13.5.13

Narconon pulassa Yhdysvalloissa

MSNBC:n uutinen Narcononin ongelmista on nostanut skientologiajärjestön kulissifirman parrasvaloihin. Huumevieroitusta myyvä palvelu on kaikkea muuta kuin luotettava. Oklahomalaisessa Narconon keskuksessa sattui kuolemaan kolme nuorta, kun vieroitus oli liian rajua. Monen tunnin saunomista yhdistettynä vitamiinipillerien ahmimiseen voi kuulostaa oudolta. Ja sitähän se on, sillä detox-teoria (huumeet tallentuvat rasvasoluihin) on L. Ron Hubbardin pään sisältä. Samasta syystä vieroitukseen tuodut ihmiset houkutellaan skientologijärjestön jäseneksi. Huumeriippuvaiset ovatkin otollista maaperää kultin värväystoimille.

Narcononin työntekijät napataan myös vieroituksessa onnistuneiden joukosta. He saavat skientologien hyväksymän koulutuksen. Seinälle saa hienon sertifikaatin huumevieroitustaidosta. Sertifikaatti on tietenkin itse Narcononin tekemä alusta loppuun. He osaavat toitottaa hyvää onnistumisprosenttia. 75 % vieroitukseen saapuneista pääsee eroon huumeista. Suomessa tuo on peräti 80 %. Tilasto on kaivettu David Miscavigen perseestä. Täytyy muistaa, että skientologeilla on moraalinen oikeus valehdella ei-skientologeille.

Uutisessa Narconon klinikan entinen pomo ja työntekijä kertovat miten homma toimii. Puheet ovat karua kuultavaa.



Onneksi virkavalta on hiljalleen heräämässä Narcononin toimiin. Atlantassa käytiin keräämässä Narcononin toimiston papereita ja tietokoneita talteen. Meneillään on tutkinta Narconon of  Georgia -firman rahastuksesta ja vakuutuspetoksesta.

3 comments:

Lathari said...

Eikös to 75% ollut ohjelman läpikäynneistä eikä aloittaneista ja jos lipsahdat lennät ulos ohjelmasta...

Juha Huuhaa said...

Minä taas kuvittelen, että 75 % on laitettu sinne ihan siksi, että liian harva uskoisi 100 % lukemia.

Anonymous said...

Tai jospa tuo 75% tarkoittaa Narcononin puoskaroinnin jäljiltä eloonjääneitä...