Sivistys saapuu Suomeen

Jo on aikoihin eletty, sillä Suomeen on saapunut korkeamman kulttuurin musiikkia. Aikaisemmin olen joutunut turvautumaan ulkomailla järjestettyihin konsertteihin. Turku saa kunnian toimia tämän vuoden videopelimusiikin ulosantina. Score! Music from video games tapahtuu 20. ja 22. maaliskuuta. Kerkisin ostamaan lippuni torstain konsertille. Samalla pääsen tarkistamaan mahdollisia ruokailukohteita tulevan PA-tapaamisen merkeissä.

Ready – set – go! SCORE! -pelimusiikkikonsertissa pääsevät vauhtiin niin pelihullut kuin muutkin. Ohjelmassa on musiikkia kaikkien aikojen suosituimmista videopeleistä mm. Skyrim, Last of Us, Sonic the Hedgehog, Halo, Beyond: Two Souls, Final Fantasy ja Journey.

Luvassa on siis jopa Austin Wintoryn säveltämää musiikkia. Odotan innolla Apotheosiksen kuulemista.

Wiherkoski iskee kuin miljoona rukousta

Tampereen Areena kunnostautui jälleen kerran Jeesuksen Ryhti ry:n arvoiseksi paikaksi. Sen toimitusjohtaja Harri Wiherkoski on aikasemmin tuonut julki ainoan oikean uskonnon ainoan oikean tavan uskoa asioihin. Esim. Alice Cooper julistettiin liian epäkristilliseksi esiintyjäksi. Lavashow olisi ollut satanismia ja epäjumalan palvontaa. Lavoillahan täytyy palvoa vain sitä yhtä tiettyä jumaolentoa: rytmiä. Tai Jumalaa. Jompikumpi.
Sen jälkeen Wiherkoski julisti Turmion Kätilöt pannaan. Tietenkin hänellä on Areenan pomona kaikki oikeus julistella yhtyeitä saatanallisiksi ja epäsoveliaiksi. Aivan kuten maksavailla ihmisillä on oikeus valita haluavatko he enää tukea Areenaa seteleillään. Minua ei ainakaan saa enää millään ilveellä Areenalle, olkoot lavalla vaikkapa Emilie Autumn ja Nick Cave laulamassa duettoa.

Tuoreimmassa tapauksessa toimitusjohtaja Wiherkoski on repinyt rukoilupöksynsä sopimattoman biisin esittämisestä. PMMP lauloi yleisölle Jeesus ei tule oletko valmis -kappaleen. Vastoin Wiherkosken toiveita. Hän sai tiedon tuosta karmeasta biisistä ja perehtyi siihen.

– Sain pari viikkoa sitten sähköpostiini viestin, jossa esiteltiin tämän kyseisen kappaleen lyriikat. Käännyin oitis tapahtuman järjestäjän puoleen ja pyysin olemaan yhteydessä kyseiseen bändiin. Kerroin, että talossa on kristilliset arvot ja toivoin, että he eivät kappaletta esittäisi.

 Uutisen jälkeen minun piti välittömästi tarkistaa miten rienaavaa lyriikkaa tuo tyttöpariskunta oli laatinut. Ja sehän on aivan järkyttävän ilkeämielinen kappale. Se sotii aivan selvästi kristinuskoa vastaan. Sanotaanhan kertosäkeessä, ettei Jeesus tule takaisin. Se riittää, sillä Wiherkoski tietää Jeesuksen olevan aivan kulman takana, toinen sandaali näkyvillä.

– Täytyy olla sokea idiootti, jos ei näe, että tämä homma on loppumassa. Se, mitä Raamatussa kerrotaan lopun ajoista, se tapahtuu valtavana vyörynä silmiemme edessä.

Tietenkin maailman nykyinen meno voi tarkoittaa vain sitä, että juuri kristinuskon versio maailmanlopusta on tapahtumassa. Tai ollut tapahtumassa sitten ensimmäisen maailmansodan, toisen maailmansodan,  Persianlahden sodan, etc ad infinitum. Ja parisen kertaa ennen noita tapahtumia. Maailmanloppu on siitä kiva, että se on huomisessa. Wiherkosken maailmassa kaikkien muiden uskonnot ovat väärässä. Tietenkin. Sokeaksi idiootiksi nimittäminen on vain sellainen hellyttely termi epäuskoisten edessä. Sitä ei varmasti tarkoitettu loukkaukseksi.

Vaarallista musiikkia

Egyptin vanhoillistunut ilmapiiri on alkanut vaikuttamaan entistä enemmän maan kulttuuriin. Sopimattomat kulttuuripiirit on leimattu saatananpalvonta-leimasimella. Muslimiveljeskunnan lakimies on ilmoittanut, että rock-konserteissa suoritetaan saatananpalvontaa. Yksi egyptiläinen mies oli tulkinnut jonkin metallibändin esityksen olevan moraalisesti arveluttava esitys. Nuoret olivat pukeutuneet epäilyttävillä kuvilla varustettuihin vaatteisiin. Hän mainitsi asiasta lakimiehielle ja siinä samassa soppa oli valmis.

Maan metallipiirit ovat aloittaneet valistuskampanjan, jossa varmaan väitetään konserteissa kuultavan mölyn tulevan muualta kuin paholaisen kurkusta.

Eipä asiat ole sen paremmin täällä maallistuneessa Suomessakaan. Keikkajärjestäjien vaikutusvalta vaihtelee tietenkin järjestäjien uskontojen mukaan. Nääsvillen lähistöllä olisi ollut fanien äänestämänä toivekonsertti. Paikalle haluttiin Turmion Kätilöt -bändi. Tampere Areenan Harri "Jeesuksen ryhti" Wiherkoski ilmoitti vain pari päivää ennen keikan alkua, että Turmion Kätilöt ei ollutkaan sovelias esiintyjä lavalle. Periaate oli sama kuin vuonna 2009, kun Wiherkoski tuomitsi Alice Cooperin epäsoveliaaksi esiintyjäksi areenalle.



Kiitokset vinkeistä herroille Repka ja Peuranen.

Pelimusiikkia Tukholmassa

Kaksi vuotta sitten piipahdin Tukholmassa nauttimassa sivistyneen maailman iloista. Toisin kuin Suomen kaltainen kulttuuriaavikko, Ruotsi osaa palvella myös kaltaisiani nörttejä. Oikea sinfoniaorkesteri suostuu soittamaan täyteen pakatuille saleille pelimusiikkia. Ehkä joskus kymmenen vuoden kuluttua vastaavaa iloa suodaan kotimaisten konserttisalien sisällä. Onneksi muistin tarkkailla tilannetta myös tälle kesälle.

9. kesäkuuta klo 19:00 alkaa Symphonic Fantasies Stockholm. Vuorossa on Kingdom Hearts, Secret of Man, Chrono Trigger ja Final Fantasy peleistä tuttua musiikkia. Jos kolme viimeistä nimeä eiät sano sinulle mitään, niin voin reagoida vain yhdellä tavalla. Pelkästään Secret of Manan kuuleminen sinfoniaorkesterin tulkitsemana aiheuttaa varmasti ankaran nostalgiaorgasmin. Vietin kyseisen SNES-pelin parissa aivan liian monta tuntia elämästäni. Chronofanittajien aika-avaruuden särkeväksi iloksi itse Yasunori Mitsudas on mukana tapahtumassa.

Ehkä joskus Suomessakin asti. Jos konserttijärjestäjiä kiinnostaa saada nuorempaa sukupolvea saleihin. Raha ei ainakaan ole minulle ongelma, sillä tällaiset musiikkitapahtumat ovat sen verran harvinaista herkkua. Printtasin juuri äsken lippuni. Enää miettimistä siinä miten pääsen kaupunkiin ja missä majoitun. Kesäkuuta odotellessa voin vain haaveilla miten mahtavia kokemuksia minulla voisi teoriassa olla kotimaassani. Jos vaikkapa kotimaisia konsertinjärjestäjiä sattuisi kiinnostamaan rahojeni vastaanottaminen. Tuskin olisin yksin jonottamassa lippuja.

Not keeping it gay

Cherry Knollin ala-asteella Michiganissa tehtiin jännä päätös. Joululauluja treenavat oppilaat kikattelivat lyriikoissa piilevän sanan takia. Opettaja päätti poistaa kyseisen sanan. Siitä seurasi kohu. Tuo noloksi päätynyt sana oli gay.

Don we now our gay apparel,
Fa la la, la la la, la la la.
Troll the ancient Yule tide carol,
Fa la la la la, la la la la.

Siveäksi siivottu versio on:

Don we now our bright apparel

Opettajan päätöksellä vahvistettiin gay -sanan merkitsevän vain ja ainoastaan homoseksuaalisuutta. Pian koulun facebook-ryhmässä moitittiin poliittisen korrektiuden rynnäköintiä. Koulun rehtori ei tykännyt muutoksesta. Nyt lapset laulavat alkuperäistä versiosta.

When Johnny Comes Marching Home Again -laululla voi nykyään tervehtiä sodasta palaavia sotilaista, sillä Yhdysvallat lopetti Don't Ask, Don't Tell käytäntönsä. Laulun sanoituksessa on samainen kulmakarvoja nostattava sana:

When Johnny comes marching home again,
Hurrah! Hurrah!
We'll give him a hearty welcome then
Hurrah! Hurrah!
The men will cheer and the boys will shout
The ladies they will all turn out
And we'll all feel gay when Johnny comes marching home.

The Asylum for Wayward Victorian Girls

The Asylum for Wayward Victorian Girls, Emilie Autumn


Itsemurhayrityksiä, itsensä viiltelyä, paranoiaa ja mielenterveyden häiriöitä. Emilie Autumn on pätevä viulusti, laulun-tekijä ja runoilija. Aiheet ovat sieltä sielun synkemmältä puolen. Siksi ne kolahtavatkin minun kaltaisen miehen kiinnostuksen kohteiksi. Olen ollut hänen keikalla Suomessa. Sanoisinko paremman puoliskoni puoli-pakottamalla (vaikka tykkäsin musiikista), mutta ensimmäisen biisin aikana muutuin vannoutuneeksi faniksi. Eikä pelkästään siksi, että Emilie ilmoitti vastustavansa järjestäytyneitä uskontoja. Koko show on enemmän kuin musiikkia. Mukana on myös viattomien tyttöjen turmelua The Rat Game osiossa. Tämä kaunis lastenloru tuottaa aina juuri oikealla tavalla kieroutuneen myhäilyn.



Puolet The Asylum-kirjasta keskittyy Autumnin kokemuksiin mielenterveyslaitoksessa. Toinen puolisko on fiktion muotoon puettu katsaus siitä miten naisia hoidettiin (suom. Ei hoidettu) viktoriaanisen aikakauden laitoksissa. Laitokseen lukitut naiset nousevat vastarintaan. Mukana on historiallisesti tarkkoja faktoja hoitokeinoista, joiden kuvaukset saavat vatsan sekaisin. Emilie on historianörtti. Historiallisen tarinan henkilöt ovat tarua. Emilien kokemuksiin osallistuvat ovat enimmäkseen tosihenkilöitä, joiden nimet on muutettu tai poistettu.

Emilien kokemukset ovat mielenkiintoisempaa luettavaa. Hän on kokenut pahoinpitelyä isän puolelta. Hyväksikäyttöä teini-iässä. Raiskaus. Perheen kulissit kuitenkin takasivat klassisen koulutuksen viulunsoiton parissa, joten taiteellisuus pääsi purkautumaan. Emilie on jatkuvasti lääkityksellä, sillä hänellä on kaksisuuntainen mielenalahäiriö. Lisäksi hän potee synnytyspelkoa. 2004 ehkäisypillerit pettivät. Emilie teki abortin. Traumasta seurasi epäonnistunut itsemurha vetyperoksidilla. Hänet lukittiin itsemurhavalvontaosastolle. Tuosta alkoivat The Asylumissa kerrottavat kokemukset.

Vähintään 72 tuntia kestävä valvonta loppuisi, kun lääkäri toteaa Emilien olevan tarpeeksi järjissään. Pian Emilie ymmärsi, etteivät lääkärit ole hänen ystäviään. Laitoksiin päätyy myös ihmisiä jotka eivät ole mielisairaita. He päätyvät samaan osastoon riehuvien ja väkivaltaisten mielisairaiden ihmisten kanssa. Emilie todistaa sellaisen määrän väkivaltaa, jota ei ole koskaan nähnyt eläessään Los Angelesissa.


Osastolla koetut asiat varmentavat Emilielle, että viimeistään laitoksissa eläminen (tai ruoka) saa itsemurhaa hautoneet tekemään itsemurhan. Mutta laitoksissa valvonta estää itsemurhien teon. Edes vessaan ei pääse ilman hoitajan tarkkailua. Siksi potilas haluaakin olla mahdollisimman normaali, jotta pääsee ulos tappamaan itsensä. Emilie varautui itsemurhavalvontaan ottamalla mukaan pari mielenkiintoista kirjaa jotka pitäisivät ajatukset kurissa. Ne takavarikoitiin ennen sisäänpääsyä. Samoin muistikirja ja kirjoitusvälineet. Hiuspinnit. Tietenkin myös kaikki vaatteet. Paitsi raidalliset reiden yläosaan ulottuvat sukat. Kynät olivat siis vaarallisia, mutta sukat joilla voisi hirttää itsensä saivat jäädä.

Anelun jälkeen Emilie saa yhden punaisen väriliidun ja yhden kirjan. Kirjan marginaalit täyttyvät muistiinpanoista. Myöhemmin häntä palkitaan oikealla mustalla kirjoitustussilla.

Emilie kirjoittaa osuvasti siitä miten ihmiset reagoivat aivan eri tavoilla mielisairauteen ja mielisairaisiin. Syöpäpotilaat voivat kertoa avoimesti kokemuksistaan. Mielisairaalassa käyneet eivät heti saa samanlaista sympatiaa, sillä mielisairaudet mielletään vieläkin stigmaksi. Onhan se vielä joissakin maissa rikos. Samoin mielisairaus leimaa ihmisen kokemukset ja tunteet. Potilaan läheisimmät ja rakkaimmat ihmiset tulkitsevat aidot tunteet "vain sairauden aiheuttamiksi". Tai ahdistus ja suru johtuvat vain lääkityksestä, eivätkä ole aitoja tunteita. Poikaystävä voi olla ääliö, mutta kun huomautat siitä, saat vastaukseksi: "Oletko ottanut lääkkeesi?"
Tämän seurauksena mielisairas ihminen on tuomittu olemaan ikuisesti epäluotettava. Vähemmästäkin haluaa tappaa itsensä.

Myös itsemurhaa haluavien hoidon mielekkyys laittoi miettimään. Suomessa on melkolailla samanlainen tilanne. Jos vakavasti masentuneella ihmisellä on itsemurha-ajatuksia, niin avun ja hoidon saaminen edellyttää pahimmillaan suuria ponnisteluja ja paperisotaa. On helpompaa päättää päivänsä kuin raahautua päivystykseen. Tietyllä tapaa systeemi on viritetty säästöjen lisäämiseksi, sillä itsemurhan tehnyt potilas ei ole enää rasittamassa mielenterveyshoitoa.

Mielisairaaloihin hakeutuu töihin myös niitä miehiä, jotka saavat kicksinsä mielisairaiden misujen hyväilystä. Nuori tohtori (jonka potilas Emilie ei ole) haluaa vain auttaa nuorta kaunista naista, olla hänen tukenaan. Kuin sattumalta hän on kiinnostunut Emilien laulujen sanoituksista. Tohtori toteaa, että Emiliellä voi olla persoonallisuushäiriö, jota ei ole toistaiseksi diagnosoitu sairaalassa. Hän haluaa auttaa naisartistia yksityisvastaanotollaan, jos Emilietä vain kiinnostaa oppia jotakin mielensä salaisuuksista.

If you were a crazychaser, where would you work?

Häiritsevä ja samanaikaisesti valaiseva kirjoitus löytyy Cutting Diary-osiosta, jossa Emilie selittää miksi alkoi viiltelemään itseään. Ensimmäinen viilto tehtiin partaveitsen terällä reiteen. Arvet todistivat maailmalle, että hänessä oli jotakin pielessä. Maailma ei nähnyt naisen pään sisälle. Maanisdepressiivisyys muuttui todelliseksi. Veri ja arvet todistivat sen. Viiltäminen tuntui hyvältä. Vapautukselta. Helpotukselta. Helpompaa kuin itkeminen. Kaikki tuomitsevat viiltelyn. Se ei häirinnyt Emilietä. Hän lopetti sen hyvästä syystä. Viiltely oli tapa hallita kipua ja ahdistusta, mutta hän oli riippuvainen siitä. Emilie olisi mieluummin oman tahdon varassa. Monta sivua pitkä selvitys viiltelystä on silmiä avaava näkökulma aiheeseen, josta ei kehdata puhua julkisuudessa.

Miten Emilien reissu laitoksessa sitten päättyi?

En kerro.

Suosittelen The Asylum-kirjaa kaikille synkkyyden ja vaihtoehtotodellisuuden ystäville. Herkemmät sielut voivat perehtyä maanisdepressiivisyyteen vaikkapa kevyemmän ja asiallisen The A-Z Guide to Good Mental Health - You don't have to be famous to have manic depression -kirjan kautta.

Pirulaisenpalvojille Lauluja Helvetistä

Paholainen on jälleen punonut juonia viattomien lasten tuhoamiseksi. Mummot muistuttavat metallimusiikin vaaroista, mutta nyt markkinoille on ilmestynyt salakavala sielujen tuhoaja. Rockmusiikin syntiset soinnut on naamioitu uuteen pakettiin. Ruotsalainen Hellsongs on nimensä veroinen. Heidän Hymns in the key of 666 sisältää useamman pirulaisenpalvojille tarkoitetun biisin. Esim. Slayerin Seasons in the Abyss on muutettu muka vaarattomaan muotoon. Samoin Black Sabbathin Paranoid on nykyään entistä viettelevämpi.

Vanhemmat! Suojelkaa lapsianne tältä svedujen bändiltä. Jeesus ei kuuntelisi tällaista menoa.

Kaukaiset Maailmat II koettu

Launtaina pääsin nauttimaan Distant Worlds II-sinfoniaorkesterin esityksestä Tukholmassa. He esittävät Final Fantasy-pelisarjan musiikkia, joka on enimmäkseen japanilaisen Nobuo Uematsun säveltämää. Pääsin peräti tapaamaan pikaisesti paria nettituttavaa ennen alkuvirityksiä. Tukholman Konserthus oli tyylikäs ja tasokas paikka tällaiselle tuotannolle. Sali oli täynnä innosta väriseviä faneja. Illan aikana oli useampi ensi-ilta, sillä jotkut kappaleet kuultiin joko ensimmäistä kertaa maailmassa, tai euroopassa, orkesterin esittämänä. Sekä täysin odottamatta paikalla olleet SquareEnixin edustajat olivat tuoneen myös kuvamateriaalia tulevasta Final Fantasy XIV-pelistä. Which was nice.

Kapellimestarina Arnie Roth. Yleisön joukossa istui myös itse mestari, eli Uematsu. 5 m etäisyys oli ihan hyvä, sillä yhtään lähempi kosketus olisi voinut herättää minut siitä unesta jossa elin Tukholmassa. Ei tarvitse sanoa päivää, tietääkseen että tulossa on jotain legendaarista.

Ja niinhän sieltä tuli.

Aloitus oli sopivasti sovitus pelisarjojen Alkusoitosta. Täydellisempää aloitusta ei ole. Illan aikana kuulimme 6 sekunnin pituisen voittotunnarin, sekä orkesterin taidot todistaneen Dancing Mad kappaleen. Järjettömän suuri urkujärjestelmä Oskar Ekburgin sormissa oli paras mahdollinen luomaan maailmanlopun tunnelmaa. Vakavien tunnelmien vastapainona Swing de Chocobo.

Väliajalla olin melko varma, että olen kuuntelemassa kaikkien aikojen parasta Pohjoismaista konserttia. Viimeisen kappaleen jälkeen jouduin toteamaan olleeni väärässä, sillä se olikin vielä parempi. Encorena jyrisi kaikkien odottama One Winged Angel, jossa Nobuo oli mukana laulamassa kuorossa.

Fanien iloksi oli järjestetty tapaaminen Uematsun kanssa, mutta sinne olisi pitänyt ostaa liput. Informaatiota tapahtumasta ei tahtonut löytää mistään ennen konserttia. Olisi pitänyt kytätä konserttitalon äärellä koko päivä. Sinällään harmillista, sillä olisin halunnut miehen nimmarin FF VIII cd-boksiini. Next time. En jaksanut jäädä jonottamaan uusimman Distant Worlds II cd:n ostamista. Tilaan sen netistä.

Illalla kuulin tyrmistyttävän huhun eräältä suomalaiselta. Distant Worlds II:sen edustaja oli tiedustellut mahdollista esitystä myös Suomessa. Mutta sinivalkoisten järjestäjien kiinnostus taisi loppua kuullessaan "pelimusiikkia" sanan. Mikä ei olisi kovin erikoista Suomen kaltaisessa maassa. Siitä huolimatta, että vastaava esitys myisi itsensä loppuun hetkessä, kunhan sitä vaivautuisi mainostamaa edes alkeellisesti internetissä. Nytkin suurin osa Ruotsiin matkanneista sai tietää pelimusiikkikonsertista Facebookin kautta. Suomaisten järjestäjien maailmassa Oikea kulttuuri on sitä kuolleiden eurooppalaisten miesten säveltämää/maalaamaa/kirjoittamaa. Peleissä on vain kaupallista pilipalipimputusta. Jos keskivertofani (minä) on valmis ostamaan liput, matkaliput laivalla, ja varaamaan hotellihuoneen vain ja ainoastaan tämän konsertin takia, niin melko varmasti pelikonserttia ei tarvitse myydä alennuslipuilla Suomessa.

Ihan vaan vinkkinä.

Seuraavana tavoitteena on kuulla Keiki Kobayashin säveltämä Unsung War vastaavalla tavalla pätevän sinfoniaorkesterin ja kuoron esittämänä. Ehkä ensi vuonna Japanissa.

Ei messias (vaan todella tuhma poika)

Kävin katsomassa Not the messiah (he's a very naughty boy) Finnkinon teatterissa. Kerrassaan mainio kulttuurielämys. Siinä kerrataan Life of Brian-elokuvan perussanoma kunnon orkesterin avustuksella. Ja kolmen lampaan. Alkuperäinen esitys oli Royal Albert Hallissa Lontoossa.



Nautin kokemusta täysin rinnoin. Sen rohkaisemana Brianin elämä tuli katsottua kuudennen kerran.
Mutta sanomassa on uskonnollisia hetkiä ja Raamatusta lainattuja vivahteita yhdistettynä huumoriin. Sehän on jumalanpilkkaa! Vieläpä pääsiäisen lähestyessä! Siksi Not the Messiah on herättänyt loukkaantumiseksi kuvailtuja tunteita. Brittiläinen Classic FM radiokanava lopetti Not the Messiah-mainosten esittämisen. Siihen reagoitiin Christian Voice-sivulla välittömästi:

Leading classical music radio station, Classic FM, have dropped all their promotion of Eric Idle's 'Not the Messiah', in response to a deluge of complaints from Christian listeners.

It took a couple of hours this morning for Classic FM executives to realise they had made a terrible mistake in promoting it.

Faced with hundreds of distraught emails sent over the weekend, and bombarded with so many telephone calls they stopped taking them, managing director Darren Henley ditched 'Not the Messiah' quicker than you can say 'Whose bright idea was that?'

Mitä? Kunnon kristityt protestoivat musikaalin esittämistä? Ja kanavapäälikkö otti valitukset vakavasti? Mikä on niin vaarallista Not the Messiah-esityksessä?

But listeners were not amused to find their radio station promoting a militant atheist production insulting Jesus Christ and doing violence to Handel's Hallelujah Chorus in the run-up to Easter. By 10am on Monday morning the competition was over and all reference to 'Not the Messiah', including images from the show, had been removed from the website..

Esityksessä pilkataan Jeesus Kristusta. Sillä edistetään militanttia ateismia.

It is worth taking a look at the LIBRETTO: The show opens with the words: 'The Book of Brian'. It then mocks the Biblical apocalypse, which it calls 'Apocalypso', blasphemes the Christian doctrines of the awesomeness of God and depravity of man, refers to 'The Evangelist Monty' - and we are still only on page 3 of a 22-page libretto. Instead of the shepherds glorifying God, they ask 'is it AD yet?' and sing about how much they love sheep. Take a look, and see if all you hold dear isn't being dragged through the mud, vilified and ridiculed.

Christian Voicen johtaja Stephen Green totesi, että Eric Idle on ateisti. Kuten olemme oppineet, pelkkä ateistin olemassa olo riittää fundamentalistin loukkaamiseen. Green lopettaa ylistämällä Herraa siitä, että radiokanava lopetti mainostamisen.

'We give all the praise to God for the change of heart at Classic FM and we hope and pray they will be more discerning in future.'

Jumala liikkuu mysteerisillä tavoilla. Ateistit tietenkin raivostuivat radiokanavan teosta. He ottivat yhteyttä Classic FM:ään. Pian kanavan johtaja Derren Henley ilmoitti mitä oli oikeasti tapahtunut. Mainoksia ei enää esitetty, sillä kanavan kilpailu oli jo päättynyt. Eikä Classic FM koskaan aikonut edes esittää Not the Messiah-esitystä.

Joten Christian Voicen ylistys meni väärään osoitteeseen.

Tosin fundamenlistien puolustukseksi täytyy todeta, että Eric Idle on ilmoittanut melko suoraan mitä mieltä hän on loukkaantuneista ihmisistä. Nimimerkki zachiscool11 laittoi kommentin Not the Messiah-mainokseen.

i got sick watching this. he is not the messiah. the only messiah is jesus christ this is blasphemy

Johon Eric Idle vastaa:

"It's odd isn't it? People still after - what, thirty years - still don't understand that Jesus Christ is in that movie twice, in his own guise. And he still insists on making it Brian. But when you're stupid there's nothing that can be done. Well, those are exactly the sort of people we wish to upset. Thank you. Well done. Job well done."

- Eric Idle.

Ihmisillä on oikeus loukkaantua. Aivan kuten toisilla ihmisillä on oikeus osoittaa sormella ja nauraa heille.

Kiitos vinkistä Jaakko Walleniukselle.

Digitaalisen diivan 3D Live konsertti

Viime vuonna japanilainen nuori mies meni naimisiin videopelihahmon kanssa. Japanilaisten interaktiivisuus digitaalisten hahmojen kanssa murtaa perinteisiä rajoja. Musiikkimaailmassa on ilmestynyt keinotekoisten poptähtien fanitusta. En tarkoita näitä perinteisiä keinotekoisia musiikkitähtiä (Britney, Kuukauden poikabändi ja Viaton Nuori Tyttönen) vaan täysin digitaalisia laulajia. 16-vuotias digitaalidiiva Hatsune Miku hallitsee maailmanlaajuista fanikerhoa. Hatsune (käännös: Ensimmäinen ääni tulevaisuudesta) perustuu Yamahan luomaan Vocaloid äänisyntetisaattoriohjelmaan. Oikeastaan Hatsune on Vocaloid 2 Character Vocal Series ohjelman kokonaisuus. Ääninäytteet perustuvat ääninäyttelijä Saki Fujitan lauluun. Eli jokainen voi tehdä omia lauluja ohjelmassa olevista osasista. Taitavimmat lauluntekijät nousevat myyntilistojen näkyville sijoille.

Tietenkin hyvät biisit vaativat näyttävät musiikkivideot. Niitä varten tehdään tietokoneanimaatiota. Tai perinteisempää animevideoita. Kansa haluaa myös konsertteja. Niissä on käytetty perinteistä valkokangasta.

Parempi versio on ilmestynyt. Lavalla soittaa ihka oikea bändi. Konsertissa käytettiin 3D-tekniikka. Lavalla on läpinäkyvä valkokangas, johon heijastetaan 3D-elokuvaa. Katossa on projektori, joka osoittaa lattiaan. Lattialla on heijastava kangas, josta kuva välittyy läpinäkyvään valkokankaaseen. Vain Hatsunen hahmo erottuu kankaalta. Melkein kuin hologrammi. Huulisynkasta valittaminen ei tällä kertaa ole aiheellista.



Lavan rakenteesta saa jonkinlaisen käsityksen siitä miten hologrammi luodaan. Samoin jaloista näkee, että hahmo leijailee pari senttiä lattiasta. Youtubessa on videoita konsertista, mutta vaikutelma kolmiulotteisuudesta ei välity. Pitäisi olla yleisön joukossa. Illuusio luodaan Musion Eyeliner-laitteistolla.

God Hates Music Videos

Fundiksista on niin kovin helppoa tehdä pilaa ja parodiaa. Esimerkiksi tällainen sarkastinen musavideo, jossa raivoavan Jumalan sanaa ja "kuolemaa homoille" levitetään popin kautta.



Hahhah. Eihän kukaan oikea fundamentalisti ottaisi Michael Jacksonin lookkia ja biisiä homofobian levittämiseen.

WHAT? Tuo on oikeasti Westboro Baptist Churchin musavideo? Ja heillä on omat versiot mm. Lady Gagan Poker Facesta. Maailma on entistä hullumpi. Tai sitten tuo on juuri sellaista aktiviteettia, jolla paljastetaan ettei Westboro Baptist Church ole muuta kuin parodiaa fundamentalisteita? Mutta ketkä ovat niitä hulluimpia fundamentalisteja? Mitä voi enää ottaa vakavasti? Miksi haluan hypätä alas parvekkeelta?

GrrlScientistin kautta.

Etäiset Maailmat Tukholmassa

Kesäkuun 12. päivä lähden Tukholmaa kohti. Siellä järjestetään niin mahtava konsertti, ettei minun kaltainen nörtti voi jättää mahdollisuutta väliin. Vastaavaa kulttuuritapahtumaa ei koskaan järjestetä Suomen kaltaisessa junttilassa.

Distant Worlds II

Sinfoniaorkesteri soittaa Final Fantasy-pelien parhaimpia kappaleita. Nobuo Uematsun säveltämiä, tietenkin. Herra Uematsu on myös Tukholmassa, joten nimmarin saaminen on teoriassa mahdollista. Tämän lähemmäksi uskonnollista hurmosta en uskonnottomana ihmisenä taida päästä.

Flight of the Conchords 2-kausi

Miksei sitä saa vielä kaupasta? Miksi?

Jos osaisin soittaa kitaraa...

...niin treenaisin tällaisia pelimusiikkeja.

Sana sunnuntaille: Nahkahousuiloittelu

Minulla oli erittäin hauskaa lauantaina. Näin natsimisuja nahkasaappaissa ja mustissa minihameissa. Massiivisia hakaristejä. Sieg heil-huutoja. Tunteellinen tulkinta Adolf Elizabet Hitlerin väärin ymmärretystä elämästä. Himokkaita mummeleita. Viihdyin näiden parissa yllättävän hyvin. Siksi suosittelen The Producers musikaalia niille jotka voivat vielä keritä katsomaan sen.

Vuosia sitten näin Mel Brooksin 60-luvulla tekemän elokuvan The Producers. Vasta 2000-luvulla musikaalin tekemisestä kertovan elokuvan musikaaliversio oli valmis. Eilen näkemäni versio ei jää kauaksi edeltäjistään. Viihdyttävyys on katossa, rytmitys on nopeaa ja näyttelijät osaavat hommansa. Komedia toimii, kun näyttelijät painottavat sanomaa oikeissa kohdissa kirosanoilla. Kaunistelua ei kaivata.

Tarinassa pallo lähtee vierimään, kun kovaonninen tuottaja Max Bialystock (Esko Roine) ja hänen hiirulaismainen kirjanpitäjänsä Leo Bloom (Antti Timonen) keksivät juonen, jonka avulla rikastua nopeasti. Rahoittajat houkutellaan sijoittamaan valtavat summat musikaaliin, josta tuottajat sitten suunnittelevat täydellisen flopin, jota ei esitettäisi yhtä esitystä enempää. Kaksikko etsii kaikkien aikojen surkeimman näytelmäkirjailijan Franz Liebkindin (Risto Kaskilahti), palkkaa ohjaajaksi järkyttävän lahjattoman Roger DeBri’n (Santeri Kinnunen) ja varmistaa, että kaikkia muitakin tuotannossa mukana olevia yhdistää täydellinen ammattitaidottomuus ja totaalinen mauttomuus. Näin saa alkunsa musikaalikatastrofi Kevät koittaa Hitlerille ja tuottajat jäävät laskemaan rahoja ja odottamaan murska-arvosteluja. Suunnitelma on takuuvarma, mutta yleisö yllättää, ja koskaan ei näköjään voi liikaa aliarvioida kriitikoiden makua…

Pientä purnaanista rajoitetusta tanssijamäärästä, mutta se täytyy kestää. Tämän isompaa produktiota ei saada tehtyä Suomessa. Oikeastaan tuo rajoittuneisuus sopii Producers-musikaalin tarinaan, sillä siinä kerrotaan huonoimmasta huonoimman musikaalin tekemisestä. Kaikki se mitä voisi kritisoida jää kuitenkin uhkean ruotsalaisnaisen varjoon. Ulla Inga Hansen Benson Yansen Tallen Hallen Svaden Swanson (Anna-Maija Tuokko) saa aikaan useammat seisovat suosionosoitukset.
Suomenkielinen versio on onnistunut laulujen sanoituksissa. Olen kuullut laulut englanninkielisinä, joten aina välillä päässäni pyöri englantilaiset sanoitukset ja suomenkielinen laulu meni ohi. Poliisien kohdalla käytettävä mansehuumori on varmaan ihan ok versio irlantilaisista.