Hei me raiskataan lapsia, osa 1

Katolisen kirkon pedofiliaskandaali jatkuu vuodesta toiseen. Uusia hyväksikäyttötapauksia ilmenee aina jostain maailman kolkasta. Edellisten vuosikymmenten tuhmat tekoset ovat otsikoissa. Se on yksi tekijä katolisen kirkon nykyiselle kurimukselle. Yhä harvempi kehtaa sanoa ääneen olevansa katolista uskoa seuraava. Pappipula pahenee, kun seminaareihin ei enää eksy nuoria miehiä. Apu löytyy onneksi robotiikasta. Jäsenkadon lisäksi kirkon kirstuista katoaa kolikoita, kun hiippakunnat joutuvat maksamaan miljoonia ja taas miljoonia korvauksina hyväksikäyttöjen uhreille.

Nostan aiheen jälleen esiin blogissani, sillä erehdyin lukemaan Beyond Belief - The Catholic Church and the Child Abuse Scandal -kirjaa. David Yallop on koonnut kansien väliin katolisen kirkon historian hyväksikäyttöjen ja pahoinpitelyjen salailussa. Ilmiö ei ole uusi. Yallop käy läpi miten papit kirjoittivat varoittavia tekstejä toisten pappien rikoksista ja pervouksista. 1051 ilmestyi Liber Gomorrhianus, jossa tuomittiin pappien harrastama sodomia ja vaadittiin paavia puuttumaan asiaan. Kirjassaan piispa Pietari Damian kuvaili miten jotkut piispat salailivat rikoksia ja suojelivat syyllisiä pappeja. Eniten häntä kauhistutti miten papit saalistivat nuoria poikia. Damian vaati pervojen pappien pappisvihkimyksen perumista.

Vuosisadan välein ilmestyi kirja, jossa tuomittiin samalla tavalla samat karmeudet. The Decree of Gratian jopa suositteli pedofiilipappien ekskommunikaatiota.

Pappeja suojeleva salainen systeemi astui voimaan vahvana 1600-luvun jälkipuoliskolla. Beyond Belief kertoo miten silloinen laaja salailu jatkui vuosikymmeniä, kun pedofiilipappeja kierrätettiin ympäri maita ja mantuja. Pahat tapaukset ylennettiin, jotta he eivät olisi tavallisen seurakunnan parissa tekemässä pahojaan.

Historia toistaa itseään, sillä vastaavat teot olivat järjestelmällisesti paikallaan toisen maailman sodan jälkeen ympäri maailmaa. Pyhä istuin asetti määräyksiä, joilla papit arvioitiin kirkon seinien sisällä. Pedofilia oli karmea synti joka tuomittiin rajuin julistuksin. Mutta se ei ollut kirkon silmissä rikos, joten sen käsittely kuului moraalikysymyksenä papeille. Ongelmien kasaantuessa ja maallisten tuomioistuinten kysellessä miten helvetissä te mulkerot teitte noin tyhmästi, oli vastaus olkapäitä kohauttelevan viaton: "Me luotimme psykiatrien arvioihin pedofiilipapeista!"

David Yallop viipaloi vastalauseen tarkastelemalla silloisia sisäisiä muistiinpanoja (katolinen kirkko oli täysin tietoinen siitä miten rajuja rikoksia sen seinien sisällä tapahtuu), mutta nyt tarvitsen pienen rauhoittumistauon.

*vetää henkeä*

1962 Pyhä istuin määräsi, että "sanoinkuvailemattoman rikoksen" käsittelyssä uhrin pitäisi kirjoittaa virallinen valitus tapahtuneesta kirkolle 30 päivän sisällä. Jos uhri sattuisi olemaan lapsi, joka ei ymmärrä mitä tapahtuu ja mistä saisi apua, niin arvatkaapa miten uhrille voi käydä myöhäisen valituksen seurauksena? Ekskommunikaatio. Salailun tarkoituksena on tietenkin suojelle viattomia ihmisiä vääriltä syytöksiltä. Samalla varmistuu, että kirkon maine saadaan pysymään puhtaana, jos syyllisten pappien syyttäjät eivät saakaan sanottavaansa julkiseksi.

Hyväksikäyttöskandaalit lähtivät purkautumaan, kun tarpeeksi moni uhreista uskalsi tulla julki tietoineen. Ensimmäisen kiven heitti Yhdysvalloissa Rita Millan tapaus. 1984 paljastui, että teinityttö oli ollut seitsemän papin seksileluna. Kaikki alkoi tunnustuskopista, jossa pappi kävi käsiksi tyttöön. Isä Santiago Tamayo hyväili 16-vuotiaan rintoja. Hän sai painostettua Ritan olemaan hiljaa tapahtuneesta. 18-vuotiaana Rita oli säännöllisesti tyydyttämässä Tamayon syntitarpeita. Tamayo oli selittänyt: "Jumala haluaa sinun pitävän tämän papin tyytyväisenä. Se on sinun velvollisuutesi."

Los Angelesin St Philomena kirkon liperikauluksisista löytyi muitakin himokkaita miehiä. Tamayo päästi mukaan kuusi miestä. Kukaan papeista ei käyttänyt kondomia. Rita pamahti paksuksi vuonna 1980. Tyttö passitettiin "opiskelemaan lääketiedettä" Filippiineille. Ritan vanhemmat eivät tienneet mitään raskaudesta. Papit antoivat tytölle 450 dollaria, jolla piti selvitä seitsemän kuukautta. Rita melkein kuoli synnytyskomplikaatioihin. Lapsi olisi pappien ohjeiden mukaan pitänyt jättää Manilaan. Apua ei saatu kirkolta edes sen jälkeen kun Ritan vanhemmat saivat selvillä mitä oli tapahtunut.

Vasta syytteen nostamisen jälkeen paikallinen seurakunta alkoi reagoimaan. Ritan vanhemmat vaativat isyystestin tekemistä ja useampi syyte oli uhkaavasti esillä. Toiset nuoret tytöt eivät saisi kokea sitä mitä Rita oli käynyt läpi. Syyte ei mennyt läpi oikeussaleissa, sillä rikos oli vanhentunut. Syyttäjä Gloria Allred piti lehdistötilaisuuden vuonna 1984 saadakseen huomiota. Los Angelesin hiippakunta reagoi Vatikaanin ohjeistamalla tavalla. Syylliset seitsemän pappia lähetettiin ulkomaille. Vasta vuonna 1991 isä Tamayo tuli katumapäälle. Hän tunnusti rikokset ja julkaisi kirkon sisäisiä kirjeitä. Pakoilevat papit olivat saaneet rahallista tukea kirkolta siinä missä Rita ei ollut saanut tukea raskautensa aikana. Lopullinen kompensaatio hyväksikäytetylle tytölle oli 20´000 dollarin rahasto. Kirkko ilmoitti, ettei sen perustaminen ollut mikään tunnustus tapahtuneille rikoksille. Rahasto oli hyväntekeväisyyttä Ritan tyttärelle.

Hyväksikäyttöjen salailu ohjailtiin Los Angelesin arkkipiispa kardinaali Timothy Manningin pöydän takaa. Kun hänen seuraajaksi ilmestyi piispa Roger Mahony, jatkui pakoilevien pappien rahallinen tuki ilman häiriöitä. Silloisen kardinaali Ratzingerin (häneen *pops knuckles* palaamme *cracks neck* osassa 3) alaisuudessa ollut katolisen kirkon opin puhtautta valvova yksikköä ei reagoinut Los Angelesin salailuihin. Paavi Johannes Paavali II teki Roger Mahonystä kardinaalin. Isä Tamayo ei selvinnyt ilman seuraamuksia. Hän menetti pappisvihkimyksensä. Ei Ritan takia, vaan mennessään naimisiin.

Salainen järjestelmä huolehti, että katolisen kirkon maine saisi minimaalisen kolauksen. Mutta tulossa oli niin pahoja pappeja, että järjestelmä joutui koville.

Makua seuraavasta osasta:

Paavi vieraili Denverissä 90-luvulla. Pappi Tom Economus edusti hyväksikäytettyjä lapsia. Itsekin papin uhriksi alttaripoikana joutuneena Economus tiesi miten karmea ja yleinen ilmiö on. Hän keräsi 3000 kirjettä uhreilta ja heidän perheiltään. Ne olisi luovutettu Denverissä paaville, mutta vastaanottoa ei tietenkään saanut mahtumaan viime hetken suunnitelmiin. Turvamiehet eivät suostuneet ottamaan kirjeitä vastaan. Ne heitettiin kadulle. Economus postitti ne Vatikaaniin, mutta mitään vastausta ei koskaan ilmaantunut.

Ongelmaa ei ollut olemassa, jos sitä ei virallisesti tiedostettu.