30.8.13

Älykäs suunnittelu ja anonyymin ABC

Nostan tämän erikseen esille, sillä älykkään suunnittelun aihe tuotti kevyttä kommentointia. Anonyymi esitti kolme kohtaa, joihin aion antaa jonkinlaiset vastaukset.

A. ID ei rakennu minkään "pohjalta". ID ei oleta älykästä suunnittelua, tai älykästä suunnittelijaa, vaan päätyy siihen JOHTOPÄÄTÖKSENÄ. Jos ID olettaisi älykkään suunnittelun, kyseessä olisi kehäpäätelmä.


Älykkääseen suunnittelijaan päädytään negatiivisen argumentaation kautta. Behen palautumaton monimutkaisuus on sellaista päättelyä. Ei darwinistinen selitys, joten äly. Demsbkin täsmennetty monimutkainen informaatio (tai monimutkaisuus-täsmennys-kriteeri) on sellaista päättelyä. Samoin hänen kehittelemänsä selityssuodatin. Dembskin suhtautuminen selityssuodattimeen on ollut... oikukas.

B. ID ei ole mitään uuden maan kreationismia, joten se ei yritä rinnastaa itseään evoluutioteoriaan puhumattakaan aio kumota sitä.

 Ehkä puhtaasti teoreettisilta kaavoiltaan ID on tuollaista. ID-liike on kuitenkin tehdyt selväksi, että se aikeena on muokata kulttuuria ja politiikkaa kristinuskolle suotuisammaksi. Materialismi pois tieteestä ja Jumalan kannatusluvut suuremmaksi. Dembski on kampanjoinut nuorten kristittjen värväämisen puolesta. Siinä tavoitteita Kiila-dokumentista. Tämän lisäksi esim. Discovery Instituten edustajat ovat toistuvasti esittäneet evoluutioteorian kumoamista. Joskus jopa kertovat avoimesti siitä miten ihmiset ovat Jumalan kuvia. IDeistit puhuvat evoluutioteorian romahtamisesta uuden tutkimuksen edessä. Argumentaatio on ollut kautta linjan tätä: evoluutioteoria ei kykene selittämään asiaa X biologiassa, joten X on älykkään suunnittelun tulos. Esim. monimutkaiset geenijärjestelmät eivät selity darwinistisella mekanismilla, joten äly. Tarkista vaikka ajankohtaisesti miten asia esitellään Biological Information: New Perspectives paperista.

As should now be obvious, this paper is written primarily for readers who are willing to at least consider the possibility that Darwin’s theory might be fundamentally deficient as an explanation for innovation in the history of life. We recognize that a great many talented biologists may not place themselves in that category, but we think the time is right for the evidential case against the standard Darwinian model to be presented in order to begin a serious discussion of the alternatives

Ja minkälainen teoria Douglas Axella ja Ann Gaugerilla on mielessään? Lopussa kerrotaan tarkemmin, vaikka mitään intelligent design teoriaa ei kyetä hahmottamaan.

Next, and perhaps most significantly, it is clear that this new theory will be of an entirely different kind than the one it hopes to replace. Darwinism is purely mechanistic in its approach, in that it offers a bottom-up causal explanation for the origin of all biological forms and phenomena. In this respect it is also intrinsically reductionistic — it takes physical causation to be the fundamental explanation of all origins events. The  design-based theory hinted at in this paper will differ radically in both respects. The new theory will be fundamentally top-down in its approach and therefore fundamentally non-reductionistic. It will focus mainly on design principles rather than on mechanisms. Just as students of engineering and design focus mainly on high-level principles that leave a great deal of freedom as to their physical implementation, so too students of the new theory will focus mainly on the principles that inform biological designs [37] rather than on the processes by which these designs may be implemented.
 Eli enää ei niinkään tarvitse pohtia miten geenit muuttuvat tai ilmestyivät, koska design principles. Älykkään suunnitelman mekanismi on ollut esillä blogissani ennenkin. En malta odottaa tuota tiedettä.

Selaa läpi myös Älykkyys ja Dembski (osa II) kirjoitukseni. Yritin kirjoittaa mahdollisimman selkeästi siitä miksi Dembskin idea ei toimi.

C. Millä perusteella IDeistit eivät näytä itse soveltavan ID:tä biologiassaan?


Tässä voin tunnustaa, että en ole vaivautunut seuraamaan IDeistien tuotoksia ainakaan reilun vuoden verran. Sitä ennen jouduin vain toteamaan, että heidän omissa pro-ID julkaisuissa oli niin hiljaista, että niissä laitettiin lappu luukulle. Esim. ISCID. Ehkä kaikkein uusimmat versiot pärjääävät paremmin. Olen aina kiinnostunut lukemaan julkaistuja papereita, joissa sovelletaan esim. palautumattoman monimutkaisuuden tai täsmennetyn monimutkaisuuden käsitteitä biologisten rakenteiden kehityksen suhteen. Eli joku oikeasti käyttää niitä älyn jälkien havaitsemiseen tarkoitettuja ID-menetelmiä biologiassa. Jos tällainen paperi on päässyt livahtamaan verkkokalvojeni ohi, niin olen pahoillani. Ehkä sellainen on ilmestynyt BIO-Complexityn sivuille?

26.8.13

Nyt se on virallista: Pastafarismi on uskonto

Lentävän spagettihirviön seuraajat ovat olleet halveksittu, pilkattu ja syrjitty ryhmittymä ympäri maailmaa. Pastafarismin ilosanoma on levinnyt myös Venäjälle. Pastafaristit järjestivät pastamarssin Moskovassa lauantaina. Luonnollisesti juhlaperinne perustui Robert De Niron syntymäpäivään. Kuten me kaikki muistamme, hän näytteli "Noodles" rikollista Sergio Leonen Suuri gansterisota elokuvassa. Ra'men!

Pastatapahtuma sai kuitenkin viranomaiset sekaisin. Poliisi ja Jumalan tahto ortodoksiaktivistit (ei tiedettävästi yhteyksiä Jeesuksen ryhti liikkeeseen) tulivat vastustamaan uskonnonvapautta. Kahdeksan pastafaristia pidätettiin. Lentävän spagettihirviön siunaukselle heidät vapautettiin myöhemmin. Samalla Venäjä varmisti toimillaan, että pastafarismi on vakavasti otettava uskonto tuolla rajamme itäisellä puolella. Tästä heille suuri kiitos.

Olympiakohun kliimaksin lähestyessä joudummekin miettimään salliiko Venäjä ja/tai Olympiakomitea pasta-ateriat talviolympialaisissa.

Tämän kunniaksi menen nyt tekemään itselleni nuudeliaterian.

24.8.13

Muistatko älykkään suunnittelun? osa 3

Älykkään suunnittelun vääjäämätön voitto ja materialismiin perustuvan darwinismin romahdus ovat vieläkin kulman takana. Edellisestä katsauksesta on melkein vuosi. Joudun tunnustamaan, että en ole enää sen jälkeen edes vaivautunut seuraamaan ID:n manööverejä entiseen tahtiin. Kohokohdat näyttäisivät olevan takanapäin. Doverin oikeudenkäynti, Dembskin pieruäänet animaatiossa, kesäseminaarit puhtaan ID-opin kukoistamiseksi (suosituskirjeet pelkästään ID-myönteisiltä opettajilta), jne.

En keksi viimeisen vuoden ajalta mitään mullistavaa. Älykkäästä suunnittelusta kertovia populaarijulkaisuja ilmestyy säännölliseen tahtiin. Uncommon Descent-blogissa väitellään. Discovery Instituten väki kiertää luennoimassa darwinismin romahtamisesta, IDeistien vainoamisesta ja ID-tieteen edistymisestä.

William Dembski osallistui haastatteluun Giving an Answer in a Fallen World nettiohjelmassa, jossa hän paljastaa mikä on nykypäivän IDeistien todellisuus. ID-tutkimus ei ole vieläkään oikeasti alkanut. halua kyllä löytyy, mutta jostain syystä alan tutkijat eivät löydä sopivaa työtä jossa tehdä ID-tutkimusta. Avoimesti ID:tä kannattavat ID-tyypit eivät saa työpaikkoja kouluista, yliopistoista tai edes kristillisistä laitoksista. Haastattelija on aivan hämmästynyt siitä, että kristityissä kouluissa uskotaan evoluutioon.

Onneksi Dembski rauhoittaa katselijat. Tieteellinen näyttö evoluutioteoriaa vastaan vain lisääntyy. Darwinismin kulissit näyttävät ehkä vahvalta, mutta ne natisevat samalla tavalla kuin kommunismin kulissit juuri ennen Berliinin muurin romahtamista. Dembski ei kuitenkaan osaa ennustaa mikä on ID:n tulevaisuus kymmenen vuoden sisällä. Joko darwinismi romahtaa tai sitten IDeistien vainoaminen jatkuu.

Sitten aletaan puhumaan molekyylibiologian monimutkaisuudesta, joten älykäs suunnittelu.

18:18 kohdalla kysytään mitkä ovat olleet liikkeen suuria voittoja.



Keksitkö sinä jonkin merkittävän tapahtuman ID:n kannalta tältä vuodelta? PandasThumbissa kerrattiin huhtikuussa missä tilanteessa Dembskin vahvin argumentti älyn havaitsemisesta on.

20.8.13

Hyvät, pahat ja rumat uutiset

Maailmalla tapahtuu jatkuvasti kaikkea jännää. Tässä pikainen katsaus uutisiin, jotka stimuloivat skeptikkosolujani. Niin hyvällä kuin pahalla tavalla.

Huuhaa-tuotteellaan rikkauksien äärelle päässyt huijari Gary Bolton sai kuin saikin tuomion. Seitsemän vuoden linnareissu johtuu taikavarpujen päivitetystä versiosta. Bolton markkinoi heiluvaa GT200 antennia pomminetsintään sopivana laitteena. Useamman maan turvallisuusviranomaiset kiinnostuivat taikavarvusta. Esim. Thaimaassa  on etsitty räjähteitä Boltonin myymillä tuotteilla.
Boltonin tuomio on sopiva jatko-osa McCormickin saamalle tuomiolle. Tappavaa huuhaata levittävät, vapiskaa.

Joskus kaukaisessa tulevaisuudessa näitä huijaustuotteita ei enää ole myynnissä. 
I wish.



Paha uutinen saapui Intiasta. Pitkän uran tehnyt rationalisti ja aktiivinen taikauskon vastustaja Narendra Dabholkar on ammuttu kuoliaaksi. Teloitustyylillä takaraivoon. Narendran tuorein kampanjointi liittyi Intian kolmanneksi suurimman osavaltion lainsäädäntöön. Hän oli ajamassa taikauskon vastaista lakia, jolla olisi korostettu tieteellisen ajattelun tärkeyttä, suojeltu ihmisiä taikauskoon perustuvalta hyväksikäytöltä, ja parannettu naisten asemaa yhteiskunnassa. Tällaiset muutokset ovat tietenkin vaarallisia tietyille piireille Intiassa.

Ruma uutinen tulee Saudi-Arabiasta. Suosittelen lukemaan The Atlantic -lehden Saudi Arabia's War on Witchcraft artikkelin näistä noitia metsästävistä miehistä. Saudi-Arabialla on oma erikoisyksikko, jonka täytyy tunnistaa kielletty magia sitä nähdessään. Siirtolaistyövoiman mukana maahaan tulee vieraiden kulttuurien taikauskoa, joka sitten kitketään ankaralla kädellä. Työläisille ei kerrota etukäteen, ettei uudessa maassa kannata tehdä sitä mitä ennen tehtiin kotinurkilla. Samalla Saudi-Arabia saa syntipukin uhripukkeja käsittelevistä ulkomaalaisista. Maan poliittinen ja uskonnollinen epävakaus johtuu - tietenkin - ulkopuolisten aiheuttamista ongelmista.

Maan väkevä taikausko on tullut esiin useasti, kun uskonnollinen poliisi on metsästänyt noitia. Televisiossa esiintyviä meedioita on tuomittu noituudesta. Ostoskeskuksessa vieraillutta naista on epäilty loitsujen levittämisestä, kun 13-vuotiaan tytön käytös muuttui kesken shoppailun. Tällainen taikauskon vakavasti ottaminen on tavallaan naurun arvoista. Kunnes tajuaa, että Saudi-Arabia on niitä yhteiskuntia joissa noidilta hakataan pahimmillaan päät irti, laillisen tuomion sanelemana. Kun taikausko on näinkin väkevästi osa oikeusjärjestelmää, niin jokin on pahasti pielessä. Maalla on pitkä ja vaivalloinen matka edessään, jotta se joskus pääsee sivistysvaltioksi. Jos se edes haluaa sitä.

Sivistykselle altistuminen ei takaa sivistyneeksi muuttumista.

Loppuun bonus video.



18.8.13

Lisää höpinää Venäjän homopropagandalaista

Viikon uutisoinnissa on kiertänyt erittäin vaikea aihe. Minulla on ollut suuria vaikeuksia käsitellä sitä, sillä aihe on niin vastenmielistä minulle. Kyseessä on yleisurheilukisojen politisointi, eli kaikin puolin juuri sellaista materiaalia joka pitäisi kieltää. Noh, tällä kertaa siihen liittyy myös ihmisoikeudet ja seksuaalivähemmistöjen kohtelu Venäjällä.

Kohua on noussut Venäjän hyväksymästä laista, jolla suojellaan lapsia homopropagandalta ja ei-perinteiseltä seksuaaliselta käyttäytymiseltä. Laki on tarpeeksi monitulkintainen, jotta sen soveltaminen sujuu ihan miten poliisisetä tahtoo. Kuten onkin käynyt, kun sateenkaarilippua julkisella paikalla heilutelleita miehiä on pidätetty.

Maan kulttuuriin ja arvoihin näyttäisi kuuluvan seksuaalivähemmistöjen ankara demonisointi. Ihan vakavaa poliittista uraa tekevät miehet sanovat tiedotusvälineissä kummallisia asioita homoseksuaalisuuden vaaroista. Milloin homot ovat uhka maan turvallisuudelle ja jatkuvuudelle, milloin he ovat pelkkiä pedofiilejä. Edistystä on tapahtunut siinä mielessä, että maassa edes tiedostetaan seksuaalivähemmistön olevan olemassa (toisin kuin Iranissa, jossa heitä ei edes ole). Ei siis kovin erilaista menoa verrattuna tavallisen kansan nettikommentteihin täällä Suomessa, mutta Venäjällä ne tulevat jopa virkapukuisten miesten suista.

Eikä siinäkään vielä kaikki. Kansainvälisten urheilukisojen lähestyessä myös kansainvälinen vastustus Venäjän uutta lakia vastaan nousee otsikoihin. Talviolympialaiset järjestetään tuolla jossain Siperiassa (don't know, don't care), ja Olympiakomitealta on tiedusteltu miten aiheesta saa tai ei saa puhua. Urheilijoilla pitäisi olla mielessään pelkkä suoritus. Poliittiset tai uskonnolliset kannanotot ovat urheilusäännöissä kielletty.

Parhaillaan pyörivässä yleisrurheilun MM-kisassa IAAF on jopa vaivautunut julistamaan tietyt kynsilakkojen väriyhdistelmät kiellettyjen listalle, because why the fuck not. Sateenkaariväreillä ei saa protestoida vähemmistöjen huonoa kohtelua. Vierailijoiden on kunnioitettava maan lakeja ja arvoja. Suomen urheilu- ja kulttuuriministeri Arhinmäki tempaisi suoraan sinivalkoisella lipulaan, jonka vieressä heilui myös sateenkaarilippu. Tämä tuomittiin epäsoveliaaksi käytökseksi perusarvofanien parissa.

 Venäjällä onkin edessään paha ongelma. Laki ei määrittele mitä tuo vaarallinen homopropaganda mahtaa oikein olla. Luvassa voi olla oppikirjojen siistimistä epäsoveliaista kuvista.


Kohun ja protestoinnin yltyessä Venäjällä toppuutellaan väkeä. Koko häly on länsimaiden keksintö, sillä maassa ei kielletä homo- tai lesbosuhteita. Ainoastaan heistä puhuminen alle 18-vuotialle on kielletty, kuten Venäjän urheiluministeri Mutko muistutti. Lapsia suojellaan haitalliselta informaatiolta. Urheiluministerikään ei kuitenkaan osannut sen tarkemmin selittää mitä tuo info on.

Luvassa on kuitenkin ne talviolympialaiset. Mukana on urheilijoita, jotka eivät välttämättä ole täysin heteroita. Heitä ei heitetä putkaan, kunhan käyttäytyvät hillitysti ja maan lakia kunnioittavasti. Eli ei roisia peppuseksiä ja saksimista jalkakäytävillä. Näillä pitäisi selvitä kisoista ilman ongelmia.

Olympiakomitea kommentoi tulevaa kisaa. Sielläkään ei ole soveliasta tehdä avointa poliittista protestia. Vähemmistöjen oikeuksien puolustaminen on kiellettyä itse urheilijoilta. Josta pääsenkin vaarallisen lähelle Koska Hitler-argumentaatioon syyllistymistä.  Oikeastaan sitä on lähes mahdoton välttää tässä tilanteessa. Ei se mitään.

Sivistyneet valtiot osasivat kunnioittaa isäntämaan arvoja ja lakeja olympialaisissa vuonna 1936. Ehkä me osaamme tehdä sen samalla tavalla 2014. Ennen vuotta 1936 tehtiin jonkilaisia protesteja silloisen isäntämaan takia.

Silloinen olympiakomitean johtaja Henry Baillet-Latour totesi, että jonkinlainen kompromissi oli saavutettu. Kyseisen maan kansleri oli luvannut poistaa epämiellyttävät kyltit kaduilta kisojen ajaksi. Tuskin tarvitsee kertoa mihin vähemmistöön ne kyltit liittyivät ja millä tavalla. Joten kisat voisivat jatkua.

Baillet-Latour kertoi myös lisää aikakautensa kohusta. Mielenosoituksia vaativat ongelmaryhmät levittivät melkoisia valheita isäntämaasta, ja sen lisäksi näitä protesteja vaativia ryhmiä rahoitettiin joltain epäilyttävältä taholta. Eihän moderni valtio voinut olla niin paha kuin ilkeät kielet antoivat ymmärtää.

Olisihan olympiaboikotti rajoittanut urheilijoiden vapautta. Urheilijat saivat itse valita osallistuvatko he Berliinin olympialaisiin. Olihan kyseinen isäntämaa päättänyt sallia tietyn etnisen vähemmistön muiden maiden urheilijoissa, vaikka oman maansa urheilijoista tämä vähemmistö pidettiin pois. Nämä ihmisoikeusryhmät Yhdysvalloissa olivat vaatineen kisojen siirtämistä johonkin toiseen valtioon. Kaikkien onneksi heitä ei kuunneltu. Kisat sujuivat mukavasti ja kaikilla oli hauskaa. Tosin kisojen aikana olympiakomitea joutui huomauttamaan, ettei kansleri ollut pitänyt lupaustaan juutalaisvastaisten julisteiden suhteen. Tekevälle sattuu.

Toivottavasti seuraavat talviolympialaiset sujuvat yhtä mukavasti. Luvassa on kuitenkin kinastelua siitä miten olympialaisten sääntöjä tulkitaan Venäjän suhteen.

15.8.13

Kadonneen papin arvoitus

Missourin osavaltiossa tapahtui kummia. Tai ehkä siellä tapahtui aivan tavallisia asioita, joita tulkittiin kummallisella tavalla. Paha auto-onnettomuus keräsi paikalle hälytysajoneuvoja ja -henkilökuntaa. Nuori nainen oli jäänyt vaikeasti romun sisälle jumiin. Palomiehillä oli ongelmia romun avaamisessa. Kuolema oli lähellä, kunnes...



Kuin tyhjästä ilmestyi pappi antamaan viimeisen voitelun tytölle. Se rauhoitti uhrin mielen. Lisäksi pappi sanoi luottavaisella äänellä palomiehille, että heidän varusteensa alkaisivat kyllä toimimaan. Kukaan ei huomannut millä autolla pappi oli saapunut onnettomuuspaikalle. Pian paikalle saapuikin toinen paloauto, josta saatiin tarpeeksi vahva leikkuri. Nainen saatiin irti romusta. Helikopteri kuljetti hänet sairaalaan. Henki pelastui. Palomiehet huomasivat vasta tässä vaiheessa, ettei pappia enää näkynyt missään. Paikalla ollut valokuvaaja ei myöskään onnistunut jälkeenpäin löytämään pappia kuvistaan. Kukaan ei tunnistanut pappia. Hän oli kadonnut kuin pier-, kuin aave.

Oliko paikalle ilmestynyt suojelusenkeli? Vai ehkä jonkun papin hyvämielinen henkiolento? Moni oli julistamassa tapahtumaa ihmeeksi. Meno vaikutti melko tutulta eräästä Monty Pythonin elokuvasta.

Jälleen kerran ihanat visiot enkeleistä, mysteereistä ja ihmeestä kohtaavat harmaan ja tylsän todellisuuden. Kyseessä oli ihan tavallinen pappi, joka teki parhaansa vaikeassa tilanteessa. Hän ei kaipaa mainetta tai kunniaa. Pappi Patrick Dowling toivoo palomiesten ja ensiapuhoitajien saavan heille kuuluvan kunnian naisen hengen pelastamisesta. Dowling saapui ja lähti omalla autollaan, mutta parkkeerasi sen ison ajoneuvon taakse, jottei olisi kenenkään tiellä. Hän jätti nimensä yhdelle pelastustyöntekijöistä helikopterin lähdettyä, mutta se ei tainnut jäädä muistiin.

Kadonneen papin ihme oli valmis leviämään. Jopa FoxNews kanavalle asti.

13.8.13

Muistutus luonnollisuuden vaarallisuudesta

 Joillakin aikuisilla on sellainen käsitys luonnollisuudesta, jossa vihreät lehdet ja tuoreelta tuoksuvat juuret ovat avain terveyteen. Luonnosta löydettävät yrtit tarjoavat terveyttä, toisin kuin keinotekoisesti lääketehtaissa purkitetut pillerit. Se pitääkin tavallaan paikkansa, ja samalla ei pidä paikkaansa. Luonnosta löytyy monia molekyylejä, joilla on havaittu selkeitä terveyteen hyödyllisesti vaikuttavia ominaisuuksia. Samasta paikasta löytyy myös ihmisten kannalta tappavimmat myrkyt, jotka iskevät heti hermoihin tai pitemmällä aikavälillä ilmestyvät syöpänä.

Hieman kertausta siitä Australiassa tehdystä tulli-iskusta vuoden alkupuoliskolla, jossa perehdyttiin kiinalaisten lääkeyrttien terveysvaikutuksiin. Selkein ongelma on siinä, ettei kuluttaja pysty luottamaan jauheiden sisällysluetteloihin. Kun itse lääkeosia alettiin tutkimaan, niin löytyi sukupuuttoon kuolleita lajeja (kiitti v#@&sti, traditional medicine), tai puhdasta myrkkyä, tai kipulääkettä. Annos tekee myrkyn, mutta oma ongelmansa on siinä, ettei tuota annostelua tehdä luotettavalla tavalla kiinalaisiin yrttijauhoihin. Kuluttajana en uskaltaisi tilata yrittejä internetin kautta Kaukoidästä.

The Scientist kertoo eräästä kiinalaisessa lääketieteessä käytettävän yrtin haittavaikutuksista. Aristolokkia-yrtti on ollut pitkään käytössä yrttilääkinnässä. Sopivan pieninä annoksina sen haittavaikutukset eivät ilmene kaikkiin käyttäjiin. Viime vuosikymmenen aikana on kuitenkin kertynyt näyttöä siitä, ettei kyseistä yrittiä kannata nauttia teen kera. Aristolokkia tekee tuhojaan ihmisten maksoissa ja munuaisissa. Haittavaikutusten yhdistäminen itse yrttiin vaatii laajan tutkimuksen, sillä haitat voivat ilmetä vasta vuosikymmenen käytön jälkeen.

The Scientist toteaakin yrtin aiheuttavan enemmän mutaatioita kuin tupakka tai UV-valo. Sisäiset vaikutukset maksaan ja munuaisiin ovat tiedossa. Uudempana haittavaikutuksena on ylävirtsatien syöpää. Se havaittiin Tonava-joen varrella Euroopassa, kun yrttiä sekoittui vehnään. Taiwanissa yrtti on yleisesti jaossa reseptillä. Kolmannes väestöstä on ottanut sitä jossain muodossa osana lääkintää. Saarivaltiossa ylävirtsateiden syöpä onkin maailman yleisintä.

Aasian maissa nämä yrttien terveyshaitat ovat onneksi melko yleisesti tiedossa, joten annostuksia pidetään pienenä. Toivottavasti oppi on samalla tasolla eurooppalaisten kiinalaisen lääketieteen ystävien parissa.

Kiitos vinkistä Prodesessille.

10.8.13

Mummo varoittaa Nintendosta

Everything is Terrible-sivuston kautta saamme tutustua mummoon, joka on huolestunut nuorisosta.



Onhan tuossa ihan asiaakin. Vähemmän televisiosta ja enemmän kirjoja. Se on hyvä yhtälö. Nuoret voisivat altistua Carl Saganille, Michio Kakulle, Stephen Hawkingille, Sean Carrollille, Ben Goldacrelle tai monelle muulle kirjailijalle. Mutta videopelejä ei kannata jättää pois.

Pyramideja Bermudan kolmiossa

Netissä kiertää useampi versio salaperäisten pyramidien löytämisestä. Todella kiehtovia kertomuksia. Yhteistä niille on se, että arkeologit ja historioitsijat eivät näe niissä tarpeeksi vakuuttavia todisteita.

Näitä tarinoita on ilmaantunut jossain muodossa vuosikymmenestä toiseen, sillä Atlantiksen legenda laittaa mielikuvituksen liikkeelle. Kaukonäkijä Edgar Cayce kuvaili Bermudan kolmiossa sijaitsevia pyramideja. Mikäpä sen luotettavampaa kuin unen aikana nähdyt näyt. Sittemmin on löytynyt joukko ihmisiä, jotka väittävät nähneensä sukellusretkiensä aikana isoja pyramideja merenpohjalla.

Yksi tuoreimmista reinkarnaatoista näistä tarinoista tulee EndAllDesease.comin kautta. Siinä kerrotaan Bermudan kolmion keskeltä löydetyistä kahdesta valtavasta pyramidista. Ne löysi noin kahden tuhannen metrin syvyydestä  tohtori Meyer Verlag. Pyramidit ovat jopa kolme kertaa isommat kuin Kheopsin vastaavat. Eikä siinäkään vielä kaikki. Ne on rakennettu lasista tai jostakin muusta kirkkaasta materiaalista. Ja se hohtaa pimeässä. Ja vaikka mitä muuta X-files kamaa. Sivustolla esitellyt kuvat pyramideistä ovat valitettavasti vasta artistin näkemyksiä niistä.

Kerrassaan vavisuttava löytö. Tai olisi, jos se ei alunperin olisi Weekly World News -huuhaajulkaisun viihdepläjäys vuodelta 1991. Sen epäluotettavampaa lähdettää saa hakea koirien ja isojalkojen kanssa.

Aikasempi pyramidien löytäjä on naturopaatti Ray Brown, joka sattui sukeltelemaan kavereidensa kanssa Bahamalla vuonna 1968. Brown eksyi ystävistään. Hän havaitsi valtavan muodostelman ja ui sitä kohti. Se oli pyramidi. Kirkas pyramidi, joka ei ollut levän peitossa. Brown sukelsi sen sisälle. Itseään valaiseva huone sisälsi patsaista, metallisia putkia ja kristallinen pallo. Brown nappasi pallon mukaansa, sillä happi oli vähissä.  Lähtiessään pois sukeltaja kuuli äänen, joka kielsi häntä koskaan palaamasta.

 Ihmiskunnan suureksi harmiksi hänen kameransa meni rikki myrskyssä. Vielä valitettavampaa Brownin tarinan uskottavuudelle on se, ettei hän kertonut siitä mitään kavereilleen tapahtumapäivänä. Hän pelkäsi kristallipallon takavarikointia, joten tarina tuli julki vasta viisi vuotta hämmästyttävän kokemuksensa jälkeen.

Armollisella mielellä oleva skeptikko voisi todeta, että vain toinen tarinoista on puhdasta bullshittiä. Ensimmäisessä versiossa pyramidit ovat kahden kilometrin syvyydessä, toisessa pyramidin sisälle sukelletaan 60-luvun harrastelijalaitteilla. Joko Bermudan merenpohja on täynnä muinaisia raunioita (joita ei vieläkään onnistuta havaitsemaan moderneilla laitteilla), tai sitten niistä keksitään vaikeasti varmennettavia tarinoita.

Tietenkin tuollainen varmennettu löytö Bermudasta olisi äärimmäisen hieno tapahtuma. Toistaiseksi joudumme odottamaan oikeaa arkeologista työtä Bermudan pyramideista.

8.8.13

Onko koirassasi demoni? Tässä ratkaisu

Tempaus tulee, oletko valmis? Tempaus tarkoittaa tietenkin sitä, että aidot uskovaiset teleportataan taivaaseen, loppujen jäädessä kärsimään lopun aikojen koettelemuksia. Uskomukseen kuuluu kaikenlasta jännää, mutta tämän päivän kannalta olennaista on tempaukseen valmistautuminen. Siihen liittyy monta outoutta, kuten jälkeen jääneiden lemmikkien hoivapalvelua (maksua vastaan) ja filosofista pohdintaa siitä tempaistaanko ihmiset taivaaseen alasti vai ei. Tempaistavaksi joutuvat ihmiset murehtivat etukäteen sitä miten huonosti planeetallemme jääneillä menee. Vakavaa asiaa, kuten uskonnoissa yleensä tahtoo olla. Sisältönsä puolesta tempaus-uskomukset eivät ole sen kummempia kuin skientologian scifi-uskomukset.

Sitten näitä häiriintyneitä ihmisiä, jotka myös sattuvat ottamaan tempaukset, enkelit ja demonit aivan liian todesta. Ihmisiä kuten 45-vuotias Christopher Dillingham. Hän valmistautuu aivan nurkan takana piileskelevään maailmanloppuun. Valitettavasti entisen tyttöystävän lemmikki aiheutti ongelmia. Exä antoi labradorinnoutajansa Christopherille.

Tarkkaavaisena miehenä Christopher tajusi, että koirassa oli jotakin pielessä. Lemmikissä asusti demoni, joka oli todennäköisesti exän tekosia. Onneksi mies tiesi miten koira manataan puhtaaksi pirusta.

Christopher räjäytti koiran kotitekoisellä räjähteellä.



Jos sinä epäilet, että lemmikissäsi asustaa demoni, niin älä räjäytä sitä! Anna lemmikkisi jollekin ateistille tai saatananpalvojalle. Älkää ottako Kummelia liian vakavasti.

7.8.13

Magneettimedia ja Silversteinin vakuutuspetos

Magneettimedia räjäyttää jälleen verkkokalvoille tujua kamaa. Lehdessä on reagoitu siihen Larry Silversteinin vakuutusoikeudenkäyntiin, josta kerroin  28.7. Mikä on Magneettimedian versio tapahtumista? Otsikko on yllättävän varovainen:

WTC-isku saattoi olla vakuutuspetos; salaliittolaiset kävivät ”oikeutta” New Yorkissa 


Saattoi olla? Sentään mainitaan salaliittolaiset, joten olemme tukevasti salaliittoteorisoinnin jännittävässä maailmassa. Tekstistä löytyy rohkeampia väittämiä.

Kaikkien mielessä on kysymys, miksi Silverstein väittää lentokoneiden tuhonneen rakennukset, kun hän on tunnustanut tuhonneensa ainakin yhden itse. PBS:n dokumentissa ”America Rebuilds” vuodelta 2002 Silverstein tunnusti osallisuutensa WTC-7:n hallittuun räjäytykseen. 47-kerroksinen tornitalo romahti omille sijoilleen 6,5 sekunnissa.

 Väittämää toistetaan parikin kertaa. Silverstein on mennyt tunnustamaan America Rebuilds -dokumentissa, että WTC-7 tuhottiin hallitulla räjäytystyöllä. Tietenkään tekstissä ei tarjota linkkiä tuohon pätkään. Kokeneempi nettiväki varmaan jo arvaakin miksi niin ei tehdä.

Tekstissä sentään ihmetellään melko selvää ristiriitaa salaliittoteoriassa. Jos Silverstein on myöntänyt räjäyttäneensä rakennuksen, niin miksi vakuutusyhtiöt maksoivat siitä korvauksia?

Vakuutusyhtiöt eivät avoimesti syytä Silversteinia vakuutuspetoksesta, sillä se luultavasti tuhoaisi koko 9/11-tapahtuman peitetarinat ja valheet, sekä romahduttaisi niin Yhdysvaltojen kuin Israelin hallitukset yhtä nopeasti kuin rakennus 7 katosi. Ne ovat kuitenkin menneet niin pitkälle, että ovat kuvanneet Silverstein lisärahan vaatimuksia ”järjettömiksi”, mikä on selvää vähättelyä.

Onhan se tunnettu tosiasia, etteivät ihmisiä palvelemaan tehdyt altruistiset vakuutusyhtiöt välitä siitä, että ne saisivat miljardinsa takaisin. Hallitus on kerinnyt vaihtumaan sitten vuoden 2001, joten sekään ei voi olla enää pelkona.

Vai sattuisiko Larryn tunnustus olemaan jotakin muuta kuin mitä Magneettimedia väittää? Voisiko maailma olla niin outo paikka?

Tarkastellaan tunnustusta lähemmin.

Kyseisessä America Rebuilds ohjelmassahan Larry totesi, että palolaitoksen komentaja kertoi hänelle ettei rakennuksen paloa saada hillittyä. Larry vastaa, että menetettyjen elämien takia ei kannata riskeerata enempää. Väki pois talosta


"I remember getting a call from the, er, fire department commander, telling me that they were not sure they were gonna be able to contain the fire, and I said, "We've had such terrible loss of life, maybe the smartest thing to do is pull it." And they made that decision to pull and we watched the building collapse."

Foliopipomaassa tuota on tulkittu siten, että Larry komentaa "pull" sanalla räjäyttämään WTC-7 rakennuksen.

Todellakin! Pull-termiä käytetään romutustöissä slangina, sillä silloin rakenteita heikennetään ja teräskaapeleilla siirretään tiettyyn korkeuteen asti ulottuvien rakennusten painopistettä sivuun. Talo tulee alas. Se ei onnistu liian korkeilla rakennuksilla. Näin romahdutettiin mm. WTC-6, joka oli huomattavasti matalampi kuin WTC-7. Tämä kerrotaan samassa America Rebuilds -ohjelmassa.

Worker #1: Oh, we’re getting ready to pull building six.

Luis Mendes: We have to be very careful how we demolish building six. We were worried about the building six coming down and demolishing the slurry wall, so we wanted that particular building to fall within a certain area.

Worker #1: We’ve got the cables attached in four different locations... <”going up”? hard to hear>... Now they’re pulling [gestures to vehicles] pulling the building to the north. It’s not every day you try to pull down a eight storey building with cables”

Jos Larry muka tarkoitti Pull-sanalla rakennuksen hallittua räjäyttämistä, eikä väen evakointia sen ympäristöstä, niin miksi ja miten palokunta asensi teräskaapelit ja/tai pommit WTC-7 rakennukseen ennätysnopeasti ja piilossa kameroilta?

Jos pull tarkoittaa räjäyttämistä, niin purkupäätöksen teki palopäällikkö. Mistä lähtien palokunta räjäyttää palavia rakennuksia, jos he eivät hallitse sen liekkejä?

Jos pull tarkoittaa räjäyttämistä, niin miksei palokunta näyttänyt epäröivän hetkeäkään kymmenien miljoonien vakuutuspetokseen osallistumisesta, jossa oli jo kuollut heidän työtovereitaan?

Miksi Larry myöntää vakuutuspetoksensa dokumenttielokuvassa? Eikö hän tajunnut, että kameraryhmän edessä kannattaisi valehdella?

Kaikkien johdonmukaisin ja perustelluin tulkinta Silversteinin puheesta onkin se versio, jossa hän viittaa ihmisten evakoimiseen WTC-7:n lähistöltä.

Loppuun se tärkein pointti tuon vakuutuspetosvihjailun suhteen. Miten kävi Larry Silversteinin ovelalle juonelle vaatia korvauksia tuplana? Olihan tuomarina juutalainen Alvin Hellerstein, josta leivotaan salaliiton kätyriä ja Silversteinin rikolliskumppania. Tässä vielä näyte Magneettimedian käännöstyöstä.

Miten Silverstein on onnistunut pääsemään pälkähästä murhassa historian kaikkein selvimmässä vakuutuspetoksessa? Tietysti rikoskumppaninsa, tuomari Alvin Hellersteinin, avulla.
Hellesrsteinin oikeusistuin on kaikkien 9/11-rikosten salailujen keskipisteessä. Käytännössä kaikki WTC-iskuun liittyvä käräjöinti on tapahtunut hänen oikeussalissaan, mukaan lukien Ellen Marianin äskettäinen oikeuskäsittely Bushia, Cheneytä, Rumsfeldia, Wolfowitzia ja muita vastaan.
Hupsista! Tuomari eväsi Silversteinin vaatimuksen. Ehkä rikoskumppaneille tuli riitaa jostakin suunnitelman osasta ennen oikeudenkäyntiä. Tai sitten Magneettimedian levittävä juttu on potaskaa.

Fukushiman tritium-vuoto

Fukushiman ydinvoimalan ongelmat eivät lopu. Vuotoja tapahtuu lähes säännöllisesti. Teknikot eivät edes tiedä missä tuo vuoto voisi olla. Uusin vuoto onkin huolestuttavaa, sillä uusien eristyksien rakentaminen on vasta edessäpäin. Saastunut vesi pääsee lillumaan melko vapaasi mereen asti. Tepco on todistanut mokaavansa asiat lähes joka käänteessä.

Uutisessa kerrotaan myös pieni yksityiskohta noista vuodoista. Sitä toistetaan huolestuneissa some-kommenteissa.

Voimalayhtiö Tepco kertoi viime perjantaina, että yhteensä 20-40 biljoonaa becquereliä radioaktiivista tritiumia on voinut vuotaa mereen onnettomuuden jälkeen. Yhtiön mukaan määrä on sallitun rajoissa.

Jopa kymmeniä biljoonia eksoottiselta kuulostavaa asiaa on valunut mereen. Se jos mikä kuulostaa katastrofilta. Eihän se ole terveyden kannalta mitenkään kiva asia. Tuollaista saastunutta vettä juodessaan ihminen päätyisi lopulta sairaalaan. Mutta mitä nuo biljoonat becquerellit sitten tarkoittavat suhteessa todelliseen vaaraan? Onko Tyyni valtameri nyt pilattu lopullisesti?


The unpublished notebooks of J. M. Korhonen-blogi kuvailee säteilymäärää kuvan kautta.  
Tuollainen määrä radioaktiivista tritiumia ei valu suoraan ihmisten kurkuista alas, vaan laimentuu mereen. Siellä se on tietenkin kerääntymässä merenelämään, josta se voi päätyä sushina joidenkin pöytään.  

6.8.13

Quo vadis, Yle?

Olin vain yhden viikon lomalla, tuolla kaukana Ranskassa, ja sillä välin Ylen uutisissa on ollut jos monenlaista outoutta. Aiheita jotka kiinnostavat minua, niin hyvässä kuin pahassa.

 Tutkittua tietoa poronsarvijauheen potenssivaikutuksista.

Kaivon paikan etsimistä taikavarvuilla.

Pakurikäävän huimat terveysväittämät.

Luonnonlääketieteen keskusliiton vastalauseita.

Ja lopulta Ylen toimittaja Matti "MOT" Virtanen oli väittämässä telkussa, ihan vakavalla naamalla, että ilmaston lämpeneminen on pysähtynyt. A-studion haastattelussa ympäristöministeri Niinistölle esiteltiin vihjausta, jonka mukaan viimeisen 16 vuoden aikana alailmakehä ei ole enää lämmenyt tilastollisesti merkittävällä tavalla, ja tämän takia ilmaston lämpeneminen on pysähtynyt. Jos sattui olemaan erimieltä kuin toimittaja Virtanen, niin se perustui poliittisen korrektiuden noudattamiseen. Jouduin miettimään mistäs nyt tuulee. Olisihan se valtava helpotus ihmiskunnan kannalta. Teollisuuden ja sivilisaation ei tarvitsekaan välittää niin paljon siitä miten paljon kulutamme ja minne ne päästöt päätyvät. Pyyhkisimme helpottuneena hikeä otsaltamme (ehkä miettien miksi hikoilu jatkuu). Niin tai näin, se olisi aivan mahtava uutinen.

A-studion pätkästä nousi välittömästi kohu. Virtanen vastasi kohuun ja selitti tarkemmin miksi vihjaili lämpenemisen loppuneen. Vuodesta 1997 lähtien WoodForTrees.orgin käyrä saadaan näyttämään melko tasaista. Jos vaivautuu laittamaan käyrän aloitusvuodeksi 1987, niin näkee minkälainen lämpöpiikki ilmestyy siihen keskelle.

Samanaikaisesti ihmiskunta pumppaa hiilidioksidia entistä enemmän ilmakehään. IPCC on ennustanut lämpenemisen jatkuvan, mutta sitä ei näyttäisi tapahtuvan Virtasen käyttämällä tarkkailuajalla. Yhä nousevasta hiilidioksinmäärästä huolimatta. Jotain on siis vialla.

Matti Virtasen väittämä näyttäisi toistavan toimittaja David Rosen suurta skuuppia vuodelta 2012. Silloin David Rose keksi, että Met Officen uusi raportti osoitti lämpenemisen loppuneen vuonna 1997. Rosen harmiksi Met Office ei ollut tehnyt mitään sellaista raporttia.



 Tosin Virtanen on oikeassa siinä, että tuolta aikajaksolta on löydettävissä joitakin lämpökäyriä, joita voidaan tulkita tasaantuvalla tavalla.

Onneksi Pasi Toiviaisen YLE, HS ja ilmastojournalismin kriisi selittää miksi A-studion Virtanen olisi voinut olla tarkempi vihjailuissaan. Ongelma on selitettävästi lyhyesti näin: 17 vuoden jakso ei ole tarpeeksi pitkä ilmastotrendin selvittämiseksi. Pitkän ajan lämpenemistrendin rikkominen vaatii esim. ICPP:n Rajendra Pachaurin mukaan 30 - 40 vuoden jaksoa, kuten Virtasen linkkaamassa uutisartikkelissa kerrotaan.

Ehkä tästäkin asiasta jatketaan kädenvääntöä jossakin keskusteluohjelmassa.

5.8.13

MTV3: Saksalainen puhuu rokotteista

MTV3 nostatti uutisointinsa tasoa. Kymmenen Uutisissa kansalaisille kerrottiin saksalaisesta lastenlääkäristä nimeltään Martin Hirte. Kiistana on rokotusohjelman ajoitus ja määrä. Hirte on vakuuttunut siitä, että rokottamattomat tai myöhemmin rokotteensa saavat lapset sairastavat vähemmän. Enemmän rokotteita saavat lapset ovat Hirten mielestä myös taipuvaisempia saamaan allergioita ja autoimmuunisairauksia. Hirte ei sentään suosittele, että kaikista rokotteista luovuttaisiin. Epäilyjä miehen mieleen nousee kuitenkin aina, kun hän näkee miten terveitä rokottamattomat lapset voivat olla.

Valitettavasti lyhyessä uutispätkässä ei edes vihjailla mihin tutkimuksiin Hirten arviot perustuvat. Toimittaja Tapio Nurminen puhuu vain yhdestä tutkimuksesta, mutta se oli jonkinlainen kysely siitä miten saksalaiset vanhemmat antavat rokotuttaa lapsiaan. Lääketieteellisten epidemiologisten tutkimusten sijaan puhutaan kansanäänestyksestä ja vanhempien peloista. Ei niinkään siitä mitkä voisivat olla perusteluna peloille. Loppukaneettina on kommentti: Rokotuspäätöksissä olennaista on jokaisen lapsen yksilöllinen tilanne. Mikäs siinä.

Minkä tasoinen asiantuntija sitten pääsi ääneen Suomen televisiossa? Lastenlääkäri Martin Hirte on päätoimensa ohella myös homeopaatti. Hän on kirjoittanut rokotteista, mutta myös siitä miten rokotteita voidaan vahvistaa, ellei peräti korvata, homeopaattisilla rokotteilla (nosodeilla). Mukana puhetta jopa niistä surullisen kuuluisista malariaa vastaan tarkoitetuista nosodeista.

Hirten perustelut rokoteohjelman myöhäistämiselle on hänen Impfen - Pro & Contra kirjassaan, mutta se maksaisi oikeaa rahaa, enkä edes löydä siitä englanninkielistä versiota. Kirjoittelen miehestä lisää, jos satun löytämään lisäinfoa. Toistaiseksi joudun tyytymään siihen, että taikavoimilla ladattujen sokeripillereiden puoskarointi ei anna mairittelevaa kuvaa Hirtestä. Rokotteiden korvaaminen taikauskolla ei lupaa ollenkaan hyvää lastenlääkärin rokoteasiantuntijuudesta. Biologian, kemian ja patologian unohtaminen (homeopatien edellytys) ei myöskään lupaa hyvää.

Muiden homeopaattien kirjoitusten perusteella ennustaisin, että Hirte haluaisi edistää homeopaattisia rokotteita, koska niillä ei ole mitään haittavaikutuksia. Homeopatiaa ei nähdä lääketieteen (homeopaattinen suomennos: allopaattisen lääketieteen) täydentävänä hoitomuotona, vaan lopullisena korvaajana.

Ehkä MTV3 jatkaa tästä asiasta jossain muualla, sillä tällä hetkellä käteen jäi epämääräinen pelottelu rokotteista, ilman mitään mainintaan mitä olisi tutkittu rokotteista. Vai kelpaako Maikkarille se she said, he said journalismi, jossa lääketieteellinen tutkimus ja vanhempien pelot ovat samalla viivalla?

YouTubessa on sentään pari luentopätkää, joissa Hirten puhe on dubattu huonosti. Ota siitä sitten selvää. Kuulemani perusteella hän suosittelee (joidenkin) rokotteiden antamista vasta ensimmäisen syntymäpäivän jälkeen.



Kiitos vinkistä, herra Lepola.

28.7.13

Kreationismi kehittyy: Loch Nessin hirviö

Viime vuonna kreationismin ja Loch Nessin hirviön välinen yhteys tuotti hilpeyttä. Luomisoppia esittelevä oppikirja käytti taruolentoa perusteluna heidän oppinsa paremmuudelle. Accelerated Christian Educationin valmistama biologian oppikirja joutui pilkan kohteeksi, kun siinä käytettävän opin sisältö selvisi yksityisten koulujen ulkopuolelle. Dinosaurusten ja ihmisten yhteiseloa todisteltiin Loch Ness hirviöllä.

Kohusta oli jotakin hyötyä. ACE päivitti oppikirjaansa. Nessie on poistettu. Myös maininta japanilaisen kalastusveneen löytämästä dinosauruksesta, joka oli oikeasti mädäntynyt hai. Raamatullinen totuus kreationismissa kuitenkin sanelee, että ihmiset ja dinot elivät keskenään joskus. Siksi huonoa PR-materiaalia ollaan valmiita unohtamaan. Uudessa kirjassa on kuulemma kiinalaisia ja irlantilaisia kansantaruja, joita voidaan tulkita tuollaisesta "Dinot elivät äskettäin" näkökulmasta. Opin on pysyttävä samana, mutta todisteet voivat vaihdella. Toivottavasti ACE on valmis päivittämään nuorille kristityille tarkoitettuja oppikirjojaan myös jatkossa.

Larry Silverstein ja tienatut WTC-miljardit

Viime viikon aikana New Yorkissa käytiin oikeutta eräistä kiinteistöistä ja niiden vakuutuksien ja vakuutusmaksujen seurauksista. Tuomari julisti, että vakuutusfirma oli jo maksanut tarpeeksi kiinteistöjen omistajalle. Lisäkorvauksia olisi turha pyytää. Omistaja halusi oikeudenkäyntiä hänen omaisuuttaan epäsuoralla tavalla vahingoittaneiden firmojen kanssa. Ei sinällään mikään mullistava päätös tuomari Hellersteiniltä, mutta tällä kertaa korvauksia oli vaatimassa Larry Silverstein ja kyseiset kiinteistöt olivat World Trade Centerin jämät. Hän halusi United Airlines ja American Airlines yhtiöt oikeuteen, sillä heidän lentokoneensa syöksyivät WTC-torneihin. Silverstein vaatii 3,5 miljardin dollarin korvauksia. Silversteinin edustaja totesi, että he aikovat vedota seuraavaan oikeusasteeseen.

Silverstein onkin ollut pitkään salaliittoteorioiden keskiössä. Hänen omistussuhteensa WTC-kiinteistöihin ja tuhoja seuranneiden korvauskiistojen julkisuus ovat nostaneet pinnalle melko selkeän idean siitä miksi iskut tehtiin. Tai ainakin niillä selitetään Silversteinin tienneen etukäteen iskuista.

Lampuri.fi kertoo yleisesti netissä kiertävän version tästä salaliittoteorista:

Tornit ja koko wtc-kompleksin vuokrasi 99 vuodeksi 24.7.2001 New Yorkilta ja New Jerseyn satamalaitokselta. Vajaa pari kuukautta ennen iskuja larry silverstein(in yhtiöt), joka jo ennestään omisti WTC 7 pilvenpiirtäjän, 47 kerrosta.   Vuokrahinta torneista oli 3,2 miljardia dollaria, josta Larryn omia rahoja 14 miljoonaa. larry otti rakennuksille 3,5 miljardin dollarin vakuutukset ja hän vaatii korvauksia maksettavaksi tuplana (7 miljardia) kun vahinkojakin oli kaksi ! Korvausehtoihin laadittiin erikseen pykälä terrori-iskujen varalle. Ensin korvaus tuli yhdestä vahingosta mutta lopulta larry sai korvauksia 5 miljardia eli vanhan matikan mukaan voittoa tuli tästä 7 viikon omistuksesta 1,8 miljardia dollaria. silverstein on terävä juutalainen liikemies ja juutalaisista on lisää juttua juutalaiset sivulla.
 Verkkomedia esittää saman hieman sivistyneemmin:

WTC omistaja Larry Silverstein ehti sopivasti tuplata vakuutuksensa kompleksille juuri ennen "hyökkäystä". Lisäksi 12. syyskuuta on valmiina oikeuspaketti, jossa Silverstein väittää kahden erillisen koneen iskun tarkoittaneen kahta erillistä terroristihyökkäystä hänen omaisuuttaan kohtaan = kaksinkertaiset vakuutusrahat. Keissi viedään eteenpäin vauhdilla lakimiesarmeijan turvin ja Silverstein voittaa oikeustaistelun. 15 miljoonan vakuutussijoitus tulee takaisin lähes 5 miljardin vakuutustuloina.

Todellakin, Larry sai korvauksia useita miljardeja dollareita! Se ahne juutalainen ketku!

Lopulta kiistojen jälkeen Silverstein siis tienasi korvauksilla taskuisinsa  4,577 miljardia dollaria.

Mitä tähän salaliittoteoriaan voi vastata?

TL;DR, Silverstein on velvollinen maksamaan jälleenrakentamisen, mutta hänellä ei ole siihen tarpeeksi rahaa.

Voimme ottaa hieman enemmän selvää siitä miksi Silverstein yritti vaatia tuplana korvaksia, ja  vaati sitten vielä erikseen lentoyhtiöiltä lisää. Se sama WTC-kompeksin vuokraus 99 vuodelle vaatii myös sitä, että tuhojen sattuessa vuokraa maksava taho - ja nyt tarkkana pojat ja tytöt - kustantaa jälleenrakentamisen.

Ennen iskuja Silverstein oli ottamassa vain 1,5 miljardin dollarin korvaussummaa vakuutussopimukseen. Näin vuosittaiset vakuutusmaksut saataisiin pienemmäksi.

In its court papers, Swiss Re shows how Silverstein first tried to buy just $1.5 billion in property damage and business-interruption coverage. When his lenders objected, he discussed buying a $5 billion policy. Ultimately, he settled on the $3.5 billion figure, which was less than the likely cost of rebuilding. His lenders, led by GMAC, a unit of General Motors , which financed nearly the entire cost of the lease, agreed.
Jos lainanantajat eivät olisi valittaneet liian pienestä korvaussummasta sopimuksessa, niin Silverstein olisi ollut todella pahassa pulassa tuhojen jälkeen.

Sen lisäksi hänellä ei vielä edes ollut valmista vakuutussopimusta, sillä omistuksen siirto satamalaitokselta tehtiin niin lähellä syyskuun 11. iskuja. Sopimuksen yksityiskohdista oltiin vielä kiistelemässä. Tämän takia Silverstein joutui, ja joutuu vieläkin, käymään hankalaa oikeusprosessia vakuutusyhtiöden kanssa.

Koko korvauskiistan ajan Silversteinin firma on maksanut vuokraa rakennuksista joita ei ole olemassa. Tuo vuokra on ollut kymmenen miljoonaa dollaria kuukaudessa.

Ja mitä se on maksanut näin yli kymmenen vuotta iskujen jälkeen? Hieman yllättäen kerrostalojen rakentaminen Manhattanille ei olekaan täysin ilmaista. Projektista on esitetty erilaisia arvoita. Yhteensä summa on siellä kymmenen miljardin paikkeilla. Kustannuksiin osallistuu useampi taho.

Jälleenrakentaminen syö joka tapauksessa Silversteinin varoja. Pelkästään One World Trade Center pilvenpiirtäjän rakentamiseen uppoaa yli miljardi dollaria Silversteinin saamasta korvaussummasta. Satamalaitos maksaa toisen miljardin. Osavaltio toimittaa loput. Se on maailman kalleimpia rakennusprojekteja. WTC-kompleksin jälleenrakentamiseen kuuluu useampi toimistorakennus. Pelkästään Two World Trade Center on haukkaamassa myös yli miljardin suoraan Silversteinilta. Three World Trade Centerin kohdalla rahoitus onkin jo hankalampaa. Rakentaminen on jäissä kunnes uudelle rakennukselle löytyy tarpeeksi vuokralaisia. Pienimpiin projekteihin kuuluva uusi WTC 7 on pystyssä, koska osan kuluista sai paikattua jälleenrakentamiseen tarkoitetuilla joukkovelkakirjoilla. Ilman niitä Silverstein olisi tehnyt tappiota WTC 7 tuhoutumisella.

Jos Silversteinilla oli jonkinlainen ennakkotieto syyskuun 11. iskuista ja WTC-tornien tuhoutumisesta, niin todennäköisesti salakavala juutalainen olisi keksinyt hieman paremman ja luotettavamman tavan tienata.

27.7.13

Sanakirja ja Desmond Tutu

Oxfordin English Dictionary, tuo todellisuuden määrittelijä. Arvostettu sanakirja tarkkailee maailman menoa. Christian Post kertoo heille tärkeän sanan tulevasta päivityksestä. Se on perusarvojen kannattajien kannalta huolestuttava uutinen. OED aikoo muuttaa avioliiton määritelmää. Parhaillaan se määritellään näin:

noun

  • 1the formal union of a man and a woman, typically as recognized by law, by which they become husband and wife:she has three children from a previous marriage
  • [mass noun] the state of being married:women want equality in marriage
  • (in some jurisdictions) a union between partners of the same sex.


Luvassa olisi selkeämmin samaa sukupuolta olevien parien huomiointia. Näin määritelmä olisi yhtenevä maan uuden avioliittolain kanssa. Kuningatar nyökkäili hyväksyvään sävyyn samaa sukupuolta olevien avioliitoille.

Asenteet ovat muuttumassa myös Etelä-Afrikassa, kun Desmond Tutu puhui yllättävän suoraan näkökulmastaan homoseksuaalisuuden ja Jumalan suhteen.



Luvassa Tutun tuomitsemista vääräuskoiseksi, häntä suositellaan lukemaan Raamattua,  ja muutenkin hänelle tullaan toivottamaan turvallista matkaa helvettiin. Näin ainakin ennustan tapahtuvat uutisen kommenttiketjuissa ympäri nettiä.


25.7.13

Ken Hamkin sen tietää, USA maallistuu

Kreationistien woodstock, eli Answers Mega Conference on käynnissä! Answers in Genesis isojehu Ken Ham piti tunnin pituisen luennon Amerikan henkisestä tilasta. Kuinkas ollakaan, puheessa ei pahemmin puida tieteellisiä tutkimuksia tai edes evoluutioteorian heikkouksia. Sen sijaan tehdään hyvin selväksi mitä varten luomiskonferenssia tarvitaan.

Ham voivottelee epäuskovaisuuden yleistymistä. Nuoret eivät enää käy kirkossa. Samaa sukupuolta olevat parit ovat pääsemässä naimisiin. Kunnon kristityt eivät saa enää syrjiä seksuaalisesti poikkeavia edes kouluissa. Presidenttikin pitää puheita joissa kristinusko ei ole automaattisesti ylivoimaisin uskonto Yhdysvalloissa. Maa on maallistumassa kovaa vauhtia, Ham toteaa ääni väristen. Ja siksi Answers Mega Conference on entistä tarpeellisempi, jotta vanhemmat tietävät miten kasvattaa lapsensa aidoiksi kristityiksi (suom. luomisoppiin uskoviksi). Eli maailmanlaajuiseen vedenpaisumukseen uskominen on taivaaseen pääsemisen edellytys. Jotain toivoa on sentään ilmassa, sillä Ham uskoo vieläkin tulevan Ark Encounter -teemapuiston vetävän väkeä jopa kaksi miljoonaa vuodessa.

En voi suositella Hamin esitelmää kenellekään.


Kentucky Fried Science Standards

Courier-Journal.com kertoo minkälainen meno on menossa Kentuckyssa. Julkisten koulujen opetus nostattaa hikeä, sillä koululaisille kerrotaan aivan vääränlaisista asioista. Tuttuun tapaan evoluutioteoria ja ilmastonmuutos ovat poliittisesti epäkorrektia joillekin ihmisille. Opetussuunnitelman päivittämisestä väiteltiin tiistaina. Paranneltu opetussuunnitelma ei kelpaa, sillä se sisältää - kaikki valmiina? - fasismia, ateismia, ja edistää ajattelua joka johtaa kansanmurhiin ja murhaan.

 Pastori Matt Singleton väitti evoluutio-opetuksen johtavan huumeongelmiin ja itsemurhiin. Opetussuunnitelma on vain hallituksen keino orjuuttaa lapsia. Koululaisten uskonnonvapaus vaarantuu, jos he eivät saa vapaasti uskoa luomisoppiin. Uskovaisia kiusattaisiin. Kehitysoppi on rikkaan eliitin uskonto, joka sotii Jumalan tahtoa vastaan. Ja niin edelleen.

Trollausta? Satiirisivuston uutinen? Olisipa sellaista. CJ.comin video antaisi ymmärtää, että asiasta on oikeasti kiistelty tuolla tasolla. Onneksi sellaista ei tule koskaan tapahtumaan Suomessa.

24.7.13

HAARP suljettuna, mielet avoinna

Salaliittoteoreetikoiden suosikki HAARP on taas esillä. Laitteesta kuuluu huonoja uutisia. Supersalaisen projektin johtaja tohtori James Keeney ilmoitti, että ionosfääriä tutkiva laitos on ollut kiinni useamman kuukauden. Jopa laitoksen virallinen nettisivu on suljettu. Maaliskuusta asti sammuksissa ollut HAARP ei ole saanut tarpeeksi tukirahoja. Tutkimustulokset eivät ehkä ole olleet tarpeeksi hyviä päärahoittajan (USA:n ilmavoimien) mielestä. Ongelmia on tullut myös laitoksen käyttämistä generaattoreista. Tutkimus vaatii suunnattoman määrän sähköä. Sitä saadaan dieselgeneraattoreista, mutta ne eivät enää täytä ympäristösäädösten vaatimuksia. Niiden päivittäminen maksaisi melkoisesti.

Onneksi HAARP ei ole lopullisesti pois käytöstä. Reilun kuukauden kuluttua joku yksityinen firma voi olla superaseen uusi asiakas. Silloin maanjäristyksistä, tsunameista, myrskyistä ja sotilaiden aivopesusta voi syyttää DARPA:a.

Tämä uutinen otettiin salaliittoteorioita rakentavien piirissä epäillen. Infowars.com:issa ollaan oltu pitkään varmoja siitä, että HAARP on superase. Siksi kaikkien muiden on todistettava, ettei HAARP ole superase.

But if there are no major earthquakes or bizarre global weather events in the coming weeks or months, the folks at HAARP may have some explaining to do — the facility has apparently been shuttered since June, the power turned off as HAARP waits for a hoped-for change in contractors to operate the facility.

Jos mikään luonnonvoima ei nouse tuhoineen otsikoihin tässä lähiaikoina, niin salaliittoteoriat HAARPista ovat totta! Toistaiseksi isot järistykset ovat jääneet kauas kaupungeista. Sattumaako?

GeoEngineeringWatch tietää, että tämä tappava laitos kokee muutoksia ihan syystä. Massatuhoja aiheuttaneet tahot haluavat tehdä HAARP-laitoksesta entistä suljetumman. Siksi se laitetaan myyntiin ja yksityiseen omistukseen.

What would the implications of this be? Unfortunately, nothing is likely to change in regard to the continued nefarious use of this lethal facility. Rather, it seems that the US government may be taking steps to increase the privacy of the installation and distance itself from the potential of disclosures about this facility from mechanisms like the Freedom of Information act.

 Näin hallituksen dokumentteja paljastavat tietopyynnöt pidetäänkin kurissa. Yksityisillä ei ole samaa velvollisuutta vastata kyselyihin kuin viranomaisilla. Todella ovela veto Illuminatilta!