7.3.10

Parlamentista löytyi homeopatian puolustaja

Britannian parlamentissa väitellään homeopatian rahoittamisesta. Asiaan perehtynyt tutkintapaneeli tuotti yli 200 sivuisen raportin, jossa suositeltiin homeopatiasta luopumista. Vaihtoehtohoidon toimivuudelle ei löytynyt vakuuttavaa tieteellistä näyttöä. Hoitomuodon teoreettinen pohja oli tieteellisesti epätodennäköinen. Homeopatian valvonnassa on käytetty eri standardeja kuin oikean lääketieteen valvonnassa. Ja niin edelleen. Verorahojen käyttö homeopatian tukemisessa ei ole täten suositeltavaa.

Mutta parlamentissa palvelee kansaa ainakin yksi vankkumaton homeopatian suojelija. David Tredinnick on aloittanut paneelin raportin kritisoimisen. Parlamentaarikko on aikaisemmin ylistänyt terveydenhuoltoon lisättäväksi mm. kaukoparannusta ja astrologiahoitoja. Kun homeopatian rahoitus joutui kriittisen tarkastelun alle, alkoi Tredinnick valmistella raportin tasoa kritisoivaa esitystä. Le Canard Noir käy läpi kaikki olennaiset kohdat, ja paljastaa miksi Tredinnick on väärässä.

Hän valittaa siitä, että paneeli kuunteli vain pientä määrää asiantuntijoita.


Aikaa oli rajoitetusti, joten eteen raahattiin ne henkilöt, jotka kykenivät tarjoamaan eniten tietoa.

Homeopatiaa kehuvien asiantuntijoiden olisi pitänyt olla homeopatiaa käyttäviä lääkäreitä.


Sellaiset lääkärit kirjoittivat tietoja paneelille. Primary Care Trust on palkannut homeopaatteja. Järjestö kirjoitti paneelille. PCT:n päätös olikin lopettaa homeopatian rahoitus.

Society of Homeopathsin sanaa olisi pitänyt kuunnella enemmän.


Society of Homeopathsin lähettämässä kirjallisessa aineistossa ei ollut tieteellistä näyttöä homeopatian toimimisesta. Sen sijaan he valittivat siitä, ettei homeopatiaa voi tutkia samalla tavalla kuin lääketieteen muita hoitoja. Todistustason pitäisi olla erilainen (suom. helpompi) homeopatialle. Siksi heitä ei kutsuttu kuultavaksi.

Paneeli ei huomioinut muiden maiden todistuaineistoa homeopatian hyväksi; yleistä käyttöä Saksassa ja Ranskassa, ja Intia käyttää homeopatiaa virallisesti terveydenhuollossa.


Tutkittavana oli homeopatian toimiminen, ei se miten muut maat soveltavat sitä. Vaikka Intia käyttää paljon rahaa homeopatian pyörittämiseen ei se vielä kerro mitään homeopatian toimimisesta.

Paneeli ei huomioinut 63 tutkimusta joissa homeopatian todettiin toimivan.


Paneeli katsoi kokonaisuutta, eli eri meta-analyysejä kaikista tehdyistä tutkimuksista. Ne tutkimukset joissa homeopatia jäi plussan puolelle olivat pieniä, huonolla metodilla tehtyjä, tai muuten alempiarvoisia verrattuna niihin joissa homeopatian teho jäi lumelääkkeen tasolle. Juuri tämä kohta oli kaikkein yksityiskohtaisin raportissa. Homeopatian toimivuudelle ei löytynyt pätevää näyttöä.

Varmasti väittely jatkuu pitkään. Homeopatia on levinnyt maailmalla 200 vuoden ajan. Se ei katoa mihinkään vain yhden maan rationaalisen ratkaisun takia. Tredinnickin tekemässä valitusjulistuksessa on jo 43 allekirjoitusta.

No comments: