11.7.11

Kaltevan pinnan kauhistelua

Sukupuolineutraali avioliittolaki aiheutti viime viikolla otsikoita ja rajuja kannanottoja internetissä. Ehkäpä rajuin perhearvojen tuhoaminen tapahtui Eikö ketään edes hävetä - Avoin kirje sukupuolineutraalin avioliiton vastustajille tekstissä. Masinoijan kirjoittama teksti on täynnä turhautumista ja tuskaa. Kirjoittaja ei millään ymmärrä millä eväillä sukupuolineutraalin avioliittolain vastustajat vastustavat lakiehdotusta. Kinasteluissa toistetaan ikuisuuksiin asti tuttuja argumentin näköisiä syitä sukupuolineutraalin avioliittolain esteistä: Koska luonnotonta, koska anaaliyhdyntä ei tuota lapsia, koska ihmiskunta kuolisi sukupuuttoon, koska lapsia kiusattaisiin. Jälkimmäisen lausahduksen toteaa hyödyttömäksi argumentiksi jopa Päivi Räsäsen kaltainen perusarvojen kannattaja.

"Koulukiusaamista ei voi hyväksyä missään muodossa, eikä sitä voi käyttää perusteluna yhteiskunnallisessa keskustelussa."

- Päivi Räsänen
Toivoa on siis hieman jäljellä. Kun joku seuraavan kerran toistaa tuon "Lapsia kiusattaisiin" höpinän, niin vetoa Päivi Räsäseen.

Pitkään jatkuneessa kinastelussa tuodaan kaikesta huolimatta jatkuvasti esiin ns. kaltevan pinnan argumentti. Englanniksi kuuluisa termi tälle on Slippery slope, vaikka tarkempi termi olisi Parade of horribles. Logiikankaltainen ajattelu on selkeä. Jos hyväksymme homoliitot, niin seuraavaksi meidän on pakko hyväksyä sisarusten, eläinten, ruumiiden ja viihde-elektroniikan väliset avioliitot. Kalteva pinta ei kuitenkaan ole automaattisesti virhepäättelyä. Joissakin tilanteissa voidaan perustella loogisesti vaiheiden johtavan seuraaviin vaiheisiin. Kuitenkin, jos perusteluissa ei onnistuta, niin kaltevalla pinnalla kauhisteleva ihminen on syyllistynyt virhepäättelyyn.

Kaikki tämä on (melkein) tajuttu myös Facebookin Vastustamme sukupuolineutraalia avioliittolakia -ryhmässä. Ryhmän ylläpitäjä Harri Saastamoinen kirjoitti homoseksuaalisuuden historian tuntien näin:

Slippery slope on aivan pätevä argumentti tässä keskustelussa. Alunperin sanottiin että halutaan parisuhdelaki, ei avioliittolakiin muutosta. Silloin argumentoitiin parisuhdelakia vastaan väitteellä että pian tulee avioliittolain muutoskin eteen ja nyt se on tosiasia. Moniavioisuus yms. seikat on tosiasia muutaman vuoden päästä.
Homokeskustelussa on ollut jatkuva kaltevalla pinnalla tepastelu, kauan ennen parisuhdelakia. Se alkoi niin huomaamattomasti, mutta kaltevuus on vain jyrkistynyt vuosikymmenten aikana. Nykypäivänä perusarvoja puolustavat suomalaiset ihmiset ovat joutuneet luopumaan useasta argumentista modernien haihatusten pakottamana. Alku oli tällainen:

OK, me ei enää puukoteta homoja. Ootteko nyt tyytyväisiä?


No eivät homot tietenkään olleet tyytyväisiä, vaan vaativat ahneesti lisää. Rako oli syntynyt perusarvojen muuriin.

OK, on liberaali 70-luku, joten me ei enää vangita homoja. Ootteko nyt tyytyväisiä?


No eivät homot tietenkään olleet tyytyväisiä, vaan vaativat ahneesti lisää. Perusarvojen muuriin ilmestyi uusia rakoja.

OK, villin 80-luvun pyörteissä me ei enää pidetä homoseksuaalisuutta sairausluokituksessa. Ootteko nyt vihdoinkin tyytyväisiä?


No eivät homot tietenkään olleet tyytyväisiä, vaan vaativat ahneesti lisää. Perusarvojen muurista kolahteli lattialle kokonaisia kiviä. Kivet painavat maata kaltevaksi.

OK, me tiedostetaan valtamediassa avoimesti homoja muutenkin kuin naurujen ja kauhistelun kohteena. Ootteko nyt tyytyväisiä?


No eivät homot tietenkään olleet tyytyväisiä, vaan vaativat ahneesti lisää. Perusarvojen muuri huojuu ylhäältä.

OK, me annetaan rekisteröity parisuhdelaki. Ootteko nyt tyytyväisiä?

No eivät homot tietenkään olleet tyytyväisiä, vaan vaativat ahneesti lisää. Perusarvojen muurin alla oleva maa muuttui mäeksi. Muurin päällä lepäävät Perhearvot alkoivat vaappua. Näin olemme päässeet nykyiselle kaltevalle pinnalle.

Jos perinteinen avioliitto kokee muutoksia, niin perusarvojen muuri romahtaa lopullisesti. Siitä seuraa arvoanarkia. Jos nainen pääsee naimisiin naisen kanssa, niin mikään ei enää estä miestä menemästä naimisiin koiran kanssa. Tai peräti useamman koiran kanssa!

Ottaen huomioon perusarvojen jatkuvan rapistumisen on erittäin todennäköistä, että sukupuolineutraali avioliittolaki on todellisuutta Suomessa vielä minun elinaikanani. Sitä voidaan viivästyttää sitkeällä kampanjoinnilla ja aina yhtä luotettavilla argumenteilla. Kirkkojen vihkimisoikeudesta väännetään mediassa kuitenkin kättä, sillä yllättävän monelle ihmiselle tulee täytenä yllätyksenä, että Suomessa pääsee naimisiin ilman papin aamenta. Siviilivihkimisen nostaminen esiin tekisi asiasta kait liian monimutkaisen tavallisille lehtienlukijoille.

Totean loppuun, että olen kaikesta huolimatta aivan samoilla linjoilla esim. Päivi Räsäsen kanssa siitä, että kirkoilla täytyy olla oikeus määritellä minkälaisia vihkimisiä ne järjestävät tiloissaan. Siinä missä poliitikon täytyy puhua "arvojen puolustamisesta" ja "uskonnonvapaudesta" voin siviilinä todeta asiat ilman poliittista korrektiutta. Me Päivin kanssa puolustamme kirkkojen oikeutta syrjiä ihmisiä.

2 comments:

Anonymous said...

"Nykypäivänä perusarvoja puolustavat [...] ihmiset ovat joutuneet luopumaan useasta argumentista modernien haihatusten pakottamana"

Totta, kuten: jos naisille annetaan (!) täydet kansalaisoikeudet, niin kohta neekeritkin vaativat tasa-arvoa, homoista ja muista pervoista puhumattakaan. Millä perusteella voidaan väittää, että esim. naiset ovat asemansa ansainneet, mutta homot ei?

On tietenkin täysin selvää, että lailla pitää rajoittaa avioliitto-oikeutta, mutta järkevin perustein. Molemmat/kaikki osapuolet pitää olla oikeustoimikelpoisia ihmisiä, eikä sama henkilö voi olla mukana useammassa avioliitossa. Lähtökohtana on se, että esimerkiksi huoltajuus- ja perintöasiat ovat yksiselitteisiä, eli avioliitto on parisuhteen laillinen sinetti, ei moraalinen.

Paholaisen Asianajaja said...

USAn republikaanit ovat heräämässä todellisuuteen.

http://hotlineoncall.nationaljournal.com/archives/2011/07/gay-marriage-ga.php