10.1.16

Jukka Wallin ja Setämiesten salaisuudet

Vuosi alkoi perussuomalaisten kannalta melko ontuvasti. Jukka Wallinille annettiin lupa kirjoittaa Twitterissä. Se ei ole koskaan hyvä idea. Se on kuin antaisi James Hirvisaarelle oman keskusteluohjelman. Wallin ilmestyi kommentoimaan toimittaja Tiina-Rakel Liekin tekstiä, jossa Liekki kertoi miten tapahtuman yleisössä ollut mieskaksikko yritti ottaa valokuvaa Liekin helman alta. Wallin väläytti salattua tietoja, joka on yleensä varattu vain setämiehille. Hän ihmetteli miksi Liekki oli vaivautunut tilanteesta. Olihan nainen itse tehnyt uraa aikuisviihteen parissa kymmenen vuotta sitten. Siksi Liekillä ei ollut oikeutta kainostella tämän päivän tapahtumia. Kaikilla on oikeus nähdä hänet alasti nyt ja aina, jos niin haluavat ja Liekin on vain kestettävä se. Hänellä ei ole oikeutta tunteisiinsa. Tai kuten Wallin asian runoili:

"Vanhan pornostaran pitäisi olla hiljaa."

 Ymmärrettävästi Wallinin avautuminen ei uponnut yleisöönsä. Eikä edes Perussuomalaisten Twitter-tiliin, jossa miehen kirjoittelu tuomittiin. Hän päätyi kirjoittelullaan Iltalööpistöön asti.

Miehen Twitter-tili muuttui privaatiksi, joten setämiehen viisaudet eivät enää näy kaikille. Myöhemmin Wallin piti pienen puolustuspuheen Facebookissa:

Kirjoitan tänne, koska en voi ottaa tai minuun ei ottaa yhteyttä ainakaan puhelimella, kun se meni eilen päiviyyksen takia sekaisin.
Sen verran haluan tuoda oman mielipiteeni asiaan, että Rakel Liekki on omalla aikaisemmalla toiminnallaan aiheuttanut sen, että tietyntyyppiset miehet eivät enää tunnista oikeaa tai väärää käytöstä häntä tai muitakaan naisia kohtaan. Tämän tyyppiset miehet ovat henkisesti epävakaita ja ovat yhteiskunnan palveluiden kautta autettavissa ja parannettavissa.
Meillä on tällä hetkellä yli 30 000 turvapaikanhakijaa, nuoria miehiä, jotka tulevat aiheuttamaan huomattavia ongelmia jo lähikuukausina. Tästä saimme jo esimakua Saksassa ja muualla Euroopassa on niin ikään raportoitu samantyypistä toimintaa.
Se, että minusta ja aiheuttamasta kohusta uutisten mukaan keskustellaan Puoluehallituksessa, niin se on hyvä.
Juttelin eilen Sebastian Tynkkysen kanssa yöllä ja kerroin hänelle olevan samantekevää eroanko vai erotetaanko, kun puolueesta on erotettu tai erottu aivan liikaa. Puolue on siten menettänyt aktiiveja liian paljon.
Joten jos puolue haluaa niin eroan samantien.

Tuota täydennettiin muutamilla kommenteilla sitä seuranneessa keskustelussa. Sielläkin Wallin perusteli  miksi hänellä ei ollut pelkästään oikeus vaan melkein velvollisuus ahdistella Liekkiä.

En hyväksy vaan paheksun hänen tapaa toimia. Hän on aiheuttanut ongelmia muille naisille, ja samalla itselleen

Ja

Enpäs vaan hänen se kestettävä minkä on itse aiheuttanut.

Ylen toimittaja Tiina-Rakel Liekki siis ansaitsee saamansa setämieskäytöksen. Wallin tietää, että ura aikuisviihteen tunnettuna pornotähtenä nyt vain sattuu pakottamaan miehiä käyttäytymään kusipäisesti. Nämä tietyt miehet eivät enää tunnistaa oikeaa väärästä. Syynä naisen paljastettu iho ja intiimit aktit.

Onneksi Wallin tarjoaa keinon ehkäistä miesten huonoa käytöstä.

Te itse ette halua nähdä ongelmaa, en voi sille mitään. Jos 30K nuorta miestä istuu päivät pitkät neljän seinän sisällä, niin ongelmia alkaa syntymään. Pukeudu buqhaa

Luultavasti hän tarkoitti burkaa. Hän ei määrittele ketä tarkoittaa tuolla 30K nuorilla miehillä. Tuskin Warhammer universumin Horus Heresy -faneja (I can't say), vaan Suomessa parhaillaan vastaanottokeskuksissa istuvia miehiä. Tai ehkä nuoria perussuomalaisia miehiä. Tai ehkä videopeleihin addiktoituneita nuoria miehiä. Varmasti jotain näistä vaihtoehdoista.

Viimeinen varoitus tulevasta tulee Wallinin näppäimistöltä tässä muodossa:

Elä sitten itke keväälä, kun raiskaukset alkavat toden teolla. Minä ja muut ollemme tästä varoitaneet jo kauan. Jos et itse näe tässä ongelmaa, niin en voi mitään.

Kuten kaikki (molemmat) ystäväni tietävät, minä olen erittäin positiivinen ihminen. Yritän aina nähdä parhaimman puolen ihmisessä, jotta en vain päädy liian negatiiviseksi änkyröityneeksi yrmyksi. Jukka Wallinin kirjoituksissa voi olla naamioitunutta neroutta, jota emme heti some-raivon pauhatessa huomaa.

 Ja kuin heureka-huudahdus kylpyhuoneesta, havaihduin eteeni avautuville mahdollisuuksille. Wallin kirjoitti tuolla tavalla naisille ja varoitti tulevasta raiskauskesästä, koska hän tietää erittäin intiimillä tavalla miten nämä naisia vihaavat ja raiskausmaratooneihin halukkaasti ryhtyvät miehet ajattelevat. En tietenkään väitä, että Jukka Wallin tulee raiskaamaan useita naisia tämän vuoden aikana. Oikeastaan pidän sitä erittäin epätodennäköisenä. Noh, melko epätodennäköisenä. Erittäin keskisuurella todennäköisyydellä hän tarkoitti, että jotkut muut miehet kuin Wallin aloittavat raiskaamaan oikein urakalla täällä Suomessa.

Perussuomalaisten varoituksista täytyy kantaa huolta. Kuten Jussi Halla-ahon varoitettua palavista lähiöistä, jos Suomeen päästetään ulkomaalaisten vyöry. Ennustus alkoi toteutua, kun suomalaiset alkoivat viskomaan polttopulloja vastaanottokeskuksiin. Tämän trendin valossa alkaisin tarkkailemaan sitä miten perussuomalaiset alkavat raiskaamaan suomalaisia naisia. Ovathan tällaiset uhkaukset raiskauksista tulleet pinnalle, kun suomalaiset naiset vastaanottavat uhkailuja ns. maahanmuuttokriittisen porukan setämäisimpien kännyköistä. Ei tietenkään sovi syyllistyä yleistämisen virhepäättelyyn, eli kuvitella kaikkien perussuomalaisten miesten olevan raiskaajia. Esim. raiskauksesta tuomittu Matti Putkonen on poikkeus puolueen jäsenistössä. Ainakin oletan niin.

Joten tarkkana tämän vuoden kesällä, suomalaiset. Pitäkää vähintään sellainen kalapuikkoviiksien mittainen etäisyys miehiin. Pidetään vastuu naisten harteilla, joita setämiehet voivat joskus rentouttaa yllättävällä hieronnalla takaapäin. Miehillä on muutenkin stressiä, joten jätetään raiskauksien ehkäisy naisten tehtäväksi.

Kaikkien tärkeintä on muistaa, ettei setämiehisyys katso ikää, etnisyyttä, kansalaisuutta tai uskontoa/uskonnottomuutta. Maailmalta on myös kantautunut setämiesten neuvoja. Katolisen kirkon arkkipiispa Braulio Rodriguez Espanjasta tietää jotain naisiin kohdistuvasta kotiväkivallasta. Väkivalta johtuu naisten asenteista. Ellei peräti jätä huomioimatta aviomiehensä pyyntöjä. Ja varsinkin siitä jos vaimo pyytää avioeroa. Vaimojen pitäisi ymmärtää, että heidän kuuluu totella aviomiestään, jotta aviomiehet eivät joutuisi hakkaamaan vaimojaan.

Vastaavia ajatuksia ja naisiin kohdistettuja verbaalisia ja fyysisiä paineita löytyy varmasti myös Suomeen ja Eurooppaan saapuneiden pakolaismiesten suuresta joukosta. Missä ihmisiä siellä rikoksia. Näille tapauksille saa ja pitää osoittaa paluulippua sinne mistä tulivat. Tai vankilaa. Teen sellaisen radikaalin ehdotuksen, että kaikille miehille (niin vastaanottokeskuksissa kuin eduskunnassa) täytyy opettaa, että naisetkin ovat ihmisiä joilla on oikeuksia. Maailmasta löytyy näitä tyyppejä, joiden silmissä naiset ovat olemassa vain miesten nautintoa ja tahtoja varten.

Braulio Rodriguez

Braulio Rodriguez

5 comments:

RH said...

Kuinka sattuikaan, että puhelin meni sekaisin ...

Anonymous said...

Olisi hyvä jos raiskausfantasioihinsa uponneiden nettikäytöstä voisi saada karttaa, esimerkiksi www.publicdisgrace.com -sivustolle.

AnoMatti said...

Luultavasti hän tarkoitti burkaa. Hän ei määrittele ketä tarkoittaa tuolla 30K nuorilla miehillä. Tuskin Warhammer universumin Horus Heresy -faneja (I can't say), vaan Suomessa parhaillaan vastaanottokeskuksissa istuvia miehiä.

Vaikka itse olin pikemminkin FB-mies; Warhammer on 40k.

Mutta joo, Wallinin kaltaisia puolueen ei kannattaisi päästään laukomaan sosiaaliseen mediaan, mutta mites sitä onnistuu kieltääkään? Toisaalta tulee noista mieleen aina Vihreiden alkutaival 80-luvulla. Heidän riveistä tuli silloin lehdistöön saakka sellaisia lausumia että jösses jos some olisi ollut silloin olemassa.

Paholaisen Asianajaja said...

Horus Heresy on 30K aikakautta.

Unknown said...

Mainio kirjoitus, kiitos!