22.2.11

Dalai Laman löytämisestä

Kiina pitää Tiibetia kurissa. Miehitetty vuoristovaltio on kiinalaisten valvoma. Uskonnollinen hallinta on Dalai Lamalla, joka kiertelee pitkin maailmaa puhumassa maansa puolesta. Pakolaishallitus ei kuitenkaan kiinnostaa tärkeitä valtioita.

Hyvä/paha esimerkki siitä miten kiinalaiset kokeilevat pitää Tiibetiä kurissa liittyy uskontoon. Ateistinen sortovalta määräsi vuonna 2007 reinkarnaation luvanvaraiseksi toiminnaksi. Elävät Buddhat eivät saa syntyä uudelleen, ellei viranomaisilta ole saatu virallista lupaa. Määräyksillä pyritään kaventamaan Dalai Laman ja Panchen Laman valtaa. He ovat Tiibetin vaikutusvaltaisimmat munkit. Laman kuoleman jälkeen alkaa tilapäisesti poistuneen sielun metsästys. Karma ei päästä tärkeitä munkkeja lomalle. Seuraajia etsitään erikoisin menetelmin.

Kun Dalai Lama ilmoitti 90-luvulla, että yhdestoista Panchen Laman inkarnaatio oli löytynyt Tiibetistä, olivat kiinalaiset raivoissaan. Kommunistihallinto määräsi uuden etsinnän. Paikalla lähetettiin politbyroon jäsen valvomaan, jotta munkit tekisivät oikean päätöksen. Uusi inkarnaatio löytettiin arvonnan avulla. Kultaiseen uurnaan laitettiin kolme luusta kaiverrettua tikkua. Jokaisessa oli ehdokkaan nimi. Ehdokkaiden nimet löytyivät munkkien näkyjen perusteella. Uurnasta nostettu luu paljasti seuraavan Panchen Laman.

En ole saanut selville sitä miten kiinalaiset aikovat tarkistaa onko Lama valittu aivan oikein.

3 comments:

Anonymous said...

Ootko tsekkaillut millainen Dalai Lama on johtajana?

Paholaisen Asianajaja said...

Sen verran tiedän, että asia on monimutkainen.

http://godknowswhat.wordpress.com/2009/04/09/the-dalai-lama-saint-or-sinner/

Anonymous said...

Alun perin Panchen seuraajaksi valittu poika "katosi" n. 6-vuotiaana, ja Amnesty nimesi hänet maailman nuorimmaksi mielipidevangiksi. Hänestä ei ole havaintoja.

Nyt parikymppisenä Panchen Lamana julkisia esiintymisiä tekevä nuorimies on tosiaan puolueen valitsema ja kasvattama. Dharamsala ei ole tunnustanut häntä.

Näin niinkuin pääpiirteissäin mitä muistan lukiossa tekemäni kuusisivuisen esitelmän mukaan.