Juttu jatkuu. Jäimme siis siihen, että Dembskin määritelmällä (joka voi kaivata tarkennusta) luonnonvalinta sisältyy älykkääksi vaikuttajaksi. Sillä on kyky tehdä valintoja. Tietyt muuntelun esiin tuomat ominaisuudet jatkavat eteenpäin, jotkut eivät. Se mikä ominaisuus pääsee eteenpäin ei ole sattumaa.
Otan lisää lainauksia Älykkään suunnitelman idea -kirjasta. Dembski kertoo siitä miten rotan seikkailu labyrintissä ja uloskäynnin löytäminen sopivat vertaukseksi suunnitelmallisuuden havaitsemisesta.
"Yhden vaihtoehdon toteuttaminen useista mahdollisista, muiden hylkääminen ja tuon toteutetun vaihtoehdon määritteleminen on tiivistettynä se, miten huomaamme älyllisen tekijän. Tai toisin sanoen näin tunnistamme suunnittelun. Eläinten oppimista ja käyttäytymistä tutkivat kokeellisen psykologian edustajat ovat tienneet tämän jo kauan. Jotta eläin oppisi tehtävän, sen on hankittava kyky toteuttaa tehtävään sopivia käyttäytymismalleja ja toisaalta kyky hylätä tehtävään sopimattomia käyttäytymismalleja. Kun psykologi huomaa eläimen oppineen tehtävän, hän ei ole ainoastaan havainnut eläimen tehneen onnistunutta erottelua, vaan hän on myös määritellyt erottelun."s. 117
"Vain jos rotta suorittaa psykologin määrittelemän oikealle ja vasemmalle kääntymisten sarjan, psykologi huomaa rotan oppineen reitin labyrintin läpi. Juuri näitä opittuja käyttäytymismalleja pidämme eläinten älykkyytenä. Näin ollen ei ole yllättävää, että sama eläinten oppimisen tunnistamisen kaava toistuu älyllisen tekijän tunnistamisessa: yhden vaihtoehdon toteuttaminen useista mahdollisista, muiden hylkääminen ja tuon toteutetun vaihtoehdon määritteleminen."s. 117
Kiteytettynä: eläimen oppima reitti ulos labyrintistä on esimerkki eläimen älystä. Hetkinen! Entäpä jos kylmä, tunteeton, darwinistinen algoritmi kykenisi hakemaan reitin monimutkaisen labyrintin läpi? Entäpä jos tämä algoritmi kehittäisi tavan ratkaista labyrintteja tehokkaasti? Olisiko se älyä?
Dembskin mielestä ei, sillä algoritmilta puuttuu
ennakointi. Mutta labyrinttiin laitetulla rotalla
ei ole ennakointia siihen missä uloskäynti on ja miten sinne pääsee. Kuitenkin kun rotta onnistuu tehtävässään, ja kykenee toistamaan sen, päättelemme, että mukana on älyä. Aivoton ja ennakoimaton algoritmi kykenee ratkaisemaan täysin saman ongelman. Juuri tämän takia Dembskin ideat eivät toimi. Hän tekee tarpeettoman jaon älykkyyden ja luonnonvalinnan välillä. Jos niillä on jotain olennaista eroa, niin niiden tuottamat ratkaisut ongelmiin ovat täysin identtisiä. Toinen on älyn tuottamaa, toinen muunto + valintamekanismin.
Kauppamatkustajan ongelma on eräs suosittu esimerkki tällaisesta ongelmasta, johon ei ole ennaltanähtävää ratkaisua. Steiner-puut ovat toinen samanlainen tapaus. Jokin aika sitten PandasThumbissa otettiin esiin tämä asia. Geneettinen algoritmi saa aikaan toimivan ratkaisun monimutkaiseen ja pahaan ongelmaa (sanotaan tätä ratkaisua X1:ksi). Toisessa tapauksessa samaa ongelmaa ratkaisee ihminen, joka käyttää apuna vaikka älykkäästi suunniteltua ohjelmaa, rukoilee vastausta Jumalalta, tai jotain muuta. Hän saa ratkaisuksi X2:n.
Ratkaisut X1 ja X2
ovat täysin identtisiä.
Jos meillä ei ole tietoa ratkaisujen syntyhistoriasta, eli vain pelkät ratkaisut, niin miten voimme tietää kumpi on älyn ja kumpi algoritmin ratkaisema?
Dembskin vastaus onkin, että toinen ratkaisuista on "aitoa" älyä, toinen on vain "näennäistä" älyä. Mutta miten hän tietä kumpi on kumpi? Niiden historiasta. Jos ratkaisu on algoritmin tuottama, se on "näennäistä". Jos ratkaisujen historiaa ei tiedetä, ei myöskään tiedetä onko kyseessä "aitoa" älyä. Tämä on aikamoinen ongelma niille, jotka väittävät ID:n kykenevän tunnistamaan suunnitelmallisuutta.