18.12.10

Nooan uusi arkki ja salaperäiset perustelut

Kreationistit onnistuivat saamaan virallista tukea uudelle kreationismipuistolle. Kentuckyn osavaltio antaa rakennusprojektille 37,5 miljoonaan dollarin edestä verohelpotuksia. Kuvernööri Steve Beshear on kehunut toimittajille, että rakennusprojekti ja valmis Ark Encounter-huvipuisto tuovat rahaa ja työtä osavaltioon. Siksi ei ole niin tarkkaa noudatetaanko valtion ja kirkon erotusta. Rakennusprojektin suunnittelijoina häärivät kreationistit mainostavat (toisilleen) puistoa Jumalan sanan vahvistamisen ja kansalaisten käännytyksen kannalta erittäin hyvänä paikkana. Ark Encounterin arkissa on mukana tietenkin hirmuliskoja. He myös opettavat vierailijoille, että Nooa oli n. 600 vuotta vanha ukko.

Onneksi rahoituspäätös on perusteltu ihan oikeilla kannattavuustutkimuksilla osavaltion matkailubisnesten, väkiluvun ja muiden tekijöiden kautta. Answers in Genesis-järjestön ajama arkkipuisto on Ken Hamin idea. Nuoren maailman kreationistinakin tunnettu Ham on vakuuttanut kuvernöörille ja kumppaneille, että puisto kannattaa rakentaa. Arviot turismiryntäyksestä ainakin tekivät vaikutuksen. Huvipuisto vetäisi sisään vuodessa n. 1,6 miljoonaa turistia. Siitä kertyy paljon rahaa eri liikkeiden kassoihin. Kannattavuusraportin mukaan n. 591 miljoonaa dollaria ensimmäisen vuoden aikana. Hyvin vaikuttava projekti.

On ilmennyt yksi pienen pieni ongelma. Kuvernööri tai juuri kukaan muu päätöksiä tehnyt ei ole lukenut tuota paksua tutkimusta Ark Encounterin arvioiduista seuraamuksista osavaltiossa. Onneksi päättäjien ei tarvitse lukea papereita. Sitä varten on olemassa asiantuntijat, jotka lukevat nivaskat poliitikkojen puolesta. He antavat suositukset eteenpäin. Eikä päättäjillä ole lain määräämää velvollisuutta tutustua hankkeiden kannattavuuteen.

AiG:n rakentama luomismuseo vetää nykyään vuosittain 300´000 vierailijaa. Luomismuseo ei ole riippuvainen säästä, toisin kuin tuleva Ark Encounter, jossa on runsaasti ulkoilman armoilla olevia kohteita.

Barefoot and Progressive
-blogissa on ihmetelty mistä aukosta Ark Encounterin kannattavuustutkimus revittiin. Arkkipuiston oletetaan vetävän enemmän väkeä kuin tunnettu vesi- ja huvipuiston yhdistelmä King's Island. Nooan arkin jäljitelmän pitäisi houkutella enemmän väkeä kuin Cincinnatin eläintarha.

On ilmennyt yksi pienen pieni outous. Answers in Genesis-järjestön pomo Ken Ham on hyvää pataa 10´000 sivuisen (luit oikein) kannattavuustutkimuksen tehneen America's Research Groupin kanssa. Sen johtaja Britt Beemer ja Ken Ham ovat jopa kirjoittaneet yhdessä Already Gone kirjan. Tuskin Ark Encounterin taustalla on mitään hyväveli-verkostoa. Kunhan tuohon kannattavuustutkimukseen päästään käsiksi, niin selviää millä tavalla syrjäseudulle rakennettava Ark Encounter muka vetää puoleensa väkeä enemmän kuin miljoonakaupungin viereen rakennetut puistot.

1 comment:

Tomi said...

Kun ei olla päästy yksimielisyyteen löytyneiden arkkien määrästä, niin Ken Ham on ratkaissut ongelman, Jumalan ohjauksella, rakentamalla uuden, mutta aidon arkin.

Onkohan ko. kuvernöörin motiivit pelkästään taloudelliset ?
Kenties käy ilmi, että kuvernööri on kreaattihihhuli.