Showing posts with label homosaatio. Show all posts
Showing posts with label homosaatio. Show all posts

30.6.18

Päivi Räsänen vs Pride

Kaikkien rakastama (huom. sarkasmi) poliitikko ja kristinuskon jälkitaistelija Päivi Räsänen naputteli viestiä Twitteriin. Se liittyy hänen uuteen kirjoitukseensa, joka ruoskii Pride-tapahtumaa. Eikä sellaisella tavalla kuin jotkut tapahtumaan osallistuvat haluavat tulla ruoskituksi.

Pride-tapahtuman ympärillä suuri harha

Kuten Päivistä jo tiedämme, ei hän ole tapahtuman suurin fani.Voisin jopa uhkarohkeasti väittää, että hän pikkuriikkisen vastustaa sitä.

Pridetapahtumasta on kehittynyt merkillinen moraalinen linjanjakaja. Osallistumisesta Pridejuhlintaan tai sen tukemisesta vedetään johtopäätöksiä tasa-arvon, ihmisoikeuksien tai vähemmistöjen aseman kunnioittamisesta. Jos joku asettuu poikkiteloin, Setan joukot painostavat nopeasti polvilleen, perumaan puheet ja pyytelemään anteeksi.

Ai kuten silloin joskus ne tietyt moraalinvartijat pakottivat syntiset ihmiset polvilleen perumaan puheitaan ja pyytämän anteeksiantoa heidän jumalolennoltaan? Ympäri mennään, yhteen tullaan. Tosin toistaiseksi nämä sateenkaarisotilaat tyytyvät kirjoittamaan julkisuuteen tekstejä. Radikaalit tasa-arvoterroristit ottavat jopa yhteyttä poikkitelaksi muuttuneen työnantajaan.  Ehkä Päivi yrittää vihjailla äskettäisen Pori Jazz järjestäjien päätökseen laittaa eheytyshoitoja kehuneen miehen sivuun.

Pride-tapahtuman ympärille luotu suvaitsevaisuuden mielikuva on suuri harha. Todellisuudessa sateenkaaripolitiikka pyrkii askel askeleelta vaientamaan biologiseen todellisuuteen perustuvan näkemyksen naisena ja miehenä elämisestä. Se tavoittelee tilannetta, jossa sukupuoliperusteiseen avioliittoon pohjaavat näkemykset leimataan poliittisesti epäkorrekteiksi ja syrjiviksi. Tästä leimasta on kieltäydyttävä! 

Väkevä väite. Joka varmasti uppoaa Päivin seurakuntaan kuin... jokin kuuma ja terävä uppoaa pehmeään ja sulavaan materiaaliin. Väite vain edellyttäisi sitä, ettemme me heterot (kyllä, minä olen hetero) saisi enää puhua heterosuhteistamme ja kävellä kadulla miehen käsi naisen kädessä. Tai jotain sinnepäin. Päivi ei valitettavasti levittele sen tarkemmin mitä hän tarkoitti tuolla "leimalla". Tai tarkenna minkälaiset puheet oikeasti joutuvat vaimentamisen kohteiksi.

Se mitä Päivi Räsänen ja Tapio Puolimatka sekä kristuksen steppitanssijat eivät millään tunnu ymmärtävän on heterojen ja ei-heterojen samanarvoinen rinnakkaiselämä valtion lainsäädännössä. Ja jopa kansakunnan mielikuvissa. He eivät tunnu käsittävän, että Suomessa niin mies-nainen parit kuin mies-mies ja nainen-nainen parit saavat elää kuten elävät. Tasa-arvoisina.

He eivät tunnu käsittävän, että epäkorrektiksi ja syrjiväksi leimataan ne näkemykset, jotka yrittävät väittää etteivät mies-mies ja nainen-nainen parit ole tasa-arvoisia parisuhteita mies-nainen suhteiden rinnalla. Voiko tuollainen ajatus edes tupsahtaa Päivin pääkopan sisään? Vai jääkö tämäkin selittäminen Päivin uhriutumismankumisen peittoon?

Pride-tapahtuman täytyy varmasti satuttaa henkisesti Päiviä. Se on osoitus siitä miten pahasti, useasti ja kriittisiin kohtiin Päivin ja kristuskomppanian tappiot kertyivät. Se on osoitus heidän kokemistaan tappioiden sarjoista. Moderni Pride-tapahtuma on saavuttanut modernin yhteiskunnan ultimaalisen voiton. Se on muuttunut kapitalistiseksi kulutusjuhlaksi. Tavarataloketjut, olutpanimot, bensa-asemat, Paulig-kahvi ja jopa valtion rautatiet sekä posti koristelevat itsensä sateenkaarilipuin. Oikeastaan on vaikeampaa löytää isoja firmoja, jotka eivät ole mukana tukemassa menoa. Useampi pappi marssii mukana kulkueessa tukemassa tapahtumaa. Setalaiset ja monet muut vähemmistöjen aktivistit voivat kauhistella kaupallistumista, mutta se on menestyksen hinta tässä rahan hallitsemassa maailmassa.

Silloin tällöin kannattaa myös kuunnella niitä nuoria, jotka varttuivat sateenkaariperheissä. Heilläkin on äänens, kuten tämä Ylen julkaisema juttu kertoo.

15.11.17

Onnea Australia!

Homosaation uusin jyräys eteenpäin tehtiin Australiassa. Maan konservatiivit yrittivät jarruttaa avioliittolain muutosta monella eri tavalla. Pykäliä ja käytäntöjä toistettiin poliitikkojen puheissa, kun muutosta vastaan taisteltiin. Argumentit toistuivat tismalleen samanlaisina kuin myös Suomessa Tahdon-kampanjan aikana ja jälkeen.


Viimeisimpänä oljenkortena päätös laitettiin postiäänestyksellä tehtäväksi. Sen kai toivottiin pitävän sateenkaariväen aktivistit vähemmistönä aktiivisina äänestäjinä konservatiivien syviä rivejä vastaan. Toivossa ei ollut hyvä elää, sanoi lapamato, sillä Australian kansalaiset äänestivät ahkerasti kahden kuukauden ajan.

Yli 12 miljoonaa äänestäjää (n. 79.5% äänioikeutetuista) osallistui kädenvääntöön. 61.6% äänistä oli tasa-arvoisen avioliittolain puolella. Mutta Australian parlamentissa voidaan vielä keksiä jotain keinoja, joilla äänestyksen tulos vain unohdetaan. Periaatteessa parlamenttiin täytyisi nyt tuoda lakiehdotus, jonka perusteella samaa sukupuolta olevat parit pääsevät naimisiin. Konservatiivit voivat laittaa siihen lisäpykäliä, joilla turvataan uskonnolliset perustelut vihkimisestä kieltäytymiseen, sekä tietenkin pitopalveluilla oikeus kieltäytyä palvelemasta ei-heteropareja, jne.



29.6.17

Tanus tutisee ja Some-närkästymistä Pridestä

Pride-viikko on käynnissä. Perinteitä kunnioittaen se on käynnistänyt paheksuntamoottorit ns. vanhoillisten ja perinteitä kunniottavien olentojen parissa. Tämä moottoripärinä muodostaa mölyä, joka leviää myös sosiaalisessa mediassa.

Kristillisdemokraattien kansanedustaja Sari Tanus tunsi tarvetta purkautua Facebookissa:

"Pride 2017 on politiikkaa, ei ihmisoikeuksia".
Tosiasiallisesti pride itse edustaa suurta suvaitsevattomuutta, sanan ja mielipiteen ilmaisun rajoittamista, eri lailla ajattelevien mollaamista ja syrjimistä.
On aivan käsittämätöntä, että niin monet järjestöt ja vieläpä yhteiskunnan viralliset tahot liputtavat sen nimiin. Kokonaisvaltainen ymmärrys on kyllä totaalisti sumentunut.

Jokaisella ihmisellä on ainutkertainen ihmisarvo, kaikki ovat tasa-arvoisia, samalla viivalla, mikä tarkoittaa myös sitä, että jokaisella on myös sanan ja mielipiteen ilmaisun vapaus... Valitettavasti Pride rajoittaa em asiat vain samoin ajatteleville, heidän rajoittunutta aatetta kannattaville. Joka kannattaa kaikkien ihmisten ihmisoikeuksia, ei mitenkään voi kannattaa pridea!

Tyypilliseen tapaansa tuon sortin uskovainen ei vaivaudu esittämään edes yhtä esimerkkiä hänen sananvapautensa rajoittamisesta. He haluavat tuntea itsensä uhreina, joten omasta mielestään he ovat vainon kohteena. Teatterin ylläpito oli heikkoa jo sukupuolineutraalin avioliittolain käsittelyn aikana. Draama uuden avioliittolain kauheuksista oli viihdyttävää jopa minun silmissäni. Lain tultua voimaan teatteri on vielä pystyssä, mutta yleisö on täysin kadonnut. 

Jos Tanusta oikeasti vainotaan Priden suunnalta, niin hän kyllä esittäisi sellaisesta esimerkin. Mutta ei esitä, koska hän tietää kirjoittavansa liirumlaarumia. Hän luottaa faniensa hyväuskoisuuteen.


Useat yritykset vaihtoivat myös profiilikuviinsa sateenkaaren värit. Jotkut vaivautuivat ilmaisemaan epämieluisan suhtautumisensa kuviin. Yksi monista on Tokmanni, joka päivitti sateenkaaren värit profiilikuvaansa. Kuvaksessa toivotettiin myös seuraavaa:

Tokmanni kannattaa maailmaa ilman syrjintää ja toivottaa kaikille iloista Helsinki Pride -viikkoa.

 Sen profiilikuvan keskustelussa on helmiä. Sellaisia epäsymmetrisiä alemman tason jämähelmiä. Nuo helmet eivät tykkää syrjinnän vastustamisesta. Selailin niitä läpi. Verkkokalvoilleni syöksähti jopa minut yllättävä väärinkäsitys.

Annika Mikkola: Käsittääkseni kauppaketjut eivät saa ottaa kantaa poliittisiin asioihin niin ihmettelen kyllä miten tämän kannatus voidaan näyttää julkisesti?

Mikä on saanut aikuisen ihmisen luulemaan, etteivät firmat saa kommentoida poliittisia asioita? En olisi koskaan arvannut jonkun olettavan tuollaista.

Iloitsen suunnattomasti siitä, että useat firmat osaavat ja uskaltavat nykyään olla avoimesti pinkin rahan houkuttelemana myös Priden puolella. Nykyään Helsingissä on enemmänkin poikkeavaa jättää
sateenkaariliput pois mainonnasta.

6.2.17

Kun tietynlainen someväki räjähti Vuoden homo palkinnosta

Tuure Boelius kertoi avoimesti Youtube-kanavallaan elämästään. Yksi aihe oli tärkeä Tuuren elämän kannalta, sillä siinä hän kertoi kokemistaan ahdistuksesta ja pahasta olosta. Ne johtuivat siitä ettei hän uskaltanut puhua ihastumistaan läheisilleen. Vuoden verran hän on tuskaillut identiteettinsä kanssa. Hän oli miettinyt tykkääkö hän tytöistä vai pojista. Vaikka oli jollakin tapaa aina tiennyt vastauksen. Hän on esittänyt olevansa jotain mitä ei ole. Kunnes uskalsi kertoa läheisilleen.

 Suosittelen sinua katsomaan Tuuren videon. Vasta sen jälkeen saat lukea loput kirjoituksestani.



Noin. Nyt ymmärrät miksi Tuure teki tuon videon. Ja minkälainen helpotus asiasta kertominen oli. Eikä hän ole tällä hetkellä arvuuttelemassa identiteettiään. Hän tuntee vihdoinkin olevansa onnellinen. Jos katsot vielä tuota seuraavia videoita Tuurelta, niin viime vuosi oli hänen elämänsä toistaiseksi paras vuosi. Kiitos siitä kuuluu niille läheisille jotka ottivat hänen homoutensa hyvin vastaan.

Tuuren kokemukset ja tuntema ahdistus sekä paha olo eivät ole tuntemattomia muille hänen ikäisilleen homoille. Nuorten ei tarvitse elää pelossa ja ahdistuksessa tuollaisten ajatusten kanssa. Tai ainakin minun mielestäni heidän ei tarvitsisi.

Kaiken tämän takia Tuure saikin Vuoden homo palkinnon Gaygaalassa. Hän on hyvä esimerkki avoimuuden ja rehellisyyden hyödyistä. Ja siitä ettei ongelmiensa kanssa kamppailevien lasten tarvitse olla yksin. Heidän ei tarvitsisi päätyä synkkiin vaihtoehtoihin. Tarkoitan itsemurhia.

Ja sitten tietynlaiset ihmiset näkivät uutisen lööppilehdessään.

Havainnekuva somekansan reaktiosta


Ja tietenkin he reagoivat kuten aikuisten asiaan perehtymättömien ihmisten kuuluukin reagoida. Tunteella, raivolla ja uskonnollisella paatoksella. He eivät nähtävästi voi mitenkään käsittää, että Tuuren ikäiset lapset kamppailevat seksuaaliseen suuntautumiseensa liittyvien ongelmien kanssa.

Sen sijaan nämä närkästyneet ihmiset vaativat valituksia lastensuojeluviranomaisille. Kommenteissa ei tarkalleen selitetä mitä lakia on rikottu, mutta viha on lähes käsin kosketeltavissa. Monet näyttivät tulkitsevan Vuoden homo palkinnon liittyvän pelkästään seksiin. Eikä siis niihin huoliin ja rohkeuteen jonka perusteella Tuure palkinnon sai. He tuomitsevat sen, että Tuuren ikäiset vedetään mukaan tuollaiseen homotouhuun. Aivan kuin Tuuren ikäiset eivät kävisi läpi ajatuksissaan sitä mitä tuntevat toisia ihmisiä kohtaan ja arkailevat sitä, että voivat ihastua saman sukupuolen edustajaan. Nämä närkästyjät ovat irtaantuneet lasten kokemasta todellisuudesta, joten tuomitseminen käy käden kääntessä ja parilla näppäimistön näpyttelyllä.


 Monet näyttivät myös tietävän, ettei vielä alle 18-vuotiaana voi tietää onko homo vai hetero. Nuoret elävät vielä tuossa vaiheessa ns. miettii valintaa. Ehkä jotkut miettivätkin vielä parikymppiseksi mistä tykkäävät, kunnes löytävät animetytöt ja valitsevat waifunsa. Ehkä jotkut tietävät jo ala-asteella ihastuvansa pelkästään vastakkaisen sukupuolen edustajiin. Vaihtoehtoja on monia.

Perussuomalaisten Jari Ronkanen huomasi kohun. Hän päätti kantaa Someone please think of the children kortensa kekoon.

Seksuaalisuus on jokaisen oma yksityisasia ja siihen minulla ei ole nokan koputtamista. Ongelmalliseksi asian tekee, kun julkisesti seksuaalisuuden kanssa painii alaikäinen, suojaikärajan alittava lapsi, jota koskee lainsäädännön erityinen suoja. Vielä ongelmallisemmaksi tilanne muuttuu, kun lapsi seksualisoidaan vuoden homo –tittelillä aikuisten järjestämässä tilaisuudessa.
Minua kummastuttaa, että yksikään lastensuojelutaho ei ole ottanut kantaa Boeliuksen nimitykseen. Väestöliitto esimerkiksi ilmoittaa nettisivuillaan, että ”Tärkein lapsen seksuaalinen oikeus on saada kehittyä omassa tahdissa ja häiritsemättä, tuettuna ja suojattuna omanlaiseen seksuaalisuuteen.” Minkälaista rauhaa tarjoaa julkinen vähemmistöseksuaalisuuden korostaminen samalla, kun kauhaansa soppaan työntää vanhoillisen uskonnollisen yhteisön johtaja papinasussaan? Tilanteesta välittyy hyvin ristiriitainen kuva.
Olen sitä mieltä, että tilaisuudessa olisi sen luonteen vuoksi pitänyt olla 18-vuoden ikäraja ehdokkaissa. Viikonlopun jälkeen tulen olemaan lapsiasiavaltuutettuun yhteydessä selvittääkseni, onko tässä asiassa toimittu lain ja hyvän maun puitteissa.

Toivottavasti Jari kertoo saamansa vastauksen tuolla sivullaan. Nimittäin yllättävän moni nettikommentaattori oli aivan varma, että nyt on rikottu useita lakeja. Mutta perustelut unohtuivat. Mukana tässä huolestumisessa oli mm. artisti Joel Hallikainen, joka sittemmin poisti tuotoksensa. Minua kiinnostaa minkälaisen vastauksen nämä epämääräiseen tunnetilaan perustuvat tuohtumukset saavat viranomaisilta.

Liikemies ja verofobinen Peter Fryckman meni vielä pidemmälle. Hän huolestui uutisesta kommentoimalla sitä profiilissaan näin:

Sairasta; Homot, Pedofiilit jättäkää nyt edes Lapset rauhaan.

Ja

Sairasta on se että käytetään kypsymisiässä olevaa lasta mainosmielessä jolloin nuori ei vielä edes tiedä Välttämättä mistä on kysymys.

Pidän erittäin todennäköisenä ettei Peter katsonut Tuuren videota. Muuten hän ei olisi kirjoittanut noin noloa materiaalia nimellään muiden luettavaksi. Mitä palkinnolla Peterin mielestä oikein mainostettiin? Sitä, ettei lasten tarvitse kokea ahdistusta ja pelkoa tunteistaan vai sitä että aikuisille olisi luvallista panna lapsia? Mitä helvettiä oikein liikkui Peterin pervossa pääkopassa, jos hän sai jotenkin vedettyä mukaan pedofiilit? Ajatteleeko Peter Fryckman heti automaattisesti seksiä lasten kanssa näissä aiheissa?

Kysyn vaan.

Ja jään pohtimaan eivätkö nämä vihastuneet, närkästyneet ja kauhistelua julkisesti kolistevat ihmiset mitenkään ymmärrä minkä takia Tuure ja muut hänen kaltaisensa lapset tuntevat sitä pahaa oloa ja pelkoa ajatuksistaan?

1.11.16

Rahkosen vääntely eduskunnassa

Jukka-Pekka Rahkonen oli mukana edustamassa Aito avioliitto-kansalaisaloitetta eduskunnassa. Kuuntelin sen päivän puheita ja bloggailin aiheesta. Yksi pieni kommentti Rahkoselta on kuitenkin paikallaan, sillä luulen monen AAlaisen toistavan Rahkosen esittämää vilunkipuhetta toisenkin kerran eduskunnan ulkopuolella.

Kyseessä on Atlantan palopäällikön erottaminen. Who Told You That You Were Naked? kirjan kirjoittanut palopäälllikkö Kelvin Cochran sai nimittäin potkut työstään. Rahkosen versiossa siinä tapahtui näin 44 min 30 s kohdalla:

"Kelvin Cochran entinen Atlantan kaupungin palopäällikkö irtisanottiin 2015 yli 30 uskollisen palvelusvuoden jälkeen virastaan. Ainoastaan sen takia, että hän oli ollut julkaisemassa miesten uskollisuuteen rohkaisevaa kirjaa, jossa myös käsiteliin homoseksuaalisuutta, sukupuolineutraalia avioliittoa ja esiaviolista seksiä kristillisestä näkökulmasta. Sukupuolineutraalin avioliittolain kritisoiminen riitti miehen erottamisen syyksi kaupungin virasta. Mies, joka oli ollut 30 vuotta päivittäin valmiina laittamaan  oman henkensä altiiksi toisten edessä pelastustehtävissä, ketään hätää kärsivää syrjimättä. Sukupuolineutraalia ideologiaa ajavat eivät tunne mitään armoa eivätkä kohtuullisuutta. "

Aivan karmeaa! Jos siis siinä olisi tapahtunut tuolla tavalla. Rahkosen versio ei vastaa totuutta. Olen laupealla ja armahtavalla tuulella, joten oletan hänen vain kopioineen sokeasti Yhdysvalloista levinneitä kristillisiä uutisia tapahtumista. Kuten Puolimatka kopioi älykkään suunnitelman suumiesten tuotokset virheineen. Voin tietenkin olla väärässä. Eli Rahkonen kyllä tietää mitä oikeasti tapahtui Cochranille, mutta hän luottaa siihen, ettei Suomessa vaivauduta tarkistamaan asiaa.

Kelvin Cochranin erottamiseen kyllä oikeasti liittyi miehen uskonnollisuus, mutta ei sillä tavalla kuin Rahkonen vihjailee. Nimittäin useampi kaupunkin ja virkavallan edustaja ajattelee ja ajatteli avioliiton kuuluvan miehen ja naisen väliseen liittoon. Yhdysvallat on täynnä virkailijoita, jotka ovat perinteisen avioliiton kannattajia. He eivät kuitenkaan ole joutuneet ongelmiin samalla tavalla kuin Cochran. Jos perinteisen avioliiton kannattaminen riittäisi potkuihin, niin jäisikö maahan enää toimivia virastoja?

 Eli mitä erilaista Cochran sitten teki verrattuna muihin uskonnollisiin työntekijöihin?

Kirjassaan Cochran kuvailee homoseksuaalisuutta perverssioksi ja vertasi sitä insestin ja eläimiinsekaantumisen veroiseksi touhuksi. Noh, ei sinällään vielä erikoista verrattuna siihen mitä kaikkea evankelistat ovat suoltaneet eetteriin ja internettiin kaikki nämä vuodet. Ongelma on siinä, että Cochran oli kaupungin työntekijä. Silloin hän oli sitoutunut kaupungin työntekijöitä määrääviin säädöksiin [1]. Yksi näistä oli varsinkin johtotason tehtävissä olevien työntekijöiden kirjoittamien kirjojen tarkistuttaminen ja hyväksyntä eettisen toimikunnan kautta ENNEN julkaisemista. Idea on sama, kun tarkastetaan, ettei toimenkuvan ulkopuolinen yksityinen työ luo eturistiriitaa vaikkapa urakoinnin tekemisessä.

Arvaa yhden kerran tekikö Cochran näin? Aivan oikein. Ei tietenkään tehnyt. Eikä välittänyt siitä saako hän käyttää palopäällikön titteliään kirjassaan ilman hyväksyntää. Varmaan arvaatkin jo loput. Cochran on niitä uskovaisia, jotka kuvittelevat elävänsä sääntöjen yläpuolella, koska ovat pelastamassa sieluja. Ja sitten he uhriutuvat näyttävästi kameroiden edessä.

Ennen erottamistaan Cochranille tarjottiin irtisanoutumista. Hän kieltäytyi. Siksi potkut.

Ennen tuota tarjousta Cochran oli pantu viralta ilman palkkaa 30 päivän pituisella ajanjaksolla. Sen aikana suoritettiin tutkintaa siitä mitä oikein oli tapahtunut. Jos mitään virhettä ei löytyisi, niin Cochran palaisi töihinsä. Kaupungin järjestämässä tutkinnassa ei löydetty yhtäkään esimerkkiä, jossa palopäällikkö olisi kohdellut työntekijöitä epäreilusti tai syrjinyt minkään uskonnollisen uskon perusteella. Erottamiseen johtaneet virheet löytyivät muualta. Mutta sen tutkinnan aikana Cochran ei olisi saanut esiintyä julkisuudessa tuon aiheen tiimoilta. Arvaa kerran totteliko hän. Ei tietenkään totellut, vaan puhui ongelmistaan yleisöille kirkoissa järjestetyissä tilaisuuksissa.

Cochran kaivoi itselleen kuoppaa kohun alusta lähtien. Eikä lapiona toiminut perinteisen avioliiton puolustaminen.




[1] City  of  Atlanta  Code  of  Ordinances  Section  2- 820  (d)  Commissioners,  deputy  commissioners,   department  heads,  chief  operating  officer,  deputy  chief  operating  officers,  chief  of  staff,  deputy   chiefs of staff, bureau directors, and employees of the offi ce of the mayor who report directly to the  mayor  shall  not  engage  in  any  private  employment  or  render  any  services  for  private  interests  for   remuneration,  regardless  of  whether  such  employment  or  service  is  compatible  with  or  adverse  to   the proper discharg e of the official duties of such employee. However, the employees named in this  paragraph  may  engage  in  private  employment  or  render  services  for  private  interests  only  upon   obtaining  prior  written  approval  from  the  board  of  ethics  in  accordance  with  this  paragraph.  The   board of ethics shall review each request individually and provide written approval or disapproval of  the notification within 30 days. All requests for approval of outside employment shall state the type  and  place  of  employment,  the  hours  of   work,  and  the  employer's  name  and  address.  City   employment  shall  remain  the  first  priority  of  the  employee,  and  if  at  any  time  the  outside   employment interferes with city job requirements or performance, the official or employee shall be  required  to  modif y  the  conditions  of  the  outside  employment  or  terminate  either  the  outside   employment or the city employment. This paragraph shall not apply to single speaking engagements  or  to  participation  in  conferences  or  on  professional  panels;  provided,  however,  tha t  any  expense   reimbursements received for such engagements must be reported    in accordance with  section 2 -815.

19.8.16

Uskonto VS Ilmasto

Poliitikot pääsevät valtaan keräämällä tarpeeksi ääniä vaaleissa. Vasta valtaan päästyään pääsemme seuraamaan miten järkeviä ja toimivia ratkaisuja he oikeasti kykenevät tekemään. Silloin tällöin he tekevät kaikkia kansalaisia koskettavia päätöksiä, jotka perustuvat uskonnolliseen taikauskoon.

Irlannin parlamentin alahuoneeseen päässyt Danny Healy-Rae oli aikaisemmin tuttu vanhoillisista mielipiteistään. Miehen tuoreet puheet ylittävät uutiskynnystä myös Irlannin ulkopuolella, sillä edustaja Healy-Rae on paljastanut miksi ihmiskunnan ei kannata huolestua ilmastonmuutoksesta.

Hot Press lehdelle antamassaan haastattelussa hän kertoo, että perustaa puheensa faktoihin. Ihmisten ei kannata tuhlata resurssejaan ilmastonmuutokseen reagoimalla. Perusteluna tälle hän kertoo, että on tapahtunut jääkausi. Ja raamatullinen vedenpaisumus Nooan arkilla. Ja Irlannissa oli nälänhätä vuonna 1740, joka johtui kahden vuoden pituisesta sadejaksosta. Historiasta löytyy vuosisatoja jolloin Irlanti oli lämmin paikka ja vuorostaan kylmä paikka. Joten meidän ei pitäisi huolestua siitä mitä ilmastotutkijat sanovat. Ilmasto on Jumalan ohjaama ilmiö.

Se, että joku aikuinen ihminen ottaa vedenpaisumuksen ja Nooan arkin todesta on hieman huolestuttavaa. Se, että hän pääsee päättämään miten valtio reagoi ilmastonmuutokseen on erittäin huolestuttavaa.

Eikä ilmasto ole ainoa asia jossa vakava raamatullinen maailmankuva näyttää erikoiselta. Louisianan osavaltiossa vaikuttaa herrasmies nimeltään Tony Perkins. Hän on kristillisen Family Reseach Council järjestön johtaja. Sama herrasmies on myös aikaisemmin varoittanut homosaation vaaroista. Sekä siitä miten hänen palvomansa jumalolento rankaisee synnistä lähettämällä tulvia ja katastrofeja syntisten ja heidän puolustajiensa niskaan. Varsinkin samaa sukupuolta olevien avioliittolain vahvistamisen jälkeen. Sään ja ilmaston hallitsijana se ei olisi temppu eikä mitään.

Siksi sainkin keskisuuren pyrskähdysnaurun, kun luin mitä Tony Perkinsin kodille tapahtui. Perkinsin perhe joutui evakkoon kodistaan, sillä "raamatulliseksi" kuvailtu tulva teki tuhoa osavaltiossa. Ehkä Jumalalla oli asiaa Perkinsille?

13.8.16

NOM paniikissa ja minä ekstaasissa, osa 2

Avioliittolakien tasa-arvoistamista vastustava Yhdysvalloissa operoiva  National Organization for Marriage (NOM) aloitti viime kuussa lahjoitusten keräämisen paniikissa. He huomasivat, että rahallista tukea ei enää kolise NOMin kolehtiin viime vuoden tahtiin. Budjetissa komeilee valtava aukko, jota täytyisi pikaisesti paikata lahjoituksilla. Muuten edessä on irtisanomisia ja toiminnan supistamista.

Mites tuo kampanja sitten sujuu?

Ei hyvin. NOM kutsuu sitä itsekin sähköposteissaan säälittäväksi. Blogissaan NOM kuvailee tilannetta: "Not good".

We're now three weeks into our drive — the halfway point — and we have only received 256 contributions from our members. We're only 17% toward our goal of receiving 1,500 membership contributions of at least $35.

Nyt jos koskaan NOMin pitäisi ymmärtää, että peli hävittiin useita kuukausia sitten. Mutta miten pitkälle kiihkoilulla liikkeelle lähtenyt liike lopulta jaksaa? Milloin he huomaavat, ettei työstä ole enää mitään hyötyä? Raha ratkaisee senkin asian. Rahaa puuttuu vielä yli 50 000 dollaria. Sen paikkaamiseen toki riittää yksi uskovainen miljonääri, joita löytyy useampi kyseisessä valtiossa.

NOM yrittää vielä perustella tärkeyttään.

That is pathetic.
Unless this situation improves drastically right away, NOM will have little choice but to cut some of the critical programs we have underway and not pursue some of our most important work to protect you and other supporters of marriage from being targeted by LGBT extremists and their allies in government.

Äärisuvaitsevaiston hyökkäyksiin ja glitterpommituksiin ei enää pystyttäisi vastaamaan NOMin puolelta. Ei sillä, että NOMin edelliset toimet olisivat olleet sen tehokkaampia.

I really don't believe — I just can't imagine the thought — that NOM's members have quit fighting for the institution of marriage as a union between man and woman. And yet, only 256 of you have responded with an urgently needed membership contribution during this critical period.

On myös täysin mahdollista, että USAn konservatiivit eivät ole lopettaneet taistelua, mutta he eivät vain halua tuhlata rahojaan tehottomaksi osoittautuneeseen NOMiin.

Viestinsä lopussa NOM maalailee tilanteen äärimmäisen dramaattiseksi.

The fight for marriage and religious liberty sits on a knife-edge, teetering between preservation and devastating loss.

Oi, olisipa tilanne oikeasti noin vakava. Valitettavasti änkyröillä on vielä useita aktiivisia kampanjoita, joilla he yrittävät muuttaa osavaltioiden ja liittovaltion lakeja.

Toivottavasti Aito Avioliitto ottaa myös ennakkovaroituksena NOMin kohtalon. Olisi sääli, jos kotimaiset ihmiset tuhlaavat niin paljon energiaansa turhaan työhön. Tarjolla kun olisi vapaaehtoishommia, joilla oikeasti autetaan apua tarvitsevia.

11.7.16

NOM paniikissa ja minä ekstaasissa

Yhdysvaltojen kulttuurisodan suurimpia räjähdyksiä oli samaa sukupuolta olevien avioliittojen laillistaminen korkeimman oikeuden päätöksellä.

Armon vuonna 2013 meille selvisi, että National Organisation for Marriage eli NOMin toiminta ei ole taloudellisesti kannattavaa. Harvoin tuollaiset poliittista muutosta ajavat ruohonjuuritason hommat ovatkaan. Mutta homosaation vastustamisen pyöriminen perustui lahjoitusten taikavoimaan. NOM ei ole päässyt kehumaan itseään millään merkittävillä voitoilla lakituvissa tai senaatissa. Kalifornian osavaltiossa turpaan tuli sen kuuluisen Proposition 8 -kamppailun suhteen. NOMin organisoimat boikotit eivät vaikuttaneet mitenkään. Olemme vain nähneet miten isot firmat ovat lisänneet pro-gay toimintaansa sosiaalisessa mediassa. Tänä vuonna järjestetty NOM-marssi aidon avioliiton puolesta Washingtonissa ei onnistunut keräämään kuin 400 ihmistä. Tietenkin NOMin kirjoituksissa se oli suuri menestys.

Raha puhuu ja homofobia kävelee, kuten sanotaan anglismikerääjien pöytäkeskusteluissa. Ymmärrettävästi lahjoitukset katostivat, kun suuri tappio tapahtui korkeimmassa oikeudessa. NOMin väki huomasi budjetin romahtavan tänä vuonna. Siksi he esittivät osuvasti nimetyssä blogikirjoituksessaan kiireellisen ruinauspyynnön lahjoituksista: Panicked.

I have to be honest, we’ve never been in a bigger hole and I am freaking out. In the past, we had reserves saved up to help cushion a shortfall, but our reserves are gone.

Varat ovat loppu ja he ovat kokemassa kaikkien aikojen suurimman vajeen lahjoituksissa. Ja edessä on perinteisesti hitain kausi lahjoituksien suhteen, sillä väki viettää kesää ja rahat menevät elämiseen lomalla. Ja jokaisen kirjoituksen lopussa on pienellä tekstillä se syy miksi lahjoitukset ovat olleet ongelma NOMille. Niitä ei voi vähentää verotuksessa:

Contributions or gifts to the National Organization for Marriage, a 501(c)(4) organization, are not tax-deductible.
Contributions or gifts to the National Organization for Marriage, a 501(c)(4) organization, are not tax-deductible. - See more at: http://www.nomblog.com/41056/#sthash.24ltnHcq.dpuf

Tästähän tuli ihana kesä!
I have to be honest, we’ve never been in a bigger hole and I am freaking out. In the past, we had reserves saved up to help cushion a shortfall, but our reserves are gone.
Not only are we looking at major fights in the next few months, including pushing for passage of the First Amendment Defense Act, but we’re headed into the slowest time of year for fundraising as families take time off for vacations and travel.
- See more at: http://www.nomblog.com/41056/#sthash.YLKjCPHz.dpuf
I have to be honest, we’ve never been in a bigger hole and I am freaking out. In the past, we had reserves saved up to help cushion a shortfall, but our reserves are gone.
Not only are we looking at major fights in the next few months, including pushing for passage of the First Amendment Defense Act, but we’re headed into the slowest time of year for fundraising as families take time off for vacations and travel.
- See more at: http://www.nomblog.com/41056/#sthash.YLKjCPHz.dpuf

6.12.15

Aidon avioliiton tunnelmat rapakon takaa

RightWingWatch välitti hienot uutiset Yhdysvaltojen uskonnollisen ja alkuperäisen Aito avioliitto -väen suunnalta. Konservatiivisen Focus on the Family -järjestön perustaja James Dobson kertoi tunnelmistaan homosaatiolle alistetun valtion kansalaisena. Korkeimman oikeuden päätös johti tasa-arvoisen avioliitton hyväksyntään kaikissa osavaltioissa tuossa kesän aikana. Tämä todellisuus on hiljalleen laskeutunut myös Dobsonin aivojen päälle.



"Me hävisimme koko kulttuurisodan" sanoi Dobson.

Tästä tuli ihana viikonloppu. Pitäkää hauskaa, pahislaiset.



26.8.15

Herra Helppi ja Aito Avunhuuto

Herra Helppi ei olekaan ilmestynyt tutkalleni pitkään aikaan. Viimeksi vuonna 2013 hän varoitteli maailmanlopun olevan aivan Suomen ovella. Ellei sitten Vanhan testamentin aikainen meininki kirvestä heiluttavan Mooseksen muodossa tulisi takaisin ja karkottaisi homosaation kirousta kansakuntamme yltä. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan tasa-arvo on vain lisääntynyt Helpin edellisestä hihhuloinnista.

Helppi on osallistunut tuoreempana tempauksena erään käännöstyön täydentämiseen. Se on kirjallisessa muodossa MassResistance-sivustolla. Brian Camenker on kuvaillut kohtaamiaan kauheuksia. Eli nyt saatavilla suomeksi tietoa sukupuolineutraalin avioliittolain karmeista seurauksista:

AVUNHUUTO SORRETTUJEN SORRETTUJEN PUOLESTA PUOLESTA Mitä homoavioliitot tekivät Massachusettsille?

Teksti on kertausta siitä videosta, jota levitetään ahkerasti Aito avioliitto -porukan keskuudessa.
Helppi on kirjoitellut sen esipuheeseen ja loppuun kaikenlaista jännää. Häntä kuvaillaan seuraavilla saatesanoilla:

Äärimmäisen yksilövapauden edustaja ja käytännönjärkisten ihmisoikeuksien puolustaja kristillisperinteisillä periaatteilla

Mitä Helpillä sitten on asiaa? Hän huomauttaa, ettei kirjoitus ole tarkoitettu kaikkien luettavaksi.

 Tämä julkaisu ei ole tarkoitettu homoille ja lesboille luettavaksi, sillä   me   emme   taistele   heitä   vastaan !   Meillä   ei   ole   mitään mielenkiintoa   sekaantua   heidän   yksityiselämäänsä.   He   ovat ihmisiä   siinä   missä   me   kaikki   muutkin   ja   Jumalan   rakkauden kohteita Jeesuksessa Kristuksessa!
Älä siis anna tätä julkaisua homoille ja lesboille luettavaksi! Se ei ole tarkoitettu heitä varten - anna heidän olla rauhassa!

 Helppi ja kumppanit ovat huolestuneita ihmisten pakko-ohjelmoinnista. Sellaisesta ohjelmoinnista jossa maamme hyvinvointi tuhotaan haitallisilla ajatuksilla. Esim. homoseksuaalit ja muut vähemmistöt nähdään oikeina ihmisinä ihan lainsäädännön silmissä. Nämä ja pari muuta asiaa voivat tuhota maamme, Helppi varoittaa.

Ihmiskunnan historiasta ja nykyisyydestä haetaan varoittavia esimerkkejä. 

Kommunismi edusti poliittista pakkovaltaa ! Toisinajatteleville kävi silloin huonosti!

Natsismi Saksassa edusti kansalliskiihkoista pakkovaltaa ! Toisinajattelevat saivat kokea nahoissaan sen!

Islam edustaa uskonnollista pakkovaltaa ! Toisinajattelevat joutuvat kärsimään sen seurauksena!

 Keski-aikainen kristillisyys edusti paljolti uskonnollista pakkovaltaa ! Toisuskoiset kärsivät sen seurauksena inkvisitiossa! 

Länsimainen media suorittaa seksuaalista pakko-ohjelmointia ! Toisinajattelevat ovat siinä pakkosyötön kohteina! 

Länsimainen kehitys edustaa homoseksuaalista pakkovaltaa ! Toisinajattelevat   joutuvat   'alistu   tai...'   uhkauksien kohteeksi!

Mutta millaiseen pakkovaltaan homoseksuaalit sitten alistavat meidät?

Siitä alkaa Brian Camenkerin tuotos, eli esimerkkejä siitä miten Massachusettsille kävi avioliittolain päivittämisen jälkeen. Suosittelen selaaamaan niitä läpi tuolla MassResistancen sivulla. Kauttaaltaan muutokset ovat mielestäni hyviä asioita. Kouluissa opetetaan seksivalistusta tämän vuosituhannen tietojen mukaan, eikä menneisyyden puritaanisella punastelulla. Nuoret eivät joudu enää turvautumaan epämääräiseen supinaan pyörävaraston takana tai vielä epämääräisemmillä verkkosivuilla. Lapsille ei oikeasti tarvitse teeskennellä, ettei homoja ja lesboja ole olemassa.

Mukaan mahtuu hieman liioittelua Camenkerin suunnalta. Esim. David Parkerista leivotaan vieläkin marttyyriä.

Seuraavana   vuonna   tämä   asia   oli   peruskoulun   opetus- suunnitelmassa  – välittämättä vanhemmista, jotka olivat eri mieltä. Päiväkoteihin Massachusettsin Lexingtonissa jaettiin kuvakirjaa "Kuka kukin on perheessä".  Kirjassa kerrottiin, että samaa sukupuolta olevat parit ovat vain eri perhemuoto, aivan kuten heidän omat vanhempansa. Erään päiväkotilapsen vanhempi, David Parker, kieltäytyi rauhalliseen sävyyn lähtemästä koulun kokouksesta, elleivät virkamiehet suostuisi ilmoittamaan   hänelle   etukäteen,   mikäli   homoseksuaalisuudesta   ja transseksuaalisuudesta   keskusteltaisiin   hänen   poikansa   kanssa. Seurauksena oli, että koulu pidätti hänet ja laittoi hänet putkaan yöksi.

Tapaus on kuitenkin monimutkaisempi kuin MassResistance antaa ymmärtää. TL;DR, Parker halusi tulla pidätetyksi. Koulu tarjosi mahdollisuutta jatkokeskusteluun. Parker soitti kännykällään valmiiksi väkeä koulun pihalle kuvamaan, kun hänet tuodaan ulos pidätettynä, koska hän ei suostunut toistuvista pyynnöistä huolimatta poistumaan koulun tiloista. Näitä kuvia käytetään MassResistancen sivuilla varoituksina siitä miten ihmisille käy, jos he vastustavat homosaatiota.

Mainitsematta jäävät ne asiat joita Parker vaati koululta. Jos homoseksuaalisuus tulee missään muodossa puheenaiheeksi luokassa, niin hänen lapsensa täytyisi viedä keskustelun ajaksi käytävään. Varmaankin tajuat miksei koulu voinut suostua tällaiseen. He eivät voi ennustaa milloin joku koululaisista puhuisi aiheesta. Koulussa vain opetetaan tosiasia siitä, että samaa sukupuolta olevia pareja on olemassa.

Toinen karmeus uudesta avioliittolaista oli tämä:
Ajattele   tätä:   Koska   homoavioliitot   ovat   laillisia,   liittovaltion tuomaristo on päättänyt, että kouluilla on nyt velvollisuus esittää homoseksuaaliset suhteet normaalina lapsille välittämättä siitä, mitä vanhemmat ajattelevat tai uskovat!







Kauttaaltaan Massachusettsissa ei enää saisi syrjiä seksuaalivähemmistöjä samaan tapaan kuin ennen sukupuolineutraalin avioliittolain hyväksymistä. Ja sekös kismittää Helppiä ja kumppaneita.


Aivan lopussa taitaa olla herra Helpin voivottelua maailman menosta.

Seksuaalinen sortovalta on lähtenyt liikkeelle. Kun se saa täyden vallan valheellisen lainsäädännön myötä, niin sen jälkeen yksikään 'pehmo' ei uskalla enää sanoa mielipidettään. Silloin vain Danielin ja hänen ystäviensä kaltaiset -  Bonhoefferin kaltaiset - uskaltavat vastustaa mielipiteitten pakkomuokkausta

Jos et muista kuka Bonhoeffer oli, niin pikainen googlaus kertoo hänen olleen pappi ja teologi joka vastusti natseja. Hänet teloitettiin keskitysleirillä. Ihan oikeasti toivon, ettei Helppia kohtaa samanlainen kohtalo täällä Suomessa.

Kokonaisuus viimeistellään tällaisella niitillä:

Jos tämän luettuasi kutsut vielä avioliittolain muutosta  tasa-arvolaiksi, niin olet melko pimeä tapaus! Sanon siinä tapauksessa - järki hoi, äly älä jätä!

Ja tällaisella varoituskuvalla:


Siinä on paljon vastustajia Helpille. Ehkä saamme kuulla jatkossa häneltä miten niitä jokaista vastaan kuuluu taistella.

13.8.15

Aidon avioliiton sormettaminen

Liikkeenä Aito avioliitto on jäänyt keräysten kannalta auttamattomasti jälkeen sen vastustaman lain saamien kansalaisaloiteäänien suhteen. Kuten muistamme nykyisen eduskunnan sisällön tarkastelun suhteen, eivät vaakakupit ole suotuisia aidolle avioliitolle. Poliittisesti Aito avioliitto on ollut alamäessä tasa-arvoisen avioliittolain hyväksymisen jälkeen.

Tapahtuipa viime kuussa sellainen tapaus, jossa Aito avioliitto -kampanjan kansalaisaloitteen allekirjoitukset saavuttivat piikin 18.7. Aloite pääsi kerrankin uutisiin asti. Äänien nettikeräys palasi melko nopeasti tutulle tasolleen alle sataan allekirjoitukseen per päivä.



Allekirjoitusten kerääminen on vilkkaampaa livenä, kun Aito avioliitto -väki päivystää  teltoillaan eri kaupunkien toreilla ja tapahtumissa. Tämä tarkoittaa monelle kansalaiselle ihan ensimmäistä livekontaktia tasa-arvoisen avioliittolain vastustajien kanssa. Reaktioita on yhtä monta kuin on ihmisiä. Eräällä paikkakunnalla on Vastustamme sukupuolineutraalia avioliittolakia -ryhmän tietojen mukaan peräti kähvelletty yksi AA-väen mainosbanneri viime kuun aikana. Se ei olisi uskomaton tapaus. Kusipäisyys ei katso ikää, sukupuolta, ihonväriä, uskonnollisuutta tai uskonnottomuutta. Yksi tuoreista reaktioista oli keskisormen osoittaminen teltan väkeä kohtaan. Ja tämän käsieleen laittaminen facebookkiin.

Tällainen epäkunnioittava käytös, häirintä ja vandalismi on kaikin puolin tuomittavaa. Olkoon vaikka vain huonoa käytöstä tai peräti toisten omaisuuden varastamista.

Vahvasta marttyyrikompleksista kärsivän väen parissa tällainen käytös on omiaan uhriutumispuheiden kannalta. Pitkään ja hartaasti on varoitettu uskonvainoista ja Aitojen kristittyjen syrjimisestä. Vai oliko se syrjinnästä? Kuitenkin se on sitä mitä he haluavat, eli sympatiapisteiden kolinaa heidän laariinsa.

Anyways, hen.koht. suosisin teltan edessä tapahtuvaa homopususelfietä. Vaikka kolmen kesken varoittavana esimerkkinä tulevasta polysaatiosta. Tai selfie koiran kanssa Aito avioliitto -teltan edessä kaikkien oinosten kauhuksi.

28.6.15

Sateenkaaripropagandan uhrit netissä

Kerrassaan villi meno internetissä alkoi sen jälkeen, kun Yhdysvaltain korkein oikeus päätti 5-4 äänin laillistaa ei-heteroiden avioliitot. Tästä lähti Pride-paraati käyntiin mm. Facebookissa, kun käyttäjät alkoivat muuttamaan profiilikuviaan sateenkaaren sävyisiksi. Kaikki eivät tykänneet siitä. Pari esimerkkiä tästä karmeasta kulttuurisodasta olkoon vaikkapa nämä. Ex-kuvernööri ja ikuinen Raaka-Arska Arnold Schwarzenegger päivitti profiilikuvaansa sateenkaari-terminaattoriksi. Eräs fani kommentoi jättävänsä Arskan seuraamisen Facebookissa. Arnold antaa ainoan oikean vastauksen.




 Ilmiö toistui useaan otteeseen. Jopa isot firmat ja brändit muuttuivat sateenkaaren värisiksi. Eivätkä he epäilleet ja tai arkailleet saamistaan negatiivisista kommenteista. Modernissa maailmassa PR-toiminta kannattaa tehdä sen avomielisemmän ja tasa-arvoisemman näkökulman vinkkelistä. Toki asiallisesti. Jopa Yahoo antoi sopivan kuivan vastauksen tässä tapauksessa.





 Miten perusarvoja kunnioittava ihminen sitten voi enää asioida maailmalla? Sateenkaaria tulee vastaan taivaalla (lentoyhtiöiden muodossa), merellä ja maalla. Voiko asialle enää tehdä mitään? Kyllä voi, jos kysytään venäläisen Vitaly Milonovin mielipidettä. Hän on se herrasmies, joka vastustaa homoseksuaalien oikeuksia erittäin suurella innolla. Jopa niin suurella ettei hän epäröi vieralla homobaareissa tutustumassa omin käsin vastustamaansa ilmiöön. 

Lauantaina hän antoi kommenttia uutistoimistolle. Milonov vaatii Facebookin blokkaamista Venäjällä. Profiilikuvat rikkovat maan propagandalakia, joka kieltää homomyönteisen materiaalin levittämisen lasten herkille verkkokalvoille. Jos blokkaus ei etene, nin Milonov vie asian suoraan Putinille.

11.6.15

Professori Puolimatka ja Rikkaat ulkomaalaiset miehet

Professori Puolimatka on palannut lyhyeltä tauolta. Viime jaksossa jäin miettimään kutsuako professoria valehtelijaksi vai huolimattomaksi, kun hän teki erittäin jännän tulkinnan eräästä tutkimuksesta.

Kesäkuun alkavat kuumat päivät saivat professorimme maalaamaan aivan uuden uhkakuvan: rikkaat eliitin miehet! Unohtakaa puheet homosaation sisällöstä. Nyt on vuorossa homosaation lähteen paljastaminen. Se alkaa hienolla korruptioon viittaamiseella otsikossa:

 "Ostettiinko sukupuolineutraali avioliittolaki suurella rahalla?"

Klassinen kysymysmerkkiotsikointi mahdollistaa asian esittämisen oikeastaan esittämättä asiaa. Tällä kertaa kysymysmerkin takaa vihjaillaan, että eduskunnan hyväksymä avioliittolaki olikin rahalla hankittu. Suom. korruptiota politiikassa.
Vaikka useimmat sukupuolineutraalin avioliittolain kannattajat mieltävätkin tukevansa sorrettua vähemmistöryhmää, sukupuolineutraalin avioliittolain idea on peräisin upporikkaiden miesten eliittipiireistä Yhdysvalloista ja sitä propagoidaan kaikkialla maailmassa heidän rahoillaan. Upporikkaat, pääasiassa valkoihoiseen eliittiin kuuluvat miehet ovat suurella rahalla palkanneet mainonnan ammattilaisia esittämään itsensä sorrettuna vähemmistönä.

Puolimatka on itseasiassa melkein oikeassa. Sillä jostain syystä suuria summia vaativat mainoskampanjat Yhdysvalloissa ja Euroopassa maksavat ihan oikeasti suuria summia. Ja täten pitäisi olla melko selvää, ettei sellaisia summia tupsahda tuosta vaanYhdysvalloista työttömien mustaihoisen naisten kukkaroista. Raha kun liikkuu kyseisessä yhteiskunnassa siellä valkoihoisten miesten tileillä. Tämän tosiasian vinkkelistä Puolimatkan suuri paljastus on siis totta. Siinä vain unohdetaan, ettei avioliittolain idea itsessään maksa mitään.

Mutta miten se liittyykään Suomen uuteen avioliittolakiin?

Tämän mainoskampanjan ytimenä on väittää, että nämä rikkaat eliitin miehet ovat viattomia sorron uhreja ja ansaitsevat myötätuntomme. Meille uskotellaan, että heillä on syntymästään saakka ollut tietynlainen seksuaalinen suuntautuminen, joka on muuttumaton ja tekee heille mahdolliseksi löytää onni ainoastaan samaa sukupuolta olevan kumppanin kanssa. Voimmeko kieltää heiltä tämän onnen pikkumaisuutemme takia?

Tässä kohtaa täytyy huomauttaa, että nämä rikkaat valkoiset miehet eivät ole maailman ainoita ei-heteroita. LGBT-väkeä kun löytyy sieltä työttömien, opiskelijoiden ja eläkeläisten monipuolisesta joukosta. Heillä ei ole mahdollisuutta saada aikaan samanlaista mainoskampanjaa, jota voidaan tuottaa rahalla. Puolimatkan kirjoitus antaa ymmärtää, että tässä oli meneillään jokin kepulikonstin soveltaminen.

Ulkomaalaisilla rikkailla miehillä peloittelut voimme onneksi helposti sivuuttaa. Olennaisinta on tietää miten se kansalaisaloite oikein ilmestyi Suomeen. Ulkomaisen rahan puolesta voisin sanoa, että pätäkkää ja vapaaehtoistyötä tuli ainakin Amnesty Internationalin, Youth In Action ja mahdollisesti Setalle tulleiden ulkomaalaisten avustusten kautta (ei aavistustakaan summista ja todellisuudesta). Suomessa tasa-arvoisen avioliittolain kansalaisaloitteen saama 166 851 kpl allekirjoitussaalis olisi kuitenkin täyttänyt tarvittavassa ajassa vaadittavan 50 000 allekirjoituksen huimasti pienemmällä kampanjoinnilla. Motivoitunut kansalaisliike kun oli valmiina pelkästään sosiaalisessa mediassa jopa ilman Tahdon 2013-kampanjaa. Eivätkä nämä kaduilla nimiä keränneet ja nettikädenvääntöä suorittaneet homosaattorit olleet ulkomaisia rikkaita miehiä. He olivat opiskelijoita, duunareita ja muutenkin ihan tavallista kansaa. Minä argumentoin uuden avioliittolain puolesta, enkä saanut/saa sitää mitään taloudellista hyötyä. Enkä ole ainoa tapaus Suomessa.

Otsikon vihjailua Puolimatka ei edes vaivaudu sen enempää perustelemaan. Luultavasti siksi, ettei hänellä ole mitään todisteita prosessiin liitetyistä rahoista. Tärkeintä oli antaa mielikuva siitä, että avioliittolain hyväksymiseen liittyi jotain epäilyttävää.

Entäpä jos Tahdon 2013 olisi oikeasti maksettu ulkomaalaisten rikkaiden miesten rahoilla? Miten se liittyisi itse argumentteihin joita kampanjassa käytettiin? No eipä mitenkään.

Jääkö Puolimatkalle jotain muuta millä pelotella kansalaisia?

Jää: sijaiskohdun käyttö ja lapsikauppa. Se sama ongelma joka on olemassa heteroparien kohdalla olisi ongelma myös samaa sukupuolta olevien parien kohdalla.

Kohdunvuokraus on kylmää liiketoimintaa. Intiassa kohdunvuokraussopimuksen tehneitä naisia usein vaaditaan viettämään raskautensa aika klinikoilla, jolloin heidän omat lapsensa jäävät vaille äidin hoivaa. Synnytykset toteutetaan usein keisarinleikkauksella, jonka jälkeen lapset toimitetaan välittömästi ostajilleen. Usein sijaisäitien kohtuun asetetaan useampia hedelmöitettyjä munasoluja; näin tilaajalle annettu lupaus lapsesta saadaan varmemmin pidettyä ja ylimääräiset lapset voidaan myydä vapailla markkinoilla. Toimittaja Gianna Toboni tapasi Intiassa ollessaan ravintolassa lapsikauppiaan, joka toi hänelle vastasyntyneen lapsen myytäväksi ja oli valmis antamaan lapsen hänen mukaansa välittömästi sopivaa rahasummaa vastaan.

Ymmärrettävästi aivan kauheita tapauksia maailmalta. Mutta miten se liittyikään tähän hyväksyttyyn avioliittolakiin? No siten, että se on sellainen tulevaisuudessa mahdollisesti tapahtuva skenaario, jos avioliittolaki astuu voimaan.
Seuraavana askeleena on joissakin maissa ollut kohdunvuokrauksen laillistaminen, jotta samaa sukupuolta olevat parit voisivat helpommin hankkia lapsia. Näin sukupuolineutraalin avioliittolainsäädännön hyväksymisellä on taipumus lisätä kansainvälistä lapsikauppaa, jossa rikkaiden maiden pariskunnat käyttävät köyhien maiden asukkaita tuottaakseen itselleen lapsia rahalla. Lapsikauppa on tietysti yhtä suuri houkutus hedelmättömyydestä kärsiville heteroille kuin homoille. Kaikkein kärjistyneimmässä muodossa tämä on silloin, kun köyhä nainen houkutellaan vuokraamaan kohtunsa synnyttääkseen lapsen jollekin lapsettomalle parille.

Jos (JOS) noin tulee käymään Suomessa, niin eikös se ole ihan oman kansalaiskeskustelun paikka? Kohdunvuokraus ei ole sallittua Suomessa. Eikä tasa-arvoinen avioliittolaki tee sitä lailliseksi. Minulla meni pari iltaa, kun pohdin millä ilveellä Puolimatka sai kohdunvuokrauksen yhdistettyä avioliittolakiin. Puolimatkan taso jäi epämääräisen pelottelun suhteen samalla tasolle asiantuntijalausuntonsa kanssa. Lähimmäksi mitään perustelun kaltaista professori pääsee tässä:

Sukupuolineutraaliin avioliittolakiin sisältyy viesti, ettei lapsi välttämättä tarvitse isää ja äitiä. Tämä viesti on omiaan rohkaisemaan käytäntöihin, joissa lapsen perustavia ihmisoikeuksia loukataan. Ne lapset, joiden perustavia ihmisoikeuksia Suomen valtiokin on nyt murentamassa, tulevat kerran kasvamaan aikuisiksi. He tietävät, minkä hinnan he joutuivat maksamaan eliitin vallanhalusta ja helpon elämän pinnallistamien kansalaisten kollektiivisesta typeryydestä ja moraalittomuudesta.

Tämä sama viesti sisältyy nykyään siihen tosiasiaan, että Suomessa kasvaa parhaillaan lapsia joilla ei ole isää ja äitiä.

Jään innolla odottamaan minkälaista tekstiä professorin sulkakynästä tulee seuraavalla kerralla.

23.5.15

Onnea äänestystuloksesta, Irlanti

Katolinen Irlanti järjesti perjantaina välivaalit. Sekä kansanäänestyksen jossa kyseltiin kansakunnan kantaa sukupuolineutraalin avioliittolain hyväksymisestä. Äänestyksessä kysyttiin kyllä tai ei vastausta seuraavaan lausuntoon:

Marriage may be contracted in accordance with law by two persons without distinction as to their sex.

Kirkoille jäisi oikeus päättää minkälaisia pareja he vihkivät. Uusi avioliittolaki tekisi pelkästään siviilivihkimiset tasa-arvoiseksi, joten uskonnollinen oikeus syrjiä jäisi voimaan. Siviililiittoja on noin kolmannes kaikista nykyisin solmituista avioliitoista.

Kampanjointi oli aktiivista molemmin puolin. Varoitettiin uskonnonvapauden haihtumisesta sekä tietenkin lasten oikeuksien ryöväämisestä. Lapsilla oikeus isään ja äitiin. The usual. Toisella puolella puhuttiin jotain tasa-arvosta ja ihmisoikeuksista. Muutosta haluava leiri oli kuitenkin paremmin varustettu (not that that, you perv) ja sai enemmän medianäkyvyyttä.

Ääniä lasketaan tänään päivällä. Aihe sai kansalaiset kävelemään äänestyskopeille. Ja tulokset näyttäisivät menevän Kyllä -leirille. Pelkästään Dublinissa äänisaalis näyttäisi menevän 75 % heidän puolelleen. Maaseudulla on ennakkotietojen mukaan enemmän ääniä menossa samalle leirille. Poliitikot ovat onnittelemassa uuden avioliittolain kannattajia. Jopa vastustajat ovat antaneet virallisen onnittelun heille, kun Ei -leirin johtohenkilönä toiminut David Quinn lähetti twiitin:

“Congratulations to the Yes site. Well done.”

Äänten laskenta on vielä kesken, mutta tulos on melko varmasti voitto Kyllä -leirille. Jälleen uusi valtio antautui homosaatiolle. Nyt vain odottamaan miten Vastustamme sukupuolineutraalia avioliittolakia -ryhmässä reagoidaan uutisiin. Kuten myös Aito avioliitto -yhdistyksen reaktio on varmasti kiinnostava. He kun ovat käyttämässä samaa keskustelustrategiaa ja peräti samantyylisiä logoja kuin Irlannissa toimiva Mothers and Fathers Matter.

20.4.15

Anssin kioski comeback & Vaalien annos avioliitolle

Blogisfäärissä hieman kuohui, kun Anssi Tiittasen kirjoitus Aito Avioliitto -yhdistyksen kansalaisaloitteesta katosi netistä. Tänään se putkahti päivitettynä takaisin digieetteriin. Tekstin katoaminen herätti spekulaatioita painostuksesta (saihan Ristin Voitto pettyneiden ihmisten palautetta) ja muusta erikoisesta menosta. Vastustamme sukupuolineutraalia avioliittolakia -ryhmästä katosi myös linkki tuohon kirjoitukseen ja samalla ryhmän kommentit kirjoituksesta poistuivat. Anssin ilmoituksen mukaan hän ei halunnut häiritä kirjoituksellaan vaaleja. Päivitetty versio onkin saanut joitain  lisäyksiä, mutta mielestäni alkuperäinen sanoma ei ole muuttunut. Vaikutusarvioinnin puutteesta hän kirjoittaa:

Tällä viitataan lakivaliokunnan kielteisen mietinnön kohtaan, jossa "Valiokunta kiinnittää erityistä huomiota myös siihen, että ennen näin merkittävien perheoikeudellisten lainsäädäntömuutosten toteuttamista tulisi laatia lapsivaikutusten arviointi". Vaikutusarviosta on saattanut tulla hankkeelle oljenkorsi. Mikään ei nimittäin takaa, että arvioissa esitettäisiin kielteinen näkemys samaa sukupuolta olevien vanhemmuudelle. Kahden keskeisen lastensuojelujärjestöjen lähteminen Tahdon-hankkeen taakse antaa vihjeen siitä, että lapsivaikutusselvitys olisi todennäköisesti ollut pettymys konservatiiveille.

Todellakin. Niin moni lastensuojelujärjestö oli asiantuntijalausunnoissaan tukemassa tasa-arvoista avioliittolakia. Sateenkaariperheiden lasten oikeuksien ja etujen lisäämisestä on erittäin vaikea hahmottaa haittoja näille perheille.

Anssin kirjoituksen kommentteihin ilmestyy nyt konservatiivisemman väen ihmettelyä, joten popcornit esiin ja lukemaan niitä. Ehkä hyppään mukaan keskusteluun.

Eduskuntavaalit ovat ohitse. Hallituskeskustelut ovat kesken ja eräänä vaihtoehtona on PersKusta-hallitus (kiitos nimen keksimisestä, Ikonen). Ans kattoo. Eduskuntaan asti selviytyneet kansanedustajat ovat Helsingin Sanomien vaalikoneen mukaan enemmistönä ylläpitämässä tasa-arvoista avioliittoa.

Homo- ja lesbopareilla pitää olla samat avioliitto- ja adoptio-oikeudet kuin heteropareilla.
Ei: 38%
Kyllä: 59%



 Aito Avioliitto -yhdistyksellä on siis edessään monumentaalinen urakka, jotta kansalaisaloite selviäisi näistä lähtökuopista viralliseksi asti.

2.4.15

Professori Puolimatka ja Seksuaalinen anarkia

Rakas ystävämme professori Puolimatka on kirjoittanut lisää sukupuolineutraalin avioliiton vaaroista. Blogissaan hän kertoo miksi sukupuolineutraali avioliittolaki pitäisi kumota. Asiat ovat toistoa professorin kuuluisasta asiantuntijalausunnosta, mutta huomattavasti helpommin luettavassa muodossa. Kuitenkin molempia vaivaa sama ongelma. Ne sisältävät runsaasti väittämiä, mutta väittämien perustelut puuttuvat.

Jokainen meistä haluaa mieltää itsensä suvaitsevaiseksi. Suvaitsevuuden nimissä monet pitivät oikeana hyväksyä sukupuolineutraalin avioliittolain. He ehkä olettivat, että uuden avioliittolain ainoa vaikutus on se, että myös samaa sukupuolta olevat parit voivat solmia avioliiton.

Todellakin. Tuo ei kuitenkaan ollut ainoa olettamus vaikutuksista. Esim. mm. Lastensuojelun Keskusliitto, Suomen UNICEF ry, Mannerheimin lastensuojeluliitto ja Lapsiasiavaltuutettu sekä Pelastakaa lapset kannattivat uutta avioliittolakia, koska he olettivat sen parantavan lasten oikeuksia. Ne ovat juuri niitä tahoja jotka työkseen huolehtivat lasten oikeuksista. He ovat työssään nähneet minkälaisia ongelmia oikeat perheet kohtaavat oikeassa arkielämässään. Ja he ovat pyrkineet oikeasti auttamaan ihmisiä. Sekä pohtineet pitkään ja hartaasti miten adoptiolakia kannattaa muuttaa tasa-arvoisemmaksi. Mutta he ovatkin arkikokemusten rajoittamia tahoja. Akateemisessa maailmassa liikkuva ja filosofisella otteella kirjoittava professori Puolimatka kykenee näkemään ongelmia siellä missä muut näkevät ratkaisuja.

Tämän ajattelun mukaan jotkut parit hyötyvät, mutta kukaan ei menetä mitään. Niinpä tuntui perusteettomalta rajoittaa avioliitto pelkästään naisen ja miehen väliseksi. Tällainen ajattelu jättää kuitenkin kokonaan huomiotta uuden avioliittolain kulttuuriset ja kasvatukselliset vaikutukset.

No niin! Puolimatka valmistautuu selittämään miten sukupuolineutraali avioliitto olisi yhteiskuntamme kannalta huono asia.

 Avioliittolaki määrittelee normin, säännön tai ihanteen, jota yhteiskunnassa tavoitellaan. Kun avioliitto määritellään sukupuolineutraalisti homo- ja heteroseksuaalisen parisuhteen yhteisten nimittäjien pohjalta, avioliittolaista poistuu viesti, että seksuaalisuhde merkitsee sitoutumista suhteesta syntyvien lasten hoitamiseen.

Jos ymmärsin professoriamme oikein, niin hän on huolestunut siitä millä motivaatiolla aikuiset ihmiset harrastavat seksiä. Se on taas perua ajatukselle siitä, että ihmisten lisääntyminen tapahtuu hyväksyttävällä tavalla pelkästään avioliitossa. Tai mahdollisesti ajatukselle siitä, että seksi on vain lisääntymistä varten.

 Samaa sukupuolta olevien parien ei voida ajatella liittoa solmiessaan sitoutuvan hoitamaan perheeseen syntyviä lapsia, koska lapsia voi syntyä vain kolmannen osapuolen avulla.

Tunnustan, en ymmärrä mikä on se logiikka, jota Puolimatka pyrkii tässä käyttämään. Elävät esimerkit oikeasta maailmasta osoittavat, että samaa sukupuolta oleva pari voi hoivata lapsiaan yhtä suurella rakkaudella kuin lapsiaan rakastava hetero pariskunta. Samoin homoseksuaali voi laiminlyödä tai jopa pahoinpidellä lapsiaan siinä missä heteroseksuaali voi piiskata äpärät ja omat ipanansa ruotuun. Toivottavasti Puolimatka ei oikeasti oli väittämässä, että samaa sukupuolta olevat parit ovat haitallisia lapsilleen. Sillä siltä professorin tuotos tällä hetkellä näyttää.

Tämä periaate siirtyy myös heteroseksuaalisiin liittoihin, koska ei voida ajatella yhden ja saman avioliiton sitovan pareja eri tavalla. Kun heteroparit mieltävät suhteensa ilman sitoumusta hoitaa suhteesta syntyviä lapsia, seurauksena on monia isättömiä tai äidittömiä lapsia.

Tunnustan taas, putosin jo täysin kelkasta. Ovatko heterot oikeasti noin heikoilla jäillä ihmissuhteissaan? Alkavat heterot paneskella entistä enemmän ilman ehkäisyä ja vastuuta vahinkolaukauksistaan? Tätäkö professori vihjailee? Toivottavasti sinä, rakas lukija, osaat antaa tarkan tulkinnan Puolimatkan ajatuksenjuoksusta kommenteissa. Toistaiseksi näyttäisi siltä, ettei professorin tuotos välitä tippaakaan siitä minkälaisia perheitä elää parhaillaan täällä Suomessa. Löytyy runsaasti heteroiden muodostamia perheitä, joissa on tytär- tai poikapuolia. 

Koska samaa sukupuolta olevien parien perheissä kasvavat lapset on aina erotettu joko biologisesta isästään tai äidistään, sukupuolineutraali avioliittolaki määrittelee isättömyyden tai äidittömyyden lapsen normaalitilaksi.

 Totta. Sama biologisesti olematon linkki lapsiin on jostain syystä sallittua heteroille avioliitossa. Ja toisaalta siitä biologisesta linkistä ei välitetä uusioperheiden muodostamassa arjessa. Mutta tämä on sitä arkielämän oikeaa elämää, jota ei sovi sekoittaa Puolimatkan teorisointiin.

 Siksi jotkut ranskalaiset homoseksuaalitkin vastustavat sukupuolineutraalia avioliittolakia.  Jean-Marc Veyron la Croix toteaa: ”Se, että minulta puuttuu lapsi ja että kaipaan lasta, ei anna minulle oikeutta viedä lapselta äidin rakkautta.” Hervé Jourdan on samaa mieltä: ”Lapsi on rakkauden hedelmä ja lapsen täytyy säilyä rakkauden hedelmänä.” 

 Se on hienoa, jos lapsi on rakkauden hedelmä. On myös hienoa, että rakkaudella on tällä kertaa jotain väliä tasa-arvoisen avioliittolain vastustajalle. Aikaisemmin keskusteluissa on nostettu vastalausetta siitä miten lain puoltajat ovat vedonneet rakkauteen. Esim. Aito avioliitto -yhdistys muotoilee vastalauseensa näin:

Jos kuitenkin avioliittoa perustellaan, kuten lakivaliokunnan mietinnön Vastalauseessa, vain kahden ihmisen rakkaudesta käsin, eivätkö toisiaan rakastavat samaa sukupuolta olevat sisarukset ja puolisisarukset joudu muutoslain myötä eriarvoiseen asemaan? Mikä on se hyväksyttävä syy, jolla samaa sukupuolta olevat sisarusparit asetetaan muutoslaissa avioliiton esteiden osalta eriarvoiseen asemaan muiden toisiaan rakastavien henkilöihin verrattuna?

 Puolimatka jatkaa.

Sukupuolineutraali avioliittolaki on omalta osaltaan rohkaisemassa äidittömien lasten tuottamiseen aikuisten miesten tunnetarpeiden tyydyttämiseksi. Äidin ja lapsen suhde on kaikkein perustavin ihmissuhde, jonka suunnitelmallista rikkomista ei pitäisi määritellä lapsen normaalitilaksi. Kuka kantaa vastuun äidittömien lasten ahdistuksesta?

Tuo on tietenkin suuri yllätys kaikille niille lapsille, jotka eivät koe ahdistusta siitä, että heidän huoltajillaan on yhteensä kaksi penistä. Miten Puolimatka ja kumppanit ratkaisisivat kahden isän kanssa elävien lasten ongelmatilanteen? Pitäisikö valtion huostaanottaa lapset ja siirtää heidän heteroille? Jos ei, niin miksi sillä sitten on väliä avioliittolaissa?

Seuraavaksi professori kauhistelee kouluopetuksen kokemia muutoksia.

Koska avioliittolaki määrittelee avioliittokäsityksen, uuden lain myötä koulujen seksuaaliopetus muuttuu niin, että se on sopusoinnussa uuden avioliittolain kanssa. Tästä seuraa, että päiväkodeissa ja kouluissa ei enää opeteta miehen ja naisen välistä avioliittokäsitystä, vaan samanarvoisena vaihtoehtona esitellään myös avioliitto samaa sukupuolta olevan kumppanin kanssa. 

Ja se on vain hyvä juttu. Ymmärtääkseni se on myös käytäntö nykyisissä kouluissa nykyisen avioliittolain aikana. Jos siitä on jotain ongelmia, niin ne ovat olemassa molempien avioliittolakien aikana. Lapsille pitää kertoa asiat asiallisella tavalla. Tosiasia on, että maailmalla on jo runsaasti avioliitossa samaa sukupuolta olevia pareja. Miten heidän olemassaolonsa paljastaminen lapsille sitten vahingoittaa lapsia?

Tämä voi hämmentää kehitysiässä olevaa nuorta ja johtaa hänet seksuaalisiin kokeiluihin, jotka ovat hänen seksuaalisen identiteettinsä kannalta hajottavia.

Ehkä ne ovat hajottavia kokeiluja, jos lapselle jankutetaan hänen syyllistyvän johonkin rappiolliseen, tuomittavaan ja hirveään syntiin joka tuhoaa hänen elämänsä, eivätkä hänen heterovanhempansa enää rakastaisi häntä. Tällainen aivopesu toistuu tänäkin vuonna jossainpäin Suomea. Valitettavasti. Vaihtoehtoisesti homoseksuaalisuus aiheuttaa ongelmia homoseksuaalille, jos häntä ympyröi ihmisiä joiden mielestä homoseksuaalisuus on ongelma. Onneksi sellaiseen kauheuteen syyllistyviä aikuisia on vuosi vuodelta vähemmän. Tästä pääsemmekin sujuvasti takaisin Puolimatkaan.

Sukupuolineutraalissa seksuaaliopetuksessa nuorelle ei kerrota, että valitessaan kumppanikseen samaa sukupuolta olevan henkilön hän samalla riistää tulevilta lapsiltaan mahdollisuuden kasvaa oman biologisen isänsä ja äitinsä kodissa. Koulujen seksuaaliopetuksessa on isättömyys ja äidittömyys esitettävä lapsen normaalitilana, mikä ei voi olla vaikuttamatta näin kasvatettujen nuorten sitoutumiseen omien lastensa hoitamiseen.

Sukupuolineutraalin avioliittolain aikakautena varttuneet ihmiset eivät enää sitoudu lastensa kasvattamiseen. Tätä teoreettista skenaariota on erittäin vaikea kritisoida.

Puolimatka on vielä huolestuneempi seksuaaliopetuksen muutoksista.

Uuden lain tultua hyväksytyksi koulujen on vaikea torjua erilaisten kansalaisjärjestöjen tarjousta antaa nuorille seksuaalikasvatusta, jonka tarkoituksena on juurittaa pois perinteisen avioliittokäsityksen mukaiset seksuaalinormit: puolisouskollisuuden ja parisuhteen pysyvyyden normit, jotka ovat edellytyksiä perhe-elämän vakaudelle ja siten lasten hyvinvoinnille.

 Nykyinen tilanne jossa puolet avioliitosta päättyy avioeroon muuttuisi siis vielä kurjemmaksi. Se kuulostaa uhkaavalta uhkakuvalta, joka voi tapahtua tai jäädä tapahtumatta.

Sitten professori räjäyttää varoittelussaan vertauskuvauksellisesti spermapankin kertomalla karmaisevasta tapauksesta nuorten toimintakeskuksessa. Laitan olennaisen lainauksen tänne talteen kokonaisuudessaan.

Konkreettisena esimerkkinä on koulutustilaisuus ”Taidot elämään”, joka pidettiin  16.1. 2015 nuorten toimintakeskus Hapessa Helsingissä kymppi- ja starttiluokkien oppilaille ja heidän opettajilleen. Tilaisuuteen osallistui noin 60 nuorta. Tapahtuman teemana oli tarjota nuorille työnhakuvinkkejä ja kannustusta työelämän alkutaipaleelle. ”Työpajat tarjosivat nuorille turvallisen ympäristön etsiä ja tunnistaa omia vahvuuksiaan ja mahdollisuuksiaan”, sanotaan tapahtuman esitteessä.

Osana koulutusta nuorille näytettiin lyhytfilmi ”Kaveri”, jossa perheenisä petti vaimoaan toisen miehen kanssa. Miehet olivat keskellä seksuaaliaktia vaimon tullessa kotiin ja he valehtelivat vaimolle peittääkseen suhteensa. Kun vaimo hetkeksi poistui asunnosta käydäkseen ostoksilla, aviomies ei halunnut enää jatkaa seksiaktia, mutta toinen mies kiristi häntä uhkaamalla paljastaa asian vaimolle. Näin siis filmiin on sisäänrakennettu viesti, että puolisoa saa pettää kaverin kanssa, vaikka se loukkaa vaimoa ja johtaisi paljastuessaan perheen sisäisiin konflikteihin. Nuorille näytetty filmi viesti, että irralliset seksuaaliset kokeilut ovat hyväksyttäviä, vaikka ne johtavat joko puolisoiden suhteen etääntymiseen tai avoimeen konfliktiin.

 Olin katsonut kyseisen videon sen ilmestymisvuonna. Tässä se on kaikessa komeudessaan. Katso ja mieti miten hyvin professori tulkitsee sen piilosanomaa.

Kaveri from Jyrki Arnikari on Vimeo.

Toki voimme väitellä siitä onko videon piilosanoma salakavalasti pro-homosaatio, vai onko sketsin tarkoituksena laittaa katsojan ennakko-olettamukset puntariin. Vai onko se molempia?

En tiedä millä periaatteella Kaveria esiteltiin nuorille, mutta se on juuri sellaista kamaa jota nuorison parissa ehkä jaksetaan katsoa sen seitsemän minuutin verran. Se on valtavan pitkä aika some-ilmiöihin tottuneiden parissa. Puolimatkan tulkinta tilanteesta maalaa kuitenkin kuvan järjestäjien huolimattomuudesta ja välinpitämättömyydestä nuoria kohtaan.

Tutkimukset osoittavat, että perheen konfliktitason noustessa samalla lisätään todennäköisyyttä, että lapset traumatisoituvat. Tällainen seksuaalisuuden moninaisuuden, suvaitsevuuden ja tabujen rikkomisen nimissä annettu opetus on omiaan nostamaan perheen konfliktitasoa ja hajottamaan perheitä tavalla, joka voi henkisesti vammauttaa lapsia.

Puolimatkan maailmassa nuorille sopii esittää vain puritaanisempaa valistusmateriaalia. Tämän valistuksen yhteys avioliittolakiin jäi jo tuonne jonnekin sumuun, joten jatketaan matkaa.

Setan strategiassa korostettua seksuaalisen suuntautumisen moninaisuuden tunnustamista ja perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden määrittelemää perehtymistä seksuaalisen kehityksen monimuotoisuuteen olisi hyvä täsmentää, koska ne voivat väärin tulkittuina johtaa kaiken suhteellistavaan moraaliin ja sellaiseen seksuaalikasvatukseen, joka harhauttaa nuoria ja heikentää heidän mahdollisuuksiaan luoda pysyviä parisuhteita ja vakaita perheitä lastensa kasvuympäristöksi.

Minäkin olen huolissani siitä, jos kouluissa ei osata kertoa asiallisesti seksuaalisuudesta. Puolimatkan huolestuminen nyt ei vaan silmissäni yhdisty sukupuolineutraaliin avioliittolakiin. Hän juuri itse kertoi ennen tuota lainausta miten nämä häntä huolestuttavat ilmiöt tapahtuvat parhaillaan. Ennen sukupuolineutraalin avioliittolain virallistamista.

Moninaisuuden tunnustaminen ei tarkoita sitä, että kaikki seksuaalinormit olisivat yhtä hyviä ja että mikä tahansa seksuaalinen käyttäytyminen turvaisi lapselle eheän kodin ja vakaan kasvuympäristön.

Tästä olen aivan samaa mieltä. Jotkin seksuaalinormit johtavat huonoon tilaan, kun ihmissuhteet kariutuvat hyväksikäytön, kiristyksen, välinpitämättömyyden, itsekeskeisyyden tai jonkin muun negatiivisen käytöksen kautta. Mutta näitä kaikkia ilmenee niin heteroiden kuin homojen ihmissuhteissa. Onko jossain opetuksessa sitten opetettu, että pankaa vaan kaikkea mitä haluatta panna, välittämättä seuraamuksista itsellenne tai muille? Epäilen. Puolimatkan uhkakuva kaipaa lisää sisältöä.

Uuden seksuaaliopetuksen tuottama seksuaalinen anarkia vie perustaa perhe-elämän vakaudelta ja sen mukana tulevan sukupolven lasten hyvinvoinnilta. Tämä on yksi syy, miksi on käynnistetty uusi kansalaisaloite, jonka tarkoituksena on kumota sukupuolineutraali avioliittolaki ja muuttaa avioliittolaki aidosti tasa-arvoiseksi myös lasten kannalta.

Ei vieläkään selvitystä miten avioliittolaki aiheuttaa seksuaalisen anarkian kouluissa. Ehkä Puolimatka jatkaa juttuaan vielä aprillipäivän jälkeen. On todella huolestuttavaa, jos avioliittolain muutos sukupuolineutraaliksi aiheuttaa lasten hyvinvoinnin katoamisen.

20.2.15

Presidentti Niinistön vahvistus ja Homosaation loppusuora

Eduskunnassa tehty avioliittolain muutos sai tänään vahvistuksen, kun presidentti vetäisi allekirjoituksensa siihen. Se on yksi askel matkalla kansalaisaloitteesta alkunsa saaneen lain taipaleella.

Luonnollisesti kyseisen avioliittolain muutoksen vastavoimissa ei vielä luovuteta. Patmos -lähetyssäätiön Pasi Turunen kuvailee tilannetta. Vastarinta ei hellitä homosaation vastaisessa kamppailussa. Turunen muistuttaa uudesta tulevasta kansalaisaloitteesta, jolla pyritään kumoamaan nykyinen avioliittolain muutos. Tähtäimessä on myös konservatiivisemman eduskunnan puolesta äänestäminen tämän vuoden eduskuntavaaleissa.


Kevään 2015 eduskuntavaaleissa valittava uusi eduskunta voi halutessaan kumota sukupuolineutraalin avioliittolain. Asiaan ei liity mitään ylitsepääsemätöntä mystiikkaa. Kansalaisaloite antaa kansalaisille mahdollisuuden osallistua lainsäädäntöprosessiin tekemällä lakiesityksiä. Sellainen oli myös avioliittolain muutoksen takana. Aivan samalla tavalla se voidaan muuttaa uudestaan kansalaisvaikuttamisen kautta.
Juuri nyt onkin tärkeää, että annat äänesi vaaleissa vain sellaisille ehdokkaille, jotka sitoutuvat toimimaan aidon, miehen ja naisen muodostaman avioliiton puolesta. Näin eduskunnan kokoonpano saadaan muutettua sellaiseksi, että menestyksekään vastakansalaisaloitteen tullessa aikanaan uuden eduskunnan käsittelyyn sen selkeä enemmistö voi sukupuolineutraalin avioliittolain kumota. 

Perhearvopettureille ei saa antaa ääniä. Siksi huolestuneiden kansalaisten täytyy varmistaa ehdokkaansa kanta. Tällaista tarkkaavaisuutta tarvitaan, sillä muuttuva avioliittolaki on niin monumentaalinen virhe kansakuntamme tulevaisuuden kannalta. Se lisää ihmisten syrjintää. Siis tällä kertaa syrjittäisiin homojen sijaan Turusen kaltaisia ihmisiä.

Sukupuolineutraali avioliittolaki on monumentaalinen lainsäädännöllinen virhe, jonka seurausvaikutukset tuntuvat jo nyt lisääntyvänä julkisena suvaitsemattomuutena klassisen avioliittonäkemyksen kannattajia kohtaan.
Vaikka muodollisesti laki ei aseta vaatimuksia kirkoille muuttaa avioliittonäkemystään paine sellaiseen kasvaa lain seurauksena.

Pelissä on paljon. Varsinaisia tasa-arvoisen avioliittolain haittavaikutuksia ei pystytty osoittamaan valiokunnan käsittelyssä, mutta onneksi varmuus haittavaikutuksista ei ole haihtunut. Turunen muistuttaa, että haitat tulevat esiin vasta vuosikymmenten kuluessa.

Lapset ovat tämän yhteiskuntakokeilun todellisia maksajia. Mutta heidän kohdallaan mitattavat vaikutukset näkyvät vasta vuosikymmenien kuluttua, niin kuin ne on nähty avioerolainsäädännön holtittomasti löystyessä. Avioerolainsäädännön löystyessa vuosikymmeniä sitten kansalaisille vakuutettiin, ettei siitä aiheudu lapsille vahinkoa. Vuosikymmenien sosioloinen tutkimus on nyt todistanut nämä puheet valheeksi. Mutta totuus on tullut julki vasta vuosikymmenien jälkeen, kun avioerobuumin lapset ovat kasvaneet aikuisuuteen ja seurauksia on voitu luotettavasti pitkällä aikavälillä tutkia. 

Eli Turusen syyttävä sormi heiluu tässä kohtaa heteroparien suuntaan. Pian hän tarvitsee toisen käden sormen, jota heiluttaa toruvasti homoparien suuntaan. En tiedä mitä hän joutuu tulevaisuudessa heiluttamaan, kun uhkakuvien moniavioiset perheet rynnivät lainsäädäntöön.

26.1.15

Kansanedustaja Saarakkalan saunareissut

Tasa-arvoisesta avioliittolaista väännettiin kättä eduskunnassa marraskuun 27. vuonna 2014. Erään session aikana perussuomalaisten kansanedustaja Saarakalla nousi pystyyn ja puhui ääneen. Se herätti kummastusta. Tai oikeastaan miehen sanoman sisältö herätti kummastusta. Poimin eduskunnan pöytäkirjasta sen tärkeimmän kohdan Saarakkalan puheesta. Pitkä lainaus on ehdottomasti lukemisen arvoinen.

Arvoisa puhemies! Heteroseksuaali tuntee lähtökohtaisesti vetoa vastakkaiseen sukupuoleen ja homoseksuaali taas samaan sukupuoleen. Näin ollen, mikäli tämän potentiaalisen vetovoiman katsottaisiin kuitenkin olevan homoseksuaaleilla samanlaista kuin heteroseksuaaleilla, silloin loogisesti ajateltuna tulevaisuudessa saattaisi esiintyä vaatimuksia koskien sitä, miten esimerkiksi yleiset peseytymis- ja saunatilat järjestetään. On julkinen salaisuus eli yleisesti tiedossa, että jo nykyäänkin yhteiskunnassamme on esimerkiksi naiseksi pukeutuvia miehiä. Vaatimuksia saattaisivat esittää esimerkiksi tällaiset naiseksi pukeutuvat homomiehet tai keskenään naimisissa olevat lesbonaiset tai homomiehet, jotka kokisivat ongelmaksi sen, että he joutuvat olemaan samoissa yleisissä peseytymistiloissa sitä sukupuolta edustavien henkilöiden kanssa, johon he voivat potentiaalisesti tuntea seksuaalista vetoa. Yhtenäisen lainsäädännön myötä homoseksuaalisuuden rinnastaminen virallisesti heteroseksuaalisuuteen voisi vastaavasti saada jotkut heteroseksuaaliset henkilöt kysymään, rikkoisiko tällainen edellä kuvaamani tilanne mahdollisesti heidänkin oikeuksiaan.

Perusjuonena näyttäisi olevan huoli siitä, että siinä missä naiset ja miehet peseytyvät erikseen, jatkossa voitaisiin vaatia hetero- ja homomiehet (kuten heteronaiset ja lesbot) omiin puku- ja pesuhuoneisiinsa. Lopulta jopa peniksillä varustetut ihmiset voisivat olla samassa huoneessa vaginoilla varustettujen ihmisten kanssa! Sitten Saarakkala laati jonkinlaisen ennustuksen tulevasta.

Arvoisa puhemies! Jos sukupuolineutraali avioliittolaki hyväksytään mutta tällaisia edellä mainitsemiani vaatimuksia ei homoseksuaalien taholta lähimpien vuosikymmenien aikana tultaisi esittämään, kertoisi se mielestäni siinä tapauksessa, että homoseksuaalisuutta ei voi asiana tai ilmiönä rinnastaa heteroseksuaalisuuteen. Herääkin kysymys - jos niin käy, että homoseksuaalien piiristä ei tällaisia vaatimuksia tultaisi esittämään - miksi homopareille pitäisi nyt sitten antaa kaikki samat oikeudet kuin heteropareille, kun heteroseksuaalisuudessa ja homoseksuaalisuudessa olisi kysymys kahdesta keskenään yhteismitattomasta asiasta tai ilmiöstä.
Rakkaudella emme voi lainsäätäjinä lähteä perustelemaan avioliiton määritelmää, vaan rajat on vedettävä joillakin muilla perusteilla, ja aina jotkut jäävät niiden rajojen ulkopuolelle. Minä puollan nykyisiä rajoja. Biologia ja kulttuuriperinne ovat relevantteja argumentteja. Jos taas tuollaisia edellä mainittuja uusia sukupuolineutraaleja vaatimuksia olisi odotettavissa, on paikallaan kysyä, olemmeko me yhteiskuntana valmiit siihen, että tällaisiin uusiin vaatimuksiin suhtaudutaan vakavasti. Uimahallivuorojahan maassamme on jo järjestelty muun muassa uskonnollisin perustein. Minusta ei olisi asiallista ja sallittavaa, että mies pyrkisi esimerkiksi uimahallissa naisten yleisiin peseytymistiloihin, eikä minusta toisaalta tarvita esimerkiksi seksuaalisen suuntautumisen perusteella erillisiä uimahallivuoroja, eli minä en ole valmis tekemään merkittäviä myönnytyksiä, koska loppuun asti ajateltuna sukupuolineutraali yhteiskunta on utopia.

Paljon sanoja, mutta asia on tässä vaiheessa yksikertainen. Jos tällaisia vaatimuksia uusista peseytymistiloista ei tulla esittämään, niin homoseksuaalisuus ei ole rinnastettavissa heteroseksuaalisuuteen. Jos sellaisia vaatimuksia esitetään, niin homoseksuaalisuus on rinnastettavissa heteroseksuaalisuuteen. Saarakkala äänesti tasa-arvoista avioliittolakia vastaan, joten luonnollisesti hän tulisi riemuitsemaan tällaisten vaatimusten olemattomuudesta. Jos sellaisia esitettäisiin, niin hänen loogiikkansa mukaan hän äänesti väärin.

Kuinkas sitten kävikään? Tänä sunnuntaina Saarakkalan Uusi Suomi -sivuston Puheenvuoro -palstalla hän riemuitsee ennustuksena onnistumisesta:

Sukupuolineutraalit pukukopit tulevat, kuten ennustin
 Esitin sukupuolineutraalia avioliittolakia koskevassa eduskuntapuheessani 27.11.2014 ennustuksen siitä, mihin sukupuolineutraalius, jonka keskeinen virstanpylväs on avioliittolain muuttaminen sukupuolineutraaliksi, tulee mahdollisesti johtamaan.

Tänään sain hesarin verkkouutisesta varmistuksen, että olen aika lailla oikeilla jäljillä ennustuksissani, jotka yritettiin ne esitettyäni leimata lähinnä täysin käsittämättömiksi ja naurettaviksi. Teoreettiseksi pohdinnaksi vailla todellisuuspohjaa.
Tässä nyt tälle muka-suvaitsevaiselle ja muka-sivistyneelle sateenkaariporukalle uutista luettavaksi. Ruotsissa nimittäin ollaan nyt avaamassa erityisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen takia uimahallia, jossa on tarjolla erilliset yksittäispukuhuoneet niille, jotka sellaisia haluavat syystä tai toisesta käyttää.

Hetkinen. Onko Saarakkala nyt näkemässä varmistusta äänestykselleen kansalaisaloitetta vastaan siinä, että jossain ollaan tekemässä pukuhuoneita seksuaali- ja sukupuolivähemmistön tarpeita varten? Jos hän ennusti sukupuolineutraalit pukuhuoneet, niin hän ennusti homoseksuaalisuuden olevan verrattavissa heteroseksuaalisuuteen. Eli Saarakkalan mielestä homoseksuaalisuus on nyt verrattavissa heteroseksuaalisuuteen.

Tilanteeseen ei saada selkoa edes Puheenvuoron kommenttiosiossa, jossa Saarakkala vastailee kansalaisten kysymyksiin.

Minua ei häiritse se, että homomiehet käyvät nyt ja jatkossakin miesten puolella saunassa. Sen olen todennut myös eduskuntapuheessani. Päinvastoin, perusväittämäni on se, että homo- ja heteroseksuaalisuudessa on kyse kahdesta keskenään perustavaa laatua erilaisesta ja yhteismitattomasta asiasta/ilmiöstä. Heteropariskunnille, jotka lähtökohtaisesti voivat, toisin kuin homopariskunnat, saada keskenään lapsia, avioliitto on yhteiskunnan näkökulmasta tarpeellinen, perhettä suojaava, sopimus. Juuri se, että suhteesta voi edes teoriassa syntyä lapsi, on keskeinen asia seksuaalivietissä. Muuten ihmiskunta ei olisi tässä. Jos avioliitto kuitenkin nähdään tässä viettejä vastaan suojautumisen mielessä myös homopareille tarpeellisena, silloin voidaan esittää perustellusti kysymys, onko sittenkin niin, että homoseksuaalisuus ja heteroseksuaalisuus voidaan joidenkin mielestä nähdä rinnastuvan toisiinsa siinä mielessä, että esimerkiksi tällaisia vaatimuksia mm. yleisten peseytymis- ja saunatilojen yhteydessä aletaan esittää ja seuraa erilaisia uudistuksia tässä suhteessa. Voi olla myös niin, että kun tällainen avioliittolakimuutos tehdään ja samaan aikaan tulee uutta lainsäädäntöä mm. positiivisesta erityiskohtelusta, jotkut homoseksuaalit saattavat alkaa vaatia erilaisia "erivapauksia" tai uudistuksia monenlaisiin eri käytäntöihin ihan periaatteesta. Periaatteillahan tätä maailmaa rakennetaan.
Sekä:

Nyt on lanseerattu Ruotsissa malli, josta uutisoi HS. Malli on lanseerattu ennen kaikkea homoseksuaalien takia, vaikka nyt mustaa yritetäänkin valkoiseksi maalata väittäen, että kyse ei olisi siitä. Minä vain kerroin eduskuntapuheessani, että sukupuolineutraalisuudella ja sillä, että heteronormatiivisuus yhteiskunnan peruslähtökohtana murretaan, on erilaisia seurauksia. En ole missään vaiheessa väittänyt, että yksittäiset pukukopit olisivat ongelma, vai olenko? Ongelmaksi olen sanonut sitä, jos mies haluaisi esim. naisten puolelle uimahallissa tai toisinpäin tai että pitäisi järjestää joitakin erillisiä uimahallivuoroja.

Näitä luettuani en tullut sen viisaammaksi siitä mikä Saarakkalan mielestä on/oli ongelma tasa-arvoisen avioliittolain kannalta. En ymmärrä miten pukuhuoneiden järjestely liittyy siihen oliko avioliittolain päivittäminen väärin vai oikein. Enkä tiedä onko Saarakkalan mielestä homoseksuaalisuus nyt sitten verrattavissa heteroseksuaalisuuteen. Tai jos ei ole, niin miksei. Argh! Jonkinlainen Saarakkalan ihannoima heterokulttuuri olisi jollakin tapaa uhattuna. Ehkä uimalakkini on liian tiukalla.

Toivottavasti kansanedustaja kykenee muotoilemaan sanomansa hieman paremmin joskus tämän vuoden aikana.

21.1.15

Aito avioliitto -yhdistys on saapunut!

Homosaation vastainen vastarinta on täällä! Joulukuussa sain nähdä vinkkejä tulevasta. Tekeillä oli yhdistys, joka aikoo muuttaa kotimaamme avioliittokäsityksen klassiseksi avioliittokäsitykseksi: Yksi mies, yksi nainen, yksi asuntolaina. Tuo yhdistys on:

Aito avioliitto -yhdistys

Annetaan heidän kertoa tarkoituksestaan:

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja vahvistaa miehen ja naisen välisen avioliiton asemaa ja merkitystä aitona, erityisenä, luonnollisena ja pysyvänä instituutiona suomalaisessa yhteiskunnassa ja lainsäädännössä. Lisäksi yhdistyksen tarkoituksena on edistää lapsen oikeutta tuntea sekä isänsä että äitinsä ja olla heidän hoidettavanaan koko lapsuusaikansa mikäli mahdollista. Yhdistyksen tarkoituksena on myös edistää lapsen terveen sukupuoli-identiteetin kehittymistä siten, että pojan kasvua mieheksi ja tytön kasvua naiseksi tuetaan vahvistamalla sukupuolten luontaista erilaisuutta, sekä turvaamalla lapselle myös adoptiotilanteessa perhemalli, jossa lapsella on sekä isä että äiti.

Yhdistyksen ydinsanoma on nopeasti selvitettävissä tämän videon kautta.



Tärkein ja mahdollisesti ainoa keino tehdä mitään vaikutusta yhdistyksellä on uuden kansalaisaloitteen laatiminen. Tällä hetkellä homosaation vastustajat ovat laatineet parikin adressia ja kansalaisaloitetta, joiden tulevaisuudennäkymät eivät ole hyvät. Siksi vastarinnan on kehitettävä yksi ainoa oikea kansalaisaloite, jolla on realistiset mahdollisuudet kerätä tarpeeksi allekirjoituksia. Nykyinen paras versio Kansalaisaloite laiksi neuvoa-antavasta kansanäänestyksestä samaa sukupuolta olevien henkilöiden avioliitosta ja heidän oikeudestaan hakea perheen ulkopuolista adoptioita on saanut reilussa kuukaudessa vasta 778 kannatusilmoitusta. Se homosaatiota edistänyt kansalaisaloite uudesta avioliittolaista keräsi pelkästään ensimmäisenä päivänä aivan himpun verran enemmän kannatusilmoituksia: 105 439 kpl.

Tässä vielä yhdistyksen strategia kansalaisaloitteesta.
Eräs ryhmämme tavoite on suunnitella millä tavoin ja missä muodossa avioliiton säilyttämiseen miehen ja naisen välisenä liittona voidaan parhaiten vaikuttaa kansalaisaloitteen muodossa. Pyrimme toimimaan siten, että lopputuloksena on yksi huolella ja asianmukaisesti laadittu oikea-aikainen aloite. Tämän toteuttamiseksi teemme yhteistyötä erilaisten asiantuntijatahojen kanssa. Tiedotamme asian etenemisestä myöhemmin lisää.

Toivomme asiassa kärsivällisyyttä. Yhteistä asiaamme ei edistä se, että liikkeellä on useita aloitteita ja adresseja. Toivomme että voimme yhdessä keskittää voimamme yhteen huolella laadittuun aloitteeseen.

Tuoreimpia käänteitä voit seurata yhdistyksen avoimessa Facebook-ryhmässä. Toivotan vastarinnalle onnea ja menestystä. Eduskunnan äänestyksen jälkeen tällä rintamalla on ollut aivan liian vähän viihdettä minulle.