21.2.08

Scientologien kriitiikko tekee itsemurhan

Noin viikko toistaiseksi suurimman scientologiakirkon vastaisen protestointikampanjan alkamisen jälkeen Shawn Lonsdale on tehnyt itsemurhan häkämyrkytyksellä. Ruumis löydettiin lauantaina. Lonsdalen auton pakoputkesta johti puutarhaletku sisälle taloon. Poliisien raporttien mukaan asiaan ei liity vilunkipeliä. Talosta löydettiin itsemurhaviesti. Olosuhteet ovat tietenkin epäilyttävät, mutta tutkinta on vasta alkanut.

Asiaa monimutkaistaa vielä se, että Lonsdale asui Clearwaterin kaupungissa. Kyseessä on kaupunki, joka on käytännössä scientologien omistuksessa. Clearwater on scientologian henkinen pääkaupunki. Herkullisimmat spekulaatiot on koottu Dream's Endin artikkeliin. Lafayette Ronald Hubbartin poika teki myös itsemurhan vuonna 1976. Auton pakoputkesta johti letku auton sisälle. Patologi ei vain onnistunut löytämään häkää pojan ruumiista, mutta löysi kahdet neulanjäljet käsistä.

Lonsdale ilmestyi Scientologiakirkon vitsaukseksi kaksi vuotta sitten. Hän kuvasi videokamerallaan scientologeja ja teki lopulta pseudo-dokumentin skientologiasta, joka esitettiin paikallisella kaapelikanavalla. Hän matki scientologien toimintamenetelmiä: tutki kirkon roskia ja laittoi dokumentteja nettiin, levitteli esitteitä joissa kerrottiin kirkon taustoista, mainosti dianetiikkamateriaalia joka on saatavilla ilmaiseksi (FreeZone).

Scientologiakirkko pani hanttiin. Seurasi tutut haasteet ja palkatut yksityisetsivät. Paljastui, että Lonsdale oli sekstaillut miesten kanssa julkisella paikalla.

Viimeisinä kuukausina Lonsdalen scientologeihin suuntautuva into hiipui. Näytti siltä, että hän olisi siirtymässä takaisin työelämään.


Loppukevennys:

Anonyymeiltä ei lopu jäätelö kesken protestoinnin, sillä paikalla ilmestyy kuin taikaiskusta Frosty Ice-auto.

2 comments:

Anonymous said...

Onko tämä sama tyyppi, joka oli BBC:n skientologiadokumentissa?

Anonymous said...

On. Kesken haastattelun eräs skientologi tuli huomauttamaan, että miehellä on rikkeitä tilillään. Se on nauhalla.