19.6.13

Expelled: Professori Hedin pulassa!

Bwana joen kynästä -blogissa muistutetaan Intelligent Desing-teoriaan osoitetusta sorrosta. Expelled: No Intelligence Allowed -elokuvasta tutut tarinat IDeistejä vastaan tehdyistä alistuskampanjoista jäivät ehkä hieman ohuiksi, mutta nyt on tarjolla tuoretta kamaa.

Ateistiksi tunnustautuva Coyne väittää, että Ball State Universityn fysiikan ja tähtitieteen professori Eric Hedin suosii opetuksessaan älykkään suunnittelun (ID) ideaa ja kuvailee kristinuskoa hyvin myönteisesti. Coyne vaatii, että yliopiston johdon pitäisi tarkkailla professori Hedinin opetusta tarkemmin.

Coyne valitti kurssista, joka ei edes käsittele luonnontieteitä. Omassa opetuksessaan Coyne tuo PZ Myersin ja Richard Dawkinsin (silloin kun tämä vielä opetti) tavoin ateismin esille, joten ehdotus haiskahtaa tekopyhyydeltä ja silkalta kiusanteolta.

Darvinistit eivät suvaitse kilpailevat maailmankatsomuksia. 

Joten on oikein tapahtunut? Miten professori Eric Hedin on joutunut kärsimään? No eipä mitenkään. Vielä.

Jerry Coyne on nostamassa hälyä Hedinin kahdesta valinnaisesta kurssista, joissa puhutaan tieteestä ja hieman teologiasta. Ja ID-hypoteesista. Coynen sivuilla on näytteitä kurssien aiheista. Ihmeet ja henkisyys, Michael Behen palautumaton monimutkaisuus sekä Jumala voivat olla outoja aiheita tähtitieteen professorilta. Coyne argumentoi, että osavaltion rahoittamassa yliopistossa ei saisi sekoittaa uskontoa tuolla tavalla luonnontieteen kursseilla. Jotkut opiskelijoista ovat ihmetelleen miksi Hedin jauhaa uskonnosta, toiset ovat tykänneet erilaisesta menosta. Kurssien tarkoituksena on perehtyä uskonnon tie tieteen yhteiseloon.

This has to stop, for Hedin’s course, and the University’s defense of it, violate the separation of church and state mandated by the First Amendment to the U.S. Constitution (“freedom of religion”) and which has been so interpreted by the courts. It’s religion taught as science in a public university, and it’s not only wrong but illegal.  I have tried approaching the University administration, and have been rebuffed.

This will now go to the lawyers.

Yliopisto on ilmoittanut perehtyvänsä valituksiin

Pharyngula -blogin PZ Myers onkin toista mieltä Coynen kanssa. Hän on puolustamassa Hedinin oikeutta opettaa yliopistossa.

No, sorry, not right — academic freedom is the issue here, and professors have to have the right to teach unpopular, controversial issues, even from an ignorant perspective. The first amendment does not apply; this is not a course students are required to take, and it’s at a university, which students are not required to attend. It’s completely different from a public primary or secondary school. A bad course is an ethical problem, not a legal one. It’s also an issue that the university has to handle internally.

Myers myös spekuloi, että Ball State University on ollut pitempään tietoinen Hedinin teologisesta mausteesta. Professorin annetaan järjestää vain alemman tason kursseja.

This kind of thing happens. I’ve known of a couple of cases where faculty go ’round the bend and start flaking out in the classroom, and there’s not much you can do, except what Ball State seems to be doing. Put the person into low level service courses where they have to teach students something basic, like algebra, where their weird views can’t do much harm. Or give them some non-majors elective where they aren’t going to have much influence. I notice in Hedin’s courses that he’s only teaching low level courses and honors/interdisciplinary courses. It looks like maybe the department is doing their best to isolate a problem.

Myös Sandwalk -blogin Larry Moran puolustaa professori Hedinin oikeutta opettaa mitä haluaa.

I defend the right of a tenured professor to teach whatever he/she believes to be true no matter how stupid it seems to the rest of us.1 I'm troubled by the fact that some people are calling for the instructor's dismissal and writing letters to the chair of his department. We really don't want to go down that path, do we? Academic freedom is important and it's especially important to defend it when a professor is pushing a view that we disagree with. 


Akateeminen vapaus suojelee myös huonoa opetusta. Lakimiehet päättämässä mitä yliopistoissa saa opettaa? Se ei ole missään mielessä hyvä skenaario. Akateemisen maailman tehtävänä on selvittää onko opetus vanhanaikaista, ristiriidassa tutkimustiedon kanssa, vai jotain pahempaa.

Koko kiistan olennainen kohta onkin selvittää onko Yhdysvalloissa laitonta sekoittaa uskontoa valtion rahoittaman yliopiston luonnontieteen kursseilla. Sekä tietysti selvittää onko sellaista edes tapahtunut Ball State Universityssä. Opiskelijoiden ei ole pakko osallistua Hedinin kursseille. Mutta ne ovat valtion rahoilla järjestettyjä, mutta mukana on myös lukukausimaksut. Ehkä tästä tulee joku ennakkotapaus.

Coyne, Myers ja Moran eivät ole vaatimassa Hedinin eroa. Toistaiseksi hänelle ei ole koitunut ongelmia. Tästä voi kuitenkin kehittyä (hehehehe) se IDeistien kauan kaipaama PR-tempaus, jossa ID joutuu evo-inkvisition kidutettavaksi.

No comments: