Pseudojulkaisijat tieteen apajilla

The New York Times kertoo yleistyvästä ongelmasta tieteessä. Tutkimuspapereiden tai muiden vähänkään ajatusta vaativien tekstien julkaiseminen ja lukeminen on pyritty tekemään kaikkien kannalta helpommaksi. Kalliiden ja arvostettujen julkaisijoiden rinnalle on tullut ns. open access julkaisuja. Mukana on laadukkaita julkaisuja, mutta valikoimissa on myös ala-arvoisia julkaisumyllyjä, joiden ainoa tarkoitus on periä rahaa julkaistavien papereiden kirjoittajilta. Ilmiö ei tietenkään ole rajoittunut pelkästään avoimiin julkaisuihin.

Esimerkit ovat tylyjä. Tutkijoille lähetetään sähköposteja, joissa heitä pyydetään valitsemaan lähettäjän käyttämä avoin ja vertaisarvioitu tietokanta paperien julkaisussa. Jotkut lähettävät kirjoituksensa. Se julkaistaan (kuinkas muuten), mutta perästä tulee jopa tuhansien dollarien suuruinen lasku. Asiaa selvittämään lähteneet tajuavat, että pätevältä kuulostanut julkaisu (esim. The Journal of Clinical Case Reports tai Journal of Advances in Developmental Reseach) on tarkoituksella valinnut oikeita tieteellisiä julkaisuja muistuttavan nimen. Jotkut näistä julkaisijoista järjestävät myös konferensseja, joihin osallistuneet puhujat (puhuminen maksaa) saavat ansioluetteloonsa merkinnän tärkeältä kuulostavasta tapaamisesta.

  Papereita ei tietenkään käytetä vertaisarvioinnin kautta, sillä se olisi oikeaa työtä. On helpompaa tehdä verkkojulkaisu ja pyörittää julkaisua sähköpostin välityksellä. Julkaisun päätoimittajan nimeä ei kerrota, eikä juuri mitään muutakaan ryhmän jäsenistä. Yksi firma voi pitää tusinoittain erilaisia julkaisuja nimensä alaisena, ja niiden toimitusneuvosto on kaikissa identtinen. Firman aito osoite löytyy jostain Kaukoidästä.

 Scholarly Open Access kertoo tavallisesta tapauksesta, jossa avoin julkaisu on käytännössä huijausfirma. Toisaalta, jos tutkija haluaa paperilleen edes sellaisen julkaisun jonka tasosta hän ei välitä tippaakaan, ja on valmis vielä itse maksamaan siitä, niin palvelu on varmasti kohdallaan.

Jeffrey Beall on laatinut listan, johon hän kerää tällaisia saalistavia avoimia julkaisuja. Sitä kutsutaan Beallin listaksi. 

Kaikki avoimet julkaisut eivät ole yhtä hyviä ja suosittuja kuin Public Library of Science, mutta se ei ole mikään tekosyy rahastaa tutkijoita.