11.6.13

Synkkä uutinen Syyriasta

Olen pari päivää odotellut, jos tämä uutinen olisi muuttunut edes aavistuksen verran parempaan suuntaan lisätietojen kautta. Ei ole muuttunut.

Syyriassa kapinalliset ovat teloittaneet teinipojan. 15-vuotiaan pojan kuolema tapahtui vanhempien ja sisarusten edessä, kun asemiehet hakkasivat ja ampuivat Mohammad Qataan. Teloituksen perusteluna ei ollut hallituksen avoin tukeminen. Poika oli osallistunut demokratiaa vaativiin mielenosoituksiin. Kuolemaksi koitui sivukorvalla kuultu vuoropuhelu katukahvilassa.

Qatta vastasi kahvia kerjäävälle, ettei anna kahviaan lainaksi, vaikka profeetta itse laskeutuisi taivaasta. Joku kuuli tämän lauseen väärin. Se tulkittiin epäuskon julistamiseksi. Väärin kuultuna joku luuli, että Qataan ei uskoisi profeettaan, vaikka hän laskeutuisi taivaasta.

Silminnäköijöiden mukaan asemiehet julistivat tuomionsa suorasanaisesti. Murteensa perusteella miehet eivät olleet syyrialaisia. He varoittivat kaupungin kansalaisia polyteismiin uskomisesta. Nähtävästi he mielsivät epäuskon profeettaan polyteismiksi. He lupasivat kohdella jokaista Qataan tavalla kiroillutta ihmistä samalla kohtalolla.

Jos oman uskosi puolustaminen verbaaliselta puheelta vaatii rynnäkkökiväärien käyttöä, ei uskosi ole uskomisen arvoista. Toivon mukaan aseita käyttävät islamistit muuttavat tälle vuosituhannelle vielä tämän vuosituhannen aikana.


Kapinallisten mukana taistelevat islamistit ovatkin toimillaan viemässä kansan tukea hallituksen suuntaan. Kaiken kauheuden keskeltä Syyriasta tulee varmasti joskus hyviäkin uutisia. Sitten joskus.

No comments: