8.11.14

Manaajat: Me ei olla turhia!

Kansainvälinen manaajien yhdistys on huolestunut tulevaisuudestaan. Rahaa projektien ja koulutustilaisuuksien pyörittämiseen olisi jostain saatava. Tietäähän vanha Erkkikin ettei pelkästään pyhällä hengellä pitkälle pötkitä. Manaajien yhdistys ilmoitti, että heidän toiminnalleen on yhä enemmän tarvetta. Kuinkas muutenkaan. Olisin ollut todella yllättynyt, jos he olisivat todenneet ettei modernissa maailmassa enää tarvita manaajia.

Yhdistyksen edustaja Valter Cascioli totesi toimittajille, että satanismi on kokemassa maailmanlaajuista jytkyä. Demoninen aktiviteetti on yleistymässä. Ihmiset kääntyvät pimeiden palvontamenojen puoleen. Tietoisesti tai tiedostamattaan. Individualismi ja sekularisaatio tekevät tuhojaan näiden sielujen parissa. Se altistaa heidät entistä vahvemmille hyökkäyksille Luciferin suunnalta.

Manaaja Aldo Buonaiuto on todennut Halloweenin vaaralliseksi juhlaksi. Silloin kultit värväävät lisää jäseniä ja varjoissa suoritetaan epäkristillisiä rituaaleja, eläinuhrauksia ja hautausmaita häpäistään. Tilalle ehdotetaan pyhempää Holyween juhlaa, jossa ei käytetä pirujen, zombien tai perussuomalaisten kuvia. Näiden tilalle nostettaisiin pyhimyksiä ja marttyyrejä.

Tunnustan suorittaneeni erään rituaalin keskiyöllä 31. lokakuuta. Siinä ei uhrattu eläintä vaan omena, johon kaiversin yksinkertaiset kasvot. Omena viedään metsään kiitoksena siitä mitä luonto on vuoden aikana antanut meille. Matkan aikana saa puhua vasta sitten kun omena on asetettu metsään. Kaunis perinne tähtitaivaan alla. Ja joidenkin mielestä altistaa minut Saatanalle. Pah! Olen jo täysin altis hänen hyökkäyksilleen. Ehkä se alkaa näin. Yhtenä yönä uhrataan omenaa. Seuraavana yönä naapurin kissa.

Manaamisesta oli puhetta myös YLE:llä vähän aikaa sitten.

2 comments:

Anonymous said...

"Tilalle ehdotetaan pyhempää Holyween juhlaa, jossa ei käytetä pirujen, zombien tai perussuomalaisten kuvia."

Hmmph. Kehtaatkin tahria zombien mainetta rinnastamalla heidät (ne?) perussuomalaisiin.

Naapurin kissa said...

MRRAAUUU!