Professori Puolimatka matkustaa sukupuolineutraalin avioliittolain maailmaan, osa 2

Professori Puolimatkan asiantuntijalausuntoa on kommentoitu ahkeraan ympäri nettiä. Lilja Tammisen huomautukset Puolimatkan puutteista keräsivät 85 kommenttia. Parin henkilöä huomasi, että Tamminen on nuori ja nainen. Ja siksi hänellä ei voinut olla vielä oikeaa käsitystä avioliitosta. Siksi hänen tekstinsä kaipaisi parantelua. Onneksi minulla on asiat paremmin. Minulla on enemmän ikää ja olen varustettu peniksellä. Siksi oman tuotokseni ensimmäinen osa on huomattavasti arvovaltaisempi!

Viimeksi jaksoin vain puoleenväliin Puolimatkan asiantuntijalausuntoa. Kokeilen päästä tällä kertaa loppuun asti.

Puolimatka jäi kertomaan siitä miten homoparien erot ja halut päästä naimisiin ovat erilaisia kuin heteropareilla. Vaikka varmasti totta (en välitä prosenteista), niin hän ei perustele miksi nämä erot olisivat syy evätä avioliiton mahdollisuutta samaa sukupuolta olevilta pareilta.

Asiaa on tutkittu Hollannissa, jossa homoseksuaalinen avioliitto on ollut mahdollinen jo 10 vuoden ajan. Vain 20 % homoseksuaalisista pareista solmii avioliiton, kun vastaava luku heteroseksuaalisten parien kohdalla on 80 %. Homoseksuaalisten yksilöihin suhteutettuna prosenttiluku on vielä alhaisempi: joidenkin arvioiden mukaan ainoastaan 8 % homoseksuaalisista yksilöistä valitsee solmia avioliiton. (Duncan 2011; Gallagher 2012: 171−172.) Homoseksuaalisten avioliittojen eroprosentti on korkeampi kuin heteroseksuaalisten parien: miesparien kohdalla 35% korkeampi ja naisparien kohdalla lähes 50 % korkeampi. (Andersson 2004.) 

Ja se perustelu miksi näillä luvuilla on merkitystä avioliittolain kannalta?

Tutkimusten mukaan näyttää siltä, että homoseksuaaliset parit eivät olennaisesti hyödy homoseksuaalisesta avioliitosta, erityisesti jos asiaa verrataan vastaavaan hyötyyn heteroseksuaalisten parien kohdalla. Tutkimus viittaa siihen, että homoseksuaalisten parien osalta on vain vähän merkitystä sillä, ovatko he rekisteröidyssä parisuhteessa vai avioliitossa (Balsam et al 2008).  Homoseksuaalisen avioliiton solmineet ihmiset eivät kokeneet suhteen laadun olennaisesti parantuneen avioliiton myötä tai sen vaikuttaneen heidän muihin sosiaalisiin suhteisiinsa. (Gallagher 2012: 173.)

"Olennaisesti" on hieno tapa olla kertomatta mikä on se olennainen syy sille mikseivät homoparit sitten olekaan avioliittokelpoisia. Mikä olisi ollut olennainen parannus? Joudumme vain tyytymään tähän Puolimatkan ympäripyöreään pettymykseen ei-heterojen suhteista. Hävetkää, homot!

Sama retoriikka toistuu kautta linjan Puolimatkan kirjoituksessa. On uhkakuvia, mutta ei yksityiskohtia mitä ne uhkakuvat oikein ovat ja miten ne toteutuisivat sukupuolineutraalin avioliittolain aikana. Juuri tämän takia joudun kiristelemään tekohampaitani ja ravistelemaan peruukkiani useaan otteeseen lukiessani asiantuntijalausuntoa.

Sitten pääsemme homoseksuaalisten parien lasten pariin. Toisaalta aloituksessaan Puolimatka tykittää kovasti sen puolesta, että monogaaminen ja vakaa avioliitto olisi mitä parhain parittelumuoto lasten hyvinvoinnin kannalta (kunhan parittelijat ovat eri sukupuolta). Toisaalta ollaankin nyt tykittämässä sen puolesta, ettei monogaaminen ja vakaa avioliitto olisi lopulta tarpeeksi hyvä bonus samaa sukupuolta oleville parittelijoille.

Niiden lasten määrä, jotka voisivat potentiaalisesti hyötyä siinä tapauksessa, että homoseksuaalisesta avioliitosta olisi hyötyä lapsille, on hyvin pieni.  Amerikkalaisten tilastojen mukaan puoli prosenttia lapsista elää samaa sukupuolta olevien vanhempien talouksissa. Oletetaan, että puolet näistä samaa sukupuolta olevista pareista menee naimisiin (mikä olisi paljon suurempi prosentti kuin yleensä homoseksuaalisten parien joukossa). Tällöin asia koskettaisi yhtä neljäsosaa prosenttia lapsista. Jos oletetaan, että eroprosentti on sama kuin heteroparien kohdalla eli 50 %, niin yksi prosentin kahdeksasosa lapsista kokisi vakaan avioliiton uuden avioliittolain ansiosta. Jos tähän lisätään se informaatio, että 80 % näistä lapsista ovat aikaisempien heteroseksuaalisten suhteiden hedelmää, niin kyseinen avioliitto on uudelleenavioituminen. Vanhemman uudelleen avioitumisesta ei kuitenkaan tutkimusten mukaan ole lapsille hyötyä. (Gallagher 2012: 173.)

Tällä periaatteella ei esim. kannattaisi poistaa orjuutta maissa, joissa on erittäin vähän orjia.

Puolimatka päättää neljännen argumenttinsa jälleen epämääräisen uhkakuvan merkeissä.

Samanaikaisesti hetero- ja homoseksuaalisten parisuhteiden alistaminen saman avioliittolain alaiseksi murentaisi avioliittoa ohjaavasta säännöstöstä niitä piirteitä, jotka ovat omiaan tukemaan sitä, että lapset saisivat kasvaa oman biologisen isänsä ja äitinsä kanssa. Näin 98 % lapsista joutuisi potentiaalisesti kärsimään tämän ratkaisun seurauksista.

 Miten murentaisi ja mitä murentaisi? Miten 98 % lapsista kokisi tuota kärsimystä käytännön tasolla? Paljon releventteja kysymyksiä. Valitettavasti jäimme jälleen vaille vastauksia.

Pääseekö Puolimatka viimeisessä kohdassaan jonkin tarkemmin hahmotellun uhkakuvan äärelle?

Johtaako sukupuolineutraali avioliitto epätasa-arvoon ja avioliiton merkityksen trivialisoitumiseen?

Kohdan aloitus on ainakin lupaava:

Kansalaisaloitteen mukaan tarkoituksena on toteuttaa tasa-arvo avioliittolainsäädännössä. Tämä asian määrittely perustuu kuitenkin väärinkäsitykseen. Avioliitto nykyisessä muodossaan on jo tasa-arvoinen, koska jokainen avioliiton ehdot täyttävä nainen tai mies voi solmia avioliiton henkilöön katsomatta.

Tuo on erittäin suosittu retorinen kikkailu. Tasa-arvo on siitä jännä asia, että esim. rotuerottelua ajavat avioliittolait olivat aivan samalla logiikalla jo valmiiksi tasa-arvoisia. Kaikilla oli vapaus solmia avioliitto oman rotunsa edustajien kanssa. Eli avioliittolaki voi olla vaikka minkälainen, sillä tietyillä ehdoilla on aina joillekin tasa-arvoinen. Samalla se on aina joillekin epätasa-arvoinen. Avioliittolaki voisi samalla logiikalla rajata pois tietyiltä ikäryhmiltä, tai ammattikunnilta, tai vaikkapa hiusten pituuksien mukaan. Hankaluus on löytää mahdollisimman hyvä rajanveto osapuolten kannalta. Ja juuri se on tämän kiistan ydinkysymys.

 Pyrkimys ulottaa avioliitto koskemaan myös samaa sukupuolta olevia ei merkitse avioliiton tekemistä tasa-arvoiseksi vaan sen merkityksen muuttamista. Lisäksi kyseessä on avioliiton merkityksen muuttaminen tavalla, joka tekee siitä epätasa-arvoista, jos se toteutetaan kansalaisaloitteen ehdottamalla tavalla.

Noniin! Vihdoinkin uhkakuva sukupuolineutraalin avioliittolain hyväksymisestä on ilmoitettu melko tarkasti. Avioliiton merkitys tulee varmasti muuttumaan, kun useampi ihminen pääsee sen pariin. Avioliitossa elävien perheiden monimuotoisuus tulee lisääntymään. Mutta miten siitä päästään epätasa-arvoisempaan suuntaan? Annetaan professorimme valaista asiaa.

Sukupuolineutraalia avioliittoa puolustetaan argumentilla, että kaikki avioliitot eivät välttämättä johda lasten saamiseen eikä lasten saamista siten voida pitää avioliiton välttämättömänä osatekijänä. Niinpä avioliittoa määrittelevänä tekijänä ei enää pidetä sellaista seksuaalista yhdyntää, joka voisi johtaa lasten saamiseen, tai seksuaalista yhdyntää yleensä. Avioliiton keskukseen asetetaan aikuisten välinen intiimi suhde. Ongelmana on se, että aikuisten välisiä intiimejä suhteita voi olla hyvin monenlaisia ja -tasoisia ja joudumme juridisen rajauksen ongelmiin, jos aikuisten välinen intiimi suhde ilman seksuaalista ulottuvuutta voisi sinänsä toimia avioliiton perusteena.   

Avioliiton ytimenä on oltava ihmisen lisääntymisen biologia, tai kaikki hajoaa käsiin!  Minä kuitenkin tulkitsen vaikkapa tätä seuraavaa Puolimatkan esitystä siinä valossa, että jos avioliiton merkitystä ei haeta lisääntymisbiologiasta vaan ihmissuhteista, niin Puolimatkan ja kumppanien on erittäin vaikea enää argumentoida vastaan. Ja hän on kyllä siinä mielessä aivan oikeassa.

Massachusettsin korkein oikeus argumentoi, että avioliittolainsäädäntö "ei anna etuoikeutta aviopuolisoiden väliselle jälkeläisiä tuottavalle heteroseksuaaliselle yhdynnälle kaikkien muiden aikuisten välisten intiimiyden muotojen ylitse". Jos avioliiton perustana on aikuisten välinen suhde, joka ei perustu jälkeläisiä tuottavaan sukupuoliyhdyntään, vaan suhteen intiimiyteen, niin silloin tulee vaikeaksi torjua avioliittoja, joihin ei sisälly varsinaista eroottista suhdetta.

Lyhyemmin selkeyttäisin päättelyn näin:

Avioliiton tarkoitus on lapsien tuottaminen. 

Jos avioliiton tarkoituksena on jokin muu kuin lapsien tuottaminen, niin avioliitto on samalla sallittava lähes mille tahansa suhteelle.

Sukulaiset, sisarukset, leskeksi jääneet ystävät ja ne peräkammarin Reino ja Pekka voisivat kuin huomaamatta solmia keskenään avioliiton. Eikä siinäkään vielä kaikki!

Arkes (2006: 131) pohtii myös mahdollisuutta, että kaksi tenniskaveria voi tämän suhteensa pohjalta haluta solmia tennisavioliiton. Tai voimme kuvitella kahden intohimoisen shakinpelaajan haluavan solmia tämän shakin intohimoon perustuvan suhteensa pohjalta shakkiavioliiton. Yhden ehdotuksen mukaan avioliitto pitäisi tehdä avoimeksi kaikille tällaisille pareille ilman mitään syrjintää, ilman että suhteen tarvitsisi olla seksuaalinen tai eroottinen ollenkaan.

Kylläpä avioliittomarkkinat räjähtävät käsiin, jos sukupuolineutraali avioliittolaki laillistetaan. Kaikki kaikkialla voisivat mennä mitä heppoisempien syiden perusteella naimisiin. Avioliitto kokisi inflaation. Onko tosiaan niin, että nykyisen avioliittolain aikana avioon pääsee vain jos aikoo hankkia lapsia? No eipä tietenkään, mutta eipä Puolimatka ja kumppanit sellaista väitäkään. Vihjailevat vain keskittyessään lakipykälän ja käytännön sijaan filosofiseen puoleen. Avioliittolaista ei löydy pykälää, jossa määrättäisiin jotain ehtoja sille miksi aviopari haluaa naimisiin. Halu hankkia lapsia ei ole edellytys naimisiinmenolle edes kaikilla heteroilla.

Pääseekö Puolimatka tällä kertaa realistisen uhkakuvan kuvaukseen?

Kyse on sukupuolineutraalin avioliiton logiikan sisäisestä ongelmasta, niin että Arkesin mukaan ei ole merkitystä sillä, kuinka harvinaisia nämä tapaukset ovat. Harvinaiset tapaukset voivat yleistyä ja meidän pitäisi pystyä periaatteellisella tasolla torjumaan tällainen avioliiton merkityksen trivialisoituminen ja perustelemaan tällaisten avioliittohakemusten hylkääminen.

Noh, tilanne ei muuttuisi nykyisestä. Nykyisen avioliittolain kohdalla on samanlaisia "ongelmia". Henkilö joka ei välitä, rakasta tai huolehdi aviopuolisostaan pääsee naimisiin toisen henkilön kanssa (kunhan ovat eri sukupuolta keskenään). Siksi tämä onkin jälleen kerran leuanhieromista aiheuttava uhkakuva Puolimatkalta. Jo nyt on täysin mahdollista, että shakkikerhossa toisensa tavanneet mies ja nainen voivat solmia keskenään juridisesti toimivan avioliiton, mutta heidän henkilökohtainen halu avioliittoon sattuu olemaan suuri intohimo shakkia kohtaan. Jälleen kerran Puolimatkan esittämä uhkakuva jättää minut kylmäksi.

HUOM! Minä en ole se, joka näitä shakkikerho-esimerkkejä viskoo julkiseen keskusteluun. Osoittakaa sormenne ja naurunne Puolimatkan suuntaan.

Onneksi kaiken tuon jälkeen esiintyy hieman hienompaa tuotosta.

Arkesin mukaan tähän liittyvä ongelma on se, että yhteiskunnan säätämillä laeilla on opetusvaikutusta. Laki muuttaa ihmisten käsitystä siitä, mitä avioliitto tarkoittaa ja tämän muuttuneen ymmärryksen myötä voimme odottaa lisää tapauksia, joissa orvoksi jäänyttä lasta hoitavat sisarukset haluavat mennä avioliittoon keskenään. Sukupuolineutraalin avioliittolain myötä meillä ei ole enää periaatteellista perustelua, jonka avulla voisimme torjua tällaiset vaihtoehdot.

Kaltevan pinnan argumentti ei välttämättä ole virhepäättelyä. Tässä tapauksessa on melko todennäköistä, että joskus myöhemmin jotkin tahot pyrkisivät kampanjoimaan avioliittolain muutoksen puolesta. Se ketkä ja minkä takia on irrelevanttia, sillä näin Puolimatka tuli paljastaneeksi argumenttiarsenaalinsa heikkouden:
 Tilanteen on nyt vain oltava näin, tai meillä ei enää ole muita perusteluja!

Jep, jep.

Mitä Puolimatkan asiantuntijalausunnosta jää käteen?  Epämääräistä uhkailua pahoista seuraamuksista, mutta ei täsmennystä siitä miten ne pahat seuraamukset ilmenesivät Suomessa, jos avioliittolakia muutetaan parista kohtaa. Varmasti tuotos näyttää vakuuttavalta viitelistoineen ja sivistyneeltä muodoltaan. Varmasti Puolimatka on oikeasti huolestunut heteroliittojen tulevaisuudesta. Itse en vain onnistu näkemään miten heteron avioliittojen tuhoutuminen johtuisi seksuaalivähemmistöille suoduista oikeuksista.

Ilmeeni kun tajusin, että viitteiden kriittisempi tarkastelu on vasta edessä kolmannessa osassa