27.5.13

Katolinen kirkko pulassa Australiassa

Kardinaali George Pell on joutunut vastailemaan epämiellyttäviin kysymyksiin parlamentin tutkinnassa. Tarina on tuttu muista maista. Katolisen kirkon tiloissa on oltu tuhmia. Seurakunnan työntekijät ovat raiskanneet lapsia. Raiskaajia on suojeltu, jotta kirkko säästyisi skandaalilta. Pedofiilipappeja siirreltiin hiippakunnissa, jotta sana ei pääsisi leviämään ulkopuolisille. Poliiseille ei soiteltu. Enää yritetään selvittää kuinka laajaa tuo salailu oli.

Pell kertoi edeltäjänsä salailleen, eli arkkipiispa sir Frank Little olisi syyllistynyt rikoksiin. Ballaratin arkkipiispa oli sittemmin tuhonnut raskauttavat dokumentit kirkon arkistoista. Ei mikään yksittäinen tapaus katolisen kirkon sisällä. Todisteita katoaa. Pell tarjoaa selityksiä tuolle salailulle. Kirkolla ei ollut Littlen aikaan sopivaa protokollaa pedofiilipappien käsittelylle. Jostain syystä Little ei vaan mennyt poliisin puheille.

Kardinaali Pell toteaa, että rikosten salailua tapahtui, mutta samalla sanoo, etteivät he olleet tietoisia rikosten laajuudesta. Hmmm. Hän myös myöntää väen olleen tietoinen ongelmasta vuonna 1988. Se oli vain pari vuotta sen jälkeen, kun katolinen kirkko päivitti niitä ohjenuoria tuollaisten tilanteiden selvittämiseen. Australiasta olisi pitänyt lähteä kirjeitä Vatikaaniin. Katolisen kirkon opin puhtautta valvovan yksikön silloinen pomo kardinaali Ratzinger olisi lukenut kirjeet.

Hieman alle kahdeksan minuuttia kestävä videopätkä on mielenkiintoista kuunneltavaa. Katolinen kirkko on näin suuressa pulassa, koska sen on annettu olla itsenäinen seiniensä sisällä. Pappien tekemiä rikoksia yritetään ratkaista liperikaulusten ja hassujen hattujen voimalla.

No comments: