ClinicalTrials ja luotettavampi lääketutkimus, osa 2

Viime vuonna saimme hämmästellä lääketutkimuksen ripeää edistystä. Edistystä ei tapahtunut tutkimusmetodologian saralla. Se tapahtui niinkin yksinkertaisessa asiassa kuin tutkimusten ennakkorekisteröinnissä.

ClinicalTrials.gov sivusto tarjoaa mahdollisuuden rekisteröidä tutkimus ja siinä käytettävät tutkimusmenetelmät ennen tutkimuksen aloittamista. Miksi niin kannattaa tehdä? No siksi, ettei tuhma ja paha sekä korruptoinut tutkijaryhmä pääse tutkimuksen jälkeen valikoimaan mittaustuloksista jotain sopivampaa tulosta. Näin tehtäisiin, jos alkuperäinen mittauskohde ei tuotakaan sitä psykologisesti merkittäväksi miellettyä positiivista tulosta.

Esim. testataan lääke X:n vaikutusta verenpaineeseen. Tutkimuksen mukaan lääke ei vaikuta mitenkään verenpaineeseen. Mutta se näyttäisi vaikuttavan verensokeriin. Joten lääke X mainitaan tutkimuspaperissa oivana keinona verensokerin säätelyyn. Alkuperäinen negatiivinen tulos verenpaineen suhteen unohdetaan.

Yleensä vaihdetaan tutkimuksessa arvioitavia oireita tai veriarvoja. Tällainen mittauskohteen vaihto jälkeenpäin ei ehkä heti vaikuta pahalta teolta. Siinähän pelastetaan edes jotain mainitsemisen arvoista jo tehdystä tutkimuksesta! Mutta samalla unohtuu se negatiivinen tai muuten vähemmän huomionarvoinen alkuperäinen tulos. Ja kun nämä vaihdetut maalilinjat laitetaan siihen julkaistavaksi lähetettyyn paperiin, niin joskus tulevaisuudessa tehtävä alkuperäisen mittauksen kannalta relevantti meta-analyysi antaa vääristetyn tuloksen. Tieteessä negatiiviset tulokset ovat nääs yhtä tärkeitä kuin positiiviset tulokset.

Tutkimustulosten muutoksia ennen ja jälkeen rekisteröinnin käyttöönottamista onkin vertailtu eri tavoilla. ClinicalTrials otettiin julkiseen käyttöön helmikuussa 2000. Tässä näyte merkittävästä erosta tuolta vuoden takaisesta kirjoituksestani:

Vertailuun otettiin 55 sydäntautien hoitoon keskittyvän tutkimuksen edistyminen ja tulokset. Ennen vuotta 2000 julkaistuista tutkimuksista 57 % ilmoittivat positiivisia tuloksia hoidolle. Vuoden 2000 jälkeen aloitettujen tutkimusten kohdalla positiiviset tulokset romahtivat 8 % paikkeille. Ja ilmestyipä kokoelmaan myös ensimmäinen hoitomuodon haitallisuudesta kertova tutkimus. Tämä jos mikä on hieno esimerkki siitä miten tutkimusta voidaan muuttaa paremmaksi.

Siinä ongelma hieman mutkia suoristaen ja yksinkertaisena. Voimme melko suurella varmuudella todeta, että ennen julkista tutkimusrekisteriä julkaistavaksi pääsi runsaasti kökköjä positiivisia tuloksia. Tätä ennakkorekisteröinnin tärkeyttä on toitotettu monta vuotta. ClinicalTrials on ollut käytössä monta vuotta.

Miten hyvin sitä sitten noudatetaan alusta loppuun asti? Helmikuussa Nature kertoi huonoista luvuista. Tuoreessa arviossa vain hieman yli kolmannes rekisteröidyistä tutkimuksista ilmoitti tuloksensa ClinicalTrials -tutkimusrekisteriin. Tutkijat tarkastivat yli 4300 ClinicalTrials -tutkimusrekisteriin rekisteröidyn tutkimuksen edistymistä vuodesta 2007 vuoteen 2010. Vain 29 % niistä julkaisi tuloksensa tieteellisissä julkaisuissa kahden vuoden aikarajan sisällä. Ja vain 13 % ilmoitti tuloksensa ClinicalTrials -rekisteriin.

Overall, by July 2014, two-thirds of the results of trials completed between 2007 and 2010 had been published or reported online. Previous research has found similar problems with clinical-trial reporting, the team says; studies have variously reported that 25–50% of clinical-trial results remain unpublished several years after the trials' completion.

Tutkimusprosessin jättäminen kesken tuolla tavalla on tietenkin tieteen ajantuhlausta. Sekä tutkimusrahojen kaivoon lapioimista.

WHO ja pari akateemistä järjestöä hoksasivat hyvän keinon vääntää tutkiryhmiä tutkimusrekisterin pariin. He vaativat tieteellisiä julkaisuja julkaisemaan vain sellaisia kliinisiä tutkimuksia, jotka on rekisteröity.

Suomessa on onneksi myös muistutuksia julkisen tutkimusrekisterin käytöstä. ClinicalTrials on Yhdysvalloissa, mutta se on avoin kansainvälisesti kaikille. Yli puolet rekisteröinneistä tehdäänkin USA:n ulkopuolelta. Esim. Turun kliininen tutkimuskeskus kertoo sivullaan rekisteröinnistä näin:

WHO:n ja lääketieteellisten aikakauslehtien päätoimittajien järjestön ICMJE:n (International Committee of Medical Journal Editors) aloitteesta on sovittu yhteisistä periaatteista, joiden mukaan lehdet ottavat julkaistavaksi vain sellaisia kliinisiä, ihmisillä tehtäviä vaikuttavuus- ja interventiotutkimuksia, jotka on rekisteröity julkiseen tutkimusrekisteriin. Rekisteröinnin tavoitteena on saada kaikki tutkimukset tuloksineen julkisiksi, lisätä yleistä luottamusta tutkimustoimintaan ja välttää päällekkäisiä tutkimuksia eettisyyden nimissä.

ICMJE:n kriteerien mukaan rekisteröitäviksi kliinisiksi tutkimuksiksi katsotaan kaikki interventiotutkimukset. Interventioita ovat mm. lääkkeet, laitteet, kirurgiset toimenpiteet sekä behavioraaliset ja muut hoitomenetelmät. Puhtaasti havainnoivia tutkimuksia ei tarvitse rekisteröidä.

Tutkimuksen rahoituslähde ei vaikuta rekisteröintivelvoitteeseen; myös ns. tutkijalähtöiset hankkeet on rekisteröitävä ennen ensimmäisen potilaan ottamista mukaan tutkimukseen. Lehtien päätoimittajat voivat tutkijoiden pyynnöstä ottaa kantaa siihen, milloin rekisteröinti on tarpeen.

On olemassa useita ICMJE-kriteerit täyttäviä julkisia rekistereitä, esim. NIH:in, US National Institute of Healthin ylläpitämä Clinical Trials tai WHO:n ICTRP-rekisteri. Rekisterin tulee olla julkinen, maksuton ja kaikkien tavoitettavissa, ja ei-kaupallisen tahon ylläpitämä. Elektronisessa rekisterissä tulee olla mekanismi, jonka avulla rekisteröidyn tiedon luotettavuus voidaan varmistaa.

Tutkimusrekisterin edut ovat kiistattomat. Tutkijat on vain saatava noudattamaan käytännön periaatteita loppuun asti. Rekisteröinti ei poista kaikkia tieteelliseen tutkimukseen liittyviä ongelmia. Mutta se on iso harppaus, loikka ja tasahyppy oikeaan suuntaan. Kunhan tutkijat opetetaan tekemään tuo pomppiminen tutkimusrekistereiden suuntaan.