7.5.12

Pelimusiikkia Tukholmassa

Kaksi vuotta sitten piipahdin Tukholmassa nauttimassa sivistyneen maailman iloista. Toisin kuin Suomen kaltainen kulttuuriaavikko, Ruotsi osaa palvella myös kaltaisiani nörttejä. Oikea sinfoniaorkesteri suostuu soittamaan täyteen pakatuille saleille pelimusiikkia. Ehkä joskus kymmenen vuoden kuluttua vastaavaa iloa suodaan kotimaisten konserttisalien sisällä. Onneksi muistin tarkkailla tilannetta myös tälle kesälle.

9. kesäkuuta klo 19:00 alkaa Symphonic Fantasies Stockholm. Vuorossa on Kingdom Hearts, Secret of Man, Chrono Trigger ja Final Fantasy peleistä tuttua musiikkia. Jos kolme viimeistä nimeä eiät sano sinulle mitään, niin voin reagoida vain yhdellä tavalla. Pelkästään Secret of Manan kuuleminen sinfoniaorkesterin tulkitsemana aiheuttaa varmasti ankaran nostalgiaorgasmin. Vietin kyseisen SNES-pelin parissa aivan liian monta tuntia elämästäni. Chronofanittajien aika-avaruuden särkeväksi iloksi itse Yasunori Mitsudas on mukana tapahtumassa.

Ehkä joskus Suomessakin asti. Jos konserttijärjestäjiä kiinnostaa saada nuorempaa sukupolvea saleihin. Raha ei ainakaan ole minulle ongelma, sillä tällaiset musiikkitapahtumat ovat sen verran harvinaista herkkua. Printtasin juuri äsken lippuni. Enää miettimistä siinä miten pääsen kaupunkiin ja missä majoitun. Kesäkuuta odotellessa voin vain haaveilla miten mahtavia kokemuksia minulla voisi teoriassa olla kotimaassani. Jos vaikkapa kotimaisia konsertinjärjestäjiä sattuisi kiinnostamaan rahojeni vastaanottaminen. Tuskin olisin yksin jonottamassa lippuja.




4 comments:

Jenna said...

Huhhuh, kuuntelin just eilen ensimmäisistä pokemon-peleistä tuttua musiikkia sinfoniaorkesterien soittamana, meinasi kirjaimellisesti itku tulla. Eräs musiikkialalla työskentelevä sukulainen taas heitti minulle kerran levyllisen Ruotsissa orkesterin soittamaa Final Fantasyn musiikkia. Ei ole taas kylmillä väreillä mitään rajaa, huh!

Sähis said...

Taisi olla liputkin halvempia kuin lätkämatsiin :)

Anonymous said...

No Kuopiossa järjestetään heinäkuussa ANIMECON IX, suurin pohjoismaiden animetapahtuma, jossa Kuopion kaupunginorkesteri esittää konsertillisen anime-hittejä.

"Animekonsertti - Atso Almila
Kuopion kaupunginorkesteri esittää upeimpia anime-tunnareita täydellä kokoonpanollaan."

http://2012.animecon.fi/ohjelma

Tervetuloa!

RHH said...

Secret Of Mana -peli tuli ainakin tutuksi jouluna, kun päätin hankkia SNES Classic Mini -konsolin. Musiikit ja grafiikat on kyseisessä pelissä oikein mainiot. Final Fantasy VI :n (III) pelaaminen jäi vähän vähemmälle. Earthboundia tuli pelattua taas runsaasti.

Chrono Triggeriä ei konsolista löytynyt. Olisivat voineet laittaa kyseiseen konsoliin samantien vaikka 50 peliä. SNESille kun pelejä julkaistiin aikoinaan jopa 1700 kappaletta. Siihen kuitenkin voi ilmeisesti ladata lisää pelejä omakätisesti.