12.2.09

Darwin ja Steve

Tänään kaikki kansat hyljentyvät kunnioittamaan Charles Darwinin syntymäpäivää. Minua enemmänkin ärsyttää se kuinka jo kauan sitten homehtuneen naturalistin juhlinta vie huomion pois itse tieteellisestä teoriasta. Toki Darwin osasi yhdistää eri langat yhteen tavalla joka ei edellisiltä onnistunut, mutta hänen jälkeensä on kudottu kasaan aivan uudet villapyjamat (Tuli ekana mieleen). Nykyinen evoluutioteoria on monimuotoisuudessaan vaikuttava. Niin moni tieteenala kykenee soveltamaan sitä. Pari viikkoa sitten Richard Dawkins puhui Teemalla evoluutiosta kolmiosaisessa sarjassa, tai jotain. Pystyin katsomaan vain ekan jakson alkua, sillä tiesin ettei ohjelmassa puhuta mistään minulle uudesta asiasta. Samat höpötykset Beagle-laivasta. Sirkkuja ja kilpikonnia. Huolestuneisuutta teorian vastaanotosta silloisessa yhteiskunnassa. Sitä samaa mitä on kaikissa Darwinista kertovissa kirjoissa.
Toivon, että televisiossa pyörisi sellaisia dokumentteja evoluutioteoriasta joita ei ole tehty tietämättömille. Jotain modernista tutkimuksesta ja uusien teorioiden testaamisesta.

Niitä odotellessa tyydyn seuraamaan miten Projekti Steve etenee. Pian julkaistaan tuhannen Steven nimi. Projekti on saanut runsaasti kiitosta:


"I had the worst love life in the whole field of leech systematics, but now that I'm an NCSE Steve, my social life has really taken off! I have 2000 Facebook friends and most of them are vertebrates."
—Steve

"I was out of shape and lethargic, and didn't care what other people thought of me. Since becoming an NCSE Steve, I've lost 35 pounds, improved my tennis game, my hair is coming back, and I'm dating a supermodel! Thanks, NCSE!"
—Stephen

1 comment:

Sähis said...

Aika hauska projekti. Oispa vaan aloittanut aikaisemmin niin olis voinut saada hövelillä tavalla kunnioitettavan Stewe Irwinin mukaan (olettaen ettei hän epäillyt evoluutiota viimemisinä päivinään).

Ei kuitenkaan sillä, että muut tiedemies Steve:t olisi yhtään vähäpätöisempiä.