1.11.18

Antti Heikkilä ja Vastaamatta jättämisen jalo taito

Useampi päivä on vierähtänyt siitä, kun ortopedi Antti Heikkilä sai tietää kirjastaan löytyneistä asiavirheistä. Tyylilleen uskollisena miehenä hän ei ole reagoinut asiavirheisiin. Eikä perustellut miksi ne eivät ole virheitä, tai edes aikooko hän päivittää Lääkkeetön elämä kirjaansa vähemmän virheelliseen muotoon. Antti on kirjoittanut kaikesta muusta ja komeasti kritiikkiä kiertäen.

Tänään hän julkaisi blogissaan jonkinlaiseksi puolustuspuheeksi tarkoitetun tuotoksen: Juhani Knuuti ja Akateeminen trolliryhmä. Siinä Antti kirjoittaa muista aiheista, joten yritän kaivaa joukosta ne Lääkkeetön elämä kirjan virheisiin keskittyvät kohdat. Ensin Antti valittaa niin sensuuriyrityksistä kuin netissä tehdyistä murhauhkauksista häntä kohtaan. Aivan hirveän kamalaa. Niistä kannattaa ottaa talteen kuvankaappaukset ja ilmoittaa poliisille, Antti. Siis jos oikeasti on tehty murhauhkauksia.

"Heti kirjan ilmestyttä sain vastaani paskaryöpyn, joka ei perustunut mihinkään tosiasiaan."
Vau.

Eli aivan kaikki niistä useista kymmenistä asiavirheistä ovat pelkkää virheellisesti kirjaa luettua väärinkäsitystä. En pysty tulkitsemaan tuota Antin lausetta millään muulla tavalla. Kriitikot ovat väärässä kirjasta löydetyillä asiavirheillään. Millä perusteella ne eivät olekaan asiavirheitä? Sitä - ylläripylläripyllistys - Antti ei kerro lukijoilleen.

Sen sijaan Antti alustaa toimittajien epäluotettavuutta. Hän haluaa

"Toivo on journalisteissa, joilla on mahdollisuus muuttaa kehityksen suunta poimimalla aito tavallisesta elämästä ja netin kaaoksesta."

Antti ja minä jaamme saman toivon! Minäkin toivon lisää toimittajia, jotka perehtyvät copy&paste journalismia syvällisemmin mm. lääketeollisuuden metkuihin, tieteellisestä tutkimuksesta löytyviin huijauksiin ja penkovat taustatietoja.

Sitten Antti valittaa Ylen Spotlight ohjelmasta, joka ei esittänyt ortopedia parhaimmassa valossa. Siinä samassa hän ihmettelee miksi häneen on isketty salaliittoteorioitsijan leima. Vaikka mies itse kirjoittaa salaliittoteorioista blogissaan, kutsuen niitä salaliittoteorioiksi. Hämmästyttävää.

Monen, monen, monen, monen, monen näppäimistön näpyttelyn jälkeen. Siis monen, monen, monen näpyttelyn jälkeen. Antti vihdoinkin pääsee poseeramaan sankarillisesti kädet lantioillaan kriitikoidensa edessä. Hän melkein vastaa esitettyihin asiavirheisiin.

Kertomalla miksi ei vastaa esitettyihin asiavirheisiin. Kunhan ensin vielä uhriutuu hieman lisää.

Koko tämän ajan fb-sivuni on ollut jatkuvan hyökkäyksen kohteena, jossa viestiä lähettävät toistavat yhtä ja samaa lausetta. Ilmiselvästi kyse on organisoidusta trollihyökkäyksestä, kuten ovat sähköpostit kustantajalleni. Ryhmä majailee fb:n suljetussa ryhmässä nimeltään "Terveystyhymät", ja pääpukarina on hammaslääketieteen opiskelija Vladimir Heiskanen.

Valtsun terveysblogi osaa vastata Antin juttuihin, joten ohjaan lukijoitani Vladimirin vastauksen äärelle.

Anttin jatkaa toteamalla, että

Tuo trollitribunaali vaatii minua vastaamaan virheisiin, jotka ovat löytäneet kirjani lähdeluettelosta. En vastaa trolleille mitään vaan pudotaan [sic] suoraan roskikseen.

Noh, niitä virheitä ei ollut pelkästään lähdeluottelossa. Arvelen Antin yrittävän sysätä kritiikkiä pelkästään lähdeluottelon sisällöksi, jotta saa minimoitua vahinkoja.

Antti ei jostain pysty vastaamaan osoitettuihin asiavirheisiin kirjoitetussa muodossa. Tiedän kyllä miksi. Silloin hänen virheensä olisivat liian helposti seuraajien nähtävillä. Esittäessään nettiin kirjoitetussa tekstissä minkä tahansa väitteen Antti altistuu vastaukseen, jossa osoitetaan linkkien ja viitteiden kera miksi Antti on väärässä. Ja tuo virheen osoittaminen jää nettiin kaikkien luettavaksi.

Juuri tämän takia Antti ei reagoi blogissaan, Facebook-sivullaan tai Twitterissä kirjastaan löydettyihin asiavirheisiin. Juuri tämän takia Antti tekee melkein mitä tahansa muuta, kuin yrittäisi perustella miksi osoitetut virheet eivät olekaan virheitä.

Juuri tämän takia Antti kääntää dramaattisesti kylkeään ja tuhahtaa kriitikoiden suuntaan. Asiavirheitä osoittanut Vladimir Heiskanen julistetaan trolliksi. Näin Antti pääsee teeskentelemään, ettei Heiskaselle tarvitse vastata. Antti on valmis sanomaan mitä tahansa, kunhan ei joudu sanomaan onko kirjasta löydetyt asiavirheet asiavirheitä. Tosin minun täytyy huomauttaa, että vaikka joku olisi trolli, niin se ei tarkoita hänen olevan väärässä. Kaikkein taitavimmat ja menestyvimmät trollit käyttävät tosiasioita ja totuutta syötteinään. Se on varmasti myös yksi asia, josta Antti ei halua muistuttaa seuraajiaan.

Juuri tämän takia Antti haluaa puhua vain hänen hyväksymänsä henkilön kanssa tästä aiheesta. Mikä on kyllä ihan validi toive, sillä netti on täynnä mitä erikoisempia ja rasittavimpia ihmisiä (katsoo peiliin). Luonnollisesti hän haluaa käyttää fiksusti kallisarvoista aikaansa. Sen lisäksi Antti haluaa rajata asiavirheidensä puolustamisen pelkästään televisiossa tapahtuvaan vuoropuheluun.

Olen kyllä valmis keskustelemaan avoimesti, mutta vain suorassa TV-lähetyksessä, kenen tahansa nykymenoa puolustavan "asiantuntijan" kanssa.


ARE YOU FUCKING KI...

Jonkinlainen televisiossa tehty studiokeskustelu on se median muoto, jolla helppoheikit ovat ratsastaneet pitkään ja onnistuneesti. Niin kreationistit, salaliittoteoreetikot tai ketkä tahansa muut jotka puhuvat helposti vääriksi osoitettuja asioita kameroiden edessä. Vastaukset jäävät aivan liian helposti toivottomasti vajaiksi, kun lähetysaika on rajattu ja juontajat yleisesti vain tekevät siitä vuoropuhelua, jossa ei päästä monimutkaisten aiheiden pintaa tökkimistä syvemmälle. Sen takia formaattia suosivatkin henkilöt, jotka tietävät pomppivansa heikoilla jäillä väitteidensä kestävyyden kannalta.

Tietenkin Antti menee ampumaan itseään vertauskuvalliseen jalkaansa, kun yllättäen väittääkin kritiikin tulevan jostain muualta kuin nettitrolleilta. Ehkä hän ei huomaa ristiriitaista sanomaansa. Ehkä hän ei välitä ristiriidasta, kunhan seuraajat eivät huomaa ristiriitaa.

Kaksi päivää kirjani ilmestymisen jälkeen Vladimir Heiskanen julkaisi nettisivullaan virhelistan, jotka hän oli itse löytänyt lukiessaan kirjani. Tosiasiassa lista oli peräisin jostakin yliopistosta, joka tämän hetken käsitykseni mukaan on Turun yliopisto.

Hetkinen! Antti sanoo kirjansa virheiden osoittaneiden olevan ihan akateemisesti pätevää väkeä ihan oikeasta yliopistosta! Silloinhan pitäisi tarttua virheiden oikomiseen kaikin voimin ja äärimmäisen suurella tarkkuudella. Eli juuri sillä tavalla mitä Antti ei ole toistaiseksi suostunut tekemään.

Listasta voin myös päätellä, että kysymyksessä oli todennäköisesti opiskelijat, koska he itse olivat tehneet virheitä listaa laatiessaan.

Noniin! VIHDOINKIN! Varmasti Antti seuraavaksi osoittaa ylivoimaisuutensa ja kriitikoiden naurettavat virhe---

Ei tietenkään. Sen sijaan hän väittää kirjasta löytyneiden asiavirheiden olevan pelkästään epäolennaisuuksia. Tärkeämpää olisi keskittyä kirjan pääsanomaan eikä sen virheisin. Antti ei paljasta minkälaisia virheitä listalla muka tehtiin noiden tuntemattoman yliopiston nimettömien opiskelijoiden toimesta. Aivan kuin...

Ei.

Eihän Antti nyt vaan mennyt valehtelemaan?

Tekisikö Antti sellaista?

Valehtelisi internetissä?




Se on täysin mahdollista.


Ironiamittarit vinkuvat vaarallisille tasoille, kun Anttin alkaa kertomaan skeptikoista.

Astroturfingiin kuuluu, että kohde mustamaalataan käyttämällä termejä kuten puoskari, salaliittoteoreetikko, pseudoajattelija jne. ja hyökätään asianesittäjän persoonaa kohtaan sen sijaan, että puhuttaisiin asian sisällöstä. Systeemiin kuuluvat myös "skeptikot", jotka kohdistavat kaiken kritiikin asian esittäjää kohtaan esitetyn asian sijaan.

Koko kohu vain paisuu joka ikinen kerta, kun Antti ei suostu puhumaan esitetystä kritiikistä. Antti kutsuu kriitikoitaan "trolleiksi" ja mustamaalaa heitä lääketeollisuuden palkkasotilaiksi, eikä suostu keskustelemaan niistä kirjastaan löytyneistä virheistä. Aivan kuin asian sisältö ei kelpaisi hänelle.

Hmmmm.

Lopussa Antti paljastaa suuren aseen, jolla hän teloittaa loputkin uskottavuuden kriitikoiden sanomisista. Kyseessä se joukkotuhoase, jolla relevantille asialle allergiset ihmiset pyrkivät ohjaamaan keskustelun aiheesta keskustelevien motiivien suuntaan.

On nimittäin paljastunut, eli ihan avoimesti sanomalehdessä uutisoitu, että Turun yliopisto on aloittanut yhteistyön Roche lääkeyhtiön kanssa. Ja se tarkoittaa tietyille piireille automaattisesti tieteen luotettavuuden tuhoa Turussa. Ja siinä samalla se tarkoittaa, että Antin kirjaa kritisoineet Juhani Knuuti ja Vladimir Heiskanen sekä Olli Haataja ovat läpeensä korruptoituneita, koska Rochen rahat. Jotenkin. Antti sanoo tuon yhteistyösopimuksen selittävän Knuutin "raivoa" Anttia kohtaan.

Miten Roche muka vaikutti Knuutiin? Ei Antin tarvitse perustella vihjailujaan. Eikä pystyisikään. Riittää, että Antin seuraajat uskovat Anttia.

Jäämme vieläkin odottamaan millä vuosikymmenellä Lääkketön elämä kirjan kirjoittaja uskaltaa keskustella kirjaan päätyneistä asiavirheistä.

2 comments:

AnoMatti said...

Heikkilä ei siis tunnu olevan niin sanotusti rehellisen valheellinen, siis että hän olisi vain tietämätön totuudesta, vaan hän on tietoinen virheistään ja tekee kaikkensa uskottavuuttaan, siis siinä pienessä piirissä missä hänet otetaan tosissaan, puolustaessa. Toisin sanoen hän on täysin tietoisesti ja tahallaan epärehellinen ja valehtelee.

MrrKAT said...

Eikö vastuuta virheistä ja ihmishengistä sälyty myös kustantajan eli Otavan niskaan?

YLEn teksti-tv:n Mitä Suomi lukee sivulla 808 on tietokirjojen luetuimmat ja tämä Heikkilän kirja on syyskuun 5. ostetuin "tieto"kirja(!) Tiukasti Noval Hararin kannassa ja Tiitisen+co vakoilijaveijarien edellä. (Roslingin Faktoja.. -kirja on vasta 10.).

Siinä kait se vastauskin tuli. Jos tappava paska myy, Otavakin myy...