11.4.19

Antti Heikkilä ja valheen sokea toistaminen

Antti Heikkilän alamäki pujottelee kohti huuhaa-rämeikköä. Hän on jo useampaan otteeseen kehunut homeopatiaa. Siitä tiedämme, ettei hän arvosta tieteellistä tutkimusta tai edes ymmärrä mitä homeopatia on. Tänään en keskity homeopatiaan.

Tuore Antin bloggaus haihduttaa viimeisetkin varovaiset epäilyt miehen lähdekritiikistä olemattomiin. Epäilyt siis siitä, että Antilla on jonkinlaista lähdekritiikkiä.

ELIITIN VALTA, OSA 1: ILMASTONMUUTOS

Antti ei ole ollenkaan tyytyväinen maailman menoon. Pitkä kirjoitus on kavalkaadi netin hajanaisia salaliittoteorioita ja clickbait-sivustojen luomia huijauksia. Tuon lukeminen on kannattavaa vain jos sinulla käytettävissä ylimääräinen tunti. Josta suurin aika menee naamapalmuillessa.  Sen läpikäymisessä menisi ikä ja terveys.

Joten tällä kertaa tyydyn pikaisesti tarkistamaan vain miten Antti päättää tuotoksensa. Viimeisenä on kohta joka sai jopa minut päästämään tuskan parahduksen. Se on rokotepeloittelijoiden toistama valhe.

Gates julistaa rokotusten ihmeitä tekevään voimaan, mutta samalla jättää kertomatta, ettei ole rokottanut omia lapsiaan monen muun elitistin tavoin. 

Bill ja Melinda Gates ovat muka kaiken rokotekampanjoinnin ja rokotteiden puolestapuhumisen ja rokotetutkimuksen rahoittamisen keskellä tarkoituksella jättäneet omat lapsensa rokottamatta, koska kuinkas muuten Gatesin maine saadaan rokotevastustajien parissa mutaan. 

Lähteenä väitteelleen Antti käyttää Principia Scientific sivustoa, jonka jutut ovat ns. Peer-review in open media (PROM) arvioinnin tuotoksia. Joskus hyvää. Joskus ei hyvää. Bill Gatesin kohdalla Antti sattui kompastumaan kakkakikkareeseen.

 Nimittäin missään ei kerrota kuka alunperin esitti tuon väitteen Gatesin perheestä. Jutussa mainitaan nimetön lääkäri, joka paljasti asian toisille lääkäreille Seatlessa symposiumissa. Symposiumin nimeä ja tapahtuman aikaa ei tietenkään kerrota. Hänen väitetään olleen Gatesin yksityislääkäri joskus 90-luvulla. Kuulemma tuo paljastus aiheutti kohua muiden lääkärien parissa symposiumissa, koska paljastus rikkoi lääkärien ja potilaiden salassapitovelvollisuutta. Johon YourNewsWire vastaa, ettei rikottu koska lääkärit puhuivat lääkäreille. Mikä ei tietenkään ole se miten lääkärien salassapitovelvollisuus toimii Yhdysvalloissa. Vain jos lääkärit ovat yhdessä hoitaneet samaa potilasta, niin tuollaisten yksityiskohtien kertominen olisi asiallista.

Principia Scientific sivuston lähteenä Gatesin lasten rokottamattomuuteen on Activism Code sivusto, jonka lähteenä oli alunperin VoiceOrNoice sivusto, jonka lähteenä oli alunperin YourNewsWire sivuston teksti helmikuulta 2018. Näistä kaksi vanhinta on jo vanhentunut virheellisenä tietona pois netistä. Alkuperäisenä lähteenä toiminut YourNewsWire on juuri se surullisen kuuluisa clickbait-tehdas YourNewsWire. Maine valejuttujen tuottajana kiiri kiinni, joten sivusto vaihtoi nimekseen NewsPunch

Potaska jatkaa kiertoaan Antin kaltaisten kirjoittajien ansiosta. Nyt joudumme valmistautumaan siihen, että Antin seuraajat toistavat Antin virhettä.

3 comments:

Anonymous said...

Ehkä herra Heikkilän toimissa näkyy eräänlainen porttiteoria: se alkoi yhdestä huuhaa-linkistä ja kun herra Heikkilä huomasi, että huuhaata luetaan enemmän ja sitä on helpompi jakaa, niin hän siirtyi kokonaan huuhaan puolelle.

Parempi olla prinssi Huuhaa-maassa kuin Matti Meikäläinen todellisessa maailmassa.

Editor e-l-s said...

Ei ole edes enää huvittavaa:

www.anttiheikkila.com/blogi/diabeteskatastrofi-ovella/

Jostain US-julisteista Herra Ekspertti päättelee, että Suomessa amputoidaan 30min välein jalka diabeteksen takia.

Heikkilän virhemarginaali?
- no 500-1000%...

(todelliset luvut luultavasti vielä pienemmät kuin mitä IS väittää, jkv vaihtelua THL:lta ja muualta saadulta aineistossa)

Anonymous said...


jossain vaiheessa alaraaja-amputoinneissa diabetes aiheutti amputoinneista 40-50%:a. Ja amputointeja tehtiin 25/ 100.000 asukasta. Oisko kyse n. 600 alaraaja-amputointia. Aika lyhyt vuosi Suomessa 300 tuntia.
Niin IS juttu :1000/vuosi puolet nilkan yläpuolisia.