Suomen kirkko ja uskonnottoman sukupolven nousu
Kirkon tutkimuskeskus julkaisi tuoretta tietoa suomalaisten kirkonjäsenten ajatusmaailmoista. Kirkon nelivuotiskertomus on katsaus suomalaisen evankelisluterilaisen sielunelämään.
Uskonto arjessa ja juhlassa julkaisu sisältää paljon luettavaa. Tutkimuskeskus tiedusteli laajasti eri elämänalueiden ja näkökulmien merkityksestä suomalaisilta sekä kirkon jäseniltä. Tämä on paras ja ajankohtaisin katsaus siihen mitä kirkossa oikeasti ajatellaan asioista.
Aiheina on niin suhtautuminen maahanmuuttoon, ympäristöön kuin seksuaalisiin vähemmistöihin. Minua kiinnostaa eniten se miten paljon uskonnottomuus on lisääntynyt kirkon sisällä. Se on ollut jatkuva trendi.
Suomalaista identiteettiä ei määritellä uskonnon kautta. Elämänalueista uskonto jää taka-alalle politiikan, vapaa-ajan, ystävien, perheen ja työn taakse. Uskontoa piti näistä vaihtoehdoista tärkeänä elämälleen vähemmistö. Ja heissäkin on selke ero sukupolvien välillä. Nuoret ovat vähiten innostuneita aiheesta.
Tutkimuskeskus tiedostaa tällaisen muutoksen nopeuden. Se havainnollistetaan hyvällä vertauskuvalla. Eikä vertauskuvaa oteta Raamatusta, vaan kasvissyönnistä:
Määrätynlaisten ajattelutapojen tai käytöksen, joita aikaisemmin pidettiin tavanmukaisina, normaaleina ja yleisesti hyväksyttävinä, koetaankin yhtäkkiä muuttuneen vieroksutuiksi tai jopa paheksutuiksi – tai päinvastoin. Esimerkiksi vielä 1990-luvulla kasvissyöntiä pidettiin epätavallisena, poikkeavana elämänta-pavalintana, jota piti yleensä erikseen perustella. Tänä päivänä lähes jokaisen suomalaisen ravintolan ruokalistalta löytyy kasvisvaihtoehtoja, ja yritykset kilpailevat tuottamalla erilaisia lihankorvikkeita. Ilmastonmuutoksen sekä terveysihanteiden myötä kasvisruokaa on alettu pitää suositeltavana ja sen sijaan ylenmääräistä lihankulutusta lisääntyvässä määrin arvostella. Kun yleisen ilmapiirin koetaan tällä tavoin äkillisesti muuttuneen, aihe nousee helposti julkisen huomion ja keskustelun kohteeksi.
Nykyään onkin entistä helpompaa olla avoimesti ateisti. Muistan ne nuoruusvuoteni koulussa, kun uskonnoton elämäntapa ei edes ollut vaihtoehto. Kaikki menivät automaattisesti uskonnontunneille ja rippileireille. Elämänkatsomustieto ja Prometeus-leirit olivat silloin vielä jotain tulevaisuuden hömpötyksiä. Ainakin täällä Toijalan maaseudulla.
Kuinka suuria ne muutokset sitten ovat?
Kuviossa 1.16 nähdään vastaajien halukkuus määritellä itsensä johonkin kategorioista ”uskonnollinen ihminen”, ”ei-uskonnollinen ihminen” ja ”vakaumuksellinen ateisti” eri sukupolvissa. Sukupolvien erot osoittautuivat tässäkin silmiinpistävän suuriksi. Siinä, missä kahdessa vanhimmassa sukupolvessa yli kaksi kolmasosaa vastaajista määritti itsensä uskonnolliseksi, nuorimmassa, 1990-luvulla syntyneiden sukupolvessa enää noin neljäsosa määritti itsensä tällä tavoin.
Uskonnollisuus on pudonnut eniten naisten keskuudessa. Sukupolvien välinen ero uskonnollisuudessa on myös kaikkein isoin täällä Suomessa. Suomen nuoriso on myös sieltä uskonnottomimmasta (ihana sana) päästä, Ranskan ja Ruotsin joukossa.
Kokonaisuutena ja yleistäen tulokset olivat:
48 % ilmoitti olevansa uskonnollinen.
40 % ilmoitti olevansa ei-uskonnollinen
9 % ilmoitti olevansa vakaumuksellinen ateisti
2 % ei osannut sanoa mitä on uskonnollisesti
Kun tarkastellaan eri sukupolvia, niin nuoret ovat selkeästi uskonnottomia. Uskonnollinen, ei-uskonnollinen, ateisti, ei osaa sanoa jaottelulla osuudet menivät näin.
1990-99 syntyneissä miehissä luvut: 27 %, 51 %, 21 % ja 1 %.
1990-99 syntyneissä naisissa luvut: 19 %, 68 %, 12 % ja 1 %.
Selkeä enemmistö tästä sukupolvesta on avoimesti uskonnottomia. Niin se maailma muuttuu.
Näistä jaotteluista uskonnollisten ja uskonnottomien välillä saatiin myös selkeät linjaukset muihin yhteiskunnallisiin aiheisiin. Uskonnottomat ovat tilastollisesti todennäköisemmin homosaatiorummutuksen ja tasa-arvon puolella. Tapio Puolimatkan suureksi harmiksi.
Erityisesti asenteet sukupuolirooleja ja sukupuolten tasa-arvoa sekä homoseksuaalien vanhemmuutta kohtaan ennustivat käänteisesti uskonnollisten ja ateistien ryhmään kuulumista. Sukupuolirooleja ja sukupuolten tasa-arvoisuutta mitattiin muuttujalla, joka oli muodostettu edellä (ks. Kuvio 1.6) mainituista seitsemästä väittämästä.15 Sukupuolten tasa-arvon ja yhtäläisten roolien korostus sekä samaa-sukupuolta olevien parien vanhemmuuden arvostus ennustivat ateistista identiteettiä. Vastaavasti niille käänteiset arvot, sukupuoliroolien erilaisuutta korostavat asenteet sekä epäluulo samaa sukupuolta olevien vanhemmuutta kohtaan ennustivat identifioitumista uskonnollisten ryhmään.
Paperi käy tarkemmin läpi sitä miten kansakunta uskoo Jumalaan, tai miten suomalaiset uskovat ja ymmärtävät Raamatun opetuksia. Kolminaisuusopit, luomisoppi, sovituskuolema ja enkelit voivat saada mitä erilaisempia tulkinoja tavallisen kansan parissa. Kirkko tuskailee näiden uskomusten kanssa, sillä huomattava osuus kirkon jäsenistä ei usko kirkon opetuksiin. Kristillinen oppi ei enää tunnu relevantinta nykyisin elävien elämässä.
Luterilainen kulttuurihegemonia on kuitenkin vahva. Yksityiskohdat eivät ole niin tärkeitä, jos jollakin tapaa mieltää itsensä kirkon jäseneksi. Uskonnottomien joukoista löytyy monia henkisiä suuntauksia. Kuten myös uskonnollisten parista. Se ei ole uusi tieto.
Tiedotuskeskuksen paperissa on tietoa myös seurakuntien toimintaan osallistumisesta. Mutta ne eivät kiinnosta minua sen enempää. Hautaan siunaamiset ovat säilyttäneet suosionsa, mutta muut kirkolliset toimitukset ovat jääneet vähemmälle. Kulttuurikristillisyyden heikentynyt asema on varmasti sellainen ilmiö, jolle kirkko yrittää tehdä jotain. Toistaiseksi emme tiedä mitä.