3.12.08

TJT voitti jälleen


TJT vs tuc päättyi juuri sillä tavalla kuin kaikki ennustivat. TJT julisti itsensä voittajaksi. Tietenkin sinä jo tiesit tämän, sillä olet varmasti tarkkaillut kyseistä ketjua vartin välein.

On mennyt jo 15 vuorokautta, siis yli kaksi viikkoa, ilman että olisi ilmestynyt tucin vastausta. Joten joudun, taas jälleen kerran, julistamaan itseni voittajaksi.


- Timo Tarvonen aka TJT

Onneksi TJT on armollisesti valmis kuulemaan myös Tiede-palstan mielipiteen. Hän perusti äänestyksen asiasta.

Paikalle ilmestyi valvoja Phony, joka muistutti kaikkia TJT:n itse latomista tavoitteista väittelylle:

Ensimmäinen tavoitteeni on osoittaa, että termi "evoluutio" on usealla eri tavalla (joisa ainakin osa selvästi ristiriidassa keskenään) määritelty epämääräinen käsite, ja näinollen rikkoo yksiselitteisyysvaatimusta jne, eli on täysin epätieteellinen käsite.

Toinen tavoitteeni on osoittaa evoluutioteoria väärässä olevaksi, siis falsifioida se, jos se ylipäätään on falsifioitavissa... Ja kolmas tavoitteeni on saada sinut pohtimaan asioita ihan itse, siis ajattemaan asioita omilla aivoillasi, eikä pelkästään vetoamaan tiedelehtiin ja akatemioihin. Tieteeseen kuuluu asioiden kyseenalaistaminen, ei auktoriteettiusko.


Näyttäisi pahasti siltä, että TJT ei päässyt maaliin asti. Tucin ja TJT välisessä draamassa ei kertaakaan nähty materiaalia, joka osoittaisi evoluutioteorian vääräksi. TJT jaksoi kyllä vääntää metalliputkea käsitteiden ja määritelmien mystisistä maailmoista, mutta pituutta alkoi kertyä uhkaavasti. TJT kun rasavillinä veikkona älysi virittää "saltationismiansan" - kuten hän asiaa nimittelee omalla sivullaan - joka toi tuhdista lisää pituutta. TJT itse kyllä tietää ettei saltationismillä tehdä mitään tällä vuosituhannella. Mutta retorinen kikkailu on aina kivaa. Tiedän sen itse aivan hyvin.

Melkein relevanttina pointtina TJT esitteli timanttien iänmääritystä C14 menetelmällä. TJT:n fantasioiden tueksi työnnettiin kotimainen tutkimus C14 iänmäärityksen parantamisesta. Mutta kyseinen paperi ei ole mitenkään sanomassa, että iänmääritys ei toimi. TJT:n logiikalla: kellojen tarkkuutta voidaan parantaa, joten kellot eivät näytä aikaa.

Kun yleisö alkoi valittamaan ylipitkistä viesteistä ja asioiden junnaamisesta paikallaan, oli TJT:llä toimiva ratkaisu. Hän ei kirjoittanut yhtä pitkää viestiä, vaan kaksi pitkää viestiä.

Kaiken kaikkiaan yhtä viihdyttävää materiaalia kuin aikaisemmatkin väittelyt. Mutta tänä vuonna Tarvonen pistää vielä paremmaksi. Klassikoksi muodostunut metalliputki-episodi saa jatkoa. Vuorossa on jotain paljon vaarallisempaa kuin metalliputki, nimittäin lakimies, tai -nainen:

Ja sille pulinimimerkille tiedoksi, että kävin eilen yli tunnin mittaisen keskustelun eräässä toimistossa, en sano että lakimies kun oli nainen... Eräiden papereiden oikeuteen toimittaminen muistaakseni maksaisi 400 euroa, sitten puhuttiin tuhansista ja kymmenistä tuhansista euroista, ja kerran mainittiin jopa 100 000 euroa. Kovin on kallista täällä Suomessakin, vaikka halpaa onkin USAan verrattuna. Mutta jos käy itse tekemässä tutkintapyynnön poliisille, niin se ei maksa mitään.


Oikeussalidraamaa odotellessa...

2 comments:

Anonymous said...

Unohtikohan TJT noudattaa Jeesuksen opetuksia ja kääntää toisen poskensa...

Unknown said...

Paholaisen Asianajaja kirjoitti:
"Melkein relevanttina pointtina TJT esitteli timanttien iänmääritystä C14 menetelmällä. TJT:n fantasioiden tueksi työnnettiin kotimainen tutkimus C14 iänmäärityksen parantamisesta. Mutta kyseinen paperi ei ole mitenkään sanomassa, että iänmääritys ei toimi. TJT:n logiikalla: kellojen tarkkuutta voidaan parantaa, joten kellot eivät näytä aikaa."

Paperi ei pyri osoittamaan että menetelmä olisi viallinen, mutta sen lopusta löytyy näköjään taulukko, jossa on mitattujen timanttien iät. Timanteista löytyy mitattavia määriä radiohiiltä, joka ei ilmeisestikään mene taustasäteilyn piikkiin, joten niiden iäksi on saatu 78600 ja 79500 vuotta. Siinä tuntuisi olevan muutaman kertaluokan ero kun verrataan yleiseen käsitykseen timanttien iästä:

"Diamonds associated with harzburgites are about 3.3 billion years old -- more than two thirds the age of Earth itself, and those from eclogites generally range from 3 billion to less than 1 billion years old." (http://amnh.org/exhibitions/diamonds/age.html)

Onkin mahdollista, että kokeeseen oli sattunut eksymään poikkeuksellisen nuoria yksilöitä. Ei tiedossasi sattuisi olemaan mitään tutkimusta, jossa olisi mitattu oikeasti vanhojen timanttien C14-pitoisuuksia, tai laskettu taustasäteilyn vaikutusta mittauksiin?