26.2.07

"Kiitän Jumalaa!"

Oscarit on jaettu. Jälleen kerran tunteikkaita puheita ja onnellisia kyyneleitä. Ja jälleen saimme kuulla kuinka näyttelijä kiittää Jumalaa kultaisesta patsaasta. Onneksi sellaiset puheet jäävät minulta huomioimatta. Sellainen puhe menee sisään toisesta korvasta ja ulos toisesta ilman vaikutusta. Mutta tällä kertaa vaimoni muistutti minua näistä kiitospuheista, kun televisiosta tuli pätkä Oscar-gaalasta.

Joo. Jumalalla ei ole aikaa tai kiinnostusta kun viaton (vaikka oikeastaan kaikki ovat syntisiä) lapsi kuolee hitaasti jossain maailman äärilaidalla.

Mutta, Jumala vaikuttaa aktiivisesti kun Idols-kuuluisuus aloittaa elokuvauransa ja päätyy elokuvaan, josta sitten saa palkinnoksi patsaan. Silloin Häneltä löytyy vaikutusvaltaa. Voisin veikata, että Hollywoodissa vaikuttaa kuitenkin enemmän minun työnantajani - Paholainen.

Puheet ovat tietenkin tyypillistä tyhjänjauhamista, mutta kuitenkin ihmetyttää kun ihmiset eivät tajua omien sanojen loogisia seuraamuksia.

No comments: