19.2.19

Professori Puolimatka ja Aborttien alamäki, osa 2

Professori Tapio Puolimatkan harmaalta kuulostava ja nukutuslääkkeen partaalle houkuttelevat puheet Suomen jälkikristillisestä ajasta nousivat jälleen mieleeni. Tapsa on ahkerasti varoitellut kansakunnan moraalin rappiosta. Ihmiset eivät enää välitä kristinuskosta. Evoluutio-oppi aivopesee nuorison. Sukupuoneutraaliavioliittolaki astui voimaan kaikkine homorummutuksineen. Myötätunto on kadonnut. Itsekkyys ja oman edun tavoittelu vallitsevat. Tapsa puhuu ns. pakanalliseen pimeyteen syöksymisestä.

Jopa kirjamessuilla otetaan rajalliseen messutilaan mieluummin muita kuin piispoja. Mikä saa jotkut piispat punertavaksi liperiensä yläpuolelta.

Sukupuolineutraalin päällyshenkilön vuonna 2017 tarkastelin tätä samaa asiaa. Silloin oli myös esillä aborttien alamäki. Maallistumisesta huolimatta aborttit vähenevät.

Mikä ei tietenkään estä Puolimatkaa kirjoittamasta tällaista:

Suomessa tehdään yli 10 000 aborttia vuosittain, mikä synnyttää syyllisyyttä, jota kukaan ei kykene kantamaan. Siksi sitä pitää vähätellä tai torjua.

Oikeasti ne luvut ovat olleet parisen vuosikymmentä alle 10 000 vuosittaisten määrän, mutta ei takerruta yksityiskohtiin. Vuonna 2000 tehtiin n. 9000 aborttia ja vuonna 2017 tehtiin n. 8200 aborttia.

Suomessa tehtävien aborttien määrä jatkaa vähenemistään.

Muihin Pohjoismaihin verrattuna Suomessa tehdään vähiten abortteja.

Suomessa tehdään ylipäätään vähemmän abortteja kuin ”koskaan”: viime vuonna raskaudenkeskeytysten määrä oli matalin sen jälkeen, kun niitä koskeva laki tuli voimaan vuonna 1970.

Täytyykin muistaa seurata toistaako Tapsa tuttua sävelmäänsä aborttien määrästä myös vuonna 2019.

6 comments:

Kumitonttu said...

Puolimatkan kirjoituksista riippumatta mielestäni oleellinen kysymys on, että voiko nainen tappaa lapsen saamatta rangaistusta. Kuten olen omassa blogissani toistuvasti kysynyt, miten on mahdollista, että puolustuskyvyttömän lapsen tappaminen nähdään jotenkin äidin oikeutena "omaan ruumiilliseen itsemääräämiseen"?

Jos mies potkaisee raskaana olevaa naista vatsaan niin, että tämä saa keskenmenon, kaikki ovat yhtä mieltä, että potku oli tappava ja siitä tulee antaa vastaava rangaistus. Mutta jos nainen tekee abortin, se nähdään oikeutettuna "toimenpiteenä". Tätä ristiriitaa en oikeasti ymmärrä.

Anonymous said...

Kumitonttu, oletko kuullut biologista faktaa, että suurin osa hedelmöityneistä munasoluista abortoituu? Itketkö useinkin näiden "kuolleiden lasten" kohtaloita?

Outo ja vihamielinen retoriikkasi tulee ymmärrettävämmäksi, kun vilkaisee vastenmielistä blogiasi: ideologiaa saarnaava harvoin ajattelee asioita saarnojensa kohteiden hyvinvoinnin kannalta.

On varsin selvää, mikä ero on raskauden varhaisessa vaiheessa tehdyllä abortilla ja naiseen kohdistetulla, keskenmenon laukaisevalla väkivallalla. Toisessa tapauksessa äiti toivoo omassa kehossaan kasvavan alkion tai sikiön kehittyvän lapseksi, toisessa ei. Molempia tapauksia säätelee yhteisesti pohtimamme eettinen koodisto, jota on tarkasteltu monelta kantilta, ei pelkästään laitaoikeistolaisen propagandan tarpeiden pohjalta.

Jokainen vähääkään asioita seuraava tietää, että aborttien määrä on suurempi siellä, missä abortit on kielletty. Ja jokainen vähääkään ihmisistä välittävä tietää, miten armotonta on kutsua abortin tehnyttä tappajaksi - mitä tämä ei ole. Valitettavasti joidenkin ihmisten elämäntehtävä on levittää ympärilleen ilkeyksiä ja epätoivoa. Onneksi enemmistö ihmisistä ei lähde leikkiin mukaan.

MrrKAT said...

Jos kuljettaja tai suuttunut isäntä potkii lehmää jäänastapiikkisellä kengällään (verta roiskuu) kohti kuljetusautoa (joka vie lehmän teuraaksi) niin miksi kuskia/isäntää voidaan rangaistaa mutta teurastajaa ei?

Jos suuttunut köyhä isäntä ampuu lehmänsä navetan takana hengiltä ja upottaa metsäänsä suonsilmäkkeeseen niin miksi köyhää isäntää rangaistaan mutta teurastajaa ei?

Koska laki ja soveliaisuus?

Miksi hevosen tms eläimen jalkojen mentyä poikki ne teloitetaan armeliaisuudesta mutta ihmistä ei vaikka itse pyytäisi?

Koska traditio tapa ja rahakysymys?
Vai: Eläimellä ei ole sielua joten sen saa tappaa milloin vain tahdomme (rahamme ei riitä)?

MrrKAT said...

Mainittakoon että ennen muinoin koiramme jäi auton alle ja siitä tuli pitkäksi aikaa petipotilas (jouduimme viemään ulos tarpeelle matolla ym) ja tutut "tarjosi haulikkoa", ihmettelivät miksi hoidamme riesaa. Siitä potilasta tuli sitten 3-jalkainen ja myöhemmin ontuva 4-jalkainen ja vuotta myöhemmin lievästi vinoittain juokseva 4-jalkainen iloinen koira. Kärsivällisyyttä viikko-kuukausikaupalla tarvittiin, muiden käsissä se olisi tapettu "armeliaisuudesta" ajat sitten.

Joitain eläinlääkäreitä oikeasti nyppii se että nykyiset kärsimättömät modernit ihmiset saattavat teloittaa ("nukuttaa") heillä lemmikkinsä pikkusyystä vaikka vain jos jalka on poikki ja hoito vie heiltä liikaa aikaa.

Anonymous said...

Onko abortinvastustajilla kantaa siihen, että mikä on syynä pienentyneisiin aborttilukuihin?

naapurin kissa said...

Millähän nuo puolimatkat ja timosoiniit saataisiin tajuamaan että paras keino aborttien vähentämiseen on abortin laillistaminen ja ennen kaikkea ehkäisyn helppo saatavuus? Jumalaan lujasti uskovaisessa ja abortit kieltävässä Keski- ja Etelä-Amerikassa tehdään tuplasti enemmän abortteja kuin evoaborttimurhaajakulttuurisessa Länsi- ja Pohjois-Euroopassa.

https://www.cbsnews.com/pictures/abortion-around-the-world-where-are-rates-highest/