11.3.12

Perusarvojen puolustajan orjuus-vertaus

Katolinen kirkko on nostanut ison vaihteen päälle avioliiton puolustamisessa. Iso-Britannian lehdistö on kertonut Coalition for Marriage -kampanjasta. Sillä halutaan säilyttää avioliittolaki perinteisenä, jotta nykyisen hallituksen aikeet tasa-arvoisesta avioliittolaista eivät toteutuisi. Allekirjoituksia keräävän ryhmän mielestä avioliiton määritelmän muuttaminen murentaisi avioliiton merkitystä heteroperheille. Avioliiton tärkeyden kannalta se olisi tietenkin erittäin huono juttu, sillä seuraavaksi koko yhteiskunta romahtaisi. Jotenkin.

Katolisen kirkon edustajat ovat lisäksi kirjoitelleet avoimia kirjeitä, joissa laaditaan raamit avioliiton puolustamiselle. Myös katoliset journalistit kantavat kortensa kekoon. Irlantilainen Michael Kirke on todennut, että avioliitto on nykyisen uhan alla pitkään jatkuneen piirityksen takia.

There are many reasons why same-sex marriage has captured the imagination…but one is that respect for the traditional variety has been eroded by decades of divorce, infidelity and contraception.
Avioeron helppous, avioparien uskottomuus ja karmaiseva ehkäisyvälineiden saatavuus ova tehneet avioliitosta liian heppoisen laitoksen ihmisille. Uuden elämän tuottaminen ei enää olekaan avioliiton perimmäinen tarkoitus.

Entä tapahtuu silloin, kun opettaja haluaa opettaa oppilaille, että avioliitto on vain miehen ja naisen välinen liitto? Alkaako suvaitsevaisuuden tyrannia?

Kardinaali O'Brien on aivan ihmeissään, että jotkut eivät ymmärrä mistä hän on puhunut puolustaessaan avioliittoa. Esim. "Tasa-arvoinen avioliitto laki toisi häpeää maalle." O'Brien vain välittää eteenpäin kristinuskon opetuksia. Kirjeessään O'Brien toteaa myös, ettei hallituksilla ole oikeuttä määritellä avioliittoa.

Disingenuously, the Government has suggested that same-sex marriage wouldn’t be compulsory and churches could choose to opt out. This is staggeringly arrogant.

No Government has the moral authority to dismantle the universally understood meaning of marriage.

Koska vain kirkot tietävät mitä on avioliiton tarkoitus. Poliitikot hiljaa. Eikä asiasta pitäisi edes väitellä.

This universal truth is so self-evident that it shouldn’t need to be repeated. If the Government attempts to demolish a universally recognised human right, they will have forfeited the trust which society has placed in them and their intolerance will shame the United Kingdom in the eyes of the world.

Vaikka minunkaltainen moraaliton pakana näkee ihan ilman ongelmia, että kahden naisen ja kahden naisen välinen liitto voi aivan hyvin olla avioliitto, rituaaleineen kaikkineen. Mutta olen automaattisesti väärässä, sillä kardinaali ja kumppanit tietävät ainoan oikean määritelmän.

Eikä siinäkään vielä kaikki. Jos et ole vieläkään tajunnut mitä kardinaali O'Brien ajaa takaa, niin mies on sanellut selkeän analogian, jolla havainnollistetaan homojen avioliiton sallimisen uhkaa.

Disingenuously, the Government has suggested that same-sex marriage wouldn’t be compulsory and churches could choose to opt out. This is staggeringly arrogant. No Government has the moral authority to dismantle the universally understood meaning of marriage. Imagine for a moment that the Government had decided to legalise slavery but assured us that “no one will be forced to keep a slave”.


Yksi pienen pieni ero orjuuden ja avioliiton välillä kuitenkin tekee analogiasta hieman oudon. Perimmäisen ihmisoikeuden käyttö analogiassa ei myöskään kuulosta ollenkaan sopivalta. Homoseksuaalien avioliitoissa osapuolet menisivät naimisiin yhteisellä suostumuksella. Miten se siis tuhoaisi jonkun perimmäisen ihmisoikeuden? No, tietenkin sen oikeuden, että lapsella on oikeus vanhempiin joilla on penis ja vagina. Tai ehkä tuollainen muutos tuhoaisi uskonnonvapauden suoman vapauden määritellä muiden puolesta mitä avioliitto on.

Kaikkia katolisen kirkon kirjoituksia yhdistää huoli siitä, että avioliitto ei ole nykyään kaikille uskonnollinen instituutio. Päteväksi argumentiksi ei enää automaattisesti kelpaakaan muinaisiin pyhiin teksteihin kirjatut kertomukset. Samoin pinnalla on huoli lisääntymisestä. Sitä jostain syystä kirjoiteta suoraan esille, vaan kauniisti kiertoilmauksilla. Esim. "Vastakkaisiin sukupuoliin perustuva vanhemmuus menettäisi tavoitteellisen arvonsa." Joka tarkoittaa suomeksi sitä, että yhteiskunta arvostaisi samaa sukupuolta olevien parien lapsia yhtä paljon kuin eri sukupuolta olevien parien lapsia. Sekös pelottaa perusarvojen puolustajia.

Samaa sukupuolta olevien parien avioitumisesta seuraisi pahoja seuraamuksia. Mutta toistaiseksi näitä pahoja esimerkkejä ei ole kaivettu sukupuolineutraalin avioliittolain käyttöön ottaneista maista. Ehkä yksi mahdollinen seuraamus olisi, ettei katolisella kirkolla tai vastaavilla uskonnollisilla laitoksilla olisi enää mahdollisuuksia irtisanoa työntekijöitään heidän avioliittojen takia. Edes suunniteltujen avioliittojen takia ei muka olisi mahdollista irtisanoa katolisten koulujen työntekijöitä. Törkeää! Uusi avioliittolaki voisi tehdä ihmisten syrjimisen heidän seksuaalisen suuntautumisensa perusteella laittomaksi aivan uusissa paikoissa.

Arvojen rappeutuminen on kuitenkin tosiasia. Brittiläinen Thomas de Quincey ymmärsi tämän 1800-luvulla.

If once a man indulges himself in murder, very soon he comes to think little of robbing; and from robbing he comes next to drinking and Sabbath-breaking, and from that to incivility and procrastination.

4 comments:

Anonymous said...

"Vaikka minunkaltainen moraaliton pakana näkee ihan ilman ongelmia, että kahden naisen ja kahden naisen välinen liitto..."

Freudilainen lipsahdus?

Anonymous said...

Eikös kirkon ja valtion avioliitot pitäisi pitää toisistaan erillään? Jos kirkko on luonut aikoinaan oman avioliiton niin kai se itse päättää miten siinä toimii. Eihän esimerkiksi jalkapalloliiton tarvitse hyväksyä naisia miesten peleihin vain tasa-arvoon vedoten eikä siihenkään valtio sano mitään. Turha haukkua kirkkoa ja sen sääntöjä jatkuvasti. Eniten itseäni ihmetyttää valtion hitaus toimia hallinnolisten samaa sukupuolta olevien rekisteröityjen parisuhteiden saattamiseksi tasa-arvoiksesi kirkon avioliittojen kanssa.

Ez said...
This comment has been removed by the author.
Ez said...

Kirkon ja konservatiivien kannat homoliittoja vastaan ovat sitä samaa seksin ja seksuaalisuuden pelkoa joka kyseisiä piirejä niin vahvasti määrittää.