13.4.13

Tampereella puhuttiin demoneista

Maallikkosaarnaaja Pirkko Jalovaaran puheet demoneista ja tautienaiheuttajista ovat melkein unohtuneet. Mutta kirkko uskaltaa järjestää keskustelua aiheesta. Se on hyvä.

Aamulehdessä pohdittiin tarvitseeko kirkko enää pahuutta. Persoonallisen pahuuden käyttö saarnoissa on vielä toistaiseksi ihan ok, mutta kirkon ulkopuolella ei enää käytetä demoneihin perustuvaa käsitystä. Tai käytetään, mutta ei tietenkään enää luonnontieteitä käyttävissä piireissä. Anyways, Aamulehti palasi aiheeseen perjantaina, kun paperisessa versiossa kerrottiin Tampereen seurakuntayhtymän järjestämästä keskustelutilaisuudesta.

Enkelit ja Demonit -keskustelussa kysyttiin yleisöltöä mm. uskovatko he demoneihin, voivatko demonit aiheuttaa sairauksia ja tepsiikö rukoilu ihmisten parantamisessa. Kyllä-vastauksia tuli järjestyksessä 75 %, 66,2 % ja 85,7 %. Yleisön kokemuksissa kerrottiin, että joskus pappi on kertonut ihmisen sairastumisen johtuneen demoneista. Jukka Sipiläinen kertoi, että pappi perusteli demonien liittymistä asiaan Sipiläisen yhteistyöllä parapsykologisia ilmiöitä tutkivan ryhmän kanssa. Pelkät maallikkosaarnaajat eivät siis ole puhumassa demonologiasta modernina ilmiönä. Eikä se olekaan mikään ihme, sillä monet uskovaiset oikeasti uskovat demoneihin persoonallisina pahuuksina.

Onneksi näiltä demoneilta voi suojautua. Lempäälän seurakuntapastori Leena Sorsa paljasti mikä pitää demonit etäällä.

"Mitä tulee niiden hyökkäämisestä ihmisten kimppuun, ajattelen, että kasteen myötä olen saanut suojan tätä vastaan."
Ihmisen kannattaa siis saada se paras ja virallinen kasteseremonia, sillä se taitaa olla kaikkein tehokkain suojamuuri demoneja vastaan. Useampi liperikauluksinen totesi samaa, eli heidän tarjoamansa seremonia on tarpeen. Myös teologi ja toimittaja sekä vanha tuttavamme Pasi Turunen oli mukana keskustelussa:

"Tämä on aihe, johon halutaan viimeaikaisten tapahtumien takia ottaa etäisyyttä, mutta demoneja on kyllä olemassa.
Niitä ei voida ohittaa kristinuskossa vain siksi, että ne loukkaavat modernia ajattelua. Pahoihin henkiin ei uskota kirjoitusten takia, vaan ihmisillä on niistä kokemuksia. Kristityt ovat demonien hyökkäyksiltä suojassa."

Muiden uskontojen seuraajat ovat näköjään alttiita demonien hiplauksille. Ehkä heiltä kuitenkin löytyy joitakin rituaaleja, joilla demoneita pystytään karkoittamaan. Kuluttajatestit vaan tekeille.

Muuten keskustelussa todettiin jopa luiden murtumien paranevan paremmin, jos sitä rukoillaan erikseen. Aamulehdessä ei kerrota ottiko kukaan esiin sen miten tieteellisissä tutkimuksissa ei onnistuta löytämään rukouksien tehoa tautien parantamisessa. Toki todettiin, ettei mielensairauksissa kannata yhdistää oireita liian herkästi riivajiin. Pahasta voidaan puhua, mutta harkiten.

1 comment:

Anonymous said...

Mua on ihmetyttänyt miksi demonit tyytyvät vain vääntelemään pikkutyttöjä epäluonnollisiin asentoihin, pistäneet heidät mulkoilemaan pahasti ja kiroilemaan? Miksei demonit ole saaneet vielä ydinsotaa aikaiseksi? Ehkä demonit on sitten jotain vähäjärkisiä idiootteja.