Kuulentohuijausten puuttuminen Neuvostoliitossa
NASA huijasi sitä, NASA lavasti tätä, NASA väärensi tuota. Sitä samaa ja miljoona kertaa vääräksi debunkattua jöötiä kierrätetään ikuisesti netissä. Ihmiskunnan hienoimpien teknologisten edistysaskeleiden arvostaminen on olematonta salaliittoteoreetikoiden parissa. Uusia argumentteja ei enää tunnu ilmestyvän nettiväittelyissä.
EpicRapBattles demonstroi miten kuulennot lavastettiin
Sitten huomasin uutisointiin palanneen Neuvostoliiton Kosmos 482-luotaimen. 70-luvulla laukaistu luotain piti alunperin lentää Venukseen asti, mutta tehtävä meni pieleen. Luotain jäi kiertämään tellusta. Varsinkin uutisten kommenttikentät saivat minut huomaamaan jotain. Tai jotain jota puuttui. Siellä ei toisteltu tuttuja mantroja avaruuslentojen lavastamisesta, rakettien törmäämisestä taivaan kaareen Litteän maan päällä tai muita sekopäiviäs hörinöitä. Sen sijaan toivottiin luotaimen putoavan Putinin päälle.
Miksi Neuvostoliiton avaruusohjelmasta ei hakata näppäimistöt kuumina salaliittoteorioita, mutta jokainen NASA:n historiikki tai tuore uutinen muuttuu foliopäällysteiseksi kaatopaikaksi?
Kysymys on kutkuttava mm. sen takia, että Neuvostoliiton avaruusohjelma oli dramaattisempi ja salatumpi kuin NASA:n avaruusohjelma. Kylmä sodan kuumilla hetkillä kosmonauttien retket toimivat punatähden loistavina esimerkkinä neuvostoaatteen ylivoimasta. Useamman kerran Konstantin Tsiolkovskin työhön perustuva neuvostoliittolainen avaruusohjelma onnistui nöyryyttämään kapitalistien rahoittama jälkeenjäänyt ja rappiollinen NASA. Amerikka oli epätoivon partaalla, kun Josif Stalinin, kansojen isän, puolella onnistuttiin siinä mitä mukamas kaikkein edistyneinen kansakunta vielä yritti tehdä. Useamman kerran tuo sama Neuvostoliiton avaruusohjelma koki karmeita katastrofeja, joita salattiin sotilaallisella tiukkuudella ulkomaailmalta. Harhautusoperaatioiden kera. Avaruusohjelmaan liittyi ihan oikeita salaliittoja, mutta kukaan ei näytä enää välittävän niistä. Eikä pahemmin enää muistella, että projektin pätevimmät insinöörit elivät vankeudessa.
Amerikan ja Euroopan nöyryyttäminen alkoi Sputnik luotaimella. Taustalla on Isä Aurinkoisen halu kehittää ballistinen ohjus jolla uusi atomipommi pystyttäisiin lähettämään Yhdysvaltojen kaupunkeihin. Sitä varten kehitetty raketti ei valitettavasti/onneksi ollut tarpeeksi tehokas. Projektin jämät sopivat kuitenkin jonkinlaisen luotaimen lähettämiseksi kiertoradalle. Näin saatiin lopulta Sputnik 1 piippamaan radiosignaalia. Maailma kuunteli hämmästyneenä kommunismin huimaa edistysaskeleiden steppiä. Tuon tarinan takaa löytyy oikea salaliitto.
Lopulta Stalinin taru päättyi. Tilalle nousi Nikita Hruštšov. Nikitalla oli selkeä logiikka avaruusprojektien tukemiseen. Neuvostoliiton armeijan suuri tähti Georgi Žukov oli erittäin suosittu mies. USA:lla oli presidenttinä kenraali Dwight D. Eisenhower, joten Puna-armeijan kenraalin nousu politiikassa oli selkeä uhka Nikitalle. Ratkaisuksi hän keksi vetää maton valtavan armeijan alta. Stalinin puhdistukset oli tehty vuosia sitten, joten hän myös tiesi millaisia ongelmia vastaava ratkaisu aiheuttaisi. Joten armeijan budjetilta vietiin perusteet laatimalla näkyvämpi avaruusohjelma. Hruštšov oli se mies jonka johdolla Neuvostoliitto nousi uuteen aikakauteen. Hruštšov oli se mies jonka visio muokkaisi neuvostokansat uuteen kukoistukseen. Ja tuo sanoma vahvistuisi jokaisella teknologisella harppauksella. Näin hän saisi kansakuntien suosion ja poliitikkojen tuen. Hruštšov ei välittänyt sen tarkemmin mitä tutkijat ja teknikot kehittivät kosmodromissa, kunhan hän pääsi kameroiden eteen kehumaan heitä hienosta työstä. Samalla Žukovin tukijat, eli traditionalistiset ns. tykistökenraalit, olisi kaikkien nähden syrjäytetty uudella avaruusajan teknologialla. Avaruusprojekti sai nopeasti lisää rahoitusta. Ja melko avoimet kädet miten insinöörit saavat tuloksia. Kunhan tuloksia tulee Hruštšovin vaatimilla päivämäärillä. Esim. diplomaattisilla visiiteillä Amerikkaan.
Ongelmaksi tuolle projektille tuli kuitenkin R-7 raketin sitkeästi toistuvat räjähtelyt laukaisualustalla tai nousuvaiheessa. Aivan kuten amerikkalaisten Atlas-raketit pamahtivat useasti. Hruštšovin antama lisääntynyt tuki helpotti projektin edistymistä.
Alle viisi viikkoa Sputkinkin saamasta kohtusta Žukov siirrettiin syrjään. Vuoden kuluttua Puna-armeijan kokoa oli pienennetty miljoonalla sotilaalla. Samoin Žukovin varjosta Hruštšovia kritisoineet kenraalit potkittiin eläkkeelle. Uudet ohjusjoukot olivat nyt Puna-armeijan kärkiasemassa. Samalla sopivasti Hruštšovia tukevana joukkona. Sotajoukot oli päivitetty nykyistä johtajaa kannattavaksi ilman veristä puhdistusta avaruuspropagandan voimin.
Länsimaiden pöyristyminen ja villi reaktio Sputnik 1 lentoon oli yllätys Hruštšoville. Hän osasi kuitenkin välittömästi hyödyntää sitä. Amerikan riidellessä siitä miksi he jäivät jälkeen kommunismille otettiin esiin monta selitystä: ilmavoimat ja armeija kilpailivat keskenään yhteistyön sijasta, Neuvostoliitto sai "paremmat" saksalaiset tutkijat sotapalkintona. Maltilliset ja intellektuellit reaktiot jäivät hysterian jalkoihin. Sanoja selkeämpi todiste Neuvostoliiton ylivoimasta kiersi kiertoradalla. Mielipidekyselyt 1960-luvun puoliväliltä näyttivät amerikkalaisten uskovan, että Moskovalla oli selkeä teknologinen etumatka.
Etumatkasta puhuneet eivät tietenkään voineet mitenkään tietä mikä oli todellinen tilanne Neuvostoliiton puolella. R-7 raketti oli alkuperäiseen tarkoitukseen nähden epäonnistunut. Sputnik 1 oli pelkästään radiosignaalia lähettävä luotain, koska oikea tutkimusinstrumenteilla varustettu luotain ei ollut vielä valmis yhdistettäväksi tarpeeksi vahvaan rakettiin. Kehitystyö jatkui kuumeisesti, mutta politiikka puuttui peliin. Hruštšov onnitteli aina julkisesti kun raketti vei uuden luotaimen avaruuteen, mutta samantien hän määräsi kyseisen projektin jatkokehityksen lopetettavaksi. Tärkeämpää oli tuoda jotain aivan uutta kansakuntien nähtäväksi. Jatkokehitys olisi ollut varmempi ja kustannustehokkaampi tapa kehittää raketteja ja luotaimia. Nikita tarvitsi spektaakkeleita, ei saman shown toistamista. Huomattuaan rakettien vetovoiman kansainvälisellä areenalla alkoi hän vaatia laukaisuja ajoitettavaksi valtiovierailujen kohdalle.
Hruštšov piti projektin johtohenkilöt anonyymeinä, jotta saisi itse kunnian onnistumisista. Luonnollisesti tuollainen salailu perusteltiin valtiosalaisuuksien ja huipputärkeiden teknikkojen suojelemisena. Olivathan myös monet tutkijoista ja teknikoista vielä vankeja, joten mainetta ei sopisi suoda heille.
Salailua suoritettiin monen tahon suunnalta. Näin Neuvostoliitto varmisti, ettei avaruuskisan suurin katastrofi päässyt otsikoihin länsimaissa. Eikä edes Neuvostoliitossa, jotta Nikita säästyisi nöyryytykseltä. Kyseessä oli Baikonurin avaruuskeskuksen kokema R-16 raketin räjähtäminen laukaisualustalle lokakuun 24. päivä 1960. Neuvostoliitto myönsi tuhon julkisesti vasta 1989. Merkit valtavasta tuhosta olivat kuitenkin nähtävissä.
Tuon kuukauden aikana oli otollinen aikaikkuna raketeille matkalla Mars planeetalle. 26 kuukauden välein toistuva lyhyt etäisyys Maan ja Marsin välillä teki myös Moskovan uutisoinnin villiksi. Nyt olisi vuoro lähettää luotain punaiselle planeetalle. Tai ehkäpä jopa ihmiskunnan ensimmäinen ihminen lähetettäisiin avaruuteen? Olihan Baikonurista jo laukaistu useampi onnistunut testiraketti kiertoradalle. Syyskuussa Hruštšov aloitti vierailunsa New Yorkissa YK:n kokouksissa. Satamaan saapuneesta Baltika laivasta loikkasi länteen merimies. Hän kertoi nähneensä Nikitan hytissä avaruusalusten malleja. Näillä Hruštšov varmasti aikoi esitellä uusinta edistysaskelta koko maailman edessä.
Mutta Nikitan YK-show tuli ja meni, pöytää lyövällä kengellä. Käytös oli röyhkeää. Täysin erilaista kuin edeltävänä vuonna tehdyn USA-valtiovierailun aikana. Hän ei koskaan ottanut esiin avarasuusalusten malleja. Eikä Baikonurista kuultu mitään uutisia. Samaan aikaan merillä seilasi Neuvostoliiton avaruusseuranta laivoja, joilla kaikilla edellisillä kerroilla oli varmennettu ja valvottu lentoja. Nyt ne näyttivät käyneen aivan turhaan merillä. Ne palasivat satamaan pari päivää sen jälkeen kun Nikita lähti pois New Yorkista. Pari viikkoa myöhemmin ilmestyi ensimmäinen juoru rautaesiripun takaa. Uuden strategisen rakettijoukon ylin komentaja kenttämarsalkka Mitrofan Nedelin oli kuollut lentokoneonnettomuudessa lokakuun 25. päivä. Italialaisissa lehdissä juoruttiin, että oikeasti Nedelin olisi kuollut aikaisemmin katastrofimaisessa räjähdyksessä, jopa satojen muiden mukana. Erilaisia "vuotoja" ja "paljastuksia" epäillystä tuhosta ilmestyi seuraavina vuosina. Selkeimmät merkit olivat Baikonurin ympäristössä julistetut suruajat ja uudet 54 nimellä varustetut muistomerkit.
Hruštšovin kuoleman jälkeen julkaistut muistelmat kertoivat miten hänelle oli raportoitu tuhosta. Sekä venäläisten tutkijoiden julkaisemat länteen vuotaneet lausunnot. Laukaisu oli epäonnistunut. Polttoainetta ei pumpattu pois raketista sen tarkistamista varten, kuten turvatoimet olisivat vaatineet. Telineet tuotiin tarkistusta varten takaisin raketin ympärille, jotta uusi yritys tapahtuisi ripeästi. Tarkastuksen aikana polttoaine syttyi ja auki räjähtäneistä säiliöistä pihalle syöksyvät syövyttävät kaasut lisäsivät tuhoa. Marsalkka Nedelinillä oli tiukka aikataulu. Raketin pitäisi jylistä taivaalla kun Nikita pitää puheita New Yorkissa. Kyydissä olisi luotain joka laskeutuisi Kuuhun. Ei Marsiin kuten aluksi epäiltiin. Mutta tästä ei ole vieläkään varmuutta, sillä räjähtänyt R-16 olisi uusin mannertenvälinen ballistinen ohjus. Salailu jätti perintönsä tuhon selvittämisessä vielä Neuvostoliiton hajottua.
Hruštšov ei koskaan myöntänyt, että olisi painostanut avaruusprojektin väkeä aivan liian vaativalla aikataululla. Propagandavoiton vaatimisella oli kova hinta. Tutkijoiden kärvennettyä Amerikka sai kurottua Neuvostoliiton etumatkaa.
Juri Gagarin pääsi ihmiskunnan historiaan olemalla ensimmäinen julkisesti myönnetty kosmonautti avaruudessa. Hänen lentonsa planeetan ympäri on merkkipaalu, joka tullaan muistamaan niin kauan kuin sivilisaatiomme on olemassa. Gagarin palattua onnellisesti takaisin telluksen pinnalle alkoi välitön lennon teknisten tietojen salailu. Erästä yksityiskohtaa kun ei haluttu paljastaa ja varmistaa ulkopuolisille. Kansainvälisen ilmailuliiton säännöissä ensimmäinen avaruuslento olisi ennätys vain jos kosmonautti/astronautti olisi avaruusaluksen sisällä laskeutumisen aikana. Vostok 1 lennon loppupuolella Gagarin oli laskeutumiskapselin ulkopuolella henkilökohtaisen laskuvarjonsa varassa leijailemassa kohti maata. Ensimmäisessä lehdistötilaisuudessa ei annettu suoraa vastausta länsimaisille toimittajille tästä laskeutumisesta. Kun toimittaja kysyi oliko Gagarin laskeutumiskapselin sisällä vai ulkopuolella, Gagarin vastasi ylistämällä kapselin suunnitelleita insinöörejä, jotka mahdollistivat molempien laskeutumistapojen tekemisen. Kosmonautti ei vastannut millä puolen kapselia hän laskeutui maahan.
Vostok 1 kapseilla oli heittoistuin, jolla kosmonautin poistuminen varmistui. Kosmonautti täytyi poistaa kapselista laskeutumisen ajaksi, koska kapselin 2 400 kg paino oli liian suuri sen kokoon nähden. Vaadittavat laskuvarjojärjestelmät eivät olleet vielä tarpeeksi luotettavia. Silloisella kapselin laskuvarjolla varmistettiin ainakin ehjänä laskeutuminen, mutta nopeus olisi vieläkin liian suuri kosmonautin selviytymiselle.
Kansainvälisen ilmailuliiton kokouksessa kolme kuukautta Vostok 1 lennon jälkeen asiasta väännettiin kättä Neuvostoliiton delegaation kanssa. Ilmailuliitto ei saanut suoraa vastausta siihen missä Gagarin sijaitsi kapselin laskeutumisen aikana. Heille ei tarjottu dokumentaatiota Gagarin laskeutumista. Viisi tuntia kestäneen kuulustelun jälkeen ilmailuliitto kuitenkin luovutti, koska Neuvostoliiton edustajat muistuttivat koko maailman jo uutisoineen faktana Gagarin olevan ensimmäinen ihminen avaruudessa.
Fake news!
Ilmailuliiton päätöksen jälkeen Neuvostoliitto viittasi heidän myöntämään viralliseen ennätykseen todisteena Gagarin sijainnille kapselin sisällä. Vuosi Gagarin lennon jälkeen toiset kosmonautit välillä unohtivat mikä oli ns. virallinen tarina ensimmäisestä avaruuslennosta. Ukrainalainen kosmonautti Pavel Popovitš vastasi eräälle toimittajalle, että laskeutui turvallisesta ja ilman ongelmia laskuvarjollaan kapselin ulkopuolella aivan kuten Gagarin ja Titov. Vuonna 1964 uuden kolmen kosmonautin Voshod kapselin laskeutumista omalla jarrutusraketilla ja laskuvarjolla ylistettiin ensimmäisenä kertana kun miehistö laskeutui avaruusaluksen sisällä. Maailma ei sinällään välittänyt, ettei Gagarin teknisesti täyttänyt ensimmäisen miehitetyn avaruuslennon kriteeriä.
Kesäkuussa 1963 NASA joutui jälleen nielemään tappion pölyjä suustaan, kun Vostok 6 lähti avaruuteen. Ensimmäinen nainen avaruudessa oli Valentina Tereškova. Hän oli Hruštšovin uusimman PR-tempauksen johtotähti. Ehtona avaruuslentojen tukemiselle oli varmistaa, että ensimmäinen nainen avaruudessa oli neuvostoliittolainen. Saavutettuaan tuon merkkipaalun Vostok 6 rikkoi myös lisää ennätyksiä ja jatkoi NASA:n nöyryyttämistä. Tereškova oli avaruudessa 70 tuntia. Näin hän ylitti kertaheitolla NASA:n Mercury lentojen yhteenlasketun ajan avaruudessa: 55 tuntia. Neuvostoliitto oli jälleen todistanut teknologisen ylivoimansa Amerikkaan verrattuna. Sekä sosiaalisen tasa-arvon saralla. Tavallisista oloista kosmonauttikoulutuksen kautta tähtiin päässyt Tereškova todisti, että Punalipun alla jokainen pystyi saavuttamaan ihan mitä hän halusi. Oli mies tai nainen! PR-temppuna tämä ravisteli rajusti Yhdysvaltojen tavoitteita, kun senaattorit avoimesti ihmettelivät miksi USA jättää puolet resursseistaan keittiöön leipomaan omenapiirakkaa. NASA lähetti ensimmäisen naisen kiertoradalle vasta vuonna 1983. Jolloin Sally Ride oli vasta kolmas nainen avaruudessa. Toisena oli Svetlana Savitskaya, joka suoritti lennollaan ensimmäisen naisen tekemän avaruuskävelyn 1984 ja oli samalla ensimmäinen nainen joka käväisi kaksi kertaa avaruudessa.
Tereškovan saavutus oli juuri sitä mitä Hruštšov toivoi. Kaikki juhlimisen aikana esitetyt puheet tasa-arvosta ja naisten oikeuksien edistämisestä hiljenivät vuoden aikana. Tereškovasta tehtiin avaruuslentojen lähettiläs maailmankiertueilla. Hän oli suorapuheinen, eloisa ja hurmasi kaikki yleisöt. Pahoina juoruina väitettiin naisen oksentaneen kapseliinsa lennon aikana. Mikä ei olisi mitenkään erikoista, sillä suurin osa miehistä oksensi samalla tavalla lentojensa aikana. Siitä ei vaan puhuttu kameroiden edessä. Aivan kuten jätettiin mainitsematta kuinka monta kertaa miehet olivat palanneet maan kamaralle extralöysät paskat avaruushousuissaan. Jos joku vanhoillinen länsimainen toimittaja yritti osoittaa naisella ns. kaapin paikan kysymällä yksityiskohtaisia asioita, niin Tereškova osasi laajoilla teknisillä tiedoillaan todistaa kaikille ettei ollut pelkkä koriste. Samoin hän julisti Moskovan linjauksia osana puheitaan juuri sillä tavalla kuin Hruštšov halusi. Hän oli silloisen aikakauden taitavin neuvostoliittolainen diplomaatti, jota palkittiin useilla viroilla.
Mutta Hruštšov oli alunperin halunnut vain yhden PR-spektaakkelin naisella. Kaikki silloisen projektin kolme naiskandidaattia palautettiin muihin tehtäviin. Jatkossa Neuvostoliiton raketteihin päästettiin Hruštšovin alaisuudessa vain miehiä. Koska useimmat lentäjät, teknikot ja tutkijat pitivät naisia liian heikkoina kosmonautin vaativiin tehtäviin. Naisille oli varmasti tärkeämpää olla äitejä. Julkisesti kuitenkin jatkettiin ylistämästä kommunismin suomaa sukupuolten välistä tasa-arvoa, jota kapitalismi pelkäsi.
Neuvostoliiton osallistumisesta avaruuskilpailuun ja sen suorittamista salailuista riittäisi valtavasti lisää kerrottavaa. Mutta totean lopuksi vain tämän. Näistä tapahtumista ei millään tahdo löytyä vastaavia salaliittoteorioita ikuisesti kiertämässä internetissä, kuin kaikista NASA:n saavutuksista kiertää.
