11.5.09

Selvännäkijän testaamisen sietämätön vaikeus

SWIFT osallistui selvännäkijä Patricia Puttin testaamiseen. Putt pyrki voittamaan JREF:in miljoona dollaria. Putt ja JREF:in edustajat keskustelivat pitkään siitä miten koe pitäisi suorittaa. Molempien osapuolien täytyisi hyväksiä ehdot ennen aloittamista.

Koe toteutettiin seuraavanlaisesti.

Kymmenen vapaaehtoista valkoihoista naista laitettiin vuorotellen Patrician eteen. Hänen piti kirjoittaa jokaisesta sivun verran selvänäön tuomaa tietoa. Sitten naiset saisivat valita papereista oman arvionsa. Jos viisi naista löytäisi oman paperinsa, niin koe olisi onnistunut.

Ehdotettu koejärjestely lähetettiin Patricialle viime vuoden kesänä. Koe suoritettiin huhtikuun kuudes päivä. Yksikään nainen ei tunnistanut omaa paperiaan.

Jälkeenpäin SWIFTin Alison Smith kirjoitti Patricialle. Hän tiedusteli miksi koe ei onnistunut. Selitys oli löytynyt.

Patricia ei ole ollenkaan pettynyt tuloksiin. Aluksi oli pientä järkytystä, mutta pian hän tajusi ettei olisi koskaan voinut voittaa haastetta. Kokeessa olevat esteet olivat liian vahvat.

Ensinnäkin naiset olivat kuin mustia muumioita. Heidät oli kääritty kaapuun, jotta selvännäkijä ei näkisi selviä vinkkejä kehonkielestä. He olivat kasvot kääntyneenä poispäin Patriciasta. Hän ei saanut nähdä kuinka naiset saapuivat huoneeseen. Kaikki tämä esti heitä ottamasta yhteyttä Henkiolentoon. Tämän takia Patricia ei saanut heistä irti mitään tietoja.

Mutta viime vuonna Patricialla ei ollut vastalauseita kokeen järjestelyistä.

Hän suostui kasvojen ja kehon peittämiseen. Anonymiteetti ei haitannut, sillä Patricia on aikaisemmin lukenut henkimaailman tietoja vain puhelinkeskustelun kautta. Hänen tarvitsi kuulla pelkkä ääni saadakseen tietoja. Jos asiakas puhuu liikaa, niin hän kehoittaa olemaan jopa olemaan hiljaa hetken aikaa.

Smith oli ehdottanut, että vapaaehtoiset saisivat puhua, mutta jokainen toistaisi saman tekstinpätkän William Blaken runosta. Patricia suostui siihen.

Toinen kokeen jälkeinen valitus liittyi vapaaehtoisen yksitoikkoiseen sukupuoleen. Patricia olisikin halunnut miehiä ja naisia, sekä suuremman ikäjakauman. Tasainen joukko poikia, tyttöjä, miehiä ja naisia olisi ollut parempi.

Koejärjestelyjen ensimmäisessä luonnoksessa kerrottiin, että kaikki vapaaehtoiset olisivat samaa sukupuolta. Myöhemmin siihen tehtiin lisäys: kaikki olisivat samaa sukpuolta ja samaa etnisyyttä. Putt vastasi siihen toteamalla; "Sounds perfect to me."

Jos Patricia ei olisi kyennyt heti "lukemaan" jotain vapaaehtoista, niin tarjolla olisi ollut viisi ylimääräistä henkilöä. Patricia ei kokenut heitä tarpeelliseksi koepäivän aikana.

Järjestelyistä keskusteltiin pitkään. Ennen kokeen suorittamista Putt allekirjoitti haasteen sopimuksen, jossa lukee mm.:

I, the undersigned, agree to all terms and conditions listed in this document outlining the protocol for my preliminary test in the James Randi Educational Foundation's One Million Dollar Challenge. I agree that the protocol outline describes a fair test of my claimed ability.

I do not believe the James Randi Educational Foundation, nor the individuals chosen by the James Randi Educational Foundation to conduct this test, will intentionally cause my failure through either intended or unintended means.

In the event that I do not pass this test, I will hold neither the James Randi Educational Foundation nor the individuals testing my ability responsible, and understand that in the event of failure I am permitted to re-submit my claim and application one year from the date of the test.


Jos Puttin jälkiviisautena tulleet muutokset olisi otettu mukaan kokeeseen, niin tilanne olisi tietenkin ollut erilainen.

Neljä miestä. Neljä naista. Näistä kahdeksasta neljä olisi nuorta. Neljä aikuista. Lisäksi yksi mies ja nainen joiden ikää ei määriteltäisi. Näin saataisiin kymmenen vapaaehtoista. Heitä ei naamioitaisi mitenkään.

Onnistumiseen olisi vieläkin vaadittu viisi tunnistamista.

Sen saavuttaminen ei tosin olisi enää mikään vaikea temppu. Patricia olisi voinut kirjoittaa paperin jossa mainitaan ongelmia poikaystävän kanssa, toisen paperin jossa mainitaan ongelmia aviomiehen kanssa, kolmas paperi mainitsee ongelmia tyttöystävän kanssa, ja neljäs mainitsee ongelmia vaimon kanssa. Näin saataisiin suurella varmuudella ainakin neljä osumaa, vaikka vain tieto seurustelusuhteesta muuttuu. Joku noinkin pienestä informaatiomäärästä sopisi varmasti nuoreen mieheen, nuoreen naiseen, vanhempaan mieheen ja vanhempaan naiseen.

Pelkästään tieto sukupuolesta ja iästä tarjoisi informaatiota tunnistamiseen.

Tämän takia ylimääräisen informaation määrä pyrittiin pitämään minimissä. Muuten ei pystyttäisi päättelemään onko Patricia saanut tietoa jostain mystisestä ulottuvuudesta.

Mutta Patricia Putt valitti koejärjestelyistä vasta sitten kun hän epäonnistui.

No comments: