Planeetta Yhdeksän ja Nibirun seitsemännes tuleminen

Planeetta X, Nibiru, linssiheijastus. Rakasta Maa-planeettaamme uhkaava ulkopuolinen planeetta on ollut monella tapaa lukemattomien salaliittoteorioiden kohde. Nibirua on nähty vaikka minkälaisissa valokuvissa, mutta valitettavasti tämä salaperäinen kiertolainen ei vaan millään ilmaantunut kaiken kansan pällisteltäväksi. Eikä edes näytä aiheuttavan painovoimallaan mitään muutoksia muiden planeettoen kiertoratoihin. Se viittaisi siihen, että Nibirulla ei ole massaa. Vaikka Nibirun varoitettiin olevan aivan ihan juuri ja kohta tulossa tekemään tuhojaan. Lopulta Nibiru-sivustot painuivat digiunholaan, kun nämä varoitukset ja kuvat osoittautuivat potaskaksi kerta toisensa jälkeen.

Tiedeuutisissa käydään läpi tähtitieteen kuuminta hottia. Uutta planeettaa kommentoidaan jo lööpistössä asti. Iltasanomat ei vaivaa lukijoitaan millään syvällisellä analyysillä, mutta kai tuo on parempi kuin ei mitään.

Californian Institute of Technology -yliopiston tutkijat Konstantin Batygin ja Mike Brown kertovat, että kaukaisen planeetan arvioidaan olevan massaltaan noin kymmenen kertaa Maan suuruinen.

Planeetan rata on tutkijoiden mukaan erikoinen ja pitkänomainen. Planeetan kiertoaika Auringon ympäri on 10 000:n ja 20 000:n Maan vuoden välillä.

Mitään uutta massiivista planeettaa ei ole vielä löydetty.

 Mistä sitten on oikein kyse? Ei kannata lukea lehdistön tekstejä, sillä tarjolla on koko tiedepläjäys suoraan tutkijoilta. Käytin siihen iltani. EVIDENCE FOR A DISTANT GIANT PLANET IN THE SOLAR SYSTEM -paperissa (CAPS LOCK FUCK YEAH) käydään läpi useita laskelmia kiertoradoista ja gravitaation alkulähteistä.  Kaikki lähti liikkeelle kääpiöplaneetta 2012 VP₁₁₃  :n havaitsemisesta. Se ja pari muuta kohdetta kun näyttivät kerääntyvän vyöhykkeellä tietyille alueille. Epäilyttävälle käytökselle täytyi löytää selitys! Nykyään havaittavissa olevien planeettojen vuorovaikutus Kuiperin vyöhykkeelle asti ei selittäisi havaittuja kiertoratoja.

Selitys lyhyesti: jokin massiivinen kiertolainen kiertämässä tietyllä vauhdilla ja etäisyydellä Aurinkoa selittäisi Kuiperin vyöhykkeellä havaittavien pienempien kiertolaisten liikkeitä.

Uutinen on varmasti mieluinen kaikille niille, jotka kaipaavat tähtijärjestelmäämme taas yhdeksää planeettaa. Pluton koettua pudotuksen pois planeetta-kategoriasta vuonna 2006 luku on vain tuntunut jollakin tapaa vajaalta.

Paperissa tehdään useita laskelmia. Uutta planeettaa ei ole havaittu suoraan. Arviot planeetan massasta vaikuttavat siihen missä sen kiertoradan arvioitaisiin menevän. Tutkijat ovatkin vasta linjaamassa etsimisen aloittamista. He tiedostavat laskelmien luonteen verrattuna suoriin havaintoihin.

Cumulatively, the presented results offer credence to the hypothesis that the observed structure of the distant Kuiper Belt can be explained by invoking perturbations from an unseen planetary mass companion to the solar system. Simultaneously, the suggestive nature of the results should be met with a healthy dose of skepticism, given the numerous assumptions made in the construction of our simple analytical model.

Etsintä alkaa. Mitä tahansa sieltä ehkä löydetään, niin se ei ole suora uhka meille. Kiertorata pitää hypoteettisen planeetan kaukana meistä sisäpiirin paremman väen planeetoista. Spekulaatiot planeetan alkuperästä olisivat myös linjassa aurinkokuntamme alkuvaiheiden kanssa.

Instead of the in situ hypothesis, our proposed perturber may be more reasonably reconciled with a dynamical scattering origin. Specifically, it is possible that our perturber represents a primordial giant planet core that was ejected during the nebular epoch of the solar system's evolution. Recent simulations have demonstrated that such a scenario may in fact be an expected outcome of the early evolution of planetary systems (Bromley & Kenyon 2014). Moreover, the calculations of Izidoro et al. (2015), aimed at modeling the formation of Uranus and Neptune through a series of giant impacts (needed to reproduce the planetary obliquities—see, e.g., Morbidelli et al. 2012), have demonstrated that a system of protoplanetary cores typically generates more than two ice-giant planets. Accordingly, the work of Izidoro et al. (2015) predicts that one or more protoplanetary cores would have been ejected out of the solar system. Within the context of this narrative, interactions with the Sun's birth cluster, and possibly the gaseous component of the nebula, would have facilitated the retention of the scattered planet on a bound orbit.

Internet tulee kuitenkin varmasti tuottamaan tuttuun tyylinsä kauhistelua ja paniikkia lietsovaa materiaalia tästä planeetasta. Ellei peräti mennä väittämään muinaisten sumerialaisten havainneen planeetan ensimmäisenä. Aivan varmasti Nibiru-sivustot heräävät henkiin. Ja niin edelleen. Yritän ennakoitavasti välttää naamapalmuilua sellaisen materiaalin äärellä.

Tuloksia odotellessa voimme tarkastella miten David Bowien musiikki kiinnostaa Nibirua etsiviä tahoja. PlanetXnews.com on kuunnellut Blackstar albumia. Musiikki on illuminatin varoitus tulevasta tuhosta. Tämänkö takia Bowie kuoli?