19.12.07

Vielä Gonzalezista

Ed Brayton kommentoi Discovery Instituten levittämiä tietoja Gonzalezista. Discovery Institute vertaa kaikkien ISU:n tähtitieteellisenlaitoksen tutkijoiden tuloksia. He saavat Gonzalezille huippusijoituksen kun laskentatapana on "normalisoitu viitemäärä". Näin saadaan selville jokaisen yksilöllinen suoritus. Monet tutkijat kun ovat osa tutkijaryhmää, joiden löydöksen tehdään tietenkin ryhmätyönä.
Discovery Instituten pitäisi verrata virkaan pyrkivien professoreiden tuloksia. Tällöin jää jäljelle kolme nimeä: Gonzalez, Martin Pohl ja Charles Kerton.

Charles Kertonin vakinaistamista ei vielä harkita, mutta Gonzalez ja Pohl saivat päätöksen melkein samaan aikaan. Eli Discovery Instituten pitäisi verrata heidän saavutuksia.

Tässä lukuja.

Yhteensä julkaisuja.

Gonzalez: 35
Pohl: 81

Viitteitä tieteellisissä julkaisuissa.

Gonzalez: 400
Pohl: 1503

Nuo luvut eivät taida kuitenkaan olla pelkästään kiistanalaisen yliopiston kirjoissa tehtyjä, vaan tutkijoiden koko uralta.

Gonzalez ei saanut vakinaista paikkaa. Pohl sai. DI:n käyttämällä laskentavalla molemmat olivat kärkikaksikossa, mutta Gonzalez kärjessä.

Lisäksi minulle selvisi, että Gonzalez itse laittoi arvioitavien työnäytteiden joukkoon Privileged Planet-kirjansa, eli ID-materiaalia. Tällöin ei ole mikään ihme, että arvion antaneet professorit keskustelivat älykkäästä suunnittelusta, ja tuomitsivat sen näennäistieteeksi. Se ei tietenkään ollut hyvä asia Gonzalezin vakinaistamisen kannalta.

4 comments:

Anonymous said...

Fiksu veto. Laittaa ID -juttua arvioitavaksi. Jos ei arvioida, syyttää vainosta. Jos arvioidaan, syytetään siitä että käsittelee asian kannalta irrelevanttia aihetta. Ja että syynä vaino.

Sillä jos et hyväksy ID:tä, vainoat aina. Olet paha.

Anonymous said...

"Nuo luvut eivät taida kuitenkaan olla pelkästään kiistanalaisen yliopiston kirjoissa tehtyjä, vaan tutkijoiden koko uralta.

Väärin. Jos luvut taulukossa ovat paikkansa pitävät, nuo ovat näköjään vuosien 2001-2007 julkaisumäärät, ja siis koskevat vain Iowan yliopistoaikaa. Luku kattaa ilmeisesti kaikki julkaisut astronomisissa julkaisuissa: sekä vertaisarvioidut että vertaisarvioimattomat julkaisut astronomisissa (ammatti)lehdissä.

Aktiivisia julkaisijoita näyttävät molemmat olevan. Haluttaessa Iowassa olisi varmaan voitu antaa virka molemmille, ainakin julkaisumäärien perusteella.

Paholaisen Asianajaja said...

En ainakaan heti löydä muilta blogeilta Pohlin keräämien rahoitusten ja valmistuneiden opiskelijoiden määrää. Niitäkin kannattaisi verrata Gonzalezin vastaaviin lukuihin.

Anonymous said...

Ei ei eihän se niin mene. Pitää kkäyttää vain niitä mittareita ja niillä tavoilla että ID -kannattaja saa parhaat pisteet ja muut huonoimmat.

Sitä vartenhan heillä niitä matemaatikkoja pyörii. Paitsi päättämässä luonnontieteen asioista, keksimällä uusia luonnonlakeja, ilman ainuttakaan empiiristä testiä, myös hoitamassa näitä asioita.

Jotta muulle jengille, eli lakimiehille, riittää puuhaa..