23.10.09

Mutsis oli darwinistista propagandaa

YLE:n uusi viihdeohjelma on aiheuttanut kakistelua joidenkin kristittyjen parissa. Ohjelman raivoisa evoluutiopropaganda ei ole jäänyt huomaamatta. Mutsis oli apina-ohjelmassa lapset altistetaan

Mutsis oli apina sopii kaikille kädellisten lahkoon kuuluville nisäkkäille. Ohjelman sisältämien, evoluutioon liittyvien faktojen takia sitä ei kuitenkaan suositella alle 15-vuotiaille ryhävalaille.


Ohjelman virallisilla sivuilla on useita linkkejä darwinistien tietolaareihin. Mm. Charles Darwinin wikipediasivulle. Lähetyksessä sanotaan evoluution olevan faktajuttu. Ja ihmiset muka polveutuvat apinoista. Tämä ei sovi kaikille.

Bwana joella protestoidaan. Samoin kristillisdemokraatti Tom Himasen blogissa. Mutsis oli apina-ohjelman toistuva ja tarpeeton darwininpalvonta närkästyttää:

Ohjelman idea on oikeastaan niin paska, että se voisi olla vapaa-ajattelijoiden kehittämä. Mikseivät vapaa-ajattelijat voisi ihan hyvin kustantaa ateistista maailmankuvaa tukevia ohjelmia, kun kerran tuhlaavat rahojaan ateismin julistamiseen bussienkin kyljissä. Ohjelmaan liittyy nimittäin niin paljon oheisviestintää. On vaikeaa uskoa, ettei ohjelma ajaisi jotain darwinistista agendaa.


En ole katsonut jaksoakaan, mutta tilanne täytyy korjata sunnuntaina. Se on suuri uhraus, sillä inhoan kotimaisia kokoperheen ohjelmia. Ihmisten polveutumista jostain muusta kuin ihmisistä ei kuitenkaan kannata pitää vain mielipiteenä. Esim. pseudogeenit ovat vakuuttaneet jopa IDeisti Michael Behen siitä, että yhteinen polveutuminen on fakta.

"Strong evidence from the pseudogene points well beyond the ancestry of humans. Despite some remaining puzzles, there's no reason to doubt that Darwin had this point right, that all creatures on earth are biological relatives."

Edge of Evolution, Michael Behe, s. 72

3 comments:

MrrKAT said...

Homonahan minäkin olen biologisesti ilman muuta apina ;)

Anonymous said...

Yle ei tehnyt ihmisistä apinoita eikä tehnyt Darwinkaan. Syyllinen on kreationisti von Linné.

On fakta, että ihminen kuuluu ihmisapinoihin (Hominoidea), sitä kautta vanhan maailman apinoihin (Catarrhini) ja näin ollen kollektiivisesti kaikkien apinoiden kategoriaan (Anthropoidea), määriteltiin se sitten ominaisuuksien tai alkuperän perusteella.

ChamaeleoCalyptratus said...

Se, että muuntelu (evoluutio) on fakta, ei tarkoita sitä, että polveutumishistoria (evoluutio) on fakta. Se, että mutsis on hominidi (apina), ei tarkoita sitä, että mutsis on simiiformi (apina).