Garth Marenghi ja Pimeän paikan karmeudet

 Kauan kauan sitten muinaisessa menneisyydessä minä olin lapsi. Eräänä syksynä 1990-luvun epämääräisinä vuosina isäni lähti lomamatkalle Peruun Etelä-Amerikkaan. Pääsin mukaan viikon pituiselle reissulle. Pienenä poikana se olikin jännä ulkomaanmatka. Isä kertoi ostavansa jalokiviä. Enkä minä saisi kertoa siitä kenellekkään, koska kivet olivat kirottuja. Mahdollisesti laittomia, mutta juuri sopivan hintaisia kotimaiselle korumarkkinoinnille toisessa maassa. En vielä silloin välittänyt niin paljoa siitä millaisia bisneksiä isäni teki. Kaikki kaupankäyntiin osallistuneet ovat olleet kuolleita jo useita vuosia, joten oletan kaikkien potentiaalisten rikosten vanhentuneen.

 Iltaisin hotellihuoneessa telkusta ei tullut kunnollista viihdettä, kunnes keskiyön aikoihin ruudulle tuli Perun televisioon hankittu uusi brittiläinen kauhusarja: Garth Marenghi's Darkplace. Pääsin nauttimaan harvinaista herkkua. Tohtori (lääketieteen ja mystisten taiteiden) Rick Dagless (jota Marenghi itse näyttelee) kamppailee niin pimeyden voimia kuin ihmiskunnan ennakkoluuloja ja huonolaatuisia paristoja vastaan. Jokaisena iltana uusin karmaiseva ja hyytävä kertomus yliluonnollisista kauhuista Darkplace sairaalan käytävillä aiheutti minulle useita painajaisia.

 Garth Marenghi lukee kirjaansa kameran edessä

En kerinnyt katsomaan yhdessä viikossa koko kautta, mutta oletin sarjan tulevan myöhemmin myös Suomen eetteristä. Olin väärässä. Televisiosarjaa ei koskaan otettu esityslistalle muualla kuin Perussa. Britanniassa sarjaa ei suostuttu ottamaan ohjelmistoon. Tämä tuli täytenä yllätyksenä sarjan tuottajalle Dean Learnerille, joka ei aloittelevana tuottajana tiennyt, että ensin pitäisi varmistaa onko sarjalla tilausta vai ei. Sarjan 50 jaksoa kuvattiin Learnerin autotallissa. Muutama takaa-ajo ja hautausmaakohtaus kuvattiin lähimetsässä. Mahdollisimman halpa tuotantojälki näkyi selkeästi. Lapsena on vielä osannut nähdä sarjan puutteita, koska käsikirjoitus oli niin mainio. Samaa tasoa oli 70- ja 80-luvun Dr Who jaksoissa. Tarkkaavaisimmat katsojavat voivat bongata pieniä jatkuvuusvirheitä. Tärkeintä oli kuitenkin tarinan sielu. Marenghin kirjoittamana enemmänkin sieluja syövät demonit. Hän on aivan ansaitusti tunnettu kirjailijana, unikutojana, visionäärinä, plus näyttelijänä.

Perusta Suomeen palattuani halusin lisää tuota erityislaatuista kauhua. Valitettavasti Marenghin runsas kirjallinen tuotanto ei päätynyt kaukaisen Suomen divareihin asti vielä 1980-luvun loppupuolella tai 1990-aikana. Brain Jerk, Beyond the Valley of the Screams, CRAB!!, Ooze 2: Squit Rising, Hellbent, Hellbenders tai Hellbenders II: The Boys are Back pokkareita ei löytynyt mistään. Ei edes miehen uran aloittaneen Slicer kirjasarjan osia. Eikä niitä pystynyt tilaamaan Tukholmaa pohjoisemmaksi ennen internetin yleistymistä. Jouduin jättämään Marenghin nerokkuuden pois lukulistaltani. Tyydyin Stephen Kingin ja Dean Koontzin pläräämiseen. Niilläkin pärjäsi paremman puutteessa.

Teini-ikään päästyäni olin jo unohtanut Marenghin. Kunnes tänä vuonna Youtuben syövereistä syöksyi kimppuuni kaikki jäljelle jääneet kuusi jaksoa. Loput jaksoista päätyivät tuottaja Learnerin toimesta Thames-joen aaltoihin, kun hänen asuntoonsa tehtiin poliisiratsia. Yksityiskohdat ratsian syystä vaihtelevat, mutta Learner on vieläkin vankilassa. Eikä Marenghi suostu kommentoimaan tapausta. Kuusi jaksoa on katseltavissa restauroituina ja tuoreiden kommentaarien kera.

 

 Pitkään kaipaamani lukuelämysten jatkuminen kauhun parissa pääsi jatkumaan, kun Garth Marenghin uusimmat kirjat ilmestyivät verkkokauppoihin. Youtuben tuoma huomio vanhan sarjan suuntaan oli selkeästi herättänyt kustantajat horroksestaan. Koronapandemian aikana Marenghi kirjoitti TerrorTome kirjansa. Hän ei edes huomannut pandemiaa, koska oli niin keskittynyt kirjoituskoneeseensa. Tilasin TerrorTomen sekä sen jatko-osan Incarcerat teoksen. Ne ovat henkistä valmistautumista pian julkaistavaan Bursted Earth kirjaan, joka on trilogian manifestoituminen.

 

 Selviydyin hengissä TerrorTomen lukemisesta. Vain rimaa hipoen. Marenghi ammentaa varmasti useita omasta elämästään ja kuoleman kautta opituista kokemuksistaan. Kirjassa kauhukirjailija Nick Steenin menestys ei näytä rajoittuvan mihinkään. Hänen pitkään metsästämänsä tarunhohtoinen antiikkinen kiinalainen kirjoituskone ilmestyy kuin taikaiskusta kotikylän antiikkikaupan ikkunaan. Lukijan suureksi yllätykseksi kirjoituskone ei olekaan tavallinen taikavoimilla varustettu kirjoituskone, vaan muinaisen Typeface demonin riivaama esine. Pian Nick Steen joutui tuotteliaisuuden kirouksella ihmisiä tuhoavan paranormaalin voiman pyörteisiin. Demonin kanssa kamppailu - ja psykoseksuaalinen kidutusseksi kirjoituskoneen kanssa - on hurjaa selattavaa. Marenghi ei kuitenkaan kaihda edes aivan liian yksityiskohtaisia kidutuskuvauksia. Kustantaja on selkeästi tapellut kirjailijan (Marenghin, ei Steenin) kanssa, sillä kolme kohtausta on siiretty piiloon kirjan loppuun liitteinä.

TerrorTome sisältää kolme novellia. Type-face luo pohjan tapahtumille, kun demoni repii Steenin synkät ajatukset kaikista kauhutarinoistaan oikeiksi olennoiksi todelliseen maailmaan. 

The Bride of Bone kertoo hullusta osteonekroosia hoitavasta lääkäristä, joka keksii tavan herättää kuolleet luut henkiin. Steenin on estettävä hänen luuranko-armeijallaan suoritettavat maailmanvalloitussuunnitelmat. Samalla kamppaillen muita mielensä luomia vaaroja vastaan. Kuten jättimäisiksi kasvaneet tikkuhyönteiset (Phasmatodea), jotka kasvissyöjinä eivät ole suora vaara ihmisille mutta näyttävät inhottavilta. Luonnollisesti Steen on tarinan suurin sankari, vaikka hullua lääkäriä metsästävä terapeutti on kirjoitettu oikeutetun kostotarinan tähtenä. Tämä tehdään selväksi, kun terapeutti antaa revolverinsa Steenille. Ja Marenghi toistuvasti huomauttaa tekstissään. Haasteita voittava kirjailija on hyvin harvoin kauhukirjallisuudessa tavattu karakteeri.

Finaalina on The Dark Fractions. Kauhukirjallisuudesta tuttu teema pahasta kaksoisolennosta saa entistä painostavamman sävyn, kun Steen toteaa joutuneensa pahan kaksoisolentonsa pahan kaksoisolennon vainoamaksi. Kolmoisolennnon ilkeys koskettaa syvältä, sillä kukapa meistä ei haluasi kuulla hotellin vastaanoton saavat yksityiskohtaisia puheluja kaikista pahoista tavoistasi ja henkilökunta alkaa katsomaan sinua vilkuillen. Lopulta Steenin on tehtävä sydäntäriipaiseva valinta. Joko tuhottava toistaiseksi suurin teoksensa kirjoineen päivineen, sitten edellisen toistaiseksi suurimman teoksensa, tai yritettävä lahjoa kaksois- ja kolmoisolentojaan jakamaan asuntonsa tasapuolisesti. Tarina sisältää myös hurjia takaa-ajokohtauksia Honda Civic autolla. Nipottava lukija voisi valittaa Marenghin tavasta siirtää hahmojaan pakotettuina kohti tarinan vaatimia tilanteita, mutta itsen koin psyykkisillä voimilla varustetun Bruford merilehmän olevan luonteva tapa edistää tarinaa. Kaikki eivät ymmärrä Marenghin nerokkuutta.

 Joudun pitämään taukoa pelottavasta materiaalista, jotta uskallan syöksyä Incarceratin sivujen sisälle. Saako Nick Steen vihdoinkin kahlittua, tuhottua tai kesytettyä mielensä syövereistä ilmestyneet kirjaimelliset kirjallisuuden demonit? Ei saa, sillä siitä seuraa vielä kolmas osa. Jonka aion myös lukea. Jos elän sinne asti.

Infosota: Harkovan päiväkodin pommitus ja tutut valheet

 Harkovan kaupunki on vastaanottanut venäläisiä droonipommeja, raketteja ja ohjuksia useamman vuoden ajan. Venäjän armeijan iskut kaupungin asukkaita vastaan eivät nouse uutisiin kovin usein. Mutta tällä viikolla keskiviikko aamuna Kotsarska-kadulla (tai Katsars'ka St.) lähellä katedraalia räjähti kolme Geran-2-lennokkia. Samalla kadulla oli myös päiväkoti. Onneksi tällä kertaa 48 lasta oli keritty siirtämään pommisuojaan. Pommit tappoivat aamun ensimmäisten uutisten tietojen perusteella yhden aikuisen ja haavoittivat kuutta muuta. Iltapäivään mennessä kuolleita oli löytynyt kymmenen ihmistä. Yksi heistä oli 5-vuotias tyttö.

Palomiesten saavuttua aloitettiin pommisuojan tyhjennys, jolloin toimittajat kuvasivat savuavalla kadulla pois saatettuja ja kannettuja lapsia. Näky oli tietenkin dramaattinen. Maailmalla levisi juuri sellaista kuvamateriaalia jota Venäjä ainakin teeskentelee länsimaiden suuntaan välttävänsä hyökkäyksellään.

 Ei siis mikään yllätys, että infosodan juoksuhautoihin kohdistettiin raju potaskakeskitys. Pietarin toimistolla pyrittiin harhauttamaan ja viemään uskottavuus päiväkodin pommittamisesta. Bottiarmeija alkoi levittämään variaatioita tämänkaltaisesta tekstistä:

”Ohjusisku” päiväkotiin Harkovassa: Jälleen lavastettu tapahtuma

Juuri nyt, aivan kuin tilauksesta, kaikki Ukrainan tietopankit levittävät jälleen yhtä ”venäläistä rikosta” – ohjusiskua päiväkotiin Harkovassa. On olemassa ”dramaattisia” kuvia, joissa pelastajat kantavat jo pukeutuneita ja puhtaita lapsia ulos raunioituneesta rakennuksesta, mutta…

Kiitos Harkovin kunnollisille kansalaisille, jotka paikansivat nopeasti todellisen kuvauspaikan.

Isku tapahtui siis virallisesti osoitteessa Kotsarska-katu 5, mutta lähin päiväkoti on sieltä 700–800 metrin päässä (eli kahden suuren korttelin päässä). Tämän iskun kutsuminen hyökkäykseksi päiväkotiin vaatii erittäin vilkkaan mielikuvituksen. Ja Kiovan nationalistisen hallinnon edustajilla näyttää todellakin olevan sellainen.

Saattena käytetään mm. tällaista kuvaa. 

 

Väite pitää ainakin paikkansa yhden asian suhteen. Iskukohteesta kauempana parin korttelin päässä on päiväkoti. Mutta se ei tietenkään tarkoita, että kauempaa löydetty päiväkoti olisi poistanut iskukohteessa olevan päiväkodin. Juuri sellaisesta päiväkodista tuli päivän aikana lisää videokuvaa. Harkovan syyttäjäntoimisto julkaisi niitä sivullaan. Romahtanut luokkahuone ja käytävällä lojuvat lelut odottavat rakennuksen korjaamista.

 Tämä jälkimmäinen kuva kannattaa tallentaa verkkokalvoille.

Palomiesten poistuttua toimittajat päästettiin kuvamaan rakennusten sisälle. NewYorkPost lehti näyttää hyvälaatuisia kuvia päiväkodin sisältä. Niistä oli mahdollista jäljittää päiväkodin nimi. Harkovan alueella tuolla korttelialueella on Honey Academyn useampi toimipiste: nuortenkahvila, musiikkikoulu ja päiväkoti. Päiväkodin Instagram-julkaisuissa 22. tammikuuta on tutun värinen käytävä ja lapsille tehdyt seinäkoristeet. Ne samat joita näkyy videoilla. Siinä samalla kadulla. Samassa rakennuksessa.

 

 StopFake-sivusto huomauttaa myös, että pommitetun rakennuksen julkisivulla on Honey Academyn värikkäät koristekuviot.

 

Kyllä. Venäjä pommittaa päiväkoteja. Kuten se on pommittanut sairaaloita. Sekä kouluja. Ja kirkkoja. Ja hotelleja. Tällaisessa aktiviteetissa ei ole mitään uutta tai poikkeavaa Venäjän armeijalle. Se on vain yksi uusi sotarikos.

Enkä minä voi mitenkään suuttua tai vihata niitä sometilejä, jotka väittävät esim. tätä tuoreinta päiväkodin pommittamista lavastetuksi. He eivät nimittäin ole oikeita ihmisiä. En tarkoita sitä epäinhimillistävällä tavalla. Tällä kertaa. Vaan sillä että sellaisia kommentteja kirjoittavat sometilit ovat suurella todennäköisyydellä vain SIM-kortteja, joiden kautta algoritmit kopsaavat niitä juttuja pitkin nettiä. Myös täällä Suomen rajojen sisällä.

Mutta auta armias Darwin sitä onnetonta biologista ihmistä, joka erehtyy toistelemaan tuota valhetta olemattomasta päiväkodista kun olen samassa huoneessa. 

Canterburyn katedraalin karmaisevat graffitit

 Pitkästä aikaa kristinuskon maailmassa tapahtuu jotakin uutta ja mielenkiintoista. Engelsmannien sumuisella saarella sijaitseva Canterburyn katedraali repäisee villillä taidenäyttelyllä. Hear Us näyttelyn avaaminen ei ole vielä virallisesti tapahtunut, mutta väki on nähnyt esimmäiset valokuvat siitä. Katedraalin muinaiset seinät ja pylväät saivat sisätiloissa tehtyä modernia kulttuuria, kun niihin tehtiin graffititaiteen tyylillä merkintöjä. Uusissa ja tilapäisissä teksteissä on kristinuskoon ja kirkon kulttuuriin liittyvää pohdintaa, mutta ulkoasu antaa pikaisen ja pintapuolisen tarkastelijan silmiin vain vandalismin vaikutelman. 

 

 Reaktiot digikansan virsikirjojen takaa ovat olleet enimmäkseen tuomitsevia. Epäkunnioittavaa. Rienaavaa. Mautonta. Eli asioita joista minä yleensä tykkään. Lukemalle ihmisten antamaa palautetta huomaa pian, että hermonsa menettäneet eivät näytä oikein tietävän kyseessä olevan vain tilapäinen näyttely. Graffitit poistuvat tammikuussa 2026.

Ensimmäinen reaktioni kun näin netissä kiertävät kuvakaappaukset oli myös - yllättäen - tuomitseva ja epäuskoinen. Eihän Unescon maailmanperintökohdetta saa tuolla tavalla sotkea halvoilla graffiteilla! Varmasti kuvat ovat feikkejä! En välitä kirkosta uskonnollisena järjestönä, mutta rakennuksen pitkä historia itsessään on kunnioitusta herättävä museokohde.

Joudun vastahakoisesti myöntämään, että näyttely on nerokas ja hyvin tehty provokaatio. Kertarykäyksellä kirkko muistuttaa kansalaisille, että Englannin kirkolla on vielä jotakin suojelemisen arvoista. Jotakin pyhää jota ei saisi sotkea. Ne harvat jotka vaivautuvat lukaisemaan mitä graffiteissa lukee oivaltavatkin mistä oikeasti on kyse. Teksteissä kysytään Jumalalta "oletko siellä", "mistä rakkaus tulee" ja "kadutko luomuksiasi" tyylisiä asioita. 

 Runoilija Alex Vellisin ja visuaalisten taiteiden kuraattori Jacquiline Creswellin yhteistyö Hear Us näyttelyssä menee varmasti enemmistön hilserajan ylitse, sillä nykyaikana niin harvalla on aikaa perehtyä heissä raivoa aiheuttaneeseen aiheeseen. Taiteen ja uskonnon moderni symbioosi pääsee otsikoihin vain jos se on luokkaa "Jeesus kusiämpärissä" tai näennäisesti loukkaavaa kamaa. Moni kerkisi julistamaan, että eroaa kirkosta tämän tempauksen takia. 

Itse suosisin muinaisten kirkkojen käyttävän keskiaikaisia ja kirkkaampia värejä sisustuksessaan. Jään odottamaan koska ensimmäiset suomalaiset setämiehet ja tätinaiset raivostuvat Hear Us näyttelystä. Sitten voin nauraa heille.

Vilpillisiä tiedejulkaisuja yhä enemmän

Julkaistujen tutkimuspapereiden vuotuinen määrä ylittää helposti käsityskyvyn. Vuonna 2016 julkaistiin 1,92 miljoonaa paperia. Vuoteen 2022 mennessä määrä oli kasvanut 2,82 miljoonaan paperiin. Kolmen miljoonan paperin vuositahti menee rikki tänä vuonna.

Akateemisia papereita julkaisevia tiedelehtiä on myös kasvava määrä. Pelkästään lääketieteellisiä julkaisuja on yli 30 000 kpl. Julkaisujen laatu ei kuitenkaan ole aina samalla linjalla. Kärkinimiksi nousseet arvostetut tiedelehdet jättävät varjoonsa valtavan määrän kilpailijoita. Eivätkä kaikki edes halua olla arvostettuja. Jotkut julkaisevat ihan mitä tahansa heille lähetetään, kunhan hinta on kohdallaan. Web of Science ja Scopus tietokannat pyrkivät luettelemaan tunnettuja julkaisuja luotettavuuden perusteella, mutta nekin soveltuvat vain tietynlaisiin rajattuihin vertailuihin ja vain luonnontieteen aloilla.

Ongelma on kytenyt pitkään akateemisessa maailmassa. Eivätkä ongelmat ole vähenevässä. Vertaisarviointia tekevä väki on ylityöllistettyä, mutta postissa tulee kuin liukuhihnalta aina vaan uusia papereita arvioitavaksi. Tieteellisten julkaisujen toimittajat eivät pysy tarkastamisen tahdissa. Kentän arvostetuimpien julkaisijoiden joukkoon ilmestyy uusia yrittäjiä. Nature, Elsevier, Frontiers, ja Springer nimien rinnalle on nopeasti noussut MDPI, eli Multidisciplinary Digital Publishing Institute. Jokaisen nimen alaisuudessa toimii useita akateemisia lehtiä. Julkaisijoiden lisääntyvä määrä ei riitä ratkaisemaan olennaisinta ongelmaa. Papereita tulee jatkuvasti nopeampaan tahtiin kuin niitä kyetään vertaisarvioimaan.

Eikä ongelma ole kuin pahentunut tekoälyn yleistymisen myötä. Isojen julkaisijoiden kamppaillessa omien haasteidensa kanssa pääsevät akateemisen maailman huijarit helpommin eteenpäin. Tarkoituksella vääristellyt, huolimattomat ja epäpätevät paperit päätyvät muiden julkaistujen papereiden viitteisiin, kun niitä julkaistaan aidoilta näyttävien akateemisten lehtien sivuilla. Tällaisia petollisia papereita julkaisevat paperimyllyt tienaavat elantonsa käsittelymaksuilla. Summa voi olla sadoista euroista aina parin tuhannen euron paikkeilla per paperi. Mitä tunnetumpi julkaisija sitä korkeampi hinta. Näiden lisäksi on lahjontaa, jolla varmistetaan arviointia tekevien ihmisten tekevänsä työnsä paperimyllyjä miellyttävällä tavalla. Vilpillinen menettely on havaittavissa, kun heidän läpipäästämiään papereita myöhemmin vedetään pois julkaisuista.

PNAS-tiedelehti julkaisi The entities enabling scientific fraud at scale are large, resilient, and growing rapidly tutkimuspaperin elokuussa. Reese A. K. Richardsonin johtama ryhmä tarkasteli PLOS One julkaisijan metatietoa. Metatiedon avulla voidaan luetteloida kaikkien julkaistujen papereiden toimittajat sekä pois vedetyt paperit. Huomattavasti eniten takaisin vedettyjä papereita keskittyi vain 33 tiedetoimittajan kohdalle. Yksi PLOS One toimittaja oli käsitellyt 79 paperia, joista 49 oli vedetty takaisin. Huomiota herättäneet toimittajat olivat käsitelleet 1,3 % julkaisun papereista vuonna 2024, mutta heidän kauttaan kulki kolmannes takaisin vedetyistä papereita. Yhteistyö huonoja papereita tehtailevien ja niitä julkaisevien toimittajien välillä oli helposti pääteltävissä. PLOS One ei luonnollisesti ole ainoa julkaisuyhtiö, jossa vastaavaa tapahtuu. Sen tarjoama metatieto on vain helpoimmin saatavillla tutkijoille.

Vastaavanlaista jälkeä on havaittavissa myös muiden julkaisujen sisällä. Työntekijöitä on valtavasti. Joukkoon pääsee lopulta verkostoitunutta epärehellistä väkeä. Frontiers julkaisija ilmoitti tänä kesänä, että se havaitsi samanlaista epärehellistä yhteistyötä 35 työntekijän välillä. Heidän kauttaan oli julkaistu yli 4000 paperia. Mitä nopeammin kaikki julkaisijat laittavat metatietonsa muiden selattavaksi sitä paremmin vilppiä päästään jäljittämään.

Jäljittäminen on kuitenkin auttamatta jälkijunassa, sillä vilpillisten paperien tuottaminen on entistä helpompaa ja nopeampaa. Eikä paperimyllyjen toiminta edes ole laitonta, joten niiden kitkeminen on pääasiassa arvostustaan ylläpitävien julkaisujen harteilla. Tekoälyllä tuotettujen papereiden tulva on vasta alkanut. Entistä useampi näennäisesti pätevältä vaikuttava erikoisalan julkaisu saa entistä helpommin täytettä sivuilleen. Tutkijat voivat tunkea täytettä hetkessä tekoälyllä luotuihin tutkimuspapereihin, laatia niihin viittauksia toisiin omiin papereihin, ja näin luoda ansioluotteloonsa mittavat tutkimuksen tuotokset. Mitä enemmän täytettä ansioluottelossa sitä todennäköisemmin erottuu muista hakijoista uraa luodessaan. Rahallinen motivaatio sortua tällaiseen huijaukseen on aina olemassa.

Onneksi vilpillisten tiedejulkaisujen jäljittämiseen voidaan myös kouluttaa tekoälyä. Kilpavarustelu on käynnissä.

The entities enabling scientific fraud at scale are large, resilient, and growing rapidly.

https://www.pnas.org/doi/10.1073/pnas.2420092122

Julkaistu Skeptikko-lehdessä.

Antti Heikkilän virusdenialismin varmistuminen

Nelisen vuotta sitten meillä oli vielä jonkinlaista epäselvyyttä siitä on koko kansan ortopedi Antti Heikkilä virusdenialisti vai ei. Vuonna 2021 Antti virheellisesti väitti ettei koronavirusta oltu koskaan eristetty. Ehkä se oli vain yritys markkinoida omia "luontaisia" immuniteetin vahvistamisia, joita Antti markkinoi seuraajilleen. Ainakin se vielä jätti oven auki virusten olemassaololle, sillä miksi muuten tarvitsisi vahvistaa immuniteettia, jos ei ole viruksia joita vastaan ihmisen immuniteettijärjestelmä kamppailee?

Tänä vuonna hän toistaa samaa väitettä, joten Antti ei ole vaivautunut perehtymään aiheeseen kuluneen neljän vuoden aikana.  Reilun tunnin verran Kivi ja Koistinen podcastin luona vieraillut Antti avasi jälleen sanaisen arkkunsa. Altistin itseni ohjelman kuuntelulle.

Alku on vielä rauhallista. Antti mainitsee koronarokotteiden olevan vaarallisia ihmisille. Piikkihaittoihin paras lääke on tietenkin ivermektiini, mutta paha lääketeollisuus ei millään halua hyväksyä sitä. Vanhaan lääkkeeseen ei enää saa patenttia, joten lääketeollisuus ei voi tahkota sillä rikkauksia. Siksi Virallinen Taho nauraa räkäisesti Antin kaltaisille jaloille totuuden metsästäjille, jotka yrittävät kaikin keinoin auttaa sairaita ihmisiä.

Antin ja kumppanien harmiksi ivermektiinin tarina ei ole ollenkaan sellainen kuin esittävät. Oikeasti testattiin useita eri vanhoja lääkkeitä mahdollisina covidin hoitokeinona. Ivermektiini oli yksi vaihtoehto 284 muun vanhan lääkkeen joukossa. Näitä oikeasti tutkittiin, mutta oikean ihmelääkkeen ilmestymistä ei tullut. Luvassa olisi ollut mainetta ja mammonaa. USA:n MAGA-porukka tarttui näkyvimmin ivermektiiniin, josta lumipallona sosiaalisessa mediassa pyörimään alkanut lääkkeen ylistys teki loput. Vaihtoehtolääketieteen piirissä lääkettä oli ennen koronapandemiaa markkinoitu muutaman alustavan tutkimuksen perusteella mm. syöpähoitona, joten sen käyttö uusissa ongelmissa ei sinällään ollut yllättävää.

Mutta bloggaukseni kannalta kaikkein olennaisinta Antin ivermektiini puheissa olikin se mihin hän käyttää kyseistä aineitta. Ei koronatautien hoitamiseen, vaan koronapiikkien aiheuttamien haittojen hoitaimiseen. Koska Antin mielestä ei ole mitään koronavirusta, joka aiheutti pandemian! 

Antti voivottelee, että kaikki nämä koronapiikkien haitat pidetään tietoisesti pois uutisista ylläpitämällä Ukrainan sotaa. Se onkin se aina syy miksi Ukrainaa tuetaan. Jotta rokoteteollisuuden ongelmat eivät olisi uutisissa. Loogista toimintaa Antin pääkopassa. Antin kommentaari Venäjän hyökkäyksestä on erittäin epäselvää sekoilua.  

43 min 40 sek kohdalla saamme kuulla, että tietyissä rokote-erissä on jokin "koodi" joka tappaa piikitettävän. Toisissa erissä on "koodi" joka ei tapa. Antti ei valitettavasti selitä sen tarkemmin. Ehkä hän viittasi parin vuoden takaisiin huhuihin siitä, että eri maihin toimitetuissa rokote-erissä oli ratkaisevasti erilaiset aineet rokotteissa.

Antin puhe jää niin ympäripyöreäksi, että varsinaisen argumentin esiinkaivaminen on lähes mahdotonta. Eniten minua ärsyttää Antin sitkeä jumittautuminen ainakin yhden sukupolven verran jälkeenjääneeseen teknologiseen tasoon. Hän ei näytä mitenkään tiedostavan miten paljon virologiassa on ollut pelkästään instrumenttien kohdalla teknologista edistystä.

 Taas mennään.

Antti väittää vieläkin, ettei koronavirusta ole koskaan eristetty. Huolimatta kaikista niistä kerroista jolloin SARS-CoV-2 virus on eristetty ympäri maailmaa. Sekä kuvattu elektronimikroskoopeilla. Tänä vuonna hän on sentään oppinut toistamaan virusdenialistien väärinkäsityksen Kochin postulaateista. Antti vihjailee, etteivät nykytieteen menetelmät koronaviruksen tutkimuksessa riitä osoittamaan virusta taudin aiheuttajaksi, koska kuuluisa taudinaiheuttajien tunnistamisessa käytetty Kochin postulaattien vaatimus ei täyty. Antti ei näytä tietävän, että Kochin postulaatit laadittiin ennen virusten löytämistä. Postulaatit eivät osoittaneen mm. lavantaudin ja koleran kohdalla Salmonella typhi bakteeria lavantaudin aiheuttajaksi tai Vibrio cholerae bakteeria koleran aiheuttajaksi. Toivottavasti joku kykenisi opettamaan nämä asiat Antille, jotta hän ei enää nolaisi itseään tällä tavalla.

Jos Antti luulee, ettei SARS-CoV-2 virusta ole koskaan eristetty, niin hyväksyykö hän kaikki muut eristetyt ja löydetyt virukset?

46 min 44 sek kohdalla palaamme virusdenialismin pariin. Jälleen kerran Antti höpisee enigmaattisesti.

"Pfizerin ja Modernan johtajat ilmoittivat näin, että ei oo tullut virusta, vaan he ovat saaneet koodin minkä mukaan tehdään se rokote. Ja se koodi on annettu jo pari vuotta ennen kuin tää koko hässäkkä alkoi."

 Jos osaan oikein tulkita Antin tarinaa, niin hän puhuu mRNA-rokotteen valmistamisessa käytetyn viruksen sijasta viruksen geneettistä koodia. Mikä onkin ihan validi pointti, sillä juuri sillä tavalla mRNA-rokotteisiin saadeen se antigeeniä vastaava osuus. Antti ehkä sekoittaa käsityksiä pääkopassaan. Mutta yllättävintä Antin puheessa on tuo väitä, että rokotevalmistajat saivat viruksen geneettisen sekvenssin ennen pandemian alkua!

Antti ei mitenkään selitä mitä tarkoitti ennen pandemiaa toimitetulla "koodilla" joten joudumme vain epätietoisina ihmettelemään mitä vittua Antti yritti selittää. Podcastin parivaljakko Kivi ja Koistinen eivät osaa kysyä tarkennusta puheeseen. He vain nyökkäilevät koko jakson ajan Antin tarinoille.

 Kaikkein todennäköisin selitys on vuodesta 2023 lähtien netissä kiertänyt huhu. Modernan toimitusjohtaja Stéphane Bancel kertoi firman valmistaneen 100 000 mRNA-rokoteannosta vuonna 2019. Bancelin puheesta väännettin netissä tulkinta, jonka mukaan nuo 100 000 annosta olivat Covid-19 rokotteita. Vaikka alkuperäisessä puheessaan annoskoko viittasi vain siihen mikä oli yhtiön silloinen valmistuskapasiteetti kaikille mahdollisille mRNA-rokotteille. Covid-19 rokotteen valmistaminen alkoi vasta tammikuu 2020 jälkeen, jolloin isot tilaukset mahdollistivat valmistuksen moninkertaistamisen.

Aika varmasti Antti on langennut tämänkin foliopipoilun toistamiseen, koska tunnetusti miehellä ei ole atomiakaan lähdekriittisyyttä kropassaan. Tästä syystä hän ei koskaan ikinä missään uskalla antaa lähdettä esittämälleen väitteelle.

51 min 15 sek kohdalla Antti paljastaa, että suosittelee seuraajilleen koronarokotteiden välttämistä. Se aiheutti noin puolet Antin terveysklubin jäsenten lähtemisen ovet paukkuen. Antti sanoo suoraan ettei tiedä mitä heille on tapahtunut eikä häntä kiinnosta tietää.

 Mikä onkin oivallinen tapa suojella omaa kuplaansa. Ehkä terveysklubin jäljelle jääneistä jäsentiedoista olisi mahdollista nähdä mikä on ollut seuraajien kuolleisuus pandemian aikana ja sen jälkeen. Mutta tuskin Anttia kiinnostaa sellaisenkaan selvittäminen. Tärkeintä on että seuraajat maksavat jäsenmaksunsa.

 Podcastissa kolmikko jatkaa keskustelua Ukrainan sodasta, ilmastonmuutoksesta ja muista jutuista. Niistä en jaksa kirjoitella. Antti todistaa olevansa yhtä hyvin perillä ajankohtaisista asioista kuin kaikesta muustakin. Hän on edellisissä kirjoituksissaan käyttänyt lähteenään surullisen kuuluisaa Douglas Macgregoria, joka selittääkin miksi Antti on niin väärässä Ukrainasta puhuessaan.