Keinoliha on melkein täällä

En ole pariin vuoteen jaksanut seurata mitä Richard Dawkins puuhaa. Mutta tänään yksi Rikun twiittauksista nousi huomiokenttääni. Vaikka se on useita päiviä vanha. reaktio Independent-lehden tiedeuutiseen soluviljellyn lihan saapumisesta ravintoloihin.

Lyhyesti: soluviljelty liha tehdään eläimen kantasoluista, joista se kasvatetaan laboratorio-olosuhteissa lihasmassaksi. Tai sitä muituttavaksi mötikäksi, joka voidaan maustaa ja paistaa ja nautiia. Kananugetit ja makkarat sekä wurstit saadaa lautaselle tappamatta eläimiä. Tämä ratkaisee monta eettistä ongelmaa, joista väännetään soijalla vahvistettuja käsivarsia vegaaniväittelyissä. Myös lihateollisuuden monet ongelmat ympäristöhaittoineen vähenevät, jos keinoviljeltyä lihaa aletaan nauttimaan teurastamisen sijaan. Helsingin sanomat kertoivat, että tällaista viljeltyä lihaa pystytään kasvattamaan kotona. Itse olen täysillä soluviljellyn lihan kannattaja. Enkä malta odottaa sellaisen maistamista.

Se miksi kaikki tämä kiinnitti huomioni liittyy kotimaisiin kreationisteihin. Sain lukea Dawkinsin olevan sairas, täysi nolla, höppänä, ja niin edelleen. Nimittäin he ovat huomanneet mitä Dawkins on mennyt twiittaamaan soluviljellystä ihmisen lihasta:

Tissue culture “clean meat” already in 2018? I’ve long been looking forward to this.   What if human meat is grown? Could we overcome our taboo against cannibalism? An interesting test case for consequentialist morality versus “yuck reaction” absolutism.

Ei minun mielestäni mitään järisyttävää. Pohdintaa siitä miten me voisimme välttää ällötys-reaktion uuteen tapaan valmistaa ravintoa. Olisiko ihmisen kantasoluista tehdyn lihan syöminen väärin vai oikein? Siitä Dawkins ei tee minkäänlaista julistusta, vaan kehottaa miettimään asiaa. Olisiko ihmisen kantasolusta kopioitu liha kannibalismia? Mutta aiheena se ei kerää linkkejä. Aivan liian laimeasti maustettua mauskutettavaa aivoille.

Onneksi DailyNewsWire osasi kääriä pohdinnan houkuttelevaan kaapuun ja ravistelee päälle chilikastiketta.

Famous Atheist: Let's Eat Human Meat
 

Eli sellainen otsikko joka kiinnittää paremmin ihmisten huomion. Ja siitäkös ne kreationistit digipillastuivat. Tuollaisten kulinaristien moraalittomuudesta syyttäminen ei ole kaukana.

En heti keksi millä perusteella ihmisen kantasolusta valmistettu keinoliha olisi eettisesti väärin. Varsinkin jos solujen luovuttaja tekee sen juuri tuollaista tarkoitusta varten. Tarkoissa olosuhteissa voidaan tarkistaa ja tietää lihan sisältämien ainesosien turvallisuus. Olisin täysin valmis maistamaan sitä.

Soluviljelty ihmisen liha hampurilaisessa aiheuttaa omat modernin maailman eettiset pohdinnat. Onko se rasistista, jos syön pelkästään mustan ihmisen kantasolusta valmistettua lihaa? Vai se, etten suostuisi syömään sellaista lihaa? Myös ruokaa menua selatessa on aivan uusi äänensävy, kun valitsee kiinalaisen ja meksikolaisen aterian väliltä.

What the Health

Dokumenttielokuvia on monenlaisia. Aihe on aina tarkoituksella ajamassa jotain näkökulmaa, eikä se itsessään ole mikään ongelma. Katsojan vastuulla on olla tietoinen siitä miten mikin elokuva yrittää vaikuttaa häneen. Älä niele kaikkea näkemääsi pureskelematta sitä skeptisillä tekohampailla. Ruokajuomaksi suosittelen kirkasta lähdekriittisyyttä.

What the Health tarjoilee pöydelle kasvisravinnon ylivoimaisuutta. Jälkiruokana nenän eteen kannetaan väitteitä siitä, että vegaanin elämän valinnut jopa paranee sairauksistaan. Kameran edessä puhuu Kip Andersen. Katselin elokuvan läpi. En kommentoi sen sisältämiä terveysväittämiä sen tarkemmin, sillä minua paremmat bloggaajat ovat jo tehneet sen työn. Dokumenttielokuvan väitteitä on käyty läpi useilla eri sivustoilla, mutta pääasiassa in english. Diet Doctorin suorittama viipalointi ja Dave Aspreyn kokkaus ovat lukemisen arvoisia kokonaisuuksia. Myös Aamulehti omisti täällä Suomessa artikkelin What the Health dokumenttielokuvan terveysväittämille. Sen sisältö jää kuitenkin helposti vain vastakkaisen toteamiseksi, sillä debunkkaus vaatii tutkimusten laadun ja tutkimusmenetelmiä vertailua. Muuten ei saada selville kokonaiskuvaa. Epidemiologinen vai kliininen koe? Tarpeeksi suuri otanta vai liian vähän osallistuja edes melko varman päätelmän tekemiseen? Jne.

Sen sijaan keskityn siihen miten WTH käyttää vähemään vakuuttavia keinoja edistäessään sanomaansa. Siinä suhteessa elokuva sortuu aivan liian usein katsojan manipulointiin.

Kuvituksessa havainnoidaan lihan terveyshaittoja, kun lapsille tarjoillaan paistinpannulta tupakkaa. Se on iskevä näky. Ja ihan hauskakin. Toisaalta lihateollisuuden ongelmien kohdalla näytetään miten tehotuotannossa eläimiä kohdellaan julmalla tavalla. Ja miten teurastamoissa eläimien sairauksia ja tulehduspaiseita purskautetaan veitsillä. Vastenmielistä katseltavaa. Vastaavasti voisi vegaaniravinnon haittoja esittämällä kameroille annoksia joissa on homehtuneita porkkaneita ja mätiä luumuja. Se itsessään todistaisi yhtä olemattomalla tavalla onko kasvisravinto terveellistä vai ei.

Ensimmäinen selkeä närkästyksen tunne tuli pintaan, kun Andersen luulee puhelinsoiton todistavan yhtään mitään. Hän soittaa eri terveysjärjestöjen puhelinnumeroihin esittääkseen kysymyksiä. Järjestöjen kotisivuilla on ruokareseptejä, joissa suositellaan lihan käyttöä. Kun puhelimeen vastataan, niin eihän sieltä heti tule selkeää vastausta Andersenin kysymykseen. Vastannut henkilö ottaa yhteystiedot talteen ja lupaa jonkun asiantuntijan ottavan yhteyttä takaisin. Andersen antaa katsojan ymmärtää, etteivät nämä järjestöt pysty antamaan mitään vastausta hänelle.

Tuollainen menettely on silmissäni pelkkää manipulointia. Ja se meni mielestäni vielä selkeämmäksi pintakiillon esittelyksi loppupuolella.

Tutkimukset VS Anekdootit, tuo ikuinen taistelu.

Dokumentin alkupuoliskolla esitellään liharavinnon terveyshaittoja. Niitä perustellaan ruudulla vilahtavien tutkimuspaperien voimin. Kip Andersen on netissä surffatessaan löytänyt tutkimuksen, joka sanoo sitä tai tätä. Ymmärrettävästi elokuvassa ei voida käydä läpi tutkimusmenetelmiä ja niiden mahdollisia heikkouksia. Useita tutkimuksia kattavia meta-analyysejä ei muistaakseni käytetä kertaakaan minkään tukena elokuvassa.

Tutkimuksen häipyvät ruudulta heti kun aihe vaihtuu kasvisravinnon terveyshyötyihin ja jopa sen parantaviin vaikutuksiin. Tutkimusten sijaan ruudulle levitetään henkilökohtaisia tarinoita. Ihmiset jotka vaihtavat ruokavalionsa kerrasta pelkkään kasvisravintoon. Ja heidän olonsa paranee vain muutamassa viikossa. Yksi heistä peräti lopettaa lääkkeidensä ottamisen. Eikä mainita sitä miten lääkitys vielä vaikuttaa kehossa useamman viikon ajan viimeisen pillerin ottamisen jälkeen, mutta mitä pienistä.

En henkilökohtaisesti ole mitenkään vastustamassa kasvisravintoa. Jos siitä tulee hyvä olo, niin oikein hienoa ja upeeta. Vegaaneista tehdään helposti pilaa milloin missäkin, mutta se on sitä erilaisuuden kummaksumista. Itse olen avoimesti kuolleita eläimiä syövä heteromies. Fiksut ihmiset osaavat pitää kehon tarvitsemien aineiden koostumuksen myös kasvisravinnolla. Lihan osuus ihmiskunnan ravinnossa pitäisi varsinkin teollisuusvaltioissa olla pienempi. Lihan tuottamiseen menee niin paljon resursseja.

Netflixissä olisi samojen tekijöiden edellinen dokumenttielokuva Cowspiracy. Taidan katsoa sen ensi viikolla. Juhlistan sitä juomalla maitoa.