26.11.14

Pekka ja Matti Perusarvojen puolestapuhujina

Pyhä pyhyys, Batman! Pekka Reinikainen ja Matti Leisola ovat lyöneet luomisopilla kyllästetyt päänsä yhteen. HS:n mielipidepalstalle kirjoitettiin tämän dynaamisen duon neljän käden voimin kirjoitus, joka iskee kuin 1,5 voltin paristo, jos se heitetään melko rajusti päin olkapäätä. Miehet ovat niitä uskovaisia, jotka ihan aikuisten oikeasti uskovat dinosaurusten ja ihmisten kävelleen samoissa metsissä. Hienoa nähdä heidät vielä aktiivisina. He ovat myös vankkumattomia perusarvojen kannattajia. Tuskin Raamattunsa kirjaimellisesti ottavat ihmiset voisivatkaan olla muunlaisia. Siksi kirjoitus on ajankohtaisesti tasa-arvoisen avioliittolain vastainen.


Tasa-arvo ei toteudu lakeja säätämällä

Tuotos alkaa pään pudisteluna nykymaailmaalle.

Itella myy Tom of Finland -postimerkkejä ja Finlayson vuodevaatteita tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden nimissä, vaikka niitä ei kehtaa näyttää lapsilleen.

Pekka ja Matti eivät ehkä kehtaa näyttää lapsilleen, mutta yllättävän moni tuntemani lapsiperhe on altistunut ihan vapaaehtoisesti niille. Eivätkä lapset ole ainakaan ulkoisesti traumatisoituneet niistä. Ehkä lapsille täytyisi ensin opettaa, että heidän täytyy kokea itsensä vaivautuneeksi niiden äärellä.

Miten on mahdollista, että yhden vähemmistön elämäntyylistä on tullut maamme merkittävin tasa-arvokysymys, mutta esimerkiksi sisäministeri Päivi Räsäsen (kd) edustamaa, elämää ja perhettä kunnioittavaa vähemmistöä saa vapaasti ja armotta pilkata?

Eli kansalaisaloitteen vastustajat ovat nyt selkeä vähemmistö, jos Pekalta ja Matilta kysytään. Hyvä. Toisaalta he totesivat tuossa, että elämää ja perhettä kunnioitettaisiin jossain muualla kuin kansalaisaloitteen kannattajien parissa. Näppärä termikikkailu varmaan uppoaa moneen lukijaan. Räsänen sattuu olemaan julkisuuden henkilö, joka vielä antaa julksia haastatteluja. Siksi hän joutuu toistuvasti rajunkin riepottelun kohteeksi.  Myös minä toivon Pekan ja Matin tavoin, että häntä kohtaan oltaisiin asiallisempia. Päivi on tehnyt niin hyvää työtä maamme sekularisaation puolesta lausunnoillaan.

Julkisuuden henkilöiden erot ja uudet rakkaat ovat median keskeistä uutissisältöä. Onko tavoite tuhota lopullisesti yhteiskunnan perusyksikkö - perhe?

Lyhyt vastaus: ei.

Pidempi vastaus: ei tietenkään.

Vielä pidempi vastaus: Lööpistön kynnys tuottaa laadukasta journalismia on korkealla. Niin korkealla ettei sinne asti jakseta kiivetä, jos voidaan täyttää sivu julkkisparin tai ex-parin kuvalla ja suhdekiemuroilla. Jos yhteiskuntamme kyky ja tarve muodostaa perheitä tuhotaan median voimin, eivät perheet edes olleet alunperin kestäviä.

Jälkikristillisen yhteiskuntamme eettinen tunto rakentuu humanistiselle näkemykselle: ihminen löytää itsestään käsin oikeat arvot. Arvot kuitenkin muuttuvat nopeasti ihmisten halujen ja mieltymysten mukaan. Ei ole mitään lopullista syytä kieltää mitään. Ainoaksi ehdottomaksi arvoksi on noussut yksilön täydellinen vapaus ja demokratian mukanaan tuoma 51 prosentin diktatuuri.

Johon vastaan: Parempi muuttuvat arvot kuin ikuinen orjuus.



Pekka ja Matti näyttäisivät olevan tietoisia siitä miten pienestä perjantain äänestys eduskunnassa on kiinni. Minuakin jänskättää.

2 comments:

Anonymous said...

"...joka iskee kuin 1,5 voltin paristo, jos se heitetään melko rajusti päin olkapäätä."

Loistavaa. Nauroin kovaa ja saatoin jopa lopuksi hymyillä pitkään:)

Rami

MrrKAT said...

Satuin lukemaan pitkästä aikaa HS:ää ja paperisena ja huvitti se "51%:n diktatuuri".
Silloinhan Suomi on ollut diktatuuri ainakin jo vuodesta 1917..