10.9.07

"Suomalaisten uskonnollisuudessa ei suuria muutoksia"

Ylen uutisissa kerrotaan World Value-arvotutkimuksesta:

"World Values 2005 -arvokartoituksen mukaan edelleen melkein kaksi kolmannesta pitää itseään uskonnollisena, reilu kolmannes ei-uskonnollisena ja kolme prosenttia vakaumuksellisena ateistina.

Lähes puolet suomalaisista uskoo yhteen Jumalaan ja lähes joka kolmas jonkinlaiseen henkeen tai elämänvoimaan. Vain seitsemän prosenttia uskoo, ettei ole olemassa minkäänlaista Jumalaa, henkeä tai elämänvoimaa."


Uskonnollisuus ei ole huomattavasti vähentynyt, vaan muuttunut yksilökeskeisempään suuntaan. Ihmiset eivät hae arvoja valmiilta instituutioilta, vaan etsivät niitä edellistä sukupolvea enemmän ihan itse.

Jotenkin tuntuu, että tämä on vanha uutinen. Muistan lukeneeni vastaavasta kansainvälisestä tutkimuksesta ennen kesää. Televisioni on takuuhuollossa, joten en näe illalla uutisia. Sieltä ehkä selvää miksi tästä tutkimuksesta tehdään nyt otsikoita.

Tai sitten kannattaa googlata kirkon tutkimuskeskusta. Kirkon tutkimuskeskus julkaisi uutisen tänään. Ainakin tutkimus näyttäisi varmistavan, että ateistit ovat ja pysyvät pienenä vähemmistönä maailmassa.

No comments: