28.11.14

Pelkoa ja inhoa eduskunnassa

Eduskunnassa keskusteltiin tasa-arvoisen avioliittolain tulevaisuudesta. Täysistunto esitettiin livenä netin välityksellä. Istuin reilu viisi tuntia tietokoneen äärellä tehden muistiinpanoja. Nimestään huolimatta istunto ei ollut täynnä, vaan enemmistö kansanedustajista oli kiireisiä jossain muualla. Se ei haitannut menoa, sillä puheenvuorot vierähtivät lopulta kymmeneen asti.

Alkupuoliskolla Mika Niikkoa jyrähti heti uskonvimmalla. Jumala, Raamattu ja kristinusko tulivat edustetuiksi. Raamattu on asiassa yksiselitteisen selvä. Esivalta on Jumalan asettama. Jokainen vastaa lopulta Hänelle teoistaan. Jne. Niikko poimii Raamatusta moraalioppinsa, ja siksi kansalaisaloitetta ei pitäisi hyväksyä. Vaikka kansalaisaloitteessa kirkoille annettaisiin oikeus itse päättää miten he vihkisivät ihmisiä. Uskonnonvapaudesta huolestuneet kansanedustajat ovat kyllä aivan oikeassa siitä, että sosiaalinen paine kirkon muuttamiseksi kasvaisi entisestään. Mutta se olkoon kirkon huoli. Täällä Suomessa kun sattuu asumaan myös meitä uskonnottomia ihmisiä. Toivottavasti Niikko ei kuitenkaan ole vaatimassa kymmenyksiä lakisääteisenä verotukseen kaikille suomalaisille. Kiitokset hänelle siitä, että teki näin avoimesti selväksi vastustavansa kansalaisaloitetta uskonnollisen vakaumuksensa takia.

Timo Soini vetosi traditioon, biologiaan ja terveeseen järkeen. Traditio itsessään on varmasti kaunista. Toisaalta olihan orjuuskin pitkällä traditiolla varustettu ilmiö. Biologiassa ei ole mitään kiisteltävää. Ihmiset syntyvät munasolun ja siittiön törmäyksestä. Tätä ei mikään osapuoli ole kiistämässä. Soinin ja kumppaneiden argumentti on se, että koska vain miehen ja naisen yhdynnästä on mahdollista syntyä lapsia, on vain miehen ja naisen suhteelle suotava avioliiton edut. Vaikka samaa sukupuolta olevat parit kasvattavat lapsia yhtä hyvin tai huonosti kuin heteroparit. Tämä on se kiista, ei se miten ihmiset syntyvät.

Lopuksi Soini muistutti etteivät vastustajat ole yksin. He ovat vain vähemmistössä.

"Meillä ei ole toimivaltuuksia luonnonlakien muuttamiseen" totesi eräs edustaja. Ja oli aivan oikeassa. Hän vain sattui unohtamaan, että eduskunnassa pystytään säätämää laki avioliitosta, eikä avioliittolaki ole riippuvainen luonnonlaista.

Kristillisdemokraattien Östmanilla oli aikajana hieman hakusessa avatessaan suunsa: "Avioliittoa on tuhansia vuosia hallinnut Suomessa kristillinen kirkko." Väärin. Kimmo Sasi pani vielä paremmaksi todetessaan avioliittoinstituutin olevan satoja tuhansia vuosia vanha. Perinteet ovat perinteitä. Siksi niitä ei saisi muuttaa. Kukaan ei sentään puhunut miljoonista vuosista. Silloin loukattaisiin luomisoppiin uskovia. Kimmo Sasi näytti virheellisesti myös luulevan, että biseksuaalit ovat automaattisesti polyamorisia. Väärin.

Useampi hetero totesi, että rekisteröity parisuhde on aivan riittävä, joten avioliittolakia ei tarvitse muuttaa. Toisaalta usea kansalaisaloitteen vastustaja totesi, että rekisteröity parisuhde on jo nyt niin lähellä avioliittoa, ettei avioliittolakia tarvitse muuttaa. Jos ne ovat niin lähellä toisiaan, niin miksei samantien virtaviivaisteta lakipykäliä ja tehdä sitä yhtä lakia parisuhteista? Ehkä jotkut kansanedustajat ajattelavat useamman lain ja järjestelmän tarkoittavan toimivampaa lainsäädäntöä.

Jotkut kyselivät vielä asiantuntijoiden ja tutkimusten perään. Lakivaliokunnalle lähetettyä materiaalia ei siis luettu läpi kaikkien kansanedustajien parissa. Useat lastensuojelu- ja ihmisoikeusjärjestöt ovat kansalaisaloitteen puolella, joten luulisi jostain löytyvän helppolukuinen tietopaketti halukkaille kansanedustajille.

Periaate on Unicefiä myöten melko selvä: tasa-arvoinen avioliittolaki edistää lasten oikeuksia. Lakivaliokunnalle puhuneet asiantuntijat olivat sanoneet saman perussanoman. Nykyiset avioliiton ulkopuolelle jäävät perheet saisivat sen saman suojakuplan jota vastustajat kehuivat maasta taivaaseen.
Vastustajat totesivat avioliiton takaavan sen ainutlaatuisen suojan lapsille, jota ilman heidän ei pidä varttua. Huoltajilla on oltava yhteensä se yksi penis ja yksi vagina. Tätä "oikeutta äitiin ja isään" kuultiin useammin kuin jaksoin laskea.

Päivi Räsänen ja moni muu sanoi avioliiton olevan jo tasa-arvoinen. Se kuulostaa monelle varmasti ihan ok lausunnolta. Kunnes erehtyy ajattelemaan asiaa. Aivan samalla periaattella rotuerottelu avioliittolaissa olisi aivan tasa-arvoista.

James Hirvisaari sai vedettyä islamisaation mukaan keskusteluun. Punavihermonikulttuurimädättäjät edistävät homosaatiota ja toisaalta hyysäävät muslimeja Suomeen! Eikö se ole ristiriitaista, koska muslimit haluavat teloittaa homot? Jne, huomioni taisi herpaantua tässä kohtaa. Hirvisaarin mielestä avioliitto menettää heterojen silmissä arvoaan, jos homot pääsevät naimisiin. Jos se on totta, niin se on samalla täysin heteroiden vika.

Pentti Oinonen käytti yhden puheenvuoron arkkipiispan piiskaamiseen. Se meni muistaakseni jotenkin näin:

"Kansalaiset ovat sydänsurren panneet merkille, kuinka arkkipiispa Kari Mäkinen on julkisuudessa liputtanut niin sanotun tasa-arvoisen avioliiton puolesta. Jos kyseinen laki huomenna hyväksytään ja sen seurauksena tulee kirkosta eroamisbuumi, ovat syynä arkkipiispan ja osa muiden piispojen puhe."

 Joillekin kansanedustajille seksuaalinen suuntautuminen on valinta. En muista heidän nimiään, joten eivät olleet mitään mediatähtiä. Jotkut varoittivat porttiteorialla moniavioisuuden olevan aivan kulman takana.

Varsinainen kohokohta tapahtui Mika Niikon ja Oras Tynkkysen välillä. He kävivät oikeaa googlefightia, eli hakivat internetistä tietoa tableteiltaan vuoropuheidensä välissä. 

Niikko vetosi siihen mitä Yhdysvalloissa oli tapahtunut Massachusettsin osavaltiossa samaa sukupuolta olevien avioliittojen hyväksymisen jälkeen. Kouluissa aletaan opettamaan homoutta! Lapsille! Johon Tynkkynen totesi aivan oikein, ettei opetussuunitelmaan tehty uutta, sillä samaa seksuaalivalistusta annettiin osavaltion julkisissa kouluissa ennen avioliittolain päivittämistä. Niikolle oli siis lähetetty materiaalia Vastustamme sukupuolineutraalia avioliittolakia-ryhmästä.

Kansalaisaloitteen kansan parissa ei kiinnostanut Niikkoa. Hän pyyhkäisi viimeisen kahden vuoden aikana tehdyt gallupit pois. Niissä tasa-arvoisen avioliittolain kannatus oli enemmistössä, ja sehän on väärin. Niikko oli löytänyt sen yhden ja ainoan gallupin jolla oli väliä. Se oli tietenkin Vastustamme sukupuolineutraalia avioliittolakia-ryhmän tilaama gallup. Sen kysymykset olivat - näin kiltisti sanottuna - liian monimuotoisia.  Jonka jälkeen Tynkkynen huomautti saman kyselyn perusteella kansan suosivan moniavioisuutta. Ihqua!





Tynkkynen vastasi niille jotka olivat kommentoineen homoliittojen olevan vain seksiliittoja:

"Itse toivon että myös heteroilla on suhteissaan seksiä"

Toivottavasti tästä tulee parhaat palat katseltavaksi niille onnettomille ihmisille, jotka eivät käyttäneet yli viittä tuntia täysistunnon katselemiseen.

Loppuun haluan vain todeta olevan iloinen siitä, ettei Suomi ole trooppisella vyöhykkeellä. Muuten olisin oikeasti mennyt hakkaamaan naamaani palmuihin.

3 comments:

Anonymous said...

Kiitos yhteenvedosta. Ajattelin pitäisikö tuo katsoa, mutta en näemmä menettänyt mitään.

Tuota moniavioisuuden pelkoa en ymmärrä, siinähän ne Puolimatkankin esittämät kriteerit nimenomaan pätee: vanhemmat ovat heteroita ja lapsen biologisia vanhempia. Olisi kyllä mukava lukea, miten Puolimatka kiemurtelee tästä dilemmasta ulos.

Humppa K. Hasardi said...

Sitäpaitsi moniavíoisuushan on Raamatun mukaan tosi jees, joten eikös kristittyjen pitäisi olla porukalla puolustamassa sitä?

tyy said...

Taantumus taantuu. Pikkuhiljaa, mutta vääjäämättä.

Halatkaa lähintä kaveria, minäkin halaan.