22.12.13

Joulusään ennustajat

Tapahtui niinä päivinä, että taivaalta satoi vettä ja ilma oli lämmin. Suomen kaunis talvi näkyy parhaillaan parhaiten vanhoissa valokuvissa. Ainakin täällä Akaassa.  Lunta ei näy runsaasti Ilmatieteen laitoiksen kartalla. Enää muutama päivä jouluaattoon ja joulupukin nelivetojeepin matkaan lasten luokse. Siksi muistelin pikaisesti miten sanomalehtien vakiojuttuina kiertävät sääprofeetat olivat nähneet 2013 - 2014 talven.

Etelä-Suomen Sanomat kävi syyskuussa Aimo Arrasteen luona. Aimo näki tulevien päivien sään.


Lunta voi tulla jo piakkoin, mutta vasta marras-joulukuun taitteessa se jää pysyvästi maahan. Päivälleen talven tuloa ei voi ennustaa.

 Keski-Pohjanmaa24.fi kokeili sääprofeetta Olavi Teriojan taitoja lokakuussa. Luvassa on paksu lumipeite, sillä kesällä perunoiden varret olivat pitkiä.

Joulukuu alkaa lauhoissa merkeissä. Toinen viikko on kylmää ja poutaista ja sitten sataa jälleen lunta. Niinpä valkeaa joulua odottaville Teirioja lupaa ilouutisia. Joulupukki pääsee tulemaan porojen vetämässä pulkassa ja jäälyhtyjä voi valaa ämpäreissä pihoille ja tienvarsille.

Aamulehden Moro-liite tiedusteli tilastoja pitävältä Tapio Kallenautiolta tulevan joulun säätä noin kuukausi sitten. Keskiarvot ja arviot perustuvat kokemukseen ja päättelyyn. Toki Tapio on rohkea ajattelija, sillä hän ei usko ilmastonmuutokseen.

 Säässä on harvoin mitään uutta. Vuonna 1954 maailmalla oli yhtä kovia myrskyjä kuin nyt. Ilmastonmuutos on minun mielestäni pelkkää mediajuttua, en usko siihen. 1960-luvulla Suomessakin oli sellainen myräkkä, että Kallenaution kotitilallani lensi kolme sataa heinäseivästä ilmaan. Ylöjärvellä lakosi silloin kymmeniä hehtaareja metsää.

Entä sitten sääennuste joululle?

Tulossa on valkoinen pakkasjoulu. Talven aikana sataa paljon lunta, ja talveen mahtuu kylmiäkin jaksoja.
Koko marraskuu on sateinen ja harmaa, lämpötila on muutamassa plusasteessa.

Joulukuu alkaa pikkupakkasella. Itsenäisyyspäivän aikoihin sataa lunta, sitä voi tulla runsaastikin.  Viikolla 50 sataa lunta, ja sää on lauhaa. Joulun alusviikollakin sataa lunta, ja sää jatkuu edelleen melko lauhana. Jouluviikolla sataa vähän lunta ja on pakkasta.
Vuosi vaihtuu selkeässä pakkassäässä. Viikko kaksi on lumisateinen. Tammikuun kolmannella viikolla sataa lunta.
Savolainen Matti Paasonen ennusti joulusään kesällä kalojen selkäevistä.

Matti Paasosen mukaan joulukuun sää on talvinen ja jouluun mennessä lunta ehtii kertyä 25 senttiä, vähemmän kuin viime vuonna.
- Mutta kyllä tällä lumimäärällä juttuun tullaan! Pakkasen puolella ollaan päivällä kolmen ja yöllä seitsemän asteen verran.
Joulun viettoon matkaaville on luvassa mukavat ajokelit.
- Sää on talvinen ja tien päällä liikenne sujuu sen puolesta hyvin. Ulkoilijoille joulukuu tarjoilee hyviä hiihtokelejä.


Onneksi on vielä aikaa saada valkoinen joulu. Jos lunta ei tule taivaalta, niin peittelen parvekkeen kaiteet pesupulverilla. Joko on minulla kaunis näky ikkunasta tai sitten puhdas parveke. Win-win!

4 comments:

Anonymous said...

Täytyy tosin muistaa, että a) Etelä-Suomi ei ole koko Suomi, b) kaikki ennustajat eivät ole Etelä-Suomesta ja c) tällä hetkellä lunta on Vaasa-Lappeenranta-akselin pohjoispuolella.

Jouluennustukseni: jouluaatto on muutaman minuutin valoisampi kuin tämä päivä.

Hyvää joulua!! :)

Anonymous said...

Minulla sattuu olemaan lumitilasto Jyväskylän sääasemalta (Tikkakoski) vuosilta 1976 vuoteen 2004 viiden päivän välein. Myöhäisimmillään pysyvä lumi on tullut 20.12 kaksi kertaa. Nyt sääasema näyttää tälle päivälle vielä 2 cm lunta, mutta viimeiset vesisateet eivät ole päivittyneet, joten nollassa ollaan.
Ensimäinen hiihtolenkki oli jo Lokakuussa, sitten pari lenkkiä Marraskuussa ja Joulukuun alkupuolella meni jo 100 km puhki. Nyt loppui taas sekin huvi.

RH said...

Mie aattelin pittää verhot kiini...

Rami said...

Lähden itsekkin ehdottomasti pesupulveri linjalle. Kiitos vinkistä PA!