HAARP-laiva Espanjassa olikin potaskaa
Espanjan etelä- ja itäosat joutui hurjien sateiden runtelemaksi lokakuun 29. päivä. Sateet yltyivät ja joen virtasivat valtoimenaan. Rankkasateista seurasi laajat tulvat, joista suurimmat tuhot tapahtuivat Valencian maakunnassa. Yhden yön aikana satoi jopa 500 mm. Yli 200 ihmistä on kuollut.
Tulvatuhojen jälkilöylyissä keskusteluihin ilmestyi tuttua salaliittoteorisointia. Tragedian ei annettu olla vain tragedia, vaan siihen piti tunkea omia outoja ajatuksia. Valtava saderintama ei joidenkin mielestä voinut olla luonnollista. Eikä edes ihmiskunnan aiheuttaman ilmastonmuutoksen seuraamusta. Syyllinen oli Espanjan rannikolla vieraillut harvinainen laiva.
Rahtilaivasta kelluvaksi voimalaitokseksi muutettu Onur Sultan sai kyseenalaisen kunnian muuttua salaliittoteorioissa HAARP (High Frequency Active Auroral Research Project) -laitokseksi. Ionosfäärin tutkimukseen tarkoitettu HAARP on näissä hämärissä teorioissa Yhdysvaltojen salainen ase, jolla hallitaan säätä ja ihmisten mieliä. Tällaisia HAARP-asemia väitetään olevan ympäri maailmaa. Esimerkiksi Norjassa sijaitseva EISCAT tutka-antennista levitetään hurjia juoruja tuhovoimaisena aseena. Norjassa salaman tappamat porot ovat tietenkin tutkijoiden salaisen teknologian uhreja. Onur Sultan kaltaisen voimalaivan väittäminen HAARP-aseeksi on uusi käänne.
Minua hämmensi eniten se mistä Onur Sultanista varoittavat kommentaattorit olivat keksineet laivan olleen Espanjan rannikolla vain päivää ennen rankkasateita. Tässä esimerkki suomalaisesta foliopiposta, joka toistaa väitettä. Skeptikon ei tarvitse tuhlata aikaansa teknologisesti hienon laivan ominaisuuksiin. Eikä tarvitse pohtia miten laivan kantamat sähkögeneraattorit muka edes teoriassa kykenisivät muokkaamaan säätä.
Vaikka laiva olisi jonkinlainen salainen sääase, niin oliko se edes siellä missä salaliittoteoriat väittivät?
Ei ollut. Vesselfinder sivuston ansiosta jokainen voi käydä tarkistamassa laivan reitin ja satamissa vierailujen päivämäärät. Tai ainakin ne jotka ovat valmiita maksamaa noin kymmenen eroa yhden päivän pituisesta Premium-tilistä, joka mahdollistaa laivojen reittitietojen selaamisen. Raotin sen verran lompakkoani.
Atlantilta saapuva saderintama oli havaittu päiviä ennen Onur Sultanin saapumista. Espanjassa annettiin ensimmäiset myrskyvaroitukset hurrikaani Leslien jäänteiden takia 14. lokakuuta. Rankkasateet alkoivat maanantaina tuona päivänä. Vasta lokakuun 25. päivä annettiin tulvavaroituksia.
Salaliittomeemit ovat väärässä. Onur Sultan ei ollut Espanjan rannikolla juuri ennen tulvia tai edes sinne saapuneita rankkasateita. Laiva ohitti Espanjan rannikon 5. ja 6. lokakuuta. Lokakuun 12. Onur Sultan oli jo satamassa Turkin rannikolla yli 2000 kilometrin päässä saapuvista rankkasateista.
Miten yksi voimalaiva pystyisi vaikuttamaan Atlantilta saapuvan myrskyn sademääriin kaukana Välimereltä asti? Hetkinen. Kyseisellä Karpowership laivayhtiöllä on useita voimalaivoja. Ehkä joku niistä oli Espanjassa tuohon aikaan?
Onur Sultan laivaa ei voi vahingossa luulla joksikin toiseksi voimalaivaksi. Karpowership yhtiöllä on useampi voimalaiva rekisterissä, mutta ne olivat Espanjan tulvien aikaan kaukana toisilla rannoilla. Esim. Helsingin Vuosaaren telakalla vuonna 1984 rakennettu Zeynep Sultan oli Etelä-Amerikan auringonpaisteessa. Voimalaiva Kaya Bey on ollut parkissa Turkissa Jalon satamassa. Rauf Bey on vuorostaan antanut virtaa Marsa Bashayerin satamassa Sudanissa. Yksikään turkkilaisen laivayhtiön voimalaivoista ei ollut sateiden aikana lähellä Espanjaa.
Salaliittoteoriasta ei lopulta jää käteen mitään mielenkiintoista. Voimalaivojen käyttö ja rakentaminen ei näytä ollenkaan kiinnostavan videoita ja kuvia eteenpäin jakavia. Luultavasti jonkun tulevan tulvan aikana keksitään samanlaisia tekaistuja väitteitä vastaavanlaisista laivoista.
Julkaistu Skeptikko 2024-4 lehdessä.
No comments:
Post a Comment