseen.

Miksi videoissa nähdään kokonaan palaneita ja romahtaneita omakotitaloja, mutta niiden vieressä puut ovat pystyssä? Taikuutta, avaruusjuutalaisia vai vapaamuurareita?

Ensimmäisenä on tärkeää huomata, että palaneiden talojen vieressä on myös palaneita puita. Ne ovat vain jääneet pystyyn. Ei ole mikään mysteeri mikä metsäpalot aiheuttaa ja miten ne leviävät.

Metabunkin väki teki nopean havainnevideon siitä miksi omakotilat romahtavat ja miksi elävät puut jäävät pystyyn palojen keskellä. Puiden sisällä on vielä vettä. Talojen materiaaleiksi sahatuissa puissa vesi on käytännössä haihtunut pois.


Energiasäteitä ammutaan näihin taloihin. Avaruudesta asti vai ehkä jostain salaisesta lentokoneesta? HAARP:istä? Siitä folioprikaatilla on eriäviä tulkintoja. Vastaus taitaa riippua siitä minkälaiselle yleisölle sitä lauotaan. Todisteita näistä sädeaseilla varustetuista lentokoneista

Miksi valtaapitävät polttavat lähiöitä Kaliforniassa? Kuka siitä hyötyy? Varmasti muutkin kuin jälleenrakentajat.

Facebookissa kiertää monta selitystä siitä miksi näitä paloja sytytetään.

CALIFORNIA is being SACRIFICED -
A FRIEND OF MINE FROM CALIFORNIA JUST CONTACTED ME TO LET ME KNOW THAT HE AND HIS FAMILY WERE OK BUT ALSO STATED THAT GOVERNOR JERRY BROWN JUST INFORMED CALIFORNIANS THAT THESE FIRES ARE THE 'New Norm' AND THAT THOSE WHO LOST THEIR HOMES WILL NOT BE ABLE TO REBUILD THOSE HOMES AND WILL BE SUBJECT TO LIVING IN WHAT IS CALLED 'Units' IN MORE POPULATED AREAS. MY FRIEND TOLD ME THAT THOSE AREAS DEVASTATED BY THE FIRES ARE NOW UNDER MILITARY CONTROL and LUCKILY A JEWISH SYNAGOGUE IN THE AREA WHERE THE FIRES OCCURRED WAS NOT DAMAGED AND THAT HOMEOWNERS MUST 'Sign In' AT THE SYNAGOGUE IN ORDER TO GO BACK TO THEIR HOMES AND CHECK FOR VALUABLES AND OTHER ITEMS OF IMPORTANCE.

RIGHT NOW Ojai, Carpinteria as well as Sebastapol ARE BURNING UP. THIS IS WHERE ALL THE ORGANIC FARMERS AND OFF THE GRID PEOPLE LIVE. SAME WITH AREAS OF San Diego WHICH ARE ALSO BURNING... MY FRIEND BELIEVES THAT ISRAEL IS BEHIND THESE FIRES AND THAT THIS IS A SYSTEMATIC BURNING OUT OF ALL PEOPLE WHO LIVE IN AREAS THAT THE UNITED NATIONS HAS DECLARED MUST BE 'human free zones' in the UNITED STATES SLAVE FARM. HE SAYS THAT Governor Jerry Brown IS IN WITH THE UN AND THAT Agenda 21 IS HERE!

Aha. No sit se on just niin. Tietystä näistä selityksistä levitetään useita versioita. On kunkin lukijan ennakko-oletuksista kiinni mikä niistä uppoaa aivoihin.

Odotan innolla mikä luonnonilmiö valjastetaan seuraavaksi salaliittoteorian materiaaliksi.

6.12.17

Huuhaa-palkinto: Suomen Energiahoitajat



Vuosittainen Huuhaa-palkinto on jaettu. Skepsis ry ojensi huomionosoituksen Suomen Energiahoitajat Oy:lle. Se on firma, joka kouluttaa energiahoitajia. Kurssit on muotoiltu pyramidin muotoisella kuviolla näin. Kursseista maksetaan eri hintoja. Jotkut maksavat 590 euroa, toiset 1350 euroa. Onneksi maksuja voi suorittaa kymmenessä korottomassa erässä.



Energiahoitajat ovat hyvin tietoisia siitä mitä heidän uskomushoidostaan ajatellaan. Heidän Youtube-kanavalle ladattiin viime vuonna tämä video.



Energiahoidoilla on saatu hyviä tuloksia mm. masennuksen ja rikkinäisten nivelten kohdalla. Onpa sillä jopa herätetty yksi koomapotilas. Samanlaisen väitteen olen kuullut myös homeopaattien suusta. Videolla on käytönnössä vain kokoelma anekdootteja. Ei sinällään mitään uutta verrattuna muiden uskomushoitojen perusteluihin.

Sen sijaan Petri Filipczak kertoo perusteluja energiahoitojen toimivuudella. Eli meridiaanit ja energiakierron tasapainoisuus ovat edellytys terveydelle. Petri paljastaa myös miksi skeptikot eivät hyväksy energiahoitoja todeksi. Hänen mielestään on ns. avomielisiä skeptikoita ja umpimielisiä skeptikoita. Umpimielinen skeptikko näkee, että "maailma on tällainen ja minä olen oikeassa piste." Tällainen skeptikko ei ole valmis ottamaan vastaan mitään uutta. Umpimielisyyden taustalla on pelko. Pelko siitä, että maailmankuva täytyisi ajatella uusiksi. Tällainen pelko on alitajuista.
Petri ei tuhlaa aikaansa tällaisten umpimielisten skeptikoiden kanssa väittelyyn. Sen sijaan hän kannattaa avomielisiä skeptikoita.

Petri kertoo myös kauniisti miksi hoitavat energiat ovat totta. Tiede kasvaa ja kehittyy jatkuvasti. Aina kun jotain uutta on opittu, niin pian huomataan, ettei se ollutkaan niin. Se ettei me ymmärretä jotakin ei muuta luonnonlakeja miksikään. Eihän lentävä lintukaan ymmärrä aerodynamiikan lakeja. Kuitenkin se lentää. Eikä energiahoitajien tarvitse ymmärtää energioita, käyttääkseen energioita parantamisessa. Koska ne energiat ovat totta.

Näin skeptikkona olin erittäin ilahtunut, kun Petri vihdoinkin kertoo tieteellisestä tavasta havaita energioiden hyötyjä. Valitettavasti videolla kuvailtavasta Kalifornialaisesta kokeesta ei kerrota tarpeeksi yksityiskohtia, jotta voisin jäljittää sen alkuperäisen paperin.

Ehkä jotenkin pääsemme mittaamaan miten tehokasta kotimaisten energiahoitajien hoitoteho on.

Suomen Energiahoitajien vastaus Huuhaa-palkintoon on täydellinen. Se on kohtelias ja alleviivaa sitä miten kiitollisia he ovat saamastaan huomiosta. He tulevat saamaan lisää huomiota tulevina kuukausina.

5.12.17

Katolinen kirkko ja jesuiitta Geisinger

Katolisen kirkon maine on haudattu likakaivon pohjalle. Ja toivottavasti sadoiksi vuosiksi. Syynä tälle moraalikadolle kirkon sisällä on lapsiin kohdistuneet kauheudet. Kauheudet joita kirkko aktiivisesti ja sitkeästi salasi. Esimerkkejä löytyy ympäri maailmaa ja usealta vuosikymmeneltä. Korvauksia ja sovittelumaksuja on maksettu yhteensä aivan järjettömiä määriä. Pelkästään Yhdysvalloissa on hiippakuntia, jotka ovat taloudellisissa vaikeuksissa rahojen loputtua.

Vuonna 2014 pystytettiin merkkipaalu paavi Franciscuksen toimien johdosta. Tai oikeastaan hänen nimittämänsä Vatikaanin seksirikosten syyttäjä on noussut uutisiin. Paavi nimitti jesuiitta Robert Geisingerin. Chicagon arkkihiippakunnan johtopiireissä toiminut Geisinger oli vastuussa monien syytösten käsittelystä. Sellaisten syytösten joissa pappia syytetään lasten raiskaamisesta. Pappeja kuten jesuiitta Donald McGuire.

McGuire istuu 25-vuoden pituista tuomiota. Oikeudenkäynti käytiin vuonna 2006. Oikeudenkäynnissä selvisi, että papista tehtiin ensimmäiset valitukset jo 60-luvulla. Katolisella kirkolla ja jesuiitoilla oli tiedot ja arkistot siitä mistä lapsien vanhimmat syyttivät McGuirea. En viitsi toistaa yksityiskohtia, mutta useampi poika joutui McGuiren uhriksi. Näitä valituksia ei kirkon toimesta viety eteenpäin lastensuojeluviranomaisille tai poliisille. Joitain vuosia sitten jesuiitat vielä väittivät vakavalla naamalla, etteivät he olleet edes tietoisia McGuiren aiheuttamista ongelmista. Eli he joko valehtelivat tai olivat tuhonneet todisteita.

Geisinger tuli tietoiseksi näistä syytöksistä 1995. Eikä hänkään jostain syystä tajunnut, että kyseessä oli poliisiasia. Voimme vain toivoa, että nykyisessä pestissään Geisinger haluaa sovittaa syntinsä. Eli oikeasti ajattelee ensin lasten oikeuksia ja oikeuden toteumista. Vasta sen jälkeen hän ajattelee kirkkonsa mainetta. Ennakkotapausten perusteella lasten oikeudet eivät ole prioriteetti.

4.12.17

Suomi 100 ja Rokotuskampanjan sopimattomuus

Suomi 100 kampanja on ollut näkyvästi esillä ympäri Suomea. Sen idea on yksinkertainen. Nostetaan esille kotimaista osaamista ja sellaisia tuotteita, jotka on erikseen tehty nykyistä juhlavuotta. Keittiöpyyhkeistä,saksien kautta vauvanvaatteisiin ja sieltä jakkaroihin. Suomi 100 leima on lätkäisty erittäin monipuolisiin myyntituotteisiin. Se on mielestäni ihan sopivaa isänmaallisuuden kaupallistamista.

Kampanjan tavoitteissa luetellaan ne perusteet joilla heidän leimansa saa käytettäväksi:

“Perusedellytyksiä ovat: kyse on erityisestä, itsenäisyyden juhlavuoteen liittyvästä tai sitä juhlistavasta hankkeesta, hanke toteuttaa teemaa Yhdessä, liittyy johonkin kolmesta painopistealueesta: Suomen 100 vuotta, Suomi 2017 tai Suomen tulevaisuus, hankkeen pääasiallinen toteutumisaika on itsenäisyyden juhlavuosi 2017, sen keskeinen sisältö ei ole tuotteen tai palvelun myynti, ja hanke on hyvien tapojen ja lakien mukainen.

Juuri tätä varten menoon lähti mukaan Lapin sairaanhoitopiirin kuntayhtymä. Eikä tarkoituksena ollut minkään kuluttajatuotteen massamyynti. Heillä oli tarjolla Yhdessä influenssaa vastaan kampanja. Se on maanlaajuinen rokotuskampanja, jolla rokotuskattavuutta pyritään saamaan mahdollisimman korkeaksi. Sairaanhoitopiirin hakemus on luettavissa Earlight Swindle blogin kautta.

Näyttäisi oikein asialliselta ja hyvältä syyltä juhlistaa suomalaista tietotaitoa ja jopa muissa maissa kateellisena kytättyä suomalaista sairaanhoito. Huomionosoitus koulutetuille hoitajillemme. Sehän olisi jopa terveyden kannalta hyödyllisempää kuin vaikkapa tuntureiden valaiseminen juhlan kunniaksi tai vaikkapa Forssan naisvoimistelijoiden joulunäytös. Ei sillä että noissa kohteissa olisi mtiään vikaa.

Mutta Suomi 100 antoi hakemukselle hylätyn arvosanan. Vastauksessa sanotaan, ettei rokotuskampanja täytä Suomi 100 kampanjan edellytyksiä. Eikä tuo vastaus näytä ainakaan minun ja parin muun silmissä selittävän mikä rokotuskampanjassa oli pielessä. Ettei vaan sattumalta päätöstä tehneellä virkailijalla ollut jokin mielipide rokotteista.

Kiitos vinkistä aina valppaalle Gloom -kirjoittajalle.

2.12.17

Kemikaalivanat nousukiidossa


Arvostettu Nature tiedejulkaisu sisälsi äskettäin asiaa kemikaalivanoihin uskovista ihmisistä. Tämä salaliittoteoria elää ja leviää sitkeästi, jos siitä on vaivauduttu tekemään selvityksiä.  Poimin siitä minua kiinnostavia paloja.

Solar geoengineering and the chemtrails conspiracy on social media

Artikkeli kertoo salaliittoteorian alkuperistä, mahdottomuudesta ja siitä miten aiheesta keskustellaan sosiaalisessa mediassa Yhdysvalloissa. Tärkeimpinä materiaaleina ovat kaksi kyselyä. Toinen 1000 ja toinen 36 000 henkilölle esitettynä.

Salaliitto onkin valtava. Siihen osallistuu joka ikinen päivä tuhansia henkilöitä. Lentokoneista ruiskutetaan ilmakehään salaperäisiä kemikaaleja. Lentokoneita olisi mukana useita tuhansia. Tämä edellyttäisi lentäjien, teknikoiden, vartijoiden, kemikaaleja valmistavien ja monien muiden tahojen suostumuksella tehtyä huippusalaista projektia. Eikä kukaan heistä ihmettele tai paljasta mitä tekevät.

Mutta mihin tarkoitukseen tuollaista tehtäisiin?

Ruiskutuksilla pyritään muokkamaan ilmastoa, hallitsemaan ihmismieliä, tai maapallon väestön supistamista. Valtio, salainen maailmanhallinto, armeija, ja überrikkaat firmat olisivat mukana juonessa. Kemikaalivanoilla ei saada väestöä kuriin, sillä väestö kasvaa tasaiseen tahtiin. Eikä ilmakehän systemaattinen ja tarkoituksellinen myrkyttäminen (sen normaalin saastuttamisen lisäksi) vaikuta mitenkään loogiselta. Myrkyttäjät tekisivät itsemurhaa. Mielenhallinta onnistuu tehokkaamin kännyköillä ja internetillä.

Kemikaalivanoihin uskominen on yleistynyt.

Public Policy Polling on kysynyt siitä useana vuonna. Vastaajien mukaan vuonna 2013 vain n. viisi prosenttiyksikköä vastaajista uskoi kemikaalivanoihin. Harvardin tutkijaryhmä teetätti yksityiskohtaisemman kyselyn vuonna 2016. Sen mukaan 10 % piti salaliittoteoriaa täysin totena. 20 - 30 % pitivät sitä jollakin tapaa totena. Eli reilu kolmannes kansalaisista uskoo taivaalle jäävien valkoisten vanojen olevan pahuuden jälkiä.

 Eikä usko kemikaalivanoihin näytä suosivan tiettyjä poliittisia puolueita. Demokraattien ja republikaanien joukoista löytyy kemikaalivanauskovaisia samalla todnnäköisyydellä. Sitoutumattomien riveissä taas heitä on runsaammin.

Sosiaalisessa mediassa kirjoittavat kemikaalivanoihin uskovat ovat myös herkästi uskomassa moniin muihin salaliittoteorioihin. Trumpin noustessa yhä suositummaksi presidentinvaalien aikana yhä useampi salaliittoteorioihin uskovat uskoi Trumpin vihdoinkin paljastavan totuuden kemikaalivanoista. Trumpin voiton jälkeen kävi selväksi, ettei mikään muuttuisi. Taivaalla näkyi vieläkin valkoisia viivoja. Siksi he väittävät nykyisen hallinnon jopa kiihdyttäneen myrkytysprojektia.

Näitä monipuolisia väitteitä kemikaalivanoista seurattiin myös nettikirjoittelussa. Ryhmä analysoi vuosikymmenen verran materiaalia. YouTube-videoiden, Facebookin, Tumblerin, blogien ja uutisten kommentteja. Niistä huomattiin miten kemikaalivanoihin uskovien käytännössä kaapanneen aihetta läheltä liippaavat keskustelut.

The vast majority of social media posts falls into the chemtrails conspiracy camp (61%), neutral science reporting is in the clear minority (6%), slightly trumped by negative portrayal (8%), with 25% of posts being off-topic. Positive portrayal barely registered at <1 i="">

 Tätä salaliittoteoriaa oli helppo ignoroida, kun se pysyi internetin pienissä ja pimeissä koloissa. Nyt näitä höpinöitä toistellaan jatkuvasti internetissä. Siitä tehdään epävalistusvideoita jaettavaksi. Joskus jopa ihan omalla nimellä. Ja jopa Suomessa asti. Kemikaalivanahavainnot Suomessa -facebookryhmässä on jo yli tuhat jäsentä. Siellä jaetaan kuvia oudoista pilvistä ja kauhistellaan lentokoneiden tiivistymisvanoja. Sekä tietenkin nauretaan "viralliseen totuuteen" uskoville, jotka ovat sokeita lampaita.

Salaliittoteorian vastainen valistustyö on itsessään riski. Pelkkä debunkkaus kun saa salaliittoon uskovat uskomaan, että heidän ajatuksissaan täytyy olla jotain perää. Eihän niitä muuten vaivauduttaisi käsittelemään kriitikoiden hampaissa. Mitä enemmän kriitikoiden kirjoittamia artikkeleita ja bloggauksia, sitä suuremmalla innolla kirjoitetaan kemikaalivanojen todisteista.

Paras tapa on osallistua suoraan sosiaalisessa mediassa käytävään keskusteluun. Ehkä silloin joku satunnainen sivustaseuraaja ymmärtää mikä salaliittoteoriassa on pielessä.

27.11.17

Pakistanissa parrat jälleen pärisevät

Pakistanin sananvapaus ja ihmisoikeudet ottavat entisestään takapakkia oikein porukalla. Maassa on protestoitu jumalanpilkkaa vastaan usean kaupungin voimin. Eivätkä valtion joukot oikein pysty hajaannuttamaan porukoita. Kyynelkaasut lentävät ja kepeillä hakataan väkeä. Yksi poliisi on jo kuollut. Samoin ainakin kuusi protestoijaa. Satoja on loukkaantunut fyysisesti eikä pelkästään uskonnollisilta tunteiltaan. Se jumalanpilkkaa netissä valvova virasto julisti myös mediapimennyksen maahan.
 
Tällä kertaa puritaanien parrat lähtivät pärisemään, koska lainsäätäjien valaan tehtiin päivitystä. Se olisi tehnyt maassa asuvien uskonnollisten vähemmistöjen edustajien valan vannomisesta erilaisen mutta pätevän. Valassa ei enää mainittaisi profeetta Muhammadia, eli se olisi uskontoneutraali. Eli täysin rationaalinen ja hyvä muutos, jolla otetaan huomioon valtion monipuolinen väestö. Tietenkin puritaanien mielestä se on vääräuskoisten suuntaan nöyristelyä. Siksi he vaativat jopa maan hallinnon eroa.

Ai niin. Se muutos uskontoneutraalista valasta peruttiin erittäin nopeasti. Mutta se ei ole rauhoittanut raivoavia väkijoukkoja. He syyttävät päätöksen tehnyttä ministeriä jumalanpilkasta. Jotta tilalle saataisiin sattumalta islamistien kannattaja?

25.11.17

Siivouksesta löytyi muistoja

Silloin tällöin nettiväittelyissä joku kreationisti voi sanoa minulle, että toivoisi minun joskus tutustuvan evoluutiokritiikkiin ja kreationistien tuotoksiin. Silloin haluaisin heittää heitä kreationistien kirjoittamien kirjojen kirjakokoelmallani. Kuvassa n. 2/3 aiheeseen liittyvistä kirjoista kokoelmastani.



Hyllyissäni on vastaava pino evoluutioteoriasta tieteellisesti kertovia opuksia. Paperinkierrätykseen lähti kahden jätesäkillisen verran vanhoja huuhaa-kirjoja, joissa kerrottiin homeopatiasta, kristalliterapiasta, astrologiasta, Nostradamukseta, ja muista vastaavista jutuista. Niitä löytyy nykyään niin laajasti tuhansilta nettisivuilta, että on turhaa pitää tilanviejiä kirjahyllyissäni. Niiden tilalle hankin jotain hyödyllisempää. Eli lisää Warhammer kirjallisuutta.

22.11.17

Littari lähtee avaruuteen tai ehkä ei

Litteän maan kannattajista löytyy varmasti useita tyyppejä, jotka ilmoittavat kannattavansa sitä ihan vaan huumorimielellä. Mike Hughes ei ole yksi heistä. Hän ottaa planeetan litteyden vakavasti. Erittäin vakavasti. Niin vakavasti, että rakensi miehitetyn raketin jolla lentää ylös todistamaan Maan pannukakkumuotoa. Laukaisu tapahtuu suunnitelmien mukaan lauantaina. Mike aikoo napsia valokuvia, kun raketti on noussut tarpeeksi korkealle. Nämä valokuvat tulevat vihdoinkin todistamaan hänet ja muut littarit voittajiksi. Vapaamuurarien ja muiden epäilyttävien putkimiesten kepposet totuuden salailusta päättyvät.

Tosin Mike on rakettien suhteen amatööri. Hän on kerännyt materiaalit ja työkalut itse. Väline rakennetaan autotallissa. Mistä hän mahtoi saada rahoitusta raketin rakentamiseen? Washington Post lehden artikkeli sisältää vinkin:

Hughes only recently converted to flat-Eartherism, after struggling for months to raise funds for his follow-up flight over the Mojave.

Aivan kuin hänellä olisi pelkästään mielessä PR-stuntti, jolla saada huomiota stuntmiehen uran loppupuoliskoon. Ja pääsihän mies jo Washington Post lehteen asti. Lauantaina tempaus saa varmasti vielä enemmän huomiota, tapahtui mitä tahansa. Jos laukaisu epäonnistuu, niin littarit syyttävät siitä pallofanien sabotaasia.

Alkuperäisen rakettiprojektin joukkorahoitus jäi täysin alkutekijöihinsä. Projektiin kertyi vain 310 dollaria. Heti kun mukaan otettiin puheet litteän maan kannattamisesta, niin Miken tilille ropisi kolikoita jopa 8 000 dollarin verran.

20.11.17

Ja taas, osa 39 Wesley Goodmanin nousu ja tuho

Ja taas -sarja tekee pienen ja lyhyen paluun. Sarjaa täyttäviä tähtiä on tuikkinut ahkeraan tekopyhyyden taivaalla, mutta lopetin kirjoittamisen useita vuosia sitten. Ilmiö oli jo niin itsensäänselvä. Konservatiivinen poliitikko tai megakirkon biologinen kaijutin toitotti homosuhteiden karmeutta ja sodoman synnin syntisyyttä. Ja seuraavaan hengenvetoon veti alas suustaan, tai jäi kiinni housut nilkoissaan toisen samaa sukupuolta olevan Homo sapiensin kanssa, tai muulla vastaavalla karnaalisella tavalla todistaa eläneensä kaksois- tai jopa kolmoiselämää.

Vaikka on vuosikaudet julistanut juuri sellaisen elämän olevan kauhea moraalittomuus. Pidin tämän ilmiön takia automaattisesti kaikkia homoseksuaalisuuden äklöisyyttä julkisesti julistavia äänitorvia ns. kaapissa retkeilevinä ei-heteroina.

Ja näin pääsemme Ohion osavaltion republikaanien tähdenlentoon nimeltään Wesley "Christian. American. Conservative. Republican." Goodman. Puhtoisen julkisivun poliitikkolla oli kaikki tarvittavat edellytykset hyvään uraan.Goodman oli hyvä mies. Nuori (vasta 33 vuotta), komeahko, intoa täynnä ja osasi toistaa kaikki tarvittavat konservatiivien agendalla olevat pointit. Juuri kipeästi tarvittua vaihtelua perinteisesti samoja pointteja toistaneille poliitikoille, jotka olivat vanhoja, harmaita ja aina väsyneen näköisiä.

Ei siis ollut suuri yllätys, että perinteisiä ja luonnollisia perhearvoja ylistävä, aborttioikeuksia vastustava ja sukupuolineutraalia avioliittoa aina vastaan äänestänyt perheenisä jäi kiinni avioliiton ulkopuolisesta sekstailusuhteesta toisen miehen kanssa. Goodmanin toimistossa. Jos se tapahtui osapuolten suostumuksella ja varatun aikataulun mukaan, niin mikäs siinä. Nauttikaa elämästänne.

Ei sinällään mitään uutta tai ihmeellistä republikaanien riveissä. Se tavallinen tarina poliittisesta urasta, joka nousi tanakkana ja jäykkänä nousuun, mutta lerpahti takaisin maahan liian kovan käsittelyn jälkeen. Huomioni heräsi kuitenkin siitä mitä selvisi pari päivää myöhemmin. Näyttäisi siltä, että kaksi vuotta sitten Goodman ei aina ollutkaan hyvä mies. Washington Post lehti uutisoi, että hän olisi ahdistellut 18-vuotiasta poikaa keskellä yötä. Tapahtumpaikka oli Goodmanin vaalikampanjan varainkeruujuhla. Poika pääsi karkuun hotellihuoneesta ja kertoi tapahtuneesta vanhemmilleen. He ottivat yhteyttä tapahtuman järjestäjään. Se oli *rumpujen pärinää* Tony Perkins. Se äijä, joka varoittaa videopeleissä nähtävästä ei-heteroudesta. Sama äijä, joka on vedellyt yhtäläisyysmerkkejä homojen ja terroristien välille. Sama äijä joka johtaa Family Research Council ja Council for National Policy ajatuspajoja. Niiden toimesta on lobattu ahkerasti syvästi uskonnollisten konservatiivien haluja.

Ahdistellun pojan isäpuoli kirjoitti Perkinsille:

"Jos suosittelemme tämänkaltaisia henkilöitä, niin yhteinen viikonloppumme näyttäisi olevan pelkästään farssia."

Johon Perkins esitti rauhoittelevat sanat:

"Luottakaa minuun. Tälle ei tulla kääntämään päätä tai pyyhkimään maton alle. Se tullaan käsittelemään ripeästi, mutta varovaisuudella."

Sähköpostiviesteissä vanhemmille luvattiin vahva ja selkeä käsittely ongelman ratkaisemiseksi.

Mikä suomeksi tarkoittaa sitä, että asiaa ei pyyhitty maton alle. Se imettiin pois imurilla ja imuri laitettiin piiloon kaappiin.

Ahdistelutapaus ei päätynyt uutisiin. Eivätkä Perkinsin sähköposteissa mainitut vihjailut edellistä ongelmatapauksista ("other similar incidents") Goodmaniin liittyen päätyneet päivänvaloon. Sentään Perkins pyysi yksityisesti Goodmania jättämään vaalikampanjan kesken, mutta rautaa oli taottava kun se oli kuuma. Goodman voitti kaikki vastaehdokkaansa. Voittajan oli helppo hymyillä. Samoin Perksinsillä oli helppo tehdä moraalinen valinta olla täysin hiljaa pojan ahdistelusta. Ehkäistäkseen mahdolliset näppien polttamiset Perkin sentään ymmärsi vuonna 2015 poistaa Goodmanin jäsenyyden Council for National Policyn riveistä. Syytä poistolle ei annettu julkisuuteen.

Kaikki tämä tuli ilmi vasta sen jälkeen, kun Goodman piti liian kiihkeän palaverin toimistossaan.

16.11.17

Irak ja lapsiavioliittojen laillistaminen

Irak on ollut usean vuoden ajan mullistusten kourissa. Sodan jälkeen alkoi uuden hallinnon rakentaminen. Uuden hallinnon myötä tuli uusien lakien laatiminen. Saman syssyyn maan eri valtablokit alkoivat haalimaan itselleen vaikutusvaltaa. Saddamin uhan kadottua alkoi myös uskonnollinen kädenvääntö irakilaisten välillä. Ja tietenkin se näkyi myös Irakin uudessa oikeusministeriössä. Vuonna 2014 siellä laitettiin eteenpäin ehdotus uudesta avioliittolaista.

Sponsorina toimi Fadhila (Islamilaisen hyveen) puolueen jäsen, joka oli myös itse oikeisministeri. Siinä ehdotettiin paluuta historialliseen avioliittolakiin. Mikä käytännössä tarkoitti, että yhdeksänvuotiaat tytöt pääsisivät naimisiin. Sen lisäksi uusi avioliittolaki tekisi uskonnollisten yhteisöjen käsitykset avioliitoista virallisiksi avioliitoiksi. Ehdotus oli osa isompaa lakipakettia, jolla Irakia haluttiin muokata Saudi-Arabian suuntaan. Muslimimiehet eivät enää saisi mennä naimisiin ei-muslimien kanssa. Raiskaus avioliiton sisällä olisi ihan ok. Naiset eivät saisi poistua kodeistaan ilman miespuolisen valvojan seuraa.

Ehdotukset lisäisivät shiiamuslimien valtaa ympäri maata. Papisto voisi vihkiä sellaisia avioliittoja kuin haluaisi. Välittämättä Irakin ratifioimista ihmisoikeuspäätöksistä, joissa lapsiavioliitot kielletään. Laki nollaisi maassa käydyt edistysaskeleet naisten ja lasten oikeuksista.

Irakilaiset ja muut Lähi-idän ihmisoikeusjärjestöt protestoivat ehdotusta. Ehdotus sisälsi suorat maininnat tyttöjen iästä, joten lapsiavioliittojen tuomitseminen oli helppoa. Maan sisäinen ja kansainvälinen valituskierre tyssäsi Fadhilan laatiman esityksen. Samoin irakilaisten parlamentaarikkojen puolella huomattiin miten islamistien ehdotukset tulisivat nakertamaan heidän maallistunutta valtaansa. Lakiehdotuksen ripeän ja julkisen hautaamisen jälkeen irakilaiset keskittyivät moniin muihin ongelmiin.

Mutta fundamentalistit eivät unohda tai lopeta kaipuuta lisävallan haalimiseen. Tänä vuonna pöydälle nostettiin uusi ehdotus avioliittolaista. Ensimmäisessä alustavassa käsittelyssä jopa 40 parlamentaarikkoa äänesti sen jatkokäsittelyn puolesta. Se ei enää sisällä mainintoja tyttöjen iästä, vaan viittaa epäsuorasti edellisinä vuosina käytyihin muutosehdotuksiin. Näin ehdotusta yritettiin livauttaa savuverhon läpi. Eihän lakiehdotuksessa ole sanoja "9-vuotias", joten kriitikoilla oli vaikeampaa huomata mitä parlamentin äänestykseen yritettiin tuoda. Uskonnollisille johtajille vain suodaan oikeus päättää minkälaisia päätöksiä he tekevät avioliitoista. Fadhilan väki oli selkeästi oppinut läksynsä edellisistä vuosista.

Toistaiseksi on epäselvää miten ja milloin lakiehdotus etenee Irakin parlamentissa. Ensi vuoden alkupuolella järjestetään seuraavat parlamenttivaalit. Sen tulos tulee luultavasti ohjaamaan lapsiavioliittojen laillistamisen joko roskalaatikkoon tai hyväksymisleimasimen alle. Joten niitä vaaleja kannattaa seurata.

15.11.17

Onnea Australia!

Homosaation uusin jyräys eteenpäin tehtiin Australiassa. Maan konservatiivit yrittivät jarruttaa avioliittolain muutosta monella eri tavalla. Pykäliä ja käytäntöjä toistettiin poliitikkojen puheissa, kun muutosta vastaan taisteltiin. Argumentit toistuivat tismalleen samanlaisina kuin myös Suomessa Tahdon-kampanjan aikana ja jälkeen.


Viimeisimpänä oljenkortena päätös laitettiin postiäänestyksellä tehtäväksi. Sen kai toivottiin pitävän sateenkaariväen aktivistit vähemmistönä aktiivisina äänestäjinä konservatiivien syviä rivejä vastaan. Toivossa ei ollut hyvä elää, sanoi lapamato, sillä Australian kansalaiset äänestivät ahkerasti kahden kuukauden ajan.

Yli 12 miljoonaa äänestäjää (n. 79.5% äänioikeutetuista) osallistui kädenvääntöön. 61.6% äänistä oli tasa-arvoisen avioliittolain puolella. Mutta Australian parlamentissa voidaan vielä keksiä jotain keinoja, joilla äänestyksen tulos vain unohdetaan. Periaatteessa parlamenttiin täytyisi nyt tuoda lakiehdotus, jonka perusteella samaa sukupuolta olevat parit pääsevät naimisiin. Konservatiivit voivat laittaa siihen lisäpykäliä, joilla turvataan uskonnolliset perustelut vihkimisestä kieltäytymiseen, sekä tietenkin pitopalveluilla oikeus kieltäytyä palvelemasta ei-heteropareja, jne.



9.11.17

Onko opettajasi kreationisti?

Koululaiselle olisi teoriassa ihan tärkeää saada pätevää opetusta. Onneksi se on lähes varma juttu Suomen kaltaisessa maassa. Mutta mitä tapahtuu, kun opettaja ei henkilökohtaisista/uskonnollisista syistä kykene hyväksymään yhtä luonnontieteiden parasta ja elinvoimaisinta teoriaa? Mitä tapahtuu, jos opettaja ei hyväksy evoluutioteoriaa?

Eipä juuri mitään. Fiksu opettaja osaa seurata opetussuunnitelmaa. Työnsä ulkopuolella voidaan sitten kirjoitella vaikka mitä evoluutiosta. Kuten teki opettaja Vesa Kela. Hän kirjoitti kolumnin Pohjalainen lehteen. Koululaisten onneksi hän ei opeta biologiaa. Nyt seuraa kommentointiani tuosta kirjoituksesta.

Eräs kollegani totesi hiljattain, että hän uskoo evoluutioteoriaan, koska se on tiedettä. Luulen, että useampi ihminen pitää evoluutioteoriaa tieteellisesti todistettuna. Näin asia ei kuitenkaan ole.

Tuollaista väitettä todistamattomaksi jääneestä teoriasta on helppo levittää, sillä tarkalleen ottaen (ja joillekin yllättäen) Kela on teknisesti oikeassa. Se on vain sekoitus maallikon käyttämää selkokieltä, jossa ei oteta huomioon sitä miten hypoteesit ja teoriat nousevat, kaatuvat ja muuttuvat tutkimuksen myötä. Tieteellistä teoriaa ei niinkään todisteta oikeaksi, vaan sitä yritetään kumota mahdollisimman monella eri tavalla. Mitä useammin teoriaa jää pystyyn kumoamisyritysten jälkeen, sitä varmemmalla äänenpainolla tutkija uskaltaa puhua siitä ääneen tieteellisenä teoriana.

 Kela käyttää tekstissään tätä yksinkertaistettua versiota tieteellisen teorian todistamisesta.

New Scientist -tiedelehti kirjoitti vuonna 2008 Richard Lenskin kolibakteerikokeesta, jossa havaittiin kyseisen bakteerin kyky käyttää sitruunahappoa ravintona hapellisissa olosuhteissa. Lehti aloitti artikkelin toteamalla että ensimmäistä kertaa evoluutio tapahtuu aivan silmiemme alla, kyseessä on merkittävä evoluutioinnovaatio. 

Koskaan aikaisemmin ei oltu pystytty tarkkailemaan ja jäljittämään mutaatioiden eri vaiheita. Siinä mielessä Lenskin koe oli erittäin mullistava. Kolibakteerien viljelystä otettiin aina taltiin pakkaseen näyte jokaisesta sukupolvesta. Näin pystyttiin kirjaimellisesti kelaamaan taaksepäin geenien muutoksia. Ja näin löydettiin ne vaiheet joilla tuo sitruunahapon käyttö ravintona ilmaantui bakteereihin. Ja mikä tärkeintä, tuo Lenskin käyttämissä populaatioissa ilmaantunut kyky käyttää sitruunahappoa eroaa kaikista luonnossa havaituista geeneistä, joilla bakteerit tekevät samaa. Tästä tapahtumasta kirjoitettiin paljon tiedeuutisia. Olisi kuitenkin pahinta epätietoisuutta ja virheellisyyden toitottamista väittää, että ennen Lenskin  koetta evoluutioon olisi uskottu vuosikymmeniä ilman kokeellisia todisteita.

Kela jatkaa.

Evoluutioon olisi siis toisin sanoen uskottu vuosikymmeniä ilman kokeellisia todisteita.

Ei. Väärin. Bullshit. Evoluutioteorian asettamia ennustuksia siitä mitä meidän pitäisi löytää luonnosta on testattu vaikka kuinka monta kertaa. Mutta Kela tarkoittaakin aivan tietynlaista koejärjestelyä, jonka hän hyväksyy todisteena teorialle.

Lenskin koetta tulkittiin siten, että bakteeriin muuttuminen sitruunahappoa hyödyntäväksi hapellisissa olosuhteissa on todiste makroevoluutiosta.

Ottaen huomioon miten mahtavasti kreationistit aina muovaavat ja vaihtavat makroevoluution määritelmiään, niin totean yksinkertaistettuna vain, että Lenskin koe osoitti miten geneettinen informaatio muuttuu eliötä hyödyntävällä tavalla. Selaamalla läpi eri sukupolvien perimää havaittiin, että bakteerisolussa toimivan sitraatin kuljetusproteiinin geenin duplikaatio ja uudelleensijoitus tuotti kyvyn käyttää sitraattia ravintona myös anaerobisessa ympäristössä. Aineenvaihduntapolkuja muutettiin ja kytkettiin päälle ilman suoraa älyn ohjausta.

Tätä kyseistä tapaa käyttää ravintona sitraattia kuvaillaan lyhesti Cit+ fenotyyppien nimellä. Eikä Lenskin koe edes ole ainoa tapaus, jossa on havaittu sellaisen ilmaantumista. Hieman hassusti joskus kreationistit käyttävät sitä perusteluna sille, ettei Lenskin kokeessa havaittu mitään hienoa. Toisissa tapauksissa se Cit+ on ilmantunut nopeammin, sillä niissä käytettiin vahvempia valintapaineita (ja kuten me kaikki muistamme IDeisti William Dembskin sanoneen: keinotekoinen valinta on älykästä suunnittelua). Lenskin kokeessa bakteerien annettiin mennä omia polkujaan. Tiedän etukäteen miten kreationistit liukertelevat tästä karkuun sanomalla, että bakteerit pysyivät bakteereina joten makroevoluutiota ei tapahtunut.

Bioprosessitekniikan emeritusprofessori Matti Leisola on todennut, että kolibakteerilla on ollut ja on mekanismi, joka hapettomissa oloissa siirtää hapon soluseinämän läpi.

Masa on aivan oikeassa. Hän viittaa varmasti Michael "palautumattoman monimutkaisuus" Behen kirjoittamiin vastalauseisiin Lenskille, mutta jättää mainitsematta olennaisen. Villinä ja vapaina riehuvissa kolibakteereissa on kyllä Cit+ fenotyyppejä. Ja Cit+:n geeneistä niistä löytyy variaatioita. Ja tämä laboratoriossa ilmaantunut on näillä näkymin aivan uusi variaatio, jota ei ollut geeneissä bakteerikantojen lähtöviivalla koetta aloittaessa. Eikä se ilmaantunut kertapieraisulla yhdellä mutaatiolla. Vaan asteittain jopa tuhansien sukupolvien aikavälillä. Muutokset kasaantuivat päällekkäin. Näitä muutoksia pystytään havaitsemaan suoraan perimästä. Voisin jopa tarkoituksella ilkikurisesti väittää, että niistä muodostui täsmennettyä monimutkaista informaatioa. Jolloin siitä laskettavat todennäköisyydet (joita kreationistit niin mielellään aina laskevat ja sitten julistavat mahdottomaksi tapahtumaksi) ovat oikeasti tähtitieteellisen epätodennäköisiä. Mutta kuitenkin niitä tapahtuu.

Kun bakteerin rakenteessa tapahtuu sopiva mutaatio, mikroevoluutio, se muuttuu happoa hyödyntäväksi myös hapellisissa olosuhteissa. Mutta mitään uutta mekanismia tai ominaisuutta ei kokeessa syntynyt.

Käytän evo vs kreationismi sodista tuttua sanontaa, jotta Kelan ja kumppanien virhe tulee paremmin esiin. Tämä on tietystä vinkkelistä sama tilanne kuin väittäisi, että tornadon luodessa kaatopaikalla romuista auton ei mitään mullistavaa oikeasti tapahtunut, koska autoja on olemassa myös kaatopaikan ulkopuolella.

Lenskin kokeessa näkyy ja tuntuu evoluutioteorian akilleen kantapää, informaation olemassaolo, sen vaikutus ja kehittymissuunta. Informaatio on järjestystä, johon voidaan liittää jokin tulkinta.

Oh boy, taas mennään informaation määritelmän pahoinpitelyyn. Popcornit ja kipulääkkeet valmiiksi.

Informaatio-sanan alkuperä on latinan sanassa informare (in + formare), tarkoittaen muotoon panemista. Miten kaaoksesta voi syntyä järjellistä tai järjestystä? Myös arkiymmärryksen valossa tuntuu käsittämättömältä, miten yksinkertaisesta rakenteesta voi syntyä monimutkaisempaa?

Outoja kysymyksiä. Järjestystä ja monimutkaisuutta ilmestyy jatkuvasti luonnossa. Esim. tähti on monimutkainen ja monivaiheisen kehityksen tulos, mutta sen ilmestymiseen ei vaadita älyn suoraa ohjausta. Voimme havaita tähtien syntymisen eri vaiheet kaasupilvien sisällä. Tähden syntymiseen ja kehitykseen tarvitaan vain aikaa, materiaa ja painovoimaa. Väittääkö Kela, että tähti on yksinkertainen rakenne? Tuskin väittää ääneen, koska hän tietää miten pahasti kirjoitti itsensä pussin pohjalle ja ompeli pussin suun kiinni sekä vieri pussissa metsään.


Tom Stonier (biologi ja informaatiotieteilijä) on asemoinut informaation kolmanneksi maailmankaikkeuden peruselementiksi aineen ja energian rinnalle. Järjestelmä, joka sisältää energiaa, kykenee tekemään työtä.

Kyllä. Ei mikään ongelma tai este evoluutiolle.

Vastaavasti järjestelmä, joka sisältää informaatiota saa järjestelmän itsensä tai jonkin toisen järjestelmän tulemaan järjestyneeksi.
Stonierin mukaan eliöstön kehittyminen perustuu informaatiosysteemien evoluutioon, kaaoksesta järjestykseen tai kohti yhä kehittyneempiä rakenteita.
 Kyllä. Hienoja ajatuksia. Ei vieläkään este evoluutiolle.

Stonier rinnastaa energian ja informaation. Termodynamiikan toinen laki tunnetaan entropian lakina. Luonnon tapahtumat vievät kohti suurempaa epäjärjestystä. Kehitys kulkee siis juuri päinvastaiseen suuntaan kuin evoluutioteoria ennustaa.

*viheltää pilliin* Vetoan derpodynamiikan toiseen lakiin.


Stonier ei ole kyennyt selittämään, miten informaation evoluutio voisi toimia entropian lain vastaisesti.

Onneksi evoluution kannalta meidän tarvitsee vain muistaa, ettei elämän perimä ole suljettu systeemi, joten termodynamiikan toinen laki ei koske sitä. Geenit eivät ole suljetussa järjestelmässä, joten entropia voi vähentyä perimässä.

Evolutionisteilla on teoriassaan kaksinkertainen ongelma. Sen lisäksi, että heidän on vaikea selittää informaation ilmestyminen perimään, heidän on lisäksi yritettävä selittää, miten informaatio pysyisi perimässä.

 Olisi ollut upeaa, jos Kela olisi laittanut kirjoitukseensa jonkinlaisen evoluution kannalta relevantin informaation määritelmän. Sellaisen irti repiminen kreationistit piilopaikasta on aina valtava taisto. Ehkä sellainen ilmestyy jossain toisessa Kelan näppäimistönäpyttelemässä tekstissä.

 Lopetan iloisin mielin. Nimittäin siitä, että kreationistien rivisotilaat ovat vihdoinkin poimineet arsenaaliinsa nuo Lenskin kokeeseen perustuvat vastalauseet.

7.11.17

Pakistan ja jumalanpilkka, osa: Aivan liian monta

Pakistanin ahkera työ jumalolennon voimattomuuden ja heikkouden todistamisessa jatkuu. Tarkoitan tietenkin maan rankkaa taistelua jumalanpilkkaa vastaan. Se on selkein ja paras tapa todistaa, ettei jokin jumala ole kaikkivaltias ja tuhoutumaton. Pakistanin kansalaiset ovat olleet aloitekykyisiä jumalanpilkan rankaisijoita. Jumalanpilkasta syytettyjä ihmisiä on hakattu kuoliaaksi vihaisten väkijoukkojen voimalla. Jopa yliopistoissa asti.

Mutta mitä vihaiset väkijoukot voivat tehdä, jos vitsiä jumalolentoja vastaan heitetään internetissä? Siinä kohtaa kuvioihin astuvat viranomaiset. Eivät suitsimaan vihaisia väkijoukkoja, vaan jäljittämään ja pidättämään nettikirjoittelijoita. Kyberrikollisuuteen kuuluu tällä vuosituhannella nimittäin myös uskonnollisten tuntemusten loukkaaminen. Jotta tuollaisen rikkollisuuden jäljittäminen sujuu mahdollisimman jouhevasti perusti Pakistan sitä varten oman ryhmän viestintäviraston sisään. Ryhmä tarkkailee sosiaalista mediaa, blogeja ja verkkosivujen kommentteja. Jumalaton meno laitetaan ripeästi kuriin.

Aikaisemmin tänä vuonna viestintävirasto muistutti miljoonille kännykänkäyttäjille tekstiviestillä, ettei ole laillista tuottaa ja jakaa jumalanpilkkaa sisältävää digitaalista materiaalia. Tekstiviestiä kannatti lukea ajatuksen kanssa sillä tuomioina jaetaan elinikäistä linnassa virumista tai lyhyempää tuomiota, eli kuolemantuomiota.

Tyypillisesti ihmisoikeuksista välittävät järjestöt ovat jälleen valitustuulella. He pelkäävät hallinnon käyttävän televalvontaa hallitusta kritisoivien ihmisten vangitsemiseen. Ei ole tarpeita etsiä todisteita maanpetoksesta, kun väkeä saadaan vankilaan mahdollisesti jotain maan uskonnollista papparaista ehkä loukkaavalla tavalla kommentoimalla.  Pakistanissa elävät vähemmistöt ja kriittiset toimittajat ovat aikaisemmin joutuneet hallinnon tähtäimeen. Nettitarkkailun lisääntyessä heidän alistamisena muuttuu entistä helpommaksi.

Jumalanpilkkalain nettivalvontaa puolustava hallituspuolue Pakistan Muslim League muistuttaa, että poliisit lähetetään noutamaan rienaavia nettikirjoittelijoita vasta tiukan tutkinnan jälkeen. Joten viattomat eivät joudu ongelmiin jakamistaan valokuvista. Lähes aina. Pakistanilaiset ovat onnistuneet lavastamaan viattomia ihmisiä mukamas Koraanien polttamisesta muusta loukkaavasta käytöksestä. Syynä tällaiseen käytökseen on ollut mm. naapuruston riita tai velkojen selvittelyn epäonnistuminen.

Onneksi internetissä ihmiset osaavat käyttäytyä eikä henkilöiden välisiä riitoja tapahdu.

6.11.17

Ghostwatch ja pala televisiohistoriaa

Kummitustarina ovat kiehtoneet ihmisiä ikuisuuksien verran. Niitä kerrottiin nuotiotulen äärellä, kirjeissä, kirjoissa ja musiikissa. Urbaanit kauhutarinat leviävät digitaalisina tekstiseiniä keskustelupalstoilla. Eräässä vaiheessa lähimenneisyydessä aavetarinoiden kerronta rantautui televisioon. Silloin ihmisillä oli vielä totuttelua uuden kuvaukset ja näennäisesti aitona esitettyjen juttujen kanssa.

BBC News muistelee mitä tapahtui kun Ghostwatch sai ensi-iltansa Britannian ruuduissa. Vuoden 1992 Halloween-iltana 11 miljoonalle katsojilla näytettiin suorana kummitusten metsästystä. Silloin se oli lähes mullistavaa viihdettä, sillä Ghost Hunters ja muut vastaavat reality televisio-ohjelmat olivat vasta tulevaisuuden haamuja. Ohjelma alkoi klo 21:25.

Ghostwatch kertoi Northoltin lähiössä sijaitsevasta talosta. Se oli Englannin riivatuin talo!  Valvontakamerat ja muut teknologiat onnistuivat taltioimaan oikeaa todistusaineistoa yliluonnollisesta. Talossa asunut perhe oli mennyt jo sekaisin siitä kuinka monta poltergeistin rikkomaa teekuppia heillä oli. Lamput räjähtelevät ja oudot paikat kolisevat yllättäen.

Studiojuontajaksi valittiin luotettavuuden kasvona tunnettu Michael Parkinson. Kameroissa hyödynnettiin modernien kummitusohjelmien vakiokalustetta eli lämpökameraa. Ohjelmassa esiteltiin monipuolista kalustoa, jolla aaveita yritettiin havaita. Talon äänet taltioidaan, lämpötilanvaihtelut näkyvät käyrinä tietokoneruudulla

Katsojia kehotettiin soittamaan omista kummituskokemuksistaan studioon, siihen samaan puhelinnumeroon jota käytettiin muissa BBC:n ajankohtaisohjelmissa. Studiossa käytetään myös high tech kamaa, kun he piirtävät valokynällä televisioruutuun kohtia joissa katsoja kertovat nähneensä jotain epäilyttävää.

Sitten kameraryhmä aloittaa aavetalon tarkastelun. Siellä asustava perhe kertoo kokemuksistaan. Juontajalle näytetään millaisia piirustuksia tyttäret ovat piirtäneet näkemästään kummituksesta.

Ohjelmassa näytetään myös taltiointia siitä miten perheen tyttäret olivat testattavana laboratoriossa. Studiossa soitettiin myös talossa nauhoitettu ääninauha aave puhuu perheelle eläimellisillä äänillä. Parkinson selaa läpi myös talosta tuotuja rikkinisiä astioita, jotka olivat menneet rikki näkymättömän voiman toimesta. Haastatellaan jopa skeptikkoa, joka laukoo ylimielisiä sanoja koko hommasta.

Sitten tyttäret laitetaan nukkumaan. Heille sanotaan, ettei ole mitään pelättävää. Ohjelma jatkuu. Kameraryhmän johtaja kommentoi, että talossa on aika kylmä. Mutta sellaistahan se on halvassa talossa, hän toteaa.

Paranormaalit tapahtumat lähtevät eskaloitumaan. Outoja jälkiä ilmestyy mattoon. Töminää alkaa kuulumaan oudoista paikoista. Mutta mitä ihmettä? Valvontakamera paljastaa tömistelijän olevan yksi perheen tytöistä! KAIKKI PALJASTUI HUIJAUKSEKSI! Kuukausien tutkimus ei kertonut mitään aaveista, vaan jekkuilevasta tytöstä. Mahtoi aavefaneja masentaa.

Studiossa jatketaan hieman pettynein mielin. Kuitenkin kameroiden pyöriminen jatkuu. Lapset taas nukkumassa huoneessaan. Sieltä kuuluu yllättäen kissojen naukumista. Kameraryhmä ryntää paikalle. Yhden tytön kasvot ovat täynnä raapimisen jälkiä. Hän näyttää halvaantuneelta. Ehkä tyttö teki sen itselleen? Talossa on entistä kylmempää.

Mikrofoneihin taltioituu korkeaa vinkumista. Yllättäen alkavat töminän äänet ovat niin vahvoja, etteivät ne voi olla tytön tekemiä. Esineet heiluvat olohuoneen seinillä. Tytön suusta kuuluu outoa puhetta pelottavalla äänellä. Valot vilkkuvat. Ja sammuvat. Kissojen äänet palaavat.

Lopulta kamerat sammuvat talosta. Kadulla ulkopuolella päivystävä vitsiä heittävä juontaja toteaa kaiken näyttävän rauhalliselta. Sekalaista suoran lähetyksen menoa. Studiossa yritetään saada yhteyttä taloon. Yksi kamera palaa lähetykseen ja siinä nähdään kameraryhmän ja perheen istuskelevan kaikessa rauhassa olohuoneessa. Kaikki hyvin. Kunnes studiossa päivystävä asiantuntija huomaa, että suorassa lähetyksessä näytettävä kuva ei ole aitoa. Olohuoneen seinällä on vieläkin kuva, joka putosi aikaisemmin palasiksi.

Sitten kuva vaihtuu takaisin talon ulkopuolelle, jonne on saapunut ambulanssi ja poliisiautoja kurvaa lisää paikalle. Myrskytuuli ujeltaa. Jopa studiossa alkaa tapahtua kummia. Talon sisällä kameraryhmän johtaja puhuu jollekin rappusten alla olevan avatun oven läpi. Hän menee sisälle pimeyteen.

Ghostwatch lähetys päättyi kesken.

Tietenkin se oli vain viihdettä ja näyteltyä kauhua. Kaikki oli lähtöisin kauhukirjailija Stephen Volkin synkästä ajatusmaailmasta. Alkuperäisenä ideana oli tehdä kuusi jaksoa draamasarjaa aaveista. Tuottaja halusi paremman tuoton sijoitukselleen, joten sen sijaan kuvattiin yksi 90 minuutin pituinen aavetarina. Volk keksi tehdä tarinasta näytellyn version aidosta aavemetsästyksestä. He teeskentelisivät lähetyksen olevan suora. Ghostwatchin taltiointi oli kuitenkin tehty videokameralla, jotta ohjelma näyttäisi ns. aidommalta kuin kunnon studiokameralla kuvattu esitys. Studioon tulleet puhelut olivat tietenkin myös näyteltyjä.

Projektin tekemisen pointtina oli tehdä jotain uutta. Yleisöä haluttiin viihdyttää ja peloitella.  Etukäteen ohjelmasta oltiin tehty mainoksia ja esittelyjä, joissa sen mainittiin olevan draamaa eikä todellisuutta. Kaikki katsojat eivät kuitenkaan olleet tietoisia siitä. BBC sai ennätysmäärän valituksia. Lapset olivat traumatisoituneita näkemästään. Useat olivat pettyneitä siitä, että BBC:n luotettavuus kärsi kolauksen ohjelman tekaistun taustan takia. Heidän mielestään Ghostwatchin kaltaista viihdeohjelmaa ei olisi saanut esittää vakavuuden kulissilla. Kanavan luotettavuus oli kadonnut.

Stephen Volk muistelee ohjelman saamaa erikoisempaa palautetta. Kolme naista lähti synnytykseen, koska näkivät liian jännittäviä juttuja. Yksi pastori soitti kertoakseen, että vaikka ohjelma oli viihdettä (kuten pastorin ystävät olivat hänelle vakuuttaneet), niin Ghostwatch oli kuitenkin vapauttanut demonisia voimia maailmaan.

Ghostwatch on hyvä muistutus siitä, ettei kummitusohjelmia kannata ottaa ihan täysin todesta. Vielä 90-luvulla se oli jotain mullistavaa katsojien reaktioiden perusteella. Nykyään sellaisen esittäminen ei herättäisi juuri mitään mielenkiintoa. Elokuvat ja televisio-ohjelmat ovat olleet pullollaan kummitusten metsästystä. Viraalivideoissa pyörii milloin mitäkin, mitä ei voi enää erottaa hyvällä kuvaeditointiohjelmalla tehdystä feikistä.




3.11.17

IDeistiä vainotaan, VIHDOINKIN!

Expelled-elokuvan vaikutus maailmaan jäi pieneksi. Se esitteli älykkään suunnitelman kannattajien sanomaa. Mikä tarkoitti sitä, että valitettiin vainosta ja tieteen vallankumousta tekevien tutkijoiden sensuroimisesta. Paskapuhettahan se oli, sillä Expelled-elokuvassa mainitut esimerkit eivät pitäneet paikkaansa. Tutkijoita ei erotettu minkään älykkään suunnitelman kannattamisen takia. Todellisuus osoittu väkevää huumorintajua muutama vuosi myöhemmin. Expelled-elokuvan käsikirjoittaja Kevin Miller sai nimittäin häädön evankelisesta Trinity Western yliopistosta Kanadassa, koska ei uskonut oikealla tavalla uskonnollisiin asioihin. Eli oikea esimerkki IDeistin expellauksesta, mutta väärällä tavalla IDeistien narratiivin kannalta.

Usean vuoden ajan IDeistit etsivät aitoa tapausta, jolla uhriutua ja osoittaa pahan darwinismin tyrannia.

Pikakelaus tähän päivään.

Älykäs suunnitelma palaa blogien otsikoihin, kun saksalainen paleontologi Günter Bechly joutui karmean vainon ja sensuurin uhriksi. Miten tämä sudenkorentojen fossiilien keräilijä kärsii darwinistien sortokoneistosta? Discovery Instituten blogi Evolution News & Science kertoo yksityiskohdista. Hänen englanninkielinen wikipedia-artikkelinsa poistettiin! Näennäisenä perusteluna poistolla tarjottiin sitä, ettei Bechly ole tarpeeksi huomattava hahmo paleontologiassa. Ei tarpeeksi siteerattua tutkimusta, vaikka nimi näkyykin useasti googlatessa. Toisaalta professorin nimi näkyy enemmän valokuvien omistajana, jotka liittyvät paleontologin työssä otettuihin valokuviin fossiileista.

Poistetusta artikkelista käytiin keskustelua Wikipedian sisällä. Myös Bechly osallistuu kädenvääntöön. Poistoa puolletaan luotettavien lähteiden riittämättömyydellä, mutta toisaalta paleontologista löytyy useampi uutisartikkeli ja tiedeuutinen. Varsinkin saksankielisistä uutisista. Mutta toisaalta ne ovat pääasiassa Bechlyn ja IDeistien tuottamaa materiaalia, joka on ristiriidassa riippumattomuutta korostavan Wikipedian säännön kanssa.

Varsinaiseksi poiston syyksi näyttäisi lopulta ponnahtavan Bechlyn kokema ajatusmaailman muutos älykkään suunnitelman suuntaan. Poistoa alettiin perustelemaan vasta sen jälkeen, kun hän oli liittynyt Discovery Instituten jäseneksi. Discovery Institute on maailman paras (eli ainoa) IDeistien ajatushautomo, jolla on säännöllistä aktiviteettia.

Onneksi professorin vaikutus internetin sisältöön ei rajoitu pelkästään yhteen wikipedia-artikkeliin. Bechlyllä on Fossils VS Darwin kotisivu, jossa hän kertoo evoluution ongelmista ja ID-hypoteesin sisällöstä. Samoin kuvaillaan erittäin selkeästi miehen ajatusmaailman päälinjaukset:

 I am a Roman Catholic Christian and strongly oppose atheism, materialism, naturalism, and scientism. I have not become a Christian in spite of being a scientist but because of it. My conversion was based on a critical evaluation of empirical data and philosophical arguments, following the evidence wherever it leads. I  am skeptical of the Neodarwinian theory of macroevolution and support Intelligent Design theory for purely scientific reasons.
Bechlyn pitää ID-hypoteesia jopa sellaisena kehyksenä jonka sisällä voisi tehdä tutkimustyötä! Ehkä hän on ensimmäinen IDeisti, joka uskaltaa ja osaa hyödyntää IDeistien kehittämiä älysignaalien etsimiskeinoja biologiassa. Jään odottamaan suurella mielenkiinnolla miten Bechlyn lisää älykkään suunnitelman tasoa akatemiassa. Toivottavasti hänelle tehdään uusi wikipedia-sivu, jossa käydään läpi uusia fossiileihin perustuvia argumentteja evoluutiota vastaan.

Toivottavasti Wikipedian käytäntöjä tarkemmin tuntevat osaavat kertoa kommenteissa oliko tuo artikkelin poisto perusteltua vai ei.