25.5.09

Eri geenit, eri sukupuut

Jokin aika sitten New Scientist-lehdessä oli skandaalimaisen shokeeraava kansi, jossa kerrottiin Darwinin olevan väärässä. Itsestäänselvällä tavalla kreationistit ovat heilutelleet kyseistä lehteä seurakunnan edessä ja myös FoxNewsin haastattelussa. Discovery Instituten lakimies Casey Luskin puhui oppikirjojen sisältämistä virheistä. Luskin on huolissaan siitä, ettei oppilaille kerrota kaikista darwinismin vastaisista havainnoista. Esimerkiksi siitä, että yhden geenin perusteella saadaan tietty sukupuu. Mutta toisen geenin perusteella saadaan aivan toisenlainen sukupuu. Elämän puu on siis pahasti pulassa. Luskin lainaa New Scientist-lehteä käyttämällä sanaa "annihilated". Mutta oppikirjoissa elämän puu esitetään faktana. Hävetkää, tiedemiehet!

Ketään ei tietenkään yllätä oppia, että Luskin ei ole kovin hyvin perillä biologiasta. Erv selittää asian yksinkertaisesti ja ymmärrettävästi virusten perimällä. Kun fylogeneettisiä puita laskeviin ohjelmiin syötetään tietoa perimästä, niin usein saadaan useampi eri versio, jotka ovat ne todennäköisimmät sukupuut. Kun eri perimää verrataan keskenään, niin saadaan tietenkin erilaiset sukupuut.

Juju piilee siinä, että geeneillä on oma kehityshistoriansa. Erilaiset geenit eivät ole identtisiä. Tautologia mutta totta. Näin yksinkertainen asia on päässyt unohtumaan Luskinilta.

Kun HI-viruksen perimästä laaditaan fylogeneettisiä puita, niin eri geenit tuottavat erilaisia kuviota. env-geenillä on omat valintapaineet, jotka tulevat immuunijärjestelmästä. Pro-geenillä on omat valintapaineet proteiineja hajottavien aineiden kanssa. Gag-geeni on olennainen osa viruksen rakenteen säätelyssä, joten se ei voi muuttua yhtä paljon kuin muut geenit. Kolmen geenin fylogeneettiset puut ovat selvästi erilaisia.

Joten onko HI-virus luotu tyhjästä kolme kertaa? No ei v%¤& tietenkään. Casey Luskinin ja muiden kreationistien logiikalla HIV-tartunnan saaneilla ihmisillä on erikseen luotuj- siis suunniteltuja viruksia elimistössään.

Kun ihmisen geeneistä saadaan erilaisia sukupuita, niin ne ovat ryhmänä vielä kuitenkin lähempänä simpanssien vastaavia sukupuita kuin esim. lehmien tai kanojen sukupuita. Aivan kuten yhteinen polveutuminen edellyttäisi.

No comments: